Heikin pohteita > Jorinoita > Varoittava johdanto jorinoihin (edit: 2024-11-22)

Va­roit­ta­va joh­dan­to jo­ri­noi­hin

Ys­tä­vyk­set täy­den­tä­vät ku­vi­tel­mis­saan ja en­nak­ko­luu­lois­saan ole­via auk­ko­ja wiki­pe­dian vii­sauk­sil­la ja chatGPT:n heil­le ker­to­mal­la, joten tie­det­tä hei­dän jut­tun­sa eivät ole, vaan ke­tä­pä tie­teel­li­set to­tuu­det ny­kyään kiin­nos­ta­vat.

Mie­les­tään he kuu­lu­vat si­vis­ty­neis­töön, mutta pilk­kaa­vat myr­kyl­li­ses­ti niitä, jotka le­vit­tä­vät us­ko­muk­siaan ja en­nak­ko­luu­lo­jaan to­tuu­te­na vaik­ka sa­maan sor­tu­vat it­se­kin.

Monen Nobel-kir­jan en­sim­mäi­set luon­nok­set ovat kuu­lem­ma ol­leet kökköä luet­ta­vaa.

Ast­rid Lind­gren ker­toi su­ju­van teks­tin sa­lai­suu­dek­si: "Kirja pitää kir­joit­taa uu­del­leen niin monta ker­taa, että itseä ei siinä enää mi­kään häi­rit­se."

En ole Nobel-kir­jai­li­ja enkä Ast­rid Lind­gren. Minua teks­ti­ni al­ka­vat tym­piä kerta ker­ral­ta enem­män, vaik­ka niitä miten kor­jai­li­sin. Täl­lais­ten jut­tu­jen hink­kaa­mi­nen hau­taan asti ei muu­ten­kaan in­nos­ta. (Val­miik­si saa­mis­ta es­tä­vä per­fek­tio­nis­mi on kai sitä, että hir­vit­tää pal­jas­taa ole­van­sa vähä­pä­töi­sem­pi lah­jak­kuus kuin maailman­kir­jal­li­suu­den hui­put.)

Nämä jo­ri­nat eivät sovi val­miik­si mie­tit­ty­jä aja­tuk­sia kai­paa­vil­le. It­seä­ni kiin­nos­taa, minne kaik­kial­le aja­tuk­se­ni rön­syi­le­vät, kun pääs­tän ne va­paak­si.

Olen pyr­ki­nyt tii­vii­seen il­mai­suun, mutta jos tii­vis­tän jut­tu­ja­ni, niis­tä ki­tey­tyy vain hel­pos­ti ym­mär­ret­tä­viä it­ses­tään­sel­vyyk­siä. Jän­nät oudot aa­vis­te­lut ha­ta­ri­ne pe­rus­te­lui­neen hä­viä­vät. Tyl­sää! Tyl­sää!

Eräs kal­lon­ku­tis­ta­ja huo­maut­ti, että mi­nul­la on kol­mes­ta vii­teen eri näkö­kul­maa asioi­hin. Näis­sä jo­ri­nois­sa on kuusi eri hen­ki­löä, että kaik­ki näkö­kul­ma­ni sai­si­vat luon­te­vas­ti tilaa. Kuu­den­nen hen­ki­lön teh­tä­vä on hou­ku­tel­la esiin vielä yksi näkö­kulma.

Hen­ki­löt

Eino Ei­li­sen mielestä yhteisiä asioita pitää hoitaa vanhalla tutulla ja hyväksi koetulla tavalla. Siksi Eino kaipaa perinteisiä arvoja kunnioittavaa vahvaa johtajaa, joka jämäkästi pitää vaaralliset väärinajattelijat ja muut haahuilijat kurissa ja torjuu isänmaalle vieraat kulttuurivaikutteet.

Eino uskoo oman ja kal­tais­ten­sa "ter­veen jär­jen" kaik­ki­voi­puu­teen. Siis aika ta­val­li­nen ih­mi­nen.

Unto Unek­si­jan mielestä menneen maailman viisaudet pitää hylätä. "Men­nei­den ai­ko­jen 'vii­sauk­siin' luot­ta­mi­nen on kuin tui­jot­tai­si ou­dol­la vuo­ris­to­tiel­lä pe­ruu­tus­pei­liin." Tulevaisuus ei ole uusi eilinen. "Future ain't what it used to be."

Unto kun­nioit­taa kai­ken­lai­sia nä­ke­myk­siä, vaik­ka saar­naa­vas­ta tyy­lis­tään voisi muuta luul­la:

"Ku­kaan ei ole kos­kaan on­nis­tu­nut ta­ko­maan "vää­rin­ajat­te­li­joil­le" jär­keä pää­hän", muistuttaa Unto. "Jos jak­saa ys­tä­väl­li­ses­ti ky­sel­lä ja kuun­nel­la, saat­taa pääs­tä jy­väl­le, mistä toi­sen pää­hän on ker­ty­nyt kä­sit­tä­mät­tö­miä aja­tuk­sia. (Saat­taa­pa ju­tus­tel­les­sa pal­jas­tua oman­kin ajat­te­lun ou­touk­sia.) Tär­kein­tä on vält­tää ad­re­na­lii­nin eri­tys­tä, koska ad­re­na­lii­ni tekee ih­mi­sis­tä höl­mö­jä."

