Brys­se­liin len­tää rei­lus­sa pa­ris­sa tun­nis­sa, mutta me nau­tis­ke­lim­me mat­kas­ta kolme vuoro­kaut­ta — kaksi yötä lai­val­la ja yhden Ams­ter­da­mis­sa. Kol­men matka­päi­vän ai­ka­na eh­dim­me unoh­taa Suo­men; Pe­ril­le pääs­tyäm­me emme ver­ran­neet Brys­se­liä Töö­löön vaan Ams­ter­da­miin.

Bu­le­var­din lai­dal­la avau­tuu autio puo­len heh­taa­rin mar­mo­ri­ta­san­ko, josta nou­see seit­sen­ker­rok­si­nen be­to­ni­kuu­tio. Julki­sivun on suun­ni­tel­lut pel­kis­te­tyn geo­met­ri­ses­ti ajat­te­le­va ark­ki­teh­ti. On saa­nut hyvät rahat hal­val­la sap­luu­nal­la.

Meitä on va­roi­tet­tu byro­kra­tias­ta, mutta as­tum­me roh­keas­ti si­sään pank­ki­tiliä avaa­maan.

Kaik­ki ei men­nyt heti aivan koh­dal­leen, mutta en tiedä, joh­tui­ko se byro­kra­tias­ta vai meil­le uu­des­ta ja ou­dos­ta ta­vas­ta hoi­taa asioi­ta.

Numa-kissan meil­le suoma kaksi­viik­koi­nen ma­joi­tus ei riit­tä­nyt asun­non löy­tä­mi­seen vaan jou­duim­me ho­tel­liin.

Ha­luam­me asua "Ih­mis­ten il­moil­la". Meil­lä pitää olla tar­jo­ta lap­sil­lem­me makuu­sijat, että on­nis­tum­me hou­kut­te­le­maan hei­dät vie­rai­lul­le. "Ma­da­men puo­li­so" ha­luaa työ­nurk­kauk­sen. Vie­rai­den kut­su­mi­nen ko­tiin on kuu­lem­ma te­ho­kas­ta ver­kos­toi­tu­mis­ta, kun­han on riit­tä­väs­ti tilaa, eikä kämp­pä ole aivan tylsä. Il­mo­jen sal­lies­sa aamu­kahvi tai ilta­tee olisi mu­ka­va naut­tia par­vek­keel­la, te­ras­sil­la tai puu­tar­has­sa. Vie­raat­kin poik­kea­vat mie­lel­lään te­ras­sil­la.

Pää­see­kö puu­de­li lo­pul­ta­kaan kis­san­päi­vil­le?

Työn jät­tä­mi­nen antaa tilaa suu­ril­le suun­ni­tel­mil­le.

Työ­huol­ten ti­lal­la löy­tää hel­pos­ti vas­taa­van mää­rän muita huo­lia. Huol­ten määrä riip­puu per­soo­nas­ta, ei reaa­li­to­del­li­suu­des­ta.

Olen al­ka­nut kut­sua olo­ti­laa­ni sa­pat­ti­va­paak­si. Eihän se ihan totta ole, mutta "sabbatical" on help­po lau­sua ja ohjaa kuu­li­jan oi­keil­le jäl­jil­le. Kes­kus­te­lun avauk­se­na sa­pat­ti­vapaa saa ih­mi­set jut­te­le­maan mu­ka­via omis­ta haa­veis­taan.

Sa­pat­ti­va­paal­la voi tehdä — itse so­pi­vak­si kat­so­mal­laan aika­tau­lul­la — kai­ken sen omas­ta mie­les­tä hyö­dyl­li­sen, mitä on aina ha­lun­nut tehdä, mutta työ on es­tä­nyt.

Näin luu­lin.

Muut­ta­jan op­paan mu­kaan kult­tuu­ri­shok­ki iskee kol­men kuu­kau­den ku­lut­tua asema­pai­kal­le saa­pu­mi­ses­ta. Sii­hen saak­ka uu­tuu­den vie­hä­tys pitää vir­keä­nä — ken­ties yli­vir­keä­nä.

Mitä meil­le mah­taa ta­pah­tua en­sim­mäi­nen mar­ras­kuuta?

"… on kun­nia saat­taa tie­toi­suu­teen­ne että xxx:ssä tar­jo­taan 1. joulu­kuuta kello 15 teetä uu­sien kol­le­goi­dem­me puo­li­soil­le. Vas­taan­oton tar­joaa N.N."

