Heikin pohteita > Jorinoita > Kasviksillako maha täyteen? (2023-5-16)

Kas­vik­sil­la­ko maha täyteen?

Unto Unek­si­ja: Vaimo halusi viikon­loppuna thai­maa­lai­seen kasvis­ra­vin­to­laan. Oli opet­ta­vai­nen kokemus.

Eino Eilinen: Alatko taas saar­na­ta?

Unto: Saarnata?

Eino: "Laitumet peittävät maapallon!" "Sademetsät tuhotaan pihvikarjan tieltä!" "Lihansyönti tappaa!"

Unto: Tjaah, ehkä olen jotain tuon suuntaista vihjaillut. Jahkaillut, että ehkä minunkin pitäisi, mutta kun ...

Eino: Vihjaillut! Olet syyllistänyt rehellistä ruumiillista työtä tekeviä kantasuomalaisia maapallon tuhoamisesta. Ei rehellisellä työllä hankittu nälkä rehuilla lähde.

Unto: Sanoin minäkin vaimolle että joskus toiste, minulla on nälkä, mutta vaimo vain taputti vatsakumpuani ja nauroi. Suunsa nauroi, mutta otsansa rypyt pani miettimään, onko minun parempi naimisissa vai lihapatojen äärellä.

Eino: Oliko ruokalistalla mitään kunnon pihviä muistuttavaa?

Unto: On kuulemma typerää pilata kasvikset vääntämällä niistä väkisin jotain lihan korviketta. Typerää siksikin, että kaikki lihaa muistuttava herättää ruoansulatusta ja makunautintoa haittaavia mielleyhtymiä.

Eino: Ei mulla ainakaan.

Eino: Riisi oli turhan tulisesti maustettua, mutta sen seassa oli mukavan makuisia ja tuntuisia sattumia. Minä tykkään uusista makuelämyksistä.

Eino: Et tykkäisi, jos makuaisti olisi normaali.

Tuliko tuosta thai­maa­lai­ses­ta kanta­paik­kan­ne?

Unto: Pitää ensin tarkistaa, onko siellä työolot kunnossa ja osaavatko he tehdä ruokaa ilman riisiä.

Eino: Eikö riisi jos mikä ole kasvisravintoa?

Unto: Naapuripöydästä kaveri antoi iltapäivälehden:

"Tut­ki­mus: Riisi on ym­pä­ris­tön vi­hol­li­nen numero kaksi heti naudan­lihan jälkeen ennen sikaa ja lam­mas­ta!"

Unto: En tiedä, olivatko laskeneet haitat per kilo, tarkoittivatko globaalia kokonaishaittaa vai olivatko laskeneet, paljonko yhden euron ostoksella saa tuhottua maapalloa. Juttu näytti pitkältä. En lukenut. Lukeeko kukaan muuta kuin otsikot ja ne muu­ta­man pak­sum­mal­la pai­ne­tun alku­rivin?

Eino: Jos yrität pelastaa maapallon ruokavaliollasi, ahdistut hengiltä. Rentoudu ja nauti, ettet kuole nälkään. Minä kuvittelen syöväni perinnemaisemaa onnellisena hoitanutta nautaa tai lammasta.

Unto: Nykylehmän perinnemaisema on pihatoksi kutsuttu tehdashalli.

Eino: Ovat nekin mukavampia lehmille kuin lapsuutemme aikaiset navetat.

Eino: Miksi ituhipit eivät kiellä riisin syömistä, jos sen tiedetään tuhoavan maapallon?

Unto: Hullukaan uskalla arvostella suomalaisia perinneruokia: Karjalanpiirakka, maksalaatikko, joulupuuro, - -

Vuosia sitten sain kar­ja­lan­pii­ra­kan, jossa oli ohraa. Se oli mie­hek­kään täy­te­läi­nen maku­elämys.

Eino: Jos perinteisestä hernekeitosta jättäisi silavan pois, kelpaisiko se sinulle suomalaiseksi kasvisruuaksi?