"Mitä vah­vem­pi mieli­pide ali­ta­jun­ta­ni syö­ve­reis­tä pul­pah­taa, sitä pe­rus­teel­li­sem­min mie­tin, onko siinä mi­tään jär­keä." (Oikeasti Unton ajatus ei kulje ihan noin)

Ih­mi­nen uskoo ole­van­sa oi­keas­sa vaik­ka tosi­asiat muuta to­dis­ta­vat: "Ol­la­ko it­seen­sä tyy­ty­väi­se­nä jäärä­päi­ses­ti vää­räs­sä vai nöyr­tyä­kö kuun­te­le­maan mui­den­kin aja­tuk­sia? Kas sii­nä­pä pulma. " Kestääkö ego uuden oppimista?

Vaik­ka rii­dan­kyl­vä­jät le­vit­tä­jät kaik­kial­le myrk­ky­jään, Unto uskoo, että ih­mis­ten enem­mis­tö kaut­ta maail­man

Yh­teis­työn vie­rai­den ih­mis­ten kans­sa Unto aloit­taa va­ro­vai­sen luot­ta­vai­ses­ti. "Kun ketkuille antaa so­pi­vas­ti köyt­tä, ne hirt­täy­ty­vät sii­hen." Kun luottamuksen väärinkäyttäjät paljastuvat, heidät voi dumpata ketkujen kaatikselle ja loppujen kanssa tehdä kaikkea kivaa ja hyödyllistäkin.

Unton mie­les­tä demo­kra­tia on kai­kes­ta ta­pah­tu­nees­ta huo­li­mat­ta ainoa in­hi­mil­li­ses­ti toi­mi­va tapa sopia yh­tei­sis­tä peli­sään­nöis­tä. Demo­kra­tian on­gel­ma on, että ih­mi­set ää­nes­tä­vät fii­lis­poh­jal­ta miet­ti­mät­tä ne­nään­sä pi­dem­mäl­le. Vaali­tais­tois­sa fii­lik­sis­tä pääl­lim­mäi­sek­si nou­se­vat rii­dan­kyl­vä­jien nos­tat­ta­mat viha, pelko ja it­se­käs ah­neus.

Peli on puo­lik­si me­ne­tet­ty, jos jou­du­taan ää­nes­tä­mään. Var­sin­kin, jos ää­nes­tys­tulos menee mel­kein tasan. Ihan­ne­ta­pauk­ses­sa demo­kra­tias­sa käy­dään ra­ken­ta­vaa kes­kus­te­lua — dia­lo­gia — ja ää­nes­te­tään vain, jos ei pääs­tä yh­teis­ym­mär­ryk­seen. Sel­lai­seen yh­teis­ym­mär­ryk­seen, joka ei ole hä­mä­rien leh­män­kaup­po­jen kaut­ta saa­vu­tet­tu yh­tei­sen edun kan­nal­ta huono komp­ro­mis­si.

Mitä huo­nom­min demo­kra­tia toi­mii, sitä hul­lum­pia tyyp­pe­jä kansa­kun­tien joh­toon nou­see. Suuri­egoi­set joh­ta­jat eivät ky­ke­ne ra­ken­ta­vaan vuoro­puhe­luun.

Mikä pätee demo­kra­tiaan pätee sään­tö­poh­jai­seen maailman­jär­jes­tyk­seen.

Unto on maailman­pa­ran­ta­ja — "kukka­hattu­täti". Siis aika ta­val­li­nen ih­mi­nen Un­to­kin. Toki eri lail­la ta­val­li­nen kuin Eino.

Tie­teis­kir­jai­li­ja Tytti Tu­le­vai­suus yrittää eläytyä aikamatkailijaksi, joka kommentoi meidän 2020-lukulaisten touhuja 2100-luvun alun näkövinkkelistä. Tytti kuitenkin lipsuu roolistaan sen verran pahasti, että hänen tekeillä olevasta kirjastaan tuskin tule aivan sellaista, kuin hän tavoittelee.

Tytin ku­vit­te­le­mas­sa tu­le­vai­suu­des­sa ih­mi­set kär­si­vät kai­kis­ta huo­nois­ta pää­tök­sis­täm­me jok­seen­kin niin kuin nyky­tie­teem­me en­nus­taa.

Maailman­laa­jui­nen yh­teis­henki on kui­ten­kin vah­vis­tu­nut niin, että ih­mis­ten ei tar­vit­se pe­lä­tä toi­siaan vaan he voi­vat kes­kit­tyä sel­viy­ty­mään mei­dän heil­le ai­heut­ta­mis­tam­me vai­keuk­sis­ta.

10, 13 ja 15 vuotiaat Aino, Ilja ja Olayinka puuhailevat omiaan milloin missäkin, mutta aika ajoin jäävät kuuloetäisyydelle pelaamaan lautapelejä.

"Ai­kuis­ten pu­heet kiin­nos­ta­vat, mutta tun­tuu, ett­eivät kai­paa meitä mu­kaan kes­kus­te­luun. Vas­taa­vat sen­tään asial­li­ses­ti, jos 'kes­key­täm­me' ja ky­sym­me jo­tain. Hö­pis­köön 'vii­sai­ta' kes­ke­nään."

Lai­tan ju­tus­te­lun se­kaan "lai­nauk­sia" so­siaa­li­ses­ta me­dias­ta:

Pa­ris­sa vii­kos­sa tämän ta­soi­nen huuhaa-trollaus saat­taa kas­vaa tie­teel­li­sen to­tuu­den ylit­tä­väk­si some-totuudeksi.