"… on on­nel­li­nen voi­des­saan saada tie­toon­sa su­vait­set­te­ko…"

Muis­tat­te kai eng­lan­ti­lai­set tv-sar­jat, jois­sa van­hat rou­vat juo­vat kello vii­den teetä.

Brys­se­lin elom­me en­sim­mäi­sen vuosi­päi­vän kun­niak­si ka­toim­me päi­väl­li­sen te­ras­sil­le ja is­tu­tin ka­me­ran ja­lus­taan­sa tal­len­ta­maan juh­laa su­ku­lai­sil­le.

Vi­deol­le tal­len­tuu kum­mal­li­nen tun­nel­ma. Skoo­la­tes­sa vil­kai­sen vai­moa, mutta sen jäl­keen näy­tän kes­kit­ty­vän lau­ta­see­ni.

To­del­li­suu­des­sa olen vielä kauem­pa­na: Aja­tuk­se­ni pyö­ri­vät "mu­siik­kia" sä­vel­tä­väs­sä oh­jel­mas­sa, jota olen oh­jel­moi­nut jo useam­man päi­vän.

Elo­kuu 2009

Vie­raal­le ensi­vai­ku­tel­man maas­ta an­ta­vat tar­joi­li­jat, myy­jät ja ho­tel­li­vir­kai­li­jat. Sekä tie­tys­ti se, miltä tun­tuu kul­kea ka­duil­la ja kau­pois­sa mui­den jou­kos­sa.

Rans­kan- ja flaa­min­kie­li­sen Bel­gian raja seu­rai­lee an­tii­kin Roo­man valta­kun­nan rajaa. Bel­gian po­li­tii­kan taus­to­ja jou­tu­nee kai­va­maan kau­kaa his­to­rias­ta.

Bel­gian po­li­tii­kan ym­mär­tä­mi­sek­si pi­täi­si seu­ra­ta sekä rans­kan- että flaa­min­kie­li­siä leh­tiä. Flaa­min­kie­les­tä tie­dän sen ver­ran, että voetganger on jalan­kul­ki­ja. Vähän kuin sa­vo­lai­nen pu­hui­si ruot­sia (fotgängare). Niis­tä pa­la­sis­ta, mitä ym­mär­rän rans­ka­lai­sis­ta lehti­ju­tuis­ta, ky­ke­nen keit­tä­mään ko­koon us­kot­ta­van oloi­sen ta­ri­nan. Aina kui­ten­kin na­ker­taa epäi­lys, että minun ta­ri­na­ni ei ole sama kuin toi­mit­ta­jan. Mutta sel­lais­ta­han kom­mu­ni­kaa­tio aina on.

Uusia tu­lok­kai­ta va­roi­te­taan, että Brys­sel on pik­kui­sen keski­mää­räis­tä ri­kol­li­sem­pi kau­pun­ki. Mo­nel­la ei ole muuta toi­meen­tuloa kuin nä­pis­te­ly, mur­rot tai ryös­töt.

Tyt­tä­re­ni I. ja JP ovat läh­te­neet jää­ti­köl­le minun vielä nuk­kues­sa­ni. Kä­ve­len kevät­au­rin­gos­sa tien poik­ki naa­pu­ri­pa­rak­kiin I:n käm­pil­le. Ryhmä opis­ke­li­joi­ta pak­kaa pa­ra­kin edes­sä re­keään. Tel­tan­kin yrit­tä­vät saada mah­tu­maan mu­kaan suk­sien ja bensa­kanis­te­rien se­kaan. Suun­nit­te­le­vat­ko vii­kon­loppu­ret­keä vai pi­tää­kö tääl­lä olla aina telt­ta mu­ka­na? Pa­has­sa lumi­py­rys­sä ei voi kuu­lem­ma muuta kuin kö­köt­tää lumi­kuo­pas­sa tai tel­tas­sa.

Huhti­kuu 2009

Vaimo esit­te­li mi­nul­le vii­kon ajan yhtä en­ti­sis­tä koti­kau­pun­geis­taan ja si­kä­läi­siä van­ho­ja tut­tu­jaan. Vai­mon tut­tu­jen kaut­ta opin vai­mos­ta uutta, mie­tis­ke­lin ame­rik­ka­lai­suut­ta ja siinä si­vus­sa kat­se­lin kau­pun­kia.

Loka­kuu 2009