Oppiminen, opiskelu, opettaminen

Valmennusta työttömille, analyysi koulusta käytävästä keskustelusta, ...

Valmennusta työmarkkinoille
Valmennusta työmarkkinoille

Pyysivät palautetta eräästä työelämävalmennuksen jaksosta. Innostuin pähkäilemään noin yleisemmin, millainen "koulutus" parhaiten auttaisi korkeasti koulutettuja työttömiä.

28 toukokuuta 2018

Mikä ohjaa keskustelua koulusta
Mikä ohjaa keskustelua koulusta

Keskustelut opetuksesta ja oppimisesta eivät läheskään aina syvennä kenenkään ymmärrystä aiheesta saati lähennä näkemyksiä tarvittavista toimenpiteistä.

Opettajien käyttöteorioiden on todettu vaikuttavan heidän käsityksiinsä opettamisesta. Ehkä koulukeskustelun vaikeus johtuu huomaamatta jäävistä eroista keskustelijoiden käyttöteorioissa.

(Kirjoitus koulukeskustelusta perustuu pedagogisten opintojen harjoitustyöhön. En saanut yhteyttä opiskelukollegaani, jonka kanssa jutun kirjoitin, joten julkaisen sen -- vähän muokattuna -- omin luvin.)

Maaliskuu 2017

Datanomiksi
Datanomiksi

—  Lehdet kirjoittavat, että vain osa oppilaistamme työllistyy.

—  Sekö osa, joka viitsii opiskella?

Marraskuu 2016

Datanomiopetus — Utopia
Datanomiopetus — Utopia

Tästä oli tarkoitus tulla kahden sivun tiivis konkreettinen ehdotus parista parannuksesta datanomien opetukseen, mutta tiukasti tiivistäen ei jää jäljelle kuin kuivakoita iskulauseita, joiden taustalla oleva ajattelu jää hämärän peittoon, joten annoin jutun rönsyillä.

8 marraskuuta 2016

Miksi unelmoida vaikeina aikoina?
Miksi unelmoida vaikeina aikoina?

Erään opettajan kertoman mukaan hänen opiskelijansa laskeskelivat, millaisiin jatko-opintoihin heidän todistuksellaan kannattaa hakea. Se kuulosti ankean alistuneelta.

”Miettikää ensin, mihin hakisitte ja mihin ette hakisi, jos todistuksessanne olisi pelkkiä kymppejä.” opettaja neuvoi. ”Sen jälkeen ainakin tiedätte, mikä teitä kiinnostaa ja mikä ei.”

Asiakkaamme
Asiakkaamme

"Asiakas ei aina tiedä, mikä hänelle on parasta, mutta häntä pitää palvella niin, että lopussa hän on tyytyväinen. Joskus lääkärikin joutuu antamaan pahanmakuista lääkettä.

Opintojaan aloittavat asiakkaamme
Opintojaan aloittavat asiakkaamme

Osa uusista opiskelijoista on melko itseohjautuvia, osa taas ei näytä välittävän mistään mitään.




( 28 toukokuuta 2018 )

Valmennusta työmarkkinoille

Pyysivät palautetta eräästä työelämävalmennuksen jaksosta. Innostuin pähkäilemään noin yleisemmin, millainen "koulutus" parhaiten auttaisi korkeasti koulutettuja työttömiä.


Suurin osa korkeasti koulutetuista työllisistä on päätynyt nykyiseen työhönsä muuten kuin avoimen työnhaun kautta. Työttömän ei siis kannata kuvitella, että työpaikkailmoitukset olisivat työllistymisen valtaväylä. Sopivia avoimia työpaikkoja kannattaa tietysti hakea, mutta harva työpaikkahakemuksia tehtailemalla työllistyy.

Työnvälittäjien kertoman mukaan monet yritykset Suomessa hakevat julkisella haulla vain tietyn tekniikan tai työkalun "täsmäosaajia" juuri tämän hetken tarpeisiin — paras referenssi onkin se, että jo tekee samaa hommaa jossain muualla. Korkeasti koulutetuista jotkut ovat tällaisia täsmäosaajia, mutta monen osaaminen on yleisempää koulutuksen ja kokemuksen tuomaa osaamista ja kykyä muovautua kulloisenkin työtehtävän tarpeisiin. He eivät pärjää täsmäosaajien markkinoilla. Ei auta, vaikka miten vakuuttavasti osaisi esitellä osaamistaan, laajaa kokemustaan alalta ja kykyään oppia nopeasti uutta, jos tarjolla on valmis täsmäosaaja.

Minunlaiseni kokenut ja korkeasti koulutettu työnhakija, jolla ei ole varsinaista ammattia ja todistusta/näyttöä juuri nyt tarvittavasta täsmäosaamisesta, joutuu/pääsee katsomaan työmarkkinoita vähän kuin yrittäjän näkökulmasta. On miellettävä itsensä toistaiseksi määrittelemättömän asiantuntijapalvelun tarjoajaksi: On löydettävä asiakas, jolle voisin jollain osalla osaamistani tuottaa lisäarvoa. Joku sellainen, jolla ei ole loppuunsaakka määriteltyä "täsmätarvetta".

Yleinen neuvo työttömälle on analysoida ja esitellä osaamisensa selkeästi: Tee esittely itsestäsi ja joku juuri sinun osaamistasi tarvitseva poimii sinut. Osaamista ja kokemusta toki riittää, eikä sen kuvaaminen sinänsä ole vaikeaa. Mutta kuvaus pitää aina räätälöidä vastaanottajan mukaan niin kuin viestinnässä yleensä. Vaikein osuus on löytää potentiaaliset kiinnostuneet ja oppia ymmärtämään heidän ajatustapojaan ja tarpeitaan.

Yrityksiin tulee aivan valtavasti yhteydenottoja ja internet on pullollaan palvelutarjoomuksia. Työnhakijan on osattava fokusoida yhteenottonsa tehokkaasti ja jotenkin erottauduttava huomiota saadakseen. Jos pääsee juttusille potentiaalisen asiakasyrityksen kanssa, tämän pitäisi alusta saakka tuntea keskustelu hyödylliseksi. Asiakkaan ongelmia ei tarvitse ymmärtää etukäteen, mutta hedelmälliseen keskusteluun asiakkaan toimialasta on kyettävä alusta asti. Riippuu tyypistä, miten kenenkin kanssa käydä hedelmällistä keskustelua. Valmennuksessa olisi hyvä verrytellä tällaisia keskusteluja.

Asiakas tai työpaikka on monelle löytynyt niin, että on sattunut oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja ryhtynyt keskustelemaan oikean henkilön kanssa. Näin pitkälle voi päästä puolittain tuurilla, mutta tästä eteenpäin pääsee vain, jos vakuuttaa osaajana. Valmennuksessa olisi hyvä saada kuulla vertaisilta tietoja ja näkemyksiä eri toimialoilta ja erilaisten yritysten ajatus- ja toimintatavoista.

Työelämässä tietyllä alalla pitkään toimineen voi olla vaikea ymmärtää, kuinka "pihalla" — huonosti verkostoitunut ja huonosti perillä työmarkkinoista — uran vaihtaja tai pitkään työelämästä poissa ollut saattaa olla. Yrityksiin voi soitella ja sitä kautta muodostaa käsitystä erilaisten yritysten tarpeista, mutta kaikille osapuolille tehokkaampaa olisi, että myös työelämävalmennuksessa työttömät vaihtaisivat tietojaan, kokemuksiaan ja näkemyksiään yrityksistä ja niiden osaamistarpeista. Jonkinmoisena simulaationa voisi vaikka perustaa osaamista ja asiantuntemusta myyvän yrityksen tai osuuskunnan.

Erityisen hienoa olisi, jos harjoitusryhmiä sparraamaan saataisiin yritysten edustajia. Siinä olisi hyvä ensimmäinen tavoite: houkutella yrityksen edustaja sparramaan valmennusryhmää tai hankkia kutsu johonkin yritykseen. Valmennusryhmä olisi varmasti yritykselle mielenkiintoisempi tavata kuin yksittäinen työtön.