Tytti, Unto ja Eino ovat sul­ke­neet kän­nyk­kän­sä, ett­eivät sor­tui­si kom­men­toi­maan some-öyhötystä, vaan on­nis­tui­si­vat kes­kit­ty­mään olen­nai­seen ja kes­kus­te­le­maan si­vis­ty­nees­ti. Pää­tös ei aivan pidä, vaan vai­vih­kaa kukin vuo­rol­laan vil­kai­see "tär­keim­piä" some-kanaviaan.

Heikin pohteita > Jorinoita > Yritysvetoinen kehitysyhteistyö (edit: 2024-12-18)

Yri­tys­ve­toi­nen ke­hi­tys­yh­teis­työ

Eino: Suomi siirtyy yritysvetoiseen kehitysyhteistyöhön. Rakennamme Afrikkaan niin vireän talouden, ettei porukka enää halua sieltä Eurooppaan. Eipä enää mene nekään rahat kankkulan kaivoon.

Tytti: Jos yrittämisen edellytykset Afrikassa olisivat edes puoliksi niin hyvät kuin Suomessa, ehkä harvempi sikäläinen haluaisi tähän rasistiseen maahan outoon sohjoiseen.

Unto: Toivottavasti jotkut sentään tulevat jatkossakin meille töihin. Ei tietenkään pimeille työmarkkinoille orjan hommiin vaan palkoille, jolla tulee toimeen ja voi elättää perheensäkin.

On­nis­tuu­ko yri­tys­yh­teis­työ­kään, ellei jou­kos­sam­me ole riit­tä­väs­ti Af­ri­kan sa­to­ja eri kult­tuu­re­ja tun­te­via? Yrit­tä­mi­nen Af­ri­kas­sa lie­nee eri­lais­ta kuin Suo­mes­sa.

Tytti: Yritysvetoinen kehitysyhteistyö? Vetävätkö suomalaiset vai paikalliset yritykset? Kehitysyhteistyö on usein suunnattu niin, että se tukee antajamaan yrityksiä. Eihän vaan yritysvetoinen kehitysyhteistyö ole peitetarina hyödyttömälle yritystuelle?

Unto: Niinpä. Yhteiskunnan raha kelpaa niin aikaansaaville yrittäjille kuin pummeillekin. Harmi, että poliitikot jakavat verovaroja kannattajilleen ja tukijoilleen eivätkä paremman tulevaisuuden hyväksi. Sama juttu Afrikassa. Itselle ja omalle heimolle kahmitaan.

Af­rik­ka on poh­jal­la kor­rup­tio­in­dek­sis­sä ja Suomi hui­pul­la. Hui­pul­la osin siksi, että suo­ma­lais­ta kor­rup­tio­ta ei osata eikä ha­lu­ta mi­ta­ta. Kor­rup­toi­tu­nut an­ta­ja ja kor­rup­toi­tu­nut vas­taan­ot­ta­ja löy­tä­vät hel­pos­ti toi­sen­sa ja kan­sa­lais­yh­teis­kunta jää ilman.

Tytti: Vai tarkoittaako yritysvetoinen myös yritysrahoitteista?

Unto: Ministeri tuosta puhui, niin eiköhän kyse ole kehitysyhteistyövarojen suuntamisesta yrityksille.

Eino: Hakukoneilkaa startup Africa! Täältä löytyy vaikka mitä! Nämä porukat eivät haaveile tukiaisista saati muutosta Eurooppaan. Näiden kanssa voisi tehdä varsinaista win-win yhteistyötä.

Tytti: Ihan kaikki mainokset eivät ole totta eivätkä varsinkaan koko totuus Afrikasta.

Eino: Ei tietenkään, mutta tämä on tärkeä päivitys pölyttyneisiin Afrikka-mielikuviin.

Ke­hi­tys­apu on ollut ty­pe­rää vas­tik­kee­ton­ta an­ta­mis­ta. Ei ole ym­mär­ret­ty vii­saut­ta:

"Anna mie­hel­le kala ja hän on kyl­läi­nen päi­vän. Opeta hänet ka­las­ta­maan ja hän elät­tää it­sen­sä ja per­heen­sä loppu­elä­män­sä."

Tytti: Miehelle! Niin just.

Ei­kö­hän jo kivi­kau­del­la kala­ve­sien ää­rel­le aset­tu­neet osan­neet ka­las­taa ja opet­ta­neet lap­sen­sa ka­las­ta­maan. Eivät ka­las­ta­jat maa­kra­pu­jen neu­vo­ja tar­vit­se.

Vaan mitä tehdä, kun valta­me­rien takaa isot lai­vas­tot tu­le­vat ja troo­laa­vat af­rik­ka­lais­ten kala­vedet tyh­jik­si? Tu­le­vat ilman lupaa tai ovat os­ta­neet kor­rup­toi­tu­neel­ta hal­lit­si­jal­ta luvan ryös­tö­ka­las­tuk­seen. Sel­lais­ta yh­teis­työtä.

Unto: Tai mikä neuvoksi, jos hallitus vuokraa heimon ikiaikaiset viljelys- ja laidunmaat kiinalaiselle soijaplantaasille 99 vuodeksi? Ei auta kuin muuttaa lähimmän kaupungin kaatopaikan kupeelle roskia tonkimaan.