Unto: Kelpaisiko se suomalaisille? Tai matkailijoille. Martoilta toivoisi reseptejä, miten valmistaa suomalaisista raaka-aineista suomalaistyylisiä kasvisruokia.

"Ruokia, joissa on poh­jo­lan au­rin­gos­sa kyp­sy­nei­den kas­vis­ten oma jäl­jit­te­le­mä­tön maku." Jotain sel­lais­ta, että Väli­meren ran­noil­la­kin in­nos­tui­si­vat poh­joi­sen ruoka­va­lios­ta.

Eino: Kasvisruoat ovat kuulemma monimutkaisia valmistaa.

Unto: Eivät ole minun resepteilläni. Korvasin perinteisessä kaalilaatikossa riisin ohralla ja jauhelihan pavuilla:

Ta­val­li­set 'hyvinvarustetut' elin­tarvike­liik­keet eivät myy kuin tölkki­papuja, joten jouduin me­ne­mään erikois­liik­kee­seen. Hyl­ly­jen välissä kauko­mailta rah­dat­tu­jen ihme­ravin­teiden tuok­sus­sa tuli ek­soot­ti­sen ho­meo­paat­ti­nen fiilis. Pe­rim­mäi­ses­tä nur­kas­ta löysin lopulta kui­vat­tu­ja papuja kilon pus­seis­sa. Lähes ainoa jär­ke­vän hin­tai­nen tuote koko kau­pas­sa. (Myö­hem­min opin, että pavut kan­nat­taa hakea Haka­nie­mes­tä.)

Vi­ral­li­sen re­sep­tin mukaan kaali­laa­ti­kon ai­nek­sia kuul­lo­te­taan pan­nul­la ja kyp­sy­tel­lään kutakin erik­seen kat­ti­lois­sa ennen uuniin lait­ta­mis­ta.

Kuul­lo­tin sipuli­silpun rypsi­öljyssä ison kat­ti­lan poh­jal­la ja kip­pa­sin sekaan sil­pu­tun kaalin, ohra­suu­ri­mot, yön yli lion­neet pavut ja muut ai­nek­set. Annoin muhia kyp­säk­si. Vettä tietty pitää laittaa sekaan "so­pi­vas­ti". Pääl­lim­mäi­set ai­nek­set kyp­sy­vät aluksi höy­rys­sä­kin kunnes kaali peh­me­tes­sään painuu kasaan. Vältän liikaa vettä, ettei sitä ja sen mukana ra­vin­tei­ta tar­vit­se kaataa vie­mä­riin. (Ensi ker­ral­la val­mis­tan mek­si­ko­lais­tyy­lis­tä papu­kaali­laa­tik­koa heit­tä­mäl­lä sekaan pur­kil­li­sen to­maat­ti­pyreetä.)

Kauhoin kat­ti­las­ta lau­ta­sel­le. Hyvää oli. Vai­mo­kin söi. Ei kehunut, mutta söi.

Eino: Mummoni opetti: "Joka keitetyn paistaa, se makean maistaa." Uunissa käyttäminen olisi ehkä jalostanut "kaalilaatikkosi" aromia.

Unto: Harmi, ettei mummoni ehtinyt tuotakaan minulle opettaa. Ehkä, jos olisin nähnyt uunissa paistamisen vaivan, vaimo antaisi minun vieläkin osallistua ruuanlaittoon muutenkin kuin kuorimalla perunoita ja tiskaamalla.

Eino: Kasvis­ruoka ai­heut­taa minulle ilma­vaivoja

Unto: Olet syönyt niin kauan roska­ruokaa, että suo­lis­to­si bak­tee­rit ovat kuol­leet nälkään.

Eino (nau­rah­taen): "Mä­reh­ti­jöi­den röyh­täi­ly ja pie­res­ke­ly kiih­dyt­tää il­mas­ton­muu­tos­ta."

Unto: Maalaisjärkeni käskee minunkin nauraa, mutta tutkijaminäni pohtii: Pötsin ilmattomassa tilassa muhiessaan ruoho voi hyvinkin tuottaa metaania ja kiloina laskien maailman nisäkkäistä valtaosa on kotieläimiä — suurin osa nautoja, joten pötsejä on maailmassa aivan valtavasti.