Asiakkaan tarpeita korostettaessa pitää ymmärtää niiden moninaisuus. Joillain asiakkailla/työnantajilla on mielessään valmis ratkaisu ongelmiinsa, joku taas voi ilahtua, jos osaat esittää parannusta johonkin, jota hän ei vielä ole edes ongelmaksi tai mahdollisuudeksi oivaltanut. Jotkut hakevat nöyrää apulaista, toiset tasaveroista yhteistyötä itsenäiseen ajatteluun kykenevän asiantuntijan kanssa. (Asiakas tai työnantaja — melkein sama tässä mielessä.)

Loppujen lopuksi asiakkaan pitää hyötyä palveluksistasi, mutta se ei tarkoita, että sinun aina kannattaisi luopua omasta ajattelustasi. Asiakas päättää, mutta jos päätös on huono, etkä siitä mitenkään häntä varoita, vaikka olet asiantuntijaksi esittäytynyt, epäonnistuminen on sinun vikasi.

Tiedot, taidot ja hyvät ideat jalostuvat erilaisten ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Monia start-up yrityksiä kuvataan tiimiyrityksiksi ja useimpia hommia yrityksissä hoidetaan erilaisten osaajien muodostamina tiimeinä. Työnhakijaa arvioidaan sen perusteella, mitehn hyvin hän tuntuu sopivan osaksi tiimiä. Valmennuksen on syytä olla tavoitehakuista vuorovaikutusta — pitää hioa taitoja tehdä yhteistyötä mitä erilaisimpien tyyppien kanssa.

Oppimisessa tärkeää on monipuolinen palaute, mutta esimerkiksi työnantajat eivät välttämättä vastaa mitenkään hylätyksi tulleille työnhakijoille. Työttömille ei oikein ole varaa tarjota kuin vertaispalautetta. Ei ehkä ainakaan muuta yhtä hyvää. Työttömät on syytä nähdä osaamisen ja ideoiden poolina, ei pelkästään tiedon vastaanottajina. Tiedon jakamisen sijasta kannattaa keskittyä valmennettavien yhteistyön fasilitointiin.


Miten työttömien valmennuksen voisi järjestää? (Tämä on pikainen yksinään kirjattu huitaisu, ei ylistämäni tiimityön tuotos. Tästä tuli niin naiivi, että se saattaa lukijasta tuntua loukkaavan aliarvioivalta.)

Osallistujilta voisi pyytää etukäteen vapaamuotoisen esittelyn itsestään. Muistetaan kertoa, että esittelyt jaetaan muille osallistujille. Osallistujille voi tarjota linkkejä sopiviksi katsottuihin ohjeisiin, mutta vapaamuotoisuus on olennaista.

Ensimmäinen tapaaminen aloitetaan ohjatulla tutustumisella. Esim. jutellaan hetki pareittain, sitten kaksi paria yhdessä, ... Tai jotain muuta; helppoa, turvallista, mutta heti aluksi. Kahvitarjoilukin saattaa toimia, jos joku varmistelee, että juttu luistaa ja kaikilla on juttukaveri.

Tilaisuuden viisi ensimmäistä minuuttia määrää, mieltääkö porukka tilaisuuden passiviseksi kuunteluksi vai aktiiviseksi yhteistoiminnaksi. Kontaktin saaminen muutamaan muuhun osallistujaan heti aluksi on tärkeää. Toisaalta aktivoiva harjoitus luo vääriä odotuksia, jos tarkoitus on istuttaa osallistujia passiivisina kuuntelemassa.

Tilaisuuden fasilitaattorin pitää alustaa toimintatavoista: Esittää ajatuksia turvallisesta tilasta, puhua vuoropuhelun pelisäännöistä. Mitä avoimemmin voidaan keskustella, sen hyödyllisempää. Tähän tarvitaan lämminhenkinen psyykkays toisten kunnioittamisesta, luottamuksellisuudesta, rakentavasta vuoropuhelusta: Ollaan tutustumassa toinen toistemme ajatteluun, ei arvioimassa toisten näkemyksiä eikä asenteita, ei todistamassa omaamme oikeaksi, ei tyrkyttämässä omia ajatuksiamme, ei kilpailemassa, ... Valmennuksen keskeinen onnistumisen mittari on, miten vapaasti ja luontevasti ihmiset rohkenevat keskustella itselleen hankalista asioista.

Pelisääntöalustuksen jälkeen on hyvä jutustella hetki pienissä ryhmissä niin, että kenenkään ei tarvitse jäädä yksinään miettimään, mitähän muut tästä "saarnasta" ajattelivat? Hienot periaatteet jäävät kuolleeksi kirjaimeksi, ellei niitä "kuitata" yhteisesti hyväksytyiksi lyhyellä jutustelulla.

Koulussa olemme sisäistäneet toimintatavan, jonka mukaan opettaja ensin selittää, miten asiat ovat ja miten tehtävä tehdään ja sen jälkeen oppilaat toistavat ja asia on opittu. Nykytiedon ja käytännön kokemuksen mukaan tällainen oppimiskäsitys kannattaa kääntää päälaelleen. (yksi juttu aiheesta: https://www.editapublishing.fi/tuote/flipped-learning-kaanteinen-oppiminen ) Oppimiskäsityksen kääntäminen päälaelleen tarkoittaa oman ajatusmaailman myllertämistä ylösalaisin. Sen jälkeen alkaa varsinainen työ — Pitää opetella, miten käytännössä toimia uuden oppimiskäsityksen mukaan.

Kun oppimiseksi mielletään opettajan puhe ja aikaa on vähän, suurin osa ajasta käytetään opettajan puheeseen, että "ehditään käydä kaikki asiat läpi", eikä aikaa jää kuin enintään muutamaan kysymykseen ja kommenttiin — Varsinaiselle oppimisen vaatimalle työlle ei jää lainkaan aikaa.

Perinteisestä oppimikäsityksestä poisoppiminen voi olla hidasta ja vaikeaa. Kannattaa lähteä siitä, että oppimista tapahtuu vain, kun oppijat ajattelevat, vuorovaikuttavat ja toimivat tavoitteellisesti. Vasta kun oppijan työskentelyä seuratessaan tunnistaa oppijan tarpeen, voi kommentoida, haastaa tai opastaa tilanteen mukaan.

Kannattaa tarkkaan miettiä, mitä lisäarvoa luennot ja esitelmät tuovat osallistujille: Mitä niistä ei voi korvata web-jakelulla — tekstinä tai videona? Mikäli joku luento tuntuu aivan välttämättömältä, se on syytä jättää ohjelman loppuun. Mikäli luennoitsija on seurannut tapahtumia, ohjelman lopussa hän tuntee osallistujien tarpeet ja miten niitä käsitellä. Koska osallistujat ovat valmennuksen aikana pohtineet asioita, mahdollisen luennon sisältö löytää paikkansa heidän ajatusmalleissaan.

Ryhmätyöskentelyyn on monenlaisia menetelmiä. Kokeilujen myötä selviää, mitkä toimivat missäkin tilanteessa ja mitkä ovat itselle luontevia. Ensimmäinen ryhmäjako lienee parasta tehdä arpomalla.

Ryhmiä voi sekoitella määrävälein niin, että jokainen kuulee jotain siitä, mitä muissa ryhmissä on juteltu. Ryhmien ajatuksia voi kirjata lappusille ja kiinnittää ne seinälle. Lappusten perusteella voidaan muodostaa uusia ryhmiä. (Siis periaatteessa ihan tavallista ja järkevää toiminnallista ryhmätyöskentelyä, jota ei kuitenkaan juuri näe työttömien "aktivoinnin" yhteydessä.)

perinteisesti ryhmätöitä tehdessä kokoonnutaan lopuksi kaikki yhteen ja keskustellaan yhdessä kunkin ryhmän tuotoksista. Koetaan välttämättömäksi, että kaikki kuulevat mitä kaikki muut ovat puhuneet. Tämä vie paljon aikaa ja suurin osa porukasta joutuu enimmän aikaa kuuntelemaan passiivisena.

Valmennuksen päätteeksi osallistujat voivat pienissä ryhmissä tiivistää muutaman mahdollisen suuren oivalluksen koko porukalla jaettavaksi, mutta ei niistäkään tarvitse koko joukolla keskustella, koska se on hidasta ja tehotonta. Riittää, että ne tuottavat lisää pähkäiltävää osallistujille — uusia näkökulmia, uusia virikkeitä.