Tytti: Banaaneja, kaakaota yms. tuottavien kansainvälisten yritysten paikalliset tytäryhtiöt ovat niin 'velkaantuneita' emoyhtiöille, ettei niillä ole varaa maksaa kunnon palkkaa paikallisille työntekijöille eikä veroja isäntämaalle. Rahaa riittää hädin tuskin viranomaisten ja ministerien lahjomiseen. Karibialla, Lontoon cityssä tai muussa veroparatiisissa toimiva kirjelaatikko-emoyhtiö ostaa banaanit, lisää hintaan nollan perään ja myy maailmanmarkkinoille.

Eino: Ovatkohan nuo urbaaneja legendoja? Eikä afrikkalainen korruptio ole meidän vikamme. Laittaisivat rosvoherrat vankilaan.

Unto: Vankilaan voit joutua, jos kilpaileva rosvoherra haluaa kaapata yrityksesi.

Maas­sa, jossa pätee vii­saus "Miksi pal­ka­ta asian­ajaja, kun voi ostaa tuo­ma­rin?", ei ole helppo saada rosvoherroja kuriin.

Öljy ja muut maa­perän rik­kau­det kor­rup­toi­vat maan kuin maan Nor­jan kal­tai­sia poik­keuk­sia lukuunottamatta. Os­ta­jien pi­täi­si var­mis­taa, että rahat maa­perän rik­kauk­sis­ta me­ne­vät kan­sal­le, mutta sel­lais­ta jos vaa­tii, niin hal­li­tus myy kii­na­lai­sil­le ja ve­nä­läi­sil­le.

Tytti: Maan luonnonvarojen tuotot pitäisi käyttää yhteiseksi hyväksi koulutukseen, terveydenhoitoon, yhteiskunnan instituutioiden rakentamiseen ja ylläpitämiseen. Olkoonkin, että se on sosialismia.

Kaup­paa on rei­lua ja epä­rei­lua. Edul­li­sia sulle-mulle-kansalle-ei-mitään diilejä on help­po tehdä. Siksi win-win-loose on glo­baa­li kaup­pa­tapa.

Jos luon­non­va­ro­jen myyn­ti­tu­lois­ta ei juuri mi­tään jää pai­kal­li­sen kan­san hy­väk­si, maan luon­non­va­ro­jen os­ta­mis­ta voi pitää va­ras­tet­tuun ta­va­raan ryh­ty­mi­se­nä — maan kan­sal­ta va­ras­ta­mi­se­na.

Eikä se, että maan hal­lin­to on mätä, oi­keu­ta va­ras­ta­maan kan­sal­ta.

Unto: Tarvittaisiinko edes kehitysyhteistyötä, jos globaaliin kauppaan saataisiin reilut säännöt?

Eino: Kehitysmaat pitää kouluttaa hyvään halllintoon ja yrittämään. Mikseivät perusta omia kaakaoplantaaseja?

Unto: Raha tuo valtaa ja valta tuo rahaa. Härskit pärjäävät tässä pelissä, mutta eivät ymmärrä mitään toimivan yhteiskunnan rakentamisesta, eivätkä ole moisesta kiinnostuneita.

Lah­jus­ra­ho­jen vas­taan­ot­ta­mi­nen on hel­pom­paa ja vaa­tii vä­hem­män osaa­mis­ta kuin kaa­kao­plan­taa­sin pe­rus­ta­mi­nen ja hoi­ta­mi­nen.

Tytti: Virallisten päättäjien ja heidän taustavaikuttajiensa valta ja vauraus perustuvat huonoon hallintoon. Kaaos ja sekasorto tarjoavat mahdollisuuksia hämärälle dealing-wheeling touhulle, kun taas omaisuuden suoja, demokratia, sananvapaus, riippumaton oikeuslaitos, koulutettu kansalaisyhteiskunta - -, uhkaavat korruption hedelmistä nauttimista.

Eino: Afrikkaa kiertäneet ministerimme ovat kertoneet, mitä Afrikka haluaa: Kaupallista yhteistyötä. Miksemme täyttäisi Afrikan toiveita?

Tytti: Ministerimme ovat tavanneet maiden johtajia. Maan korruptioindeksin perusteella voi päätellä, haluaako paikallinen johto hyvää itselleen vai kansalle. Ymmärtävätkö edes, miten edistää yhteistä hyvää.

Unto: Korruptio ei tarkoita pelkästään sitä, että pitää maksaa 10% voitelurahaa voidakseen toteuttaa järkeviä hankkeita. Pahasti korruptoitunut yhteiskunta toimii niin huonosti, että yhteistä hyvää edistäviä järkeviä hankkeita ei voi toteuttaa.

Kor­rup­tio le­viää kaik­kiin yh­teis­kun­nan ker­rok­siin niin, ettei ku­kaan pär­jää "suo­ma­lai­sel­la re­hel­li­syy­del­lä". Kaik­ki ovat kor­rup­tion ar­moil­la.

Tytti: Afrikassa on yli 50 erilaista maata eivätkä ne kaikki ole läpimätiä.

Moni yk­sit­täi­nen­kin Af­ri­kan maa on kult­tuu­ril­taan pal­jon moni­muo­toi­sem­pi kuin koko Eu­roop­pa. Eu­roo­pas­sa­kin yh­teis­työ tak­kuaa kult­tuu­ri­ero­jen ja kes­ki­näi­sen luot­ta­muk­sen puut­teen takia. Demo­kra­tian, oi­keus­val­tion ja yh­tei­sek­si hy­väk­si aher­ta­mi­sen ar­vos­tus on las­kus­sa Eu­roo­pas­sa. Ei meis­tä ehkä ole neu­vo­jik­si.