Eino: Eli siis, mitä mieltä olet? Oletko mieltä?

Unto: Tutkijaminäni käy päivittäin vakavia keskusteluja maalaisjärkeni kanssa, mutta maalaisjärkeni on ylpeä jääräpää — sitä nolottaa myöntää erehtyneensä. Eli tiedän, että ongelma on vakava, mutta en usko sitä.

Eino: Kesällä pääminsterimme kävi "vakavia keskusteluja" päivittäin? Tuloksena julkilausuma. Onko sinulta tulossa julkilausuma?

Tytti: Ihminen käyttää ison osan älyllisestä kapasiteetistaan siihen, että selittelee itselleen mustaa valkoiseksi. Maalaisjärjen käyttämät puolustusmekanismit tunnistetaan vain, kun vastapuoli niitä käyttää.

Yhteis­työ on valttia täs­sä­kin puo­lus­tus­tais­te­lus­sa: Saman­mie­lis­ten po­ru­kas­sa toinen tois­taan tukien it­sel­leen va­leh­te­lu on­nis­tuu sil­loin­kin, kun yk­si­nään jou­tui­si koh­taa­maan tosi­asiat ja vai­pui­si epä­toivoon ja ah­dis­tuk­seen. Tähän pe­rus­tuu in­hi­mil­li­nen kult­tuu­ri.

Unto: Eino, ymmärräthän sinäkin, että ...

Eino: Joo, joo. "Maata säästyy valtavasti luonnonsuojeluun, jos syömme pellon tuotteet suoraan kierrättämättä niitä karjan kautta."

Mutta tuo ei ole edes puoli­totuus.

Lap­suu­den mai­se­maa­ni kuului kau­niis­ti kum­pui­le­va lehmi­haka, jossa kasvoi har­vak­sel­taan katajia ja muutama mänty ja kuusi. Pieneen 'Nalle Puh'-met­sik­köön­kin lehmät pää­si­vät. Sieltä täältä pil­kis­ti kal­lioi­ta, joiden ym­pä­ril­lä kasvoi kallio­kasveja ja keto­kukkia. Lehmi­hakaa ei tie­ten­kään koskaan kyn­net­ty ja lehmät hoi­ti­vat lan­noi­tuk­sen. Lehmi­haka oli luontoa ja tuotti samalla lihaa ja maitoa.

Tytti: Montako Mansikillista lihaa tuo idylli tuotti vuodessa?

Unto: Koko Suomi lehmihaaksi? Saattaisi monimuotoisuus kärsiä.

Tytti: Jos hyvin menee, 2060-luvulla karjatalous on pienimuotoista lehmihakameininkiä. Maata säästyy luonnollekin, kun vain jotkut syövät pikkuisen lihaa ja kananmunan viikossa.

Eino: Ihmiset voisivat mässäillä miten haluavat, ellei kehitysmaiden väestö kasvaisi hillittömästi.

Tytti: Jos eliminoitaisiin miljardi rikkainta, maapallon saastepuskurit ja luonnonvarat riittäisivät.

Eino: Kehitysmaidenkin ihmisetkin kuluttavat.

Tytti: Sikäläiset rikkaat.

Eino: Afrikan väestö kasvaa hillittömästi. Kai siellä köyhemmätkin jotain kuluttaa.

Tytti: Köyhä kuluttaa sitä vähemmän, mitä enemmän köyhiä on.

Osa väki­rik­kais­ta maista on niin pahasti kor­rup­toi­tu­nei­ta ettei siellä mikään toimi. Ne, jotka ky­ke­ne­vät, pyr­ki­vät Eu­roop­paan tai ryh­ty­vät ter­ro­ris­teik­si. Se on ongelma.

Unto: Syön lihaa, jos sellaista sattuu tarjolle, mutten kykenisi teurastamaan kanaakaan. Lapsena kokeilin onkimista, mutta koukun repiminen irti kalan leukaperistä tuntui pahalta. Katiskasta saamani kalat kykenin sentään kalauttamaan hengiltä ilman, että ne tulivat uniin.

Suku­vika. Kun isäni joutui teu­ras­ta­maan jou­luk­si kalk­ku­nan, seu­raa­va­na yönä unessa hän väänsi pol­vea­ni si­joil­taan.

Kun syön eläin­kunnan tuot­tei­ta, mie­les­sä­ni häi­väh­tää Elina Lap­pa­lai­sen kirja "syö­tä­väk­si kas­va­te­tut". Syön kanan­munia, mutta ostan pieniä, koska arvelen, että kanan on niitä ke­vyem­pi munia. Edes yksi kär­si­mys vä­hem­män.

Pieni lapsi kysyi kerran elin­tarvike­tis­kil­lä, miksi kalalla on silmät, mutta lihalla ei. Minun on hel­pom­pi lei­kel­lä sisä­filettä kuin kat­kais­ta kalalta pää. Silmät, suu ja ilme saa kuol­leen­kin kalan näyt­tä­mään ajat­te­le­val­ta olen­nol­ta. Odotan vii­meis­tä epä­toi­vois­ta pot­kai­sua, kun laitan veitsen kau­lal­le.

Eino: Eipä ole sinunkaan touhusi mitenkään järkiperäisiä.

Unto: On minulla järkeviäkin periaatteita.

Eino: Elätkö niiden mukaan?

Unto: Ne tulevat mieleeni, kun rikon niitä.

Tytti: Rakenteiden pitää muuttua ennen kuin tapahtuu merkittäviä muutoksia. Rakenteiden muuttumista odotellessa kaikki ehtii mennä pieleen.

Unto: Tykkäilen somessa niiden postauksista, jotka vaatii rakenteiden muuttumista. Aina en kyllä ymmärrä, mitä nuo rakenteet ovat. Aika jykeviä kaiketi.

Eino: Elin lapsuuteni pienellä maatilalla. Minulla on omakohtaista kokemusta maataloudesta, ei pelkkää kaupunkilaisten kirjaviisautta.

Tytti: Tiedät, millaista maatalous oli puoli vuosisataa sitten. Ihan innostuisin haastattelemaan, jos olisin historioitsija.

Unto: Tuuri, sattuma ja mahdollisuudet määräsivät, millaiselle uralle kukin meistä ajautui. Osalle koulukavereistani maatalousyrittäjäksi ryhtyminen — tilan jatkaminen — oli luonteva valinta. Minustakin olisi ehkä tullut karjatilallinen, jos olisi ollut kunnon tila perittäväksi ja vanhemmat inspiroivan innostuneita maanviljelyksestä.

Tytti: Miten olisit tilaasi hoitanut?

Unto: Luullakseni tavalliseen tapaan, niin kuin muutkin, kuinkas muuten.

Isäni oli "ko­kei­li­ja ja keksijä" luon­nol­taan, mutta ei hänkään mi­ten­kään edis­tyk­sel­lis­tä tilan­hoitoa har­joit­ta­nut. Kek­sin­nöt ra­joit­tui­vat työtä hel­pot­ta­viin lait­tei­siin ja kons­tei­hin.

Eino: Ehkei ollut vaihtoehtoja tai uskallusta riskeerata perheen elantoa. Mitä viljelijäksi ryhtyneille kavereillesi nyt kuuluu?

Unto: En ole pitänyt yhteyttä. "On kotiseutu taakse jäänyt".

Meneppä ky­se­le­mään heiltä raaka-aineita kasvis­ruo­kii­si. Samalla voisit "va­lis­taa" heitä Elina Lap­pa­lai­sen kirjan vii­sauk­sis­ta.

Unto: Eiköhän meillä vanhojen kavereiden kesken olisi ihan muut jutut. Kaverit lienevät korviaan myöten täynnä ulkopuolisten viisastelua. Ei minulla siihen mitään lisättävää.

Voi toki olla, että he tai lap­sen­sa ovat tehneet mielen­kiin­toi­sia in­no­vaa­tioi­ta. Ehkä minulla olisi pal­jon­kin opit­ta­vaa heiltä.