Ryhmät — ainakin ammattitaidolla sparrattuna — löytäisivät varmaankin opettavaisia aiheita työlleen: "Perustetaan osaamistamme tarjoava yritys tai osuuskunta. Miten markkinoimme itseämme? Millaisille asiakkaille? ... Tällaisilla harjoituksilla pitäisi olla pääpaino.

Voisi olla hyödyksi jakaa kokemuksia työnhausta. Tietysti työmarkkinoista ja erilaisista yrityksistä, mutta myös siitä, miltä se kenestäkin tuntuu ja mikä kellekin on vaikeaa. Yksi voi olla ylpeä siitä, että sadan soiton jälkeen hän sai puhuttua itselleen palaverin mielenkiintoisen yrityksen kanssa. Toista taas saattaa nolottaa, että suotta häiritsi sataa kiireistä johtajaa ennen kuin löysi sen, joka häntä tarvitsi. Miltä itsensä markkinoiminen tuntuu? miltä tuntuu se sadas tyrmäys? Erityisesti tässä kohdin fasilitaattorin pitää olla tarkkana, että turvallisen tilan periaatteet eivät unohdu. Pahinta on, jos jonkun "avauduttua" kouluttaja arvioi hänen asentensa hyväksi tai huonoksi, oikeaksi tai vääräksi. Luottamuksellinen keskustelu loppuu siihen. Varovasti voi toki pyytää henkilöä kertomaan lisää, ellei se tunnu hankalalta.

Minun mielestäni aktiivimallia perusteltiin aluksi siihen tyyliin, että "kyllä 'ne' menee töihin, kunhan sohvalla makoilu tehdään riittävän ikäväksi". Siitäkin ehkä sopisi keskustella, voisiko ja tarvitsisiko mielikuvaa työttömistä monipuolistaa.

Työnhaku on työttömän työtä, mutta aivan 24/7 sitä ei kannata tehdä. Siitäkin voisi vaihtaa ajatuksia, mitä muuta mielekästä tekemistä työttömät ovat löytäneet tai voitaisiinko yhdessä keksiä jotain hyödyllistä tekemistä? On hyvä saada työttömien osaaminen hyötykäyttöön. Joskus kun puhelnmyyjät ovat tiuhaan pommittaneet, on alkanut epäillä, onko kaikki palkkatyö arvokkaampaa kuin palkaton vapaaehtoistyö vaikkapa Syyrian pakolaisten hyväksi.

Työttömiä aktivoitaessa tunnutaan korostavan näkemystä "jokainen on oman onnessa seppä". Hyvä niin, mutta silti jotkut voivat ajatella, että hallituksen opetus- tutkimus-, innovaatio-, ja teollisuuspolitiikka on ollut haitallista korkeasti koulutettujen työllisyydelle ja ennen kaikkea Suomen tulevaisuudelle. Vaalien alla voisi pohtia sitäkin, löytyisikö intoa tehdä asialle jotain.



(Maaliskuu 2017 )

Mikä ohjaa keskustelua koulusta

Keskustelut opetuksesta ja oppimisesta eivät läheskään aina syvennä kenenkään ymmärrystä aiheesta saati lähennä näkemyksiä tarvittavista toimenpiteistä.

Opettajien käyttöteorioiden on todettu vaikuttavan heidän käsityksiinsä opettamisesta. Ehkä koulukeskustelun vaikeus johtuu huomaamatta jäävistä eroista keskustelijoiden käyttöteorioissa.

(Kirjoitus koulukeskustelusta perustuu pedagogisten opintojen harjoitustyöhön. En saanut yhteyttä opiskelukollegaani, jonka kanssa jutun kirjoitin, joten julkaisen sen -- vähän muokattuna -- omin luvin.)


Tässä kirjoituksessa termiä käyttöteoria käytetään Wikipedian määrittelemällä tavalla:

Käyttöteoria (engl. theory-in-use) on ihmisen toimintaa, päättelyä ja valintoja tosiasiallisesti ohjaava sisäinen malli, joka voi poiketa merkittävästi niistä periaatteista eli julkiteoriasta (engl. espoused theory), jonka ihminen kysyttäessä esittää ohjaavan toimintaansa. ( Wikipedia, käyttöteoria )

Uskomukset vaikuttavat käyttöteorioihin:

Erkki Pehkosen mukaan uskomuksen voidaan katsoa viittaavan vakaisiin, subjektiivisiin käsityksiin ja tietoihin, mukaan lukien tunteet, joita ei voida perustella objektiivisesti. Uskomukseen oikeuttavat syyt yksilö määrittää ja valikoi usein tiedostamattaan. ( Wikipedia, uskomus )

Opettaja muodostaa oppilaita, oppimista ja opetusta koskevan käyttöteoriansa saamansa koulutuksen sekä työ- ja elämänkokemuksensa perusteella. Opettajan toiminnan taustalla vaikuttava käyttöteoria jää usein ulkopuolisilta piiloon. Ehkä vastaavasti meidän on vaikea sovittaa yhteen ajatuksiamme koulusta siksi, ettemme tunnista eroja toistemme käyttöteorioissa emmekä siksi ymmärrä toistemme perusteluja.

Matematiikassa teoreemien todistamisesta on helppo keskustella, koska kaikki perustelevat väitteitään samoja aksioomia käyttäen. Arkielämän keskusteluissa perustamme väitteemme omiin -- muille näkymättömiin -- käyttöteorioihimme.

Tämä juttu ei pyri antamaan ohjeita oikeasta tavasta keskustella vaan esittää joukon käsitteitä, jotka auttavat analysoimaan keskusteluja. Johtopäätöksenä esitetään joukko kysymyksiä, joita nettikeskusteluun osallistuvan kannattaa itselleen esittää.

Opetuksen taustalla olevat teoriat ja uskomukset

Opettajan ajattelu ja toiminta ovat vuorovaikutteisessa suhteessa, joka on vaikeasti aukaistavissa ulkopuoliselle. Toiminta on havainnoitavissa ja tulkittavissa, mutta opettajan ajatukset ja toiminnan perustelut jäävät havainnoijalta piiloon. Toiminnan taustalla oleva tietämys on opettajan tietoa, osittain hiljaista ja sanattomaksi muuttunutta osaamista, joka on kehittynyt opettajankoulutuksen, elämän- ja työkokemusten ja toiminnan kontekstin vuorovaikutuksessa. (Aaltonen 2003, 6.)

Clarkin ja Petersonin opetustapamallissa opettajakognitio jaetaan kolmeen osa-alueeseen: opettajan implisiittisiin teorioihin ja uskomuksiin, opetuksen suunnitteluun sekä ajatteluun ja päätöksentekoon opetustilanteessa. (Aaltonen 2003, 6-7). Opettajan implisiittiset teoriat ja uskomukset muodostavat opetuksen käyttöteorian tai käyttötiedon, joka Elbazin 1983 tutkimuksen mukaan muodostuu opettajan oppijoita koskevista kokemuksista, opetusmenetelmiin ja luokan hallintaan liittyvistä tiedoista ja taidoista, koulun sosiaalisen rakenteen ja laajemman yhteisön tuntemuksesta sekä oppiainekohtaisesta ja mm. kehityspsykologisesta, oppimisteoreettisesta ja yhteiskunnallisesta tiedosta. Tieto opettajan ominaisuuksista, arvoista ja uskomuksista on osa opettajan käyttötietoa ja -teoriaa. (Aaltonen & Pitkäniemi 2001, 404.)

Opettajan praktisen tietämyksen, kuvattiinpa sitä käyttötietona ja –teorioina tai uskomuksina, on todettu vaikuttavan opetustoteutuksen laajoihin puitteisiin ja tuntitapahtumien rakenteeseen. Kuitenkaan aina henkilökohtaiset opetusteoriat eivät välttämättä realisoidu ihanteiden vaatimalla tavalla. Tämä on tavallista opettajiksi opiskelevilla ja varsin vähäisen opetuskokemuksen omaavilla opettajilla (esim. Wilson, Konopak & Readence 1994; Pitkäniemi 1998), mutta myös kokeneilta opettajilta on havaittu ristiriitaisuuksia käyttöteorioiden ja toiminnan välillä (esim. Lyons, Freitag & Hewson 1997). (Aaltonen & Pitkäniemi 2001, 409.)