Ih­mi­set ovat kaik­kial­la poh­jim­mil­taan saman­lai­sia, mutta jou­tu­vat elä­mään maas­sa maan ta­val­la. Monet ha­lua­vat paeta maan­sa kor­rup­tio­ta. Us­ko­vat, että voi­si­vat tääl­lä pär­jä­tä re­hel­li­sel­lä työl­lä vail­la pel­koa viran­omais­ten ja ri­kol­lis­ten mieli­val­las­ta.

Eino: Äänestäisivät ehdokkaita, jotka laittavat maat tavat kuntoon.

Unto: Mistä tulevat sellaiset ehdokkaat? Tarvitaan puolueita, jotka ovat aitoja kansalaisjärjestöjä ja vilpittömästi pyrkivät edistämään kansan yhteistä hyvää.

Tytti: Eikä sekään mitään takaa. EU-vaaleissa sellaisia puolueita oli tarjolla, mutta silti moni äänesti demokratiavastaisia populistisia liikkeitä, jotka pilkkaavat yhteiseen hyvään pyrkiviä ihmisiä.

Unto: Toimivan demokratian rakentaminen on vaikeaa, vaikka demokratiaa haluavia onnistuisi nousemaan hallitsevaan eliittiin.

Eng­lan­ti kai ai­ka­naan demo­kra­ti­soi­tui, kun ku­nin­gas ei pär­jän­nyt ilman vah­vis­tu­maan ja vau­ras­tu­maan pääs­seen por­va­ris­ton tukea.

Tytti: Hyvinvointi kasvaa vakaimmin maissa, joissa vahva ja viisas kansalaisyhteiskunta puolustaa ihmisten etua, mutta eipä taida kukaan tietää, miten synnyttää sellainen.

Unto: Hieman auttaa, jos ihmiset osaavat lukea ja kirjoittaa ja ovat perillä maailman menosta. Koulutus ja vapaa tiedonvälitys edistää vastuullista yhteiseen hyvään pyrkivää kansanvaltaa.

Harmi kyllä, te­ho­kas tie­don­vä­li­tys edis­tää myös dis­in­for­maa­tion ja po­pu­lis­ti­sen öyhötyksen le­vit­tä­mis­tä. So­siaa­li­sen me­dian kaut­ta on on­nis­tut­tu in­nos­ta­maan ter­ro­ris­miin.

Tytti: Monissa maissa on kansalaisjärjestöjä, ituja ainakin. Niiltä voi oppia, miten edistää todellista kehitystä.

Unto: Kunhan valitsee oikein. Sinisilmäisyydestä varoittaa vitsi: "Nuori mies, jos ha­luat val­taa ja vau­raut­ta, pe­rus­ta us­kon­to tai kan­sa­lais­jär­jes­tö."

Eino: Teidän 'asiantunteva' viestinne siis on, että yritysyhteistyö aiheuttaa pelkästään vahinkoa ellei epäonnistu alkuunsa.

Unto: Hups. Ei. Dynaaminen yrittäjähenkinen porukka, jolla on arvot kohdallaan, voi tehdä ihmeitä yhdessä paikallisten kanssa.

Tytti: Joutuneekin tekemään ihmeitä.

Muis­tu­tim­me van­hois­ta vir­heis­tä. Epä­eet­ti­nen hy­väk­si­käyt­tö on ai­heut­ta­nut va­hin­koa ke­hit­ty­vis­sä mais­sa.

Va­roi­tim­me haas­teis­ta. Af­rik­ka ei ole Eu­roop­pa.

Eet­tis­tä win-win yri­tys­yh­teis­työtä, jossa py­ri­tään vil­pit­tö­mäs­ti edis­tä­mään kan­san hyvin­voin­tia, ei ole aiem­min ko­keil­tu. Tai siis ei tie­tääk­se­ni. En ole pe­reh­ty­nyt ke­hi­tys­tut­ki­muk­seen.

Unto: Tuskin on tutustunut hallituksemmekaan. Eivät tunnu muutenkaan arvostavan asiantuntijoiden näkemyksiä. Mielikuvat ja uskomukset on tutkittua tietoa helpompi sovittaa omaa ideologiaan.

Tytti: Suomesta käsin on mahdoton ymmärtää elämää Afrikan eri kolkissa. Kehitystutkimukseen perehtyminen olisi tärkeää.

Vähän epäi­lyt­tää, mah­taa­ko kau­pal­li­nen yh­teis­työ vä­hen­tää kor­rup­tio­ta, pa­ran­taa tyt­tö­jen mah­dol­li­suuk­sia kou­lun­käyn­tiin, vah­vis­taa yh­teis­kun­tien ins­ti­tuu­tioi­ta, vah­vis­taa demo­kra­tiaa ja oi­keus­val­tio­ta, ...

Eino: Eihän sen tarvitse kaikkia ongelmia ratkaista.

Unto: Kunhan jotenkin varmistetaan, että touhusta on paikallisille ihmisille enemmän hyötyä kuin haittaa. Sen varmistamiseen tarvittaisiin järjestöjen apua.

Heikin pohteita > Jorinoita > Kasviksillako maha täyteen? (edit: 2023-5-16)

Kas­vik­sil­la­ko maha täy­teen?

Unto Unek­si­ja: Vaimo ha­lu­si vii­kon­lop­pu­na thai­maa­lai­seen kas­vis­ra­vin­to­laan. Oli opet­ta­vai­nen ko­ke­mus.

Eino Ei­li­nen: Alat­ko taas saar­na­ta?

Unto: Saarnata?

Eino: "Laitumet peittävät maapallon!" "Sademetsät tuhotaan pihvikarjan tieltä!" "Lihansyönti tappaa!"

Unto: Tjaah, ehkä olen jotain tuon suuntaista vihjaillut. Jahkaillut, että ehkä minunkin pitäisi, mutta kun ...

Eino: Vihjaillut! Olet syyllistänyt rehellistä ruumiillista työtä tekeviä kantasuomalaisia maapallon tuhoamisesta. Ei rehellisellä työllä hankittu nälkä rehuilla lähde.

Unto: Sanoin minäkin vaimolle että joskus toiste, minulla on nälkä, mutta vaimo vain taputti vatsakumpuani ja nauroi. Suunsa nauroi, mutta otsansa rypyt pani miettimään, onko minun parempi naimisissa vai lihapatojen äärellä.

Eino: Oliko ruokalistalla mitään kunnon pihviä muistuttavaa?

Unto: On kuulemma typerää pilata kasvikset vääntämällä niistä väkisin jotain lihan korviketta. Typerää siksikin, että kaikki lihaa muistuttava herättää ruoansulatusta ja makunautintoa haittaavia mielleyhtymiä.

Eino: Ei mulla ainakaan.

Eino: Riisi oli turhan tulisesti maustettua, mutta sen seassa oli mukavan makuisia ja tuntuisia sattumia. Minä tykkään uusista makuelämyksistä.

Eino: Et tykkäisi, jos makuaisti olisi normaali.

Tu­li­ko tuos­ta thai­maa­lai­ses­ta kanta­paik­kan­ne?

Unto: Pitää ensin tarkistaa, onko siellä työolot kunnossa ja osaavatko he tehdä ruokaa ilman riisiä.

Eino: Eikö riisi jos mikä ole kasvisravintoa?

Unto: Naapuripöydästä kaveri antoi iltapäivälehden:

"Tut­ki­mus: Riisi on ym­pä­ris­tön vi­hol­li­nen nu­me­ro kaksi heti nau­dan­lihan jäl­keen ennen sikaa ja lam­mas­ta!"

Unto: En tiedä, olivatko laskeneet haitat per kilo, tarkoittivatko globaalia kokonaishaittaa vai olivatko laskeneet, paljonko yhden euron ostoksella saa tuhottua maapalloa. Juttu näytti pitkältä. En lukenut. Lukeeko kukaan muuta kuin otsikot ja ne muu­ta­man pak­sum­mal­la pai­ne­tun alku­rivin?

Eino: Jos yrität pelastaa maapallon ruokavaliollasi, ahdistut hengiltä. Rentoudu ja nauti, ettet kuole nälkään. Minä kuvittelen syöväni perinnemaisemaa onnellisena hoitanutta nautaa tai lammasta.

Unto: Nykylehmän perinnemaisema on pihatoksi kutsuttu tehdashalli.

Eino: Ovat nekin mukavampia lehmille kuin lapsuutemme aikaiset navetat.

Eino: Miksi ituhipit eivät kiellä riisin syömistä, jos sen tiedetään tuhoavan maapallon?

Unto: Hullukaan uskalla arvostella suomalaisia perinneruokia: Karjalanpiirakka, maksalaatikko, joulupuuro, - -

Vuo­sia sit­ten sain kar­ja­lan­pii­ra­kan, jossa oli ohraa. Se oli mie­hek­kään täy­te­läi­nen maku­elä­mys.

Eino: Jos perinteisestä hernekeitosta jättäisi silavan pois, kelpaisiko se sinulle suomalaiseksi kasvisruuaksi?

Unto: Kelpaisiko se suomalaisille? Tai matkailijoille. Martoilta toivoisi reseptejä, miten valmistaa suomalaisista raaka-aineista suomalaistyylisiä kasvisruokia.

"Ruo­kia, jois­sa on poh­jo­lan au­rin­gos­sa kyp­sy­nei­den kas­vis­ten oma jäl­jit­te­le­mä­tön maku." Jo­tain sel­lais­ta, että Väli­meren ran­noil­la­kin in­nos­tui­si­vat poh­joi­sen ruoka­va­lios­ta.

Eino: Kasvisruoat ovat kuulemma monimutkaisia valmistaa.

Unto: Eivät ole minun resepteilläni. Korvasin perinteisessä kaalilaatikossa riisin ohralla ja jauhelihan pavuilla:

Ta­val­li­set 'hyvinvarustetut' elin­tar­vi­ke­liik­keet eivät myy kuin tölk­ki­pa­pu­ja, joten jou­duin me­ne­mään eri­kois­liik­kee­seen. Hyl­ly­jen vä­lis­sä kauko­mail­ta rah­dat­tu­jen ihme­ravin­tei­den tuok­sus­sa tuli ek­soot­ti­sen ho­meo­paat­ti­nen fii­lis. Pe­rim­mäi­ses­tä nur­kas­ta löy­sin lo­pul­ta kui­vat­tu­ja pa­pu­ja kilon pus­seis­sa. Lähes ainoa jär­ke­vän hin­tai­nen tuote koko kau­pas­sa. (Myö­hem­min opin, että pavut kan­nat­taa hakea Haka­nie­mes­tä.)

Vi­ral­li­sen re­sep­tin mu­kaan kaali­laa­ti­kon ai­nek­sia kuul­lo­te­taan pan­nul­la ja kyp­sy­tel­lään ku­ta­kin erik­seen kat­ti­lois­sa ennen uu­niin lait­ta­mis­ta.

Kuul­lo­tin si­pu­li­sil­pun rypsi­öl­jys­sä ison kat­ti­lan poh­jal­la ja kip­pa­sin se­kaan sil­pu­tun kaa­lin, ohra­suu­ri­mot, yön yli lion­neet pavut ja muut ai­nek­set. An­noin muhia kyp­säk­si. Vettä tiet­ty pitää lait­taa se­kaan "so­pi­vas­ti". Pääl­lim­mäi­set ai­nek­set kyp­sy­vät aluk­si höy­rys­sä­kin kun­nes kaali peh­me­tes­sään pai­nuu ka­saan. Väl­tän lii­kaa vettä, ettei sitä ja sen mu­ka­na ra­vin­tei­ta tar­vit­se kaa­taa vie­mä­riin. (Ensi ker­ral­la val­mis­tan mek­si­ko­lais­tyy­lis­tä papu­kaali­laa­tik­koa heit­tä­mäl­lä se­kaan pur­kil­li­sen to­maat­ti­py­ree­tä.)

Kau­hoin kat­ti­las­ta lau­ta­sel­le. Hyvää oli. Vai­mo­kin söi. Ei ke­hu­nut, mutta söi.

Eino: Mummoni opetti: "Joka keitetyn paistaa, se makean maistaa." Uunissa käyttäminen olisi ehkä jalostanut "kaalilaatikkosi" aromia.

Unto: Harmi, ettei mummoni ehtinyt tuotakaan minulle opettaa. Ehkä, jos olisin nähnyt uunissa paistamisen vaivan, vaimo antaisi minun vieläkin osallistua ruuanlaittoon muutenkin kuin kuorimalla perunoita ja tiskaamalla.

Eino: Kas­vis­ruoka ai­heut­taa mi­nul­le ilma­vai­vo­ja

Unto: Olet syö­nyt niin kauan roska­ruo­kaa, että suo­lis­to­si bak­tee­rit ovat kuol­leet näl­kään.

Eino (nau­rah­taen): "Mä­reh­ti­jöi­den röyh­täi­ly ja pie­res­ke­ly kiih­dyt­tää il­mas­ton­muu­tos­ta."

Unto: Maalaisjärkeni käskee minunkin nauraa, mutta tutkijaminäni pohtii: Pötsin ilmattomassa tilassa muhiessaan ruoho voi hyvinkin tuottaa metaania ja kiloina laskien maailman nisäkkäistä valtaosa on kotieläimiä — suurin osa nautoja, joten pötsejä on maailmassa aivan valtavasti.

Eino: Eli siis, mitä mieltä olet? Oletko mieltä?

Unto: Tutkijaminäni käy päivittäin vakavia keskusteluja maalaisjärkeni kanssa, mutta maalaisjärkeni on ylpeä jääräpää — sitä nolottaa myöntää erehtyneensä. Eli tiedän, että ongelma on vakava, mutta en usko sitä.

Eino: Kesällä pääminsterimme kävi "vakavia keskusteluja" päivittäin? Tuloksena julkilausuma. Onko sinulta tulossa julkilausuma?

Tytti: Ihminen käyttää ison osan älyllisestä kapasiteetistaan siihen, että selittelee itselleen mustaa valkoiseksi. Maalaisjärjen käyttämät puolustusmekanismit tunnistetaan vain, kun vastapuoli niitä käyttää.

Yh­teis­työ on valt­tia täs­sä­kin puo­lus­tus­tais­te­lus­sa: Saman­mie­lis­ten po­ru­kas­sa toi­nen tois­taan tu­kien it­sel­leen va­leh­te­lu on­nis­tuu sil­loin­kin, kun yk­si­nään jou­tui­si koh­taa­maan tosi­asiat ja vai­pui­si epä­toi­voon ja ah­dis­tuk­seen. Tähän pe­rus­tuu in­hi­mil­li­nen kult­tuu­ri.

Unto: Eino, ymmärräthän sinäkin, että ...

Eino: Joo, joo. "Maata säästyy valtavasti luonnonsuojeluun, jos syömme pellon tuotteet suoraan kierrättämättä niitä karjan kautta."

Mutta tuo ei ole edes puoli­to­tuus.

Lap­suu­den mai­se­maa­ni kuu­lui kau­niis­ti kum­pui­le­va lehmi­haka, jossa kas­voi har­vak­sel­taan ka­ta­jia ja muu­ta­ma mänty ja kuusi. Pie­neen 'Nalle Puh'-met­sik­köön­kin leh­mät pää­si­vät. Siel­tä tääl­tä pil­kis­ti kal­lioi­ta, joi­den ym­pä­ril­lä kas­voi kal­lio­kas­ve­ja ja keto­kuk­kia. Lehmi­hakaa ei tie­ten­kään kos­kaan kyn­net­ty ja leh­mät hoi­ti­vat lan­noi­tuk­sen. Lehmi­haka oli luon­toa ja tuot­ti sa­mal­la lihaa ja mai­toa.

Tytti: Montako Mansikillista lihaa tuo idylli tuotti vuodessa?

Unto: Koko Suomi lehmihaaksi? Saattaisi monimuotoisuus kärsiä.

Tytti: Jos hyvin menee, 2060-luvulla karjatalous on pienimuotoista lehmihakameininkiä. Maata säästyy luonnollekin, kun vain jotkut syövät pikkuisen lihaa ja kananmunan viikossa.

Eino: Ihmiset voisivat mässäillä miten haluavat, ellei kehitysmaiden väestö kasvaisi hillittömästi.

Tytti: Jos eliminoitaisiin miljardi rikkainta, maapallon saastepuskurit ja luonnonvarat riittäisivät.

Eino: Kehitysmaidenkin ihmisetkin kuluttavat.

Tytti: Sikäläiset rikkaat.

Eino: Afrikan väestö kasvaa hillittömästi. Kai siellä köyhemmätkin jotain kuluttaa.

Tytti: Köyhä kuluttaa sitä vähemmän, mitä enemmän köyhiä on.

Osa väki­rik­kais­ta mais­ta on niin pa­has­ti kor­rup­toi­tu­nei­ta ettei siel­lä mi­kään toimi. Ne, jotka ky­ke­ne­vät, pyr­ki­vät Eu­roop­paan tai ryh­ty­vät ter­ro­ris­teik­si. Se on on­gel­ma.

Unto: Syön lihaa, jos sellaista sattuu tarjolle, mutten kykenisi teurastamaan kanaakaan. Lapsena kokeilin onkimista, mutta koukun repiminen irti kalan leukaperistä tuntui pahalta. Katiskasta saamani kalat kykenin sentään kalauttamaan hengiltä ilman, että ne tulivat uniin.

Suku­vika. Kun isäni jou­tui teu­ras­ta­maan jou­luk­si kalk­ku­nan, seu­raa­va­na yönä unes­sa hän vään­si pol­vea­ni si­joil­taan.

Kun syön eläin­kun­nan tuot­tei­ta, mie­les­sä­ni häi­väh­tää Elina Lap­pa­lai­sen kirja "syö­tä­väk­si kas­va­te­tut". Syön kanan­munia, mutta ostan pie­niä, koska ar­ve­len, että kanan on niitä ke­vyem­pi munia. Edes yksi kär­si­mys vä­hem­män.

Pieni lapsi kysyi ker­ran elin­tar­vi­ke­tis­kil­lä, miksi ka­lal­la on sil­mät, mutta li­hal­la ei. Minun on hel­pom­pi lei­kel­lä sisä­fi­let­tä kuin kat­kais­ta ka­lal­ta pää. Sil­mät, suu ja ilme saa kuol­leen­kin kalan näyt­tä­mään ajat­te­le­val­ta olen­nol­ta. Odo­tan vii­meis­tä epä­toi­vois­ta pot­kai­sua, kun lai­tan veit­sen kau­lal­le.

Eino: Eipä ole sinunkaan touhusi mitenkään järkiperäisiä.

Unto: On minulla järkeviäkin periaatteita.

Eino: Elätkö niiden mukaan?

Unto: Ne tulevat mieleeni, kun rikon niitä.

Tytti: Rakenteiden pitää muuttua ennen kuin tapahtuu merkittäviä muutoksia. Rakenteiden muuttumista odotellessa kaikki ehtii mennä pieleen.

Unto: Tykkäilen somessa niiden postauksista, jotka vaatii rakenteiden muuttumista. Aina en kyllä ymmärrä, mitä nuo rakenteet ovat. Aika jykeviä kaiketi.

Eino: Elin lapsuuteni pienellä maatilalla. Minulla on omakohtaista kokemusta maataloudesta, ei pelkkää kaupunkilaisten kirjaviisautta.

Tytti: Tiedät, millaista maatalous oli puoli vuosisataa sitten. Ihan innostuisin haastattelemaan, jos olisin historioitsija.

Unto: Tuuri, sattuma ja mahdollisuudet määräsivät, millaiselle uralle kukin meistä ajautui. Osalle koulukavereistani maatalousyrittäjäksi ryhtyminen — tilan jatkaminen — oli luonteva valinta. Minustakin olisi ehkä tullut karjatilallinen, jos olisi ollut kunnon tila perittäväksi ja vanhemmat inspiroivan innostuneita maanviljelyksestä.

Tytti: Miten olisit tilaasi hoitanut?

Unto: Luullakseni tavalliseen tapaan, niin kuin muutkin, kuinkas muuten.

Isäni oli "ko­kei­li­ja ja kek­si­jä" luon­nol­taan, mutta ei hän­kään mi­ten­kään edis­tyk­sel­lis­tä tilan­hoi­toa har­joit­ta­nut. Kek­sin­nöt ra­joit­tui­vat työtä hel­pot­ta­viin lait­tei­siin ja kons­tei­hin.

Eino: Ehkei ollut vaihtoehtoja tai uskallusta riskeerata perheen elantoa. Mitä viljelijäksi ryhtyneille kavereillesi nyt kuuluu?

Unto: En ole pitänyt yhteyttä. "On kotiseutu taakse jäänyt".

Meneppä ky­se­le­mään heil­tä raaka-ai­nei­ta kas­vis­ruo­kii­si. Sa­mal­la voi­sit "va­lis­taa" heitä Elina Lap­pa­lai­sen kir­jan vii­sauk­sis­ta.

Unto: Eiköhän meillä vanhojen kavereiden kesken olisi ihan muut jutut. Kaverit lienevät korviaan myöten täynnä ulkopuolisten viisastelua. Ei minulla siihen mitään lisättävää.

Voi toki olla, että he tai lap­sen­sa ovat teh­neet mie­len­kiin­toi­sia in­no­vaa­tioi­ta. Ehkä mi­nul­la olisi pal­jon­kin opit­ta­vaa heil­tä.