Tutkijat määrittelevät uskomuksen käsitteen eri konteksteissa eri tavoin, mutta useimmiten jaetaan käsitys, että uskomus perustuu arviointiin ja tieto perustuu objektiivisiin faktoihin (Pajares 1992, 313). Uskomuksiin on tutkimuskirjallisuudessa viitattu esimerkiksi käsitteillä luulo, käsitys ja mielipide.

Uskomukset ovat suhteellisen järkeenkäypiä, uskottavia ja ymmärrettäviä propositioita joidenkin objektien ja objektiluokkien luonteesta ja olemassaolosta (Moilanen 1998, 72). Uskomukset ovat kokemusten seurauksena syntyneitä mentaalisia konstruktioita, usein tiivistyneinä ja integroituneina käyttäytymistä ohjaaviksi skeemoiksi ja käsityksiksi. Uskomuksiin liittyy vahvoja affektiivisia tunteita sekä arvioivia komponentteja (Nespor 1987). Uskomusten avulla henkilö rakentaa mielekästä juonta toimintaansa ja itselleen aiemmin tapahtuneisiin asioihin. Tämän lisäksi uskomukset rakentavat ihmisten yhteenkuuluvuutta. Uskomukset ovat osa opettajien todellisuuskäsitystä, ja ne liittyvät heidän intentioihinsa toimia tietyllä tavalla tietyssä tilanteessa.

Uskomukset vaihtelevat laadultaan ja voimakkuudeltaan, ja ne ryhmittyvät ajan kuluessa muiden uskomusten ja uskomusverkostojen, ennakkokäsitysten, asenteiden, normien ja arvojen ympärille muodostaen henkilön uskomussysteemin. Arvot, normit ja asenteet ovat uskomusten alarakenteita. Uskomussysteemit ovat dynaamisia ja usein myös tilannesidonnaisia. Uskomukset kiinnittyvät aina johonkin kontekstiin, merkitystaustaan, joka luo pohjan uskomusten ymmärtämiselle (Moilanen 1999, 93–96).

Omat uskomukset tuntuvat absoluuttiselta totuudelta, minkä takia niitä ei yleensä kyseenalaista vaan yrittää saada muutkin vakuuttumaan niistä.

Fenomenografia

Lähestymme koulukeskustelua fenomenografian keinoin.

Fenomenografia on laadullinen tutkimussuuntaus, jonka tarkastelun kohteena ovat ihmisten arkipäivän ilmiöistä muodostuneet käsitykset ja niiden erilaiset ymmärtämisen tavat. Se pyrkii kuvaamaan, analysoimaan ja ymmärtämään erilaisia käsityksiä sekä vertailemaan niitä etsien samankaltaisuuksia, erilaisuuksia ja poikkeavuuksia. Käsitysten sisältö ja käsitysten suhteutuminen toisiinsa ovat erityisesti mielenkiinnon kohteena, ei niinkään ilmiöt tai tutkittavat henkilöt itsessään. (Huusko & Paloniemi 2006.)

Koska yksittäisten tutkimusten – jopa mielipidekyselyjen – tuloksiin viitataan toisinaan kuin lopulliseen absoluuttiseen totuuteen, on syytä korostaa, että fenomenografisen tutkimuksen ensisijaisena tavoitteena ei ole tehdä väitteitä todellisuudesta, vaan kuvata ihmisten arjessaan muodostamia käsityksiä todellisuudesta.

Fenomenografinen tutkimus ei ole puhtaan objektiivista. Tutkijan aineiston tulkinta on aina subjektiivista ja tutkijan tulisikin olla tietoinen omista käsityksistään ja ennakko-odotuksistaan tutkittavasta aiheesta. Tutkittavan ilmaisun merkitys riippuu myös asiayhteydestä ja toisaalta merkitys voi tulla ymmärrettäväksi vain omassa kontekstissaan.(Huusko & Paloniemi 2006.)

Tässä tutkimuksessa käytämme käsitteitä toisin ajattelu ja toisinajattelija kuvaamaan tilanteita, joissa osapuolten käyttöteoriat poikkeavat toisistaan.

Aineiston kuvaus

Aineistoksi valittiin blogikirjoitus http://peruskoulupesula.blogspot.fi/2013/12/huudetaan-lujempaa.html ja siitä käytyyn keskusteluun annetut 66 kommenttia. Osallistujista kuusi esiintyi omalla nimellään. Keskustelijat olivat yliopistotutkijoita, opettajia ja yliopisto-opiskelijoita.

Blogikirjoitus alkaa seuraavasti:

Eilisillä (18.12.2013) Ylen Suora linjan nettijatkoilla keskusteltiin opettajan auktoriteetista, kurista ja molemminpuolisesta kunnioituksesta tai sen puutteesta. [ …] Samalla voi pohtia kahta asiaa: Millaista olisi mennä joka päivä töihin (ja kritiikittä aina totella) jos vastassa olisi pomo/työkaveri joka ajattelisi aina sinut nähdessään: ”Mikä idiootti nulikka, ton sais heittää ulos täältä työpaikalta johonkin valvottuun tilaan. Se ei osaa mitään eikä kunnioita mua. Hitto. Ei voi kuin huutaa. Voispa lyödä.”

Jos jollakulla isolla aikuisella henkilöllä on suuria vaikeuksia oppilaista jopa neljänneksen kanssa, ja jollakin toisella ei juuri kenenkään kanssa, kannattaa ensin mainitun varmaan kuunnella omia neuvojaan (huuda, ellet siis voi heittää ulos tai lyödä, ja syytä vastaanottajaa) ja vähätellä oppilaiden lisäksi ongelmat selättäneitä kollegojaan, joiden ajatukset ovat luonnollisesti utopistista päänsilittelyä (vaikka siis toimivatkin).

Valitsimme kyseisen keskustelun tutkimusaineistoksi sen runsaan mielipiteiden kirjon takia. Emme ole arvioineet, missä määrin aineistomme edustaa tyypillistä nettikeskustelua.

Aineiston analyysi

Ensimmäisellä lukukerralla kirjasimme puheenvuorojen herättämät tunnekokemukset, heränneet vastaväitteet tai tunteet samanmielisyydestä, koska halusimme olla tietoisia tuntemustemme vaikutuksesta tulkintoihimme. Kirjasimme myös huomioita kommunikointityyleistä ja arvelujamme kirjoittajien käyttöteorioiden eroista.

Seuraavilla lukukerroilla aineistosta identifioitiin systemaattisesti keskustelun kulun kannalta olennaisia piirteitä, joista osa kuvaa kommunikoinnin tapaa, osa on tulkintojamme osallistujien käyttöteorioista ja uskomuksista. Osalle näistä keskustelun piirteistä on poimittavissa aineistosta muutaman lauseen mittainen konkreettinen esimerkki, mutta useimmiten tietty asenne tai uskomus ”huokuu” yksittäisestä puheenvuorosta tai jonkin kirjoittajan puheenvuoroista yleensä.

Seuraavan tyyppisten puheenvuorojen esittäjät nimesimme sivullisiksi. Opiskelija kritisoi kollegoitaan kuin ei olisi yksi heistä vaan heidän huonon käytöksensä ulkopuolinen uhri. Hän tuntuu tarkastelevan muita opiskelijoita yläviistosta, melkein kuin Yliopiston – auktoriteetin – näkökulmasta.

Opetuksen taso on erinomainen. Opettajat kuuntelevat opiskelijoita, he pyrkivät muokkaamaan opiskelumenetelmiä opiskelijoiden mielten mukaisiksi, he käyttävät vapaa-aikaansa opiskelijoiden hyväksi ja joustavat opiskelukäytännöissä loputtomiin.

Opiskelijat sen sijaan tulevat tunneille myöhässä, puhuvat tunneilla, eivät tee annettuja tehtäviä, lähtevät tunneilta ennen niiden loppumista, kyselevät opettajilta ”onko pakko” ja muutenkin ovat erinomaisen haluttomia panostamaan työn tekemiseen. Tästä seuraa se, että opintojen etenemistahti on kiusallisen hidas.

Kirjoittajien näkemysten taustalla tuntui olevan kaksi eri oppimisnäkemystä: Joko ”oppiminen on päähän pänttäämistä” tai ”oppiminen on kriittisen ajattelun, luovuuden yms. kehittymistä”. Jälkimmäinen oppimisnäkemys ei kiteytynyt kovin selkeäksi.

Hauki on kala on monen asian oppimiseen erinomainen väline, se paras. Yksityiskohtaista ulkoa muistettavaa tietoa on vaikea muutenkaan nopeasti ja tehokkaasti oppia. Hitaampi oppiminen ehkä sopii kansalaisopiston kursseille, mutta minä yliopisto-opiskelijana toivon, että saisin opiskella tavoitteellisesti. Tahtoisin kuitenkin alani osaajaksi, enkä tähän tavoitteeseen tällä tahdilla yllä.

Seuraavan tyyppiset puheenvuorot luokittelimme pyrkimykseksi vuoropuheluun – dialogiin. Kommentti liittyy aikaisempien puheenvuorojen yhteen keskeiseen näkemyseroon ja täydentää niitä. Sävy antaa tilaa dialogin jatkamiselle.

Kun on koulussa 12v tehnyt siksi, että toinen sanoo sen olevan tärkeää ja hyödyllistä, ei sitä ihan hetkessä opi ottamaan itse vastuuta.

Minä olin yliopistossa 80-luvulla. Osallistuin ainakin kolmen tiedekunnan kursseihin. Eipä ollut suurta juhlaa perusopinnoissa se vastuuntunto ja ahkeruus. Monilla meni jopa vuosi oppia opiskelemaan. Minullakin.

Innostus on säilytettävä ja vastuu opittava jo pienenä lapsena. Silloin vapaus kasvaa aikuisuutta kohti, vastuun lisääntyessä.

Vaikuttaa siltä, että osa keskustelijoista oli ”kurin ja järjestyksen”, osa ”empaattisen kasvun tukemisen” kannattajia.

”Se, että näkee oppilaat ja työnsä liian ihanteellisesti saattaa johtaa työuupumukseen” (Kirjoittaja aloittaa lainaamalla aiempaa puheenvuoroa) Se on myös epäoikeudenmukaista oppilaita kohtaan, jotka tahtovat opiskella ja kaipaavat rauhaa. Introverteille hälyisä luokkahuone on stressaava tilanne, jolla on vaikutuksensa myös mielenterveyteen. En kaipaa tähän kokonaisuuteen yhtään ideologia, joka kokeilee omia metodejaan, vaan kaipaan käytännön keinoja, joilla opiskelijoille taataan rauha tässä ja nyt.

Visiot ovat visioita ja käytäntö käytäntöä. Yliopistoissa voitaisiin ottaa käytöön kameravalvonta, jonka perusteella langetettaisiin väliaikaisia opiskelukieltoja. Kikatteleviin pissiksiin tuskin muukaan tehoaa. Sen verran röyhkeää käytös on.

- - - - -

On surullista lukea oppilaista, jotka kertovat, että haluaisivat kyllä oppia, olla motivoituneita jne, mutta ”joku siinä vain on ettei onnistu”. Ja että opettajan pitäisi vain pitää kuria enemmän mutta jotenkin sekään ei sitten vain auta. He haluaisivat jaksaa ja viitsiä, viimeistään opiskeluaikojen häämöttäessä, mutta eivät tiedä miten saisivat sen itsestään irti. Nämä lapset ovat kouluun tullessaan olleet seitsemänvuotiaita ja opiskelusta innoissaan. Emme me voi sanoa, että on liian optimistista kasvattaa heitä työntekoon, jaksamiseen, kiinnostumiseen. Että he saavat tulla kouluun ja edetä sitten, kun osaavat toimia siellä oikein. Että jos he eivät ole itsestään sinnikkäitä, niin ulos vaan, jotta parille suuremmitta vaikeuksitta jostakin tietynlaisesta opiskelusysteemistä kiinnostuneelle saadaan hiljainen ympäristö (jossa he voivat opetella ulkoa faktoina pitämiään asioita opettajan tai oppikirjan totuustorvesta yksin ja vuorovaikuttamatta sen enempää tiedon kuin toisten ihmistenkään kanssa).

Tuntuu kuin oltaisiin sen perimmäisen kysymyksen äärellä, onko ihminen luonnostaan paha, jota ei pidä aisoissa kuin säälimätön pakko vai hyvä, joka vaikeuksissaan tarvitsee empaattista huolenpitoa.

Puheenvuoroon, joka kannusti uskomaan oppilaiden innostukseen ja haluun oppia ja esitti motivoitumattomuuden yhdeksi syyksi tylsistyttävän opetuksen, tuli seuraava vastaus:

Yliopistoihmisten on ilmeisen vaikea uskoa, että peruskoulussa on oppilaita, joilla ei ole kiinnostusta eikä näköaloja, VAIKKA OPETTAJA MITÄ TEKISI. Opettajat ovat Suomessa hyvin osaavia – yhä osaavampia – ja oppilaissa on yhä enemmän motivoitumattomia. He eivät ole levottomia ja ahdistuneita opettajansa ilkeyden vuoksi. He ovat ahdistuneita huolimatta opettajiensa avusta, ystävällisyydestä ja paneutumisesta. Totean tämän tehtyäni opettajan työtäni rakkaudella 35 vuotta.

Tämäntyyppiset tilanteet liittyvät mielestämme ilmiöön, jonka nimesimme näkemyseroja kärjistäväksi noidankehäksi. On mahdollista, että kumpikin osapuoli ymmärtää vastapuolen näkemyksen, mutta haluaa niin kovasti varmistaa oman näkemyksensä perillemenon, että vastapuoli kokee tulleensa tyrmätyksi ja tuo siksi oman näkemyksensä esille entistä vahvemmin.

Nettikeskusteluissa käytetään toisinaan väitteiden perusteluina urbaaneja legendoja. Urbaani legenda on vahvasti tunteisiin vetoava totena kerrottu tapauskertomus. Se on draamallisesti selkeä eikä anna tilaa tulkinnoille. Urbaani legenda voi syntyä, jos mieltä kiihdyttäneestä tapahtumasta poimii vain itseä ärsyttävät ja omaa vastakkaista näkemystä vahvistavat piirteet.

Seuraavaa meillä ei ole perustetta väittää urbaaniksi legendaksi, mutta se sopii hyvin esimerkiksi siitä, millaisia urbaanit legendat ovat:

Tässä yhteydessä tulee mieleen erään pienen ala-asteen oppilaan hämmennys, kun luokan stipendin sai eräs koko vuoden luokan työtä pahasti häirinnyt tyttö. Perusteluna oli ollut se, että tämä villi lapsi ”ei enää purrut opettajaa”. Oliskohan tässä palkittu hieman väärin?

Tulokset

Keskusteluun vaikuttavat seikat ryhmittelimme kommunikoinnin tyyleihin sekä oppimiseen ja kasvatukseen liittyviin uskomuksiin.

Kommunikoinnin tyylejä

Inttämiseksi nimesimme puheenvuorot, joissa esitetään jokin näkemys ilman perusteluja ja muiden näkemykset ja vastaväitteet ohittaen. Inttäminen tuntuu usein yritykseltä pakottaa toisinajattelijat muuttamaan mielipiteensä. Inttäjä tuntuu uskovan vahvasti näkemykseensä ja pelkäävän, että toisinajattelijoiden ajatusten toteutuminen aiheuttaisi suurta vahinkoa.

Monessa puheenvuorossa esitettiin samat väitteet päähän pänttäämisen puolesta ja sitä vastaan ilman että kenenkään näkemykset jalostuivat:

Peruskoulun tehtävä on opettaa lapset pänttäämään. Sen on turha edes yrittää opettaa kriittistä ajattelua, koska kriittiseen ajatteluun tarvitaan runsaasti tietoa, jonka varassa asioita voi vertailla ja yhdistellä.

Aineistossamme esiintyi myös perinteistä väittelyä. Väittelyn tunnusmerkkejä ovat:

Anonyymin ajatukset tasoryhmien autuudesta ovat erittäin yleisiä, vaikka niille ei tutkimuksessa löydykään todisteita. Tasapäistävän peruskoulun tuloksena saatiin 1990-luvun lopun TIMSS ja 2000-luvun alun PISA-tutkimuksissa maailman parhaita oppimistuloksia. Hyvät osaajat olivat maailman huippua, ja Suomen heikot osaajat olivat muiden maiden heikkoihin verrattuna aivan ylivoimaisia.

Dialogiksi nimesimme puheenvuorot, jotka eivät tähdänneet löytämään voittajaa, ei oikeaa ratkaisua eikä totuutta vaan pyrkivät syventämään ymmärrystä omasta ja toisten käyttöteorioista. Dialogi on rakentavaa vuoropuhelua, joka edellyttää yritystä ymmärtää ”toisinajattelijoita”.

Yleensä dialogin sanotaan edellyttävän ”samassa veneessä” olemisen ilmapiiriä, jossa kaikki osallistujat tuntevat olevan hyväksyttyä ja turvallista muuttaa tai olla muuttamatta käsityksiään. Kasvokkain keskustellessa inttelystä on vaikea siirtyä dialogiin. Aineistomme perusteella nettikeskustelussa on mahdollista vastata inttämistyyppiseen mielenilmaisuun dialogityyppisesti.

Jutusteluksi nimesimme ajatusten ja kuulumisten vaihdon, jossa ei pyritä mihinkään konkreettiseen lopputulokseen. Jutustelu on small-talkia, joka antaa tilaisuuden tutustua muiden osallistujien mieltymyksiin, arvostuksiin ja tapoihin kommunikoida. Lisäksi jutustelu pitää ryhmää koossa samalla tavalla kuin lintujen sirkutus pitää parven koossa.

Puheenvuorojen esittäjät asemoivat eri tavoin itsensä suhteessa muihin.

Sivullisiksi nimesimme henkilöt, joka kritisoi ulkopuolelta – norsunluutornistaan tai erakon kammiostaan – muiden käsityksiä ja tekemisiä. Sivullinen esiintyi muiden virheiden tai piittaamattomuuden uhrina.

Jotkut ilmoittivat ylhäältä alas muille, mikä on oikea tapa ajatella ja toimia. He neuvoivat toisia muuttamaan työtapojaan, kirjoitustyyliään, arvostuksiaan ja ajatusmallejaan eivätkä antautuneet keskusteluun toisten näkemyksistä.

Ylhäältä-alas puhe suuntautui joko yleisesti kaikille osallistujille tai henkilökohtaisena ojennuksena yksittäiselle toisinajattelijalle.

Jotkut tuntuivat kyselevän varovaisesti alhaalta ylös neuvoja viisaammilta tai esiintyivät nöyrinä altavastaajina, esimerkiksi ”järjestelmän” uhreina.

Keskustelussa voi myös syntyä me ja ne-asetelma – klikkejä, jotka suhtautuvat ”toisinajattelijoihin” kuin vastustajiin ja uhkaan yleiselle järjestykselle.

Aineistoissa oli monta puheenvuoroa, joissa toisiin osallistujiin suhtauduttiin neutraalisti – tasaveroisesti. Kommunikoitiin ”olemme samassa veneessä” asenteella. Toisinajattelijoita ei yritetty pakottaa ruotuun, vaan pyrittiin dialogiin tai vaikuttamaan toisinajattelijoihin perinteisen väittelyn keinoin.

Jonkin kerran keskustelussa taisteltiin olkiukkoja vastaan, eli vastustaja korvattiin stereotyyppisellä hahmolla, jota kritisoitiin varsinaisen vastustajan sijasta. Uudistusmieliset tuomittiin elämästä vieraantuneiksi haihattelijoiksi, jotka jostain syystä tyrmättiin erityisesti sillä perusteella, etteivät he piittaa työrauhasta eivätkä vaadi työntekoa.

Työrauhaongelmia oppilaiden heikkoa motivaatiota korostavat kokivat, että heitä syytettiin empatian puutteesta ja siitä, etteivät he kunnioita oppilaita.

Tällainen vastakkainasettelu johti helposti näkemyseroja kärjistävään noidankehään, kun kumpikin osapuoli keskittyi varmistamaan oman näkemyksensä perillemenon ja näyttää siksi vastapuolen silmissä yksisilmäisemmältä kuin ehkä onkaan.

Näkemyserojen taustalla mahdollisesti olevia uskomuksia

Erilaiset tulkinnat käsitteestä auktoriteetti näyttivät aiheuttavan erimielisyyksiä. Joillekin auktoriteetti merkitsee henkilöä, jonka mielipidettä kunnioitetaan, koska häntä pidetään viisaana, oikeamielisenä ja asiantuntevana. Toisille auktoriteetti merkitsee mielivaltaista vallanhimoista despoottia, joka hallitsee pelolla ja väkivallalla.

”Vallan tutkijoista mm. Wrongin mukaan auktoriteetti voi perustua erilaisiin vallan lähteisiin, kuten pakkoon, palkitsemiseen, legitimiteettiin tai pätevyyteen. Jos esimerkiksi tällainen erottelu auktoriteetin perusteista tehdään, on helppo havaita syitä opettajan auktoriteetista käydyn julkisen keskustelun vaikeuksiin; opettaja, jonka auktoriteetti perustuu pakottamiseen, on tuiki toisenlainen kuin opettaja, jonka auktoriteetti perustuu hänen osoittamaansa pätevyyteen.” (Nuutinen, 2001)

Joidenkin kirjoittajien kuvaukset hyvästä ja huonosta koulusta ja oikean- ja vääränlaisesta opetuksesta herättivät mielikuvia stereotyyppisestä perinteisestä koulusta ja modernista nykykoulusta.

”Perinteisessä koulussa” opettaja on auktoriteetti, jota totellaan. Opetus on opettajajohtoista: Opettaja opettaa ja oppilaat kuuntelevat. Oppilas puhuu vain, mikäli viitattuaan saa opettajalta luvan vastata tämän esittämään kysymykseen. Oppimistavoitteet on määritelty tarkkaan oppiaineittain. Oppilaita motivoidaan ”kepillä ja porkkanalla”.

Perinteisessä koulussa ajatellaan, että on hyviä ja huonoja oppilaita – lahjakkaita ja ei niin lahjakkaita. Perinteisessä koulussa voi olla tasoryhmiä.

Kannattajat näkevät perinteisen koulun hyvinä puolina kurin ja järjestyksen ja pitävät opettajajohtoista opetusta ainoana varsinaisena opetuksena.

Perinteisen koulun vastustajien mielestä opettajajohtoinen opetus ei kehitä nykymaailmassa tarvittavia ajattelun, yhteistyön ja oppimisen taitoja.

”Modernissa nykykoulussa” opettajan tilalla on oppimisen ohjaaja ja opetuksen korvaa oppilaskeskeinen oppiminen. Oppilaita ohjataan yhteistyöhön, omatoimisuuteen ja vastuulliseen työntekoon. Nykykoulussa uskotaan oppilaiden kiinnostukseen ja haluun oppia, kunhan sitä vahvistetaan eikä tylytetä kuihduksiin. Nykykoulussa integroidaan erilaisia oppijoita.

Vastustajien mielestä nykykoulussa on rauhatonta, oppilailta ei vaadita työntekoa, opettajilla ei ole auktoriteettia, nykykoulussa ei opita kunnolla, – –

Joillekin oppimisen mitta näyttää olevan selviäminen ”perinteisen koulun” kokeista ja tenteistä, erityisesti ylioppilaskirjoituksista. Toiset puhuvat opiskelijoiden tulevan elämän haasteista ja heidän niistä selviytymiseen tarvitsemistaan tiedoista ja taidoista.

Esimerkiksi Bloomin taksonomia kuvaa monta eri osaamisen ja oppimisen tasoa. Aineistomme puheenvuoroissa puhuttiin vain kahdenlaisesta oppimisesta: Päähän pänttääminen ja muu osaaminen. Väiteltiin esimerkiksi siitä, oppiiko kieltä paremmin pänttäämällä päähän sanoja ja kielioppisääntöjä vai käyttämällä kieltä arjen tilanteissa.

Yhdessäkään puheenvuorossa ei käsitelty eksplisiittisesti käsityksiä ihmismielen toiminnasta.

Johtopäätökset

Koska fenomenografinen tutkimus ei tuota absoluuttisia totuuksia ei tutkimuksemme perusteella voi antaa suosituksia oikeaoppisesta nettikeskustelusta, mutta lähestymistapaamme ja luomaamme keskustelun piirteiden luokittelua voi mielestämme käyttää apuna nettikeskustelun edistämisessä.

Tässä tutkimuksessa tarkastelimme jo käytyä keskustelua emmekä siksi voineet kokeilla erityyppisten interventioiden vaikutusta keskusteluun. Esitämme kuitenkin hypoteeseja nettikeskusteluun vaikuttamisesta ja ideoita interventioista, joilla niitä voisi testata.

Ensimmäinen hypoteesimme on, että keskustelun alustus vaikuttaa keskustelun luonteeseen, joten alustus kannattaa sommitella keskustelun tavoitteen mukaan. Tavoitteita voi luokitella esimerkiksi seuraavasti: Tavoitteena on

Joissakin organisaatioissa yhteistä tahtotilaa haetaan kaksivaiheisella keskustelulla. Ensimmäinen vaihe pidetään dialogina, jonka tavoitteena on oppia ymmärtämään toisten ehdotuksia ja niiden taustalla olevia käyttöteorioita ja jalostaa omia käsityksiä sen mukaan kuin aihetta ilmenee.

Toisen vaiheen ― ehkä vasta seuraavan päivän väittelyn ― tavoitteena on vaikuttaa muihin ja tehdä päätöksiä. Voisiko nettikeskustelua ohjata dialogiin esittämällä kysymyksiä toisten näkemyksistä ja pidättäytymällä väittelynomaisista arvioista?

Analysoimassamme keskustelussa piiloon jääneet erot näkemyksissä opetuksen tavoitteista johtivat ohipuhumiseen: Yksi esitti ajatuksiaan siitä, mikä parhaiten valmentaa vieraan kielen kieliopin tenttiin ja toinen kirjoitti siitä, millaiset eväät elämään koulun pitäisi tarjota.

Saisiko keskustelusta tutkivaa oppimista, jos sen alustaisi selkeällä tutkimuskysymyksellä?

Voisiko keskustelun tyyliin vaikuttaa alustamalla keskustelu sopivalla metaforalla:

Laitetaan jokainen ajatuksemme pöydälle yhteiseen kasaan ja mietitään yhdessä, mitä kaikkea järkevää niistä voisi rakentaa. Toisten ajatuksia on usein vaikea ymmärtää, joten kysellään ja selitellään kärsivällisesti. Pöydälle sopii heittää kaikenlaisia ajatuksia. ”Uusi idea voi olla hyvä. Uusi idea voi olla huono. Vain yksi on varma: Uusi idea näyttää oudolta. Joskus tosin uusi idea ― hyvä tai huono ― voi herättää suurta innostusta.” Älkäämme siis tehkö liian hätäisiä johtopäätöksiä.

Esimiehiä opastetaan usein, että heidän pitää ymmärtää alaistensa tilanne ja heidän mielipiteensä ja perustella päätöksensä sen mukaisesti. Voisiko nettikeskustelussa vastaavasti aloittaa puheenvuoronsa kertomalla, miten on ymmärtänyt toisten näkemykset ja perustelut ja vasta sen jälkeen perustelee omat näkemyksensä.

Muutama yleiseksi tarkoitettu puheenvuoro näyttiin tulkittavan henkilökohtaiseksi syytökseksi, mutta analyysimme ei riitä vastaamaan kysymyksiin, miksi näin kävi ja mikä vaikutus sillä oli keskusteluun.

Lähteet

Aaltonen, K. 2003.
Pedagogisen ajattelun ja toiminnan suhde. Opetustaan integroivan opettajan tietoperusta lähihoitajakoulutuksessa. Joensuu: Joensuun yliopistopaino.
Aaltonen, K. & Pitkäniemi, H. 2001.
Opettajan ajattelun ja opetuksen toteutuksen välinen mysteeri: Voidaanko se paljastaa? Kasvatus 32 (4) s. 402-418.
Ahtee, M. & Pehkonen, E. 2000.
Johdatus matemaattisten aineiden didaktiikkaan. Helsinki: Oy Edita Ab.
Hakkarainen, K., Bollström-Huttunen, M., Pyysalo, R. & Lonka, K. 2005.
Tutkiva oppiminen käytännössä - Matkaopas opettajille. Porvoo: Werner-Söderström Osakeyhtiö.
Hakkarainen, K., Lonka, K. & Lipponen, L. 2005.
Tutkiva oppiminen. Järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjänä. Porvoo: WSOY.
Hirvonen, M. 2013.
Tutkiva oppiminen matematiikassa. Pro gradu. Helsingin yliopisto, matematiikan ja tilastotieteen laitos.
Huusko, M. & Paloniemi, S. 2006.
Fenomenografia laadullisena tutkimussuuntauksena kasvatustieteissä. Kasvatus 37 (2), 162–173.
Leppäaho, H. 2007.
Matemaattisen ongelmanratkaisutaidon opettaminen peruskoulussa. Ongelmanratkaisukurssin kehittäminen ja arviointi. Jyväskylä University Printing House.
Nuutinen, P. 2001.
Opettajat vallassa ja vallan alla. http://sokl.uef.fi/verkkojulkaisut/kipinat/PirjoN.htm#Auktoriteetin%20k%C3%A4sitteest%C3%A4
Pajares, M. 1992.
Teachers’ beliefs and educational research: cleaning up a messy construct. Review of Educational Research 62 (3), 307–332.
Pehkonen, E. 2003.
Tutkiva matematiikan opetus peruskoulussa. Tieteessä tapahtuu, 6, 35-38.
Stein, M., Engle, R., Smith, M., & Hughes, E. 2008.
Orchestrating productive mathematical discussions: five practices for helping teachers move beyond show and tell. Mathematical Thinking and Learning, 10, 313–340.
Väisänen, P. & Silkelä, R. 2000.
Uskomukset opettajaksi opiskelevien ammatillisessa kehittymisessä. Teoksessa J. Enkenberg, P. Väisänen & E. Savolainen (toim.) Opettajatiedon kipinöitä. Kirjoituksia pedagogiikasta Joensuun yliopisto. Savonlinnan opettajankoulutuslaitos, 132-153.


(Marraskuu 2016 )

Datanomiksi

—  Lehdet kirjoittavat, että vain osa oppilaistamme työllistyy.

—  Sekö osa, joka viitsii opiskella?


—  Opetusta syyttivät. Sisältöä ja menetelmiä. Sitäkin, ettemme opeta ahkeruutta ja sinnikkyyttä.

—  Minkäs teet? Opiskelijamme on pilattu jo peruskoulussa.

—  Opetuksen voisi joka tapauksessa laittaa uusiksi. Olisi hauska kokeilla kaikkea uutta, mistä maailmalla intoillaan.

—  Sinähän opetat jo nyt aivan muuta kuin mitä tutkinnon perusteet määräävät. Hauskaa sinusta, mutta mitä ajattelevat työnantajat opiskelijoista, joille on opetettu mitä sattuu?

—  En ole luopunut tutkinnon perusteista, vaan tulkitsen niitä lähitulevaisuuden tarpeiden mukaan. Jos työnantajat huomaavat opetuksen sisällössä poikkeamia parempaan, heidän luulisi kiittävän meitä.

—  Opetusmenetelmistä tutkinnon perusteet eivät määrää mitään. Opetusta voisi kehittää, vaikka sisällön jättäisi ennalleen.

—  Milloin muka ehtisimme valmistelemaan tämmöisen "parannuksen"? Meillähän ei ollut viime lukuvuonna aikaa edes tuntien kunnolliseen valmisteluun.

—  Viime lukuvuosi meni improvisoinniksi juuri siksi, että meillä ei ollut kunnollista opetussuunnitelmaa. Edettiin päivä kerrallaan. Johtoajatus puuttui.

—  Kesällä voisi olla mukava rauhoittua lueskelemaan uusimpia ajatuksia oppimisesta. Ehtisi kunnolla pähkäillä, mistä opetuksessa oikein on kyse. Vai youtubestako uusin tieto nykyään löytyy? Tabletti kainaloon, kuulokkeet korville ja kalaan.

—  Viime kesäloman aluksi nukuin kaksi viikkoa, sitten reppumatkailin Euroopassa ja kiertelin kaverien mökeillä. Loppuloman valmistelin tunteja. Harmi kyllä opetettavakseni tuli vallan muita aineita kuin mihin valmistauduin.

—  Minä ajattelin unohtaa kaiken kouluun liittyvän koko kesäksi.

—  Minä olen luvannut viettää heinäkuun perheen kanssa mökillä.

—  Ei ole turhaa hommaa sekään.

—  Voin silti mökiltä kommentoida ajatuksianne. Joku ideakin minulle saattaa uistellessa syntyä.

—  Älä suotta uhraudu takiamme.

—  En minä teidän takianne. Itseni takia uhraudun. En halua, että syksyllä kaikki on solmussa teidän uudistustenne jäljiltä.

—  Tarkoitukseni oli ehdottaa pientä viimeistelyä. Laitetaan siistiin pakettiin viime talvena opittu.

—  Sanot "viimeistely" ja viikon kuluttua haluat laittaa kaiken uusiksi. Se on nähty.

—  Onhan meillä tämän lukuvuoden sähläilyn jäljiltä jonkimmoinen sapluuna hoitaa homma ensi lukuvuonna. Opetusmateriaaliakin saimme aikaiseksi. Tarviiko tässä mitään isompaa tehdä?

—  Haluaisin ihan tosissani perehtyä uusiin ajatuksiin tietotekniikan — erityisesti ohjelmoinnin — opetuksesta.

—  Kesällä voisi jaksaa vähän haaveilla uudenlaisesta opetuksesta.

—  En vastusta teitä, mutta oman osuuteni opetuksesta haluan ensi lukuvuonnakin hoitaa omalla tavallani. Koululle en missään tapauksessa ehdi kesän aikana.

—  Minä kuvittelinkin, että hoidamme homman sillä uudella työryhmäohjelmalla, joka otetaan syksyllä käyttöön opetuksessa. Siihen on joka tapauksessa perehdyttävä.

—  Pelkästään sen käytön opetteleminen vie koko kesän.

—  Paljon paremman työkalun olisi saanut halvemmalla, mutta emmeköhän tuollakin saa koottua ajatuksemme opetussuunnitelmaksi.

—   Oppilaiden kanssa olisimme voineet kasata omaan käyttöömme työryhmäohjelman open-source palikoista. Sellaisen tietotekniikkaväelle sopivan.


Kesän ensimmäinen videopalaveri. Muutama idearikas sähköposti on ehditty vaihtaa lomailun ohessa.

—  Eikö meidän kannata aluksi kirjata opetuksen tavoitteet.

—  Eivätkö tutkinnon perusteet riitä?

—  Meidän pitää selittää tavoitteet niin, että uudet opiskelijat ymmärtävät ne ensi lukemalla.

—  Ehkä on parasta, että kirjaamme ensin käsityksemme oppimistavoitteista ja vertaamme lopputulosta tutkinnon perusteisiin.

—  Jos opiskelijamme haluavat töitä, heidän pitää oppia ohjelmoimaan ja rakentelemaan erilaisia tietojärjestelmiä. Jos opiskelijamme koodaavat ja rakentelevat tarpeeksi monenlaisia sovelluksia intensiivisesti kolme vuotta, heistä tulee melkoisia guruja. Toivottavasti tutkinnon perusteissa lukee noin.

—  Kai siellä jotain tuon suuntaista lukee. Paljon muun ohessa.

—  Ehkä rivien välistä löytyy jotain tuon suuntaisesti tulkittavaa.

—  Opiskelijamme oppivat oikeita tietoja ja taitoja, jos teetämme heillä samanlaisia hommia ja samaan tyyliin kuin työelämässä. Turha on yrittää jokaista osaamisen murusta listata.

—  Harjoitustyöt voisivat olla projektin tapaisia tai yrityssimulaatioita.

—  Voisimme soveltaa projektioppimista ja ongelmalähtöistä oppimista.

—  Kestää kauan opettaa heille edes sitä, mikä on projekti ja vielä kauemmin, miten yritykset toimivat.

—  Tehtäisiin ensin ja mietittäisiin sitten yhdessä, mitä tuli tehtyä. "Hommaa, jonka saitte juuri valmiiksi, voi kutsua projektiksi. Projektiin kuuluu - - "

—  Sparraisimme kyselemällä touhujensa perusteluita. Auttaisimme, jos homma alkaa jumittaa tai vallan eksyisivät hakoteille.

—  Opiskelijoidemme kaltaisille käytännön ihmisille ei jää teorioista mitään mieleen, elleivät he ensin törmää käytännössä teorian tarpeeseen. Mikään ei ole niin käytännöllinen kuin hyvä teoria, mutta opettajan ilmoitus teorioiden hyöydyllisyydestä ei riitä.

—   Ensimmäisen harjoituksen projektisuunnitelman voisimme tehdä ohjatusti yhdessä. Kokemuksen karttuessa projektiryhmät saisivat vähä vähältä vastuulleen projektien suunnittelun ja toteutuksen. Näin projektitoiminta tulisi tutuksi pikku hiljaa opintojen edetessä.

—  Pääasia, ettei opeteta projektitoimintaa yhdessä teoriaköntissä.

—  Projektikatselmusten materiaali ja projektin lopputuotokset laitettaisiin tietysti webiin koko porukan nähtäväksi.

—  Projektien tuotosten katselmointi porukalla harjaannuttaisi itsearviointiin.

—  Ei opiskelijan virheitä pidä esitellä koko luokan pilkattavaksi.

—  Kai ryhmien sentään sopisi esitellä julkisesti oivalluksiaan ja saavutuksiaan.

—  Jotkut ei saa mitään aikaiseksi. Nolo mennä luokan eteen esittämään ei-mitään jonkun toisen ryhmän hienon esityksen jälkeen.

—  Olemme hoitaneet ohjaajan hommamme huonosti, jos joku ryhmistä ei saa mitään aikaiseksi.

—  Muutenkin pitäisi porukalla arvioida opetusta yhtä paljon kuin opiskelijoiden suorituksia.

—  Kaikki eivät reagoi arviointiin samalla lailla. Yhdenlaiset tutkijatyypit ottavat kritiikin vastaan kuin ilmaisen neuvon: "Tästä saattaa olla minulle hyötyä. Viitsitkö selittää tarkemmin?"

—  Jotkut taas kokevat kaiken kritiikin heidän saavutustensa mitätöintinä: "Hienosta suorituksestani kaivetaan esiin pieni kauneusvirhe."

—  Eivät välttämättä ole ihan väärässä.

—  Tuotosten yhteinen tarkastelu opettaa ammatillista yhteisöllisyyttä. Opitaan jakamaan ideoita ja osaamista, opitaan yhteisöllistä ongelmanratkaisua, opitaan ylläpitämään mukavaa fiilistä.


—  Toisen ja kolmannen vuoden opiskelijat voisivat ylläpitää koko koulun käyttöön tarkoitettuja palveluita. Saisivat tuntumaa palveluyrityksen toimintaan.

—  Tuollainen johtaa kaaokseen. Ammattilaistenkin tekemät koulun järjestelmät takkuavat niin, ettei työnteosta tahdo tulla mitään.

—  Opiskelijavoimin takkuaisivat halvemmalla.

—  Koulun tietohallinto tietysti hoitaisi kaiken virallisen. Opiskelijat voisivat pystyttää — ja ylläpitää — kaikille opiskelijoillemme yhteisöfoorumin, verkkokirppari voisi olla kiva, — — Alkuun päästyään keksisivät varmaan itse jännempiä juttuja kuin me. Voisivat ehkä pystyttää jotain koulujen välisiäkin foorumeita.

—  Tuollaista toimintaa voisi pyörittää pysyvä palveluorganisaatio, jossa kukin opiskelija vuorollaan työskentelisi. Voisivat pyörittää tietotekniikan neuvontafoorumia muiden alojen opiskelijoille.

—  Ja paikkakuntalaisille. Ja vanhemmilleen? Miksei myös ...

—  Ei onnistu. Neuvontafoorumin pitäisi toimia kautta vuoden vähintään viisi päivää viikossa, mutta lukujärjestyksen mukaan palvelutoiminnan opetusta on vain yhdessä jaksossa.

—  Juuri siksi hommia ei kannata aikatauluttaa — tehdä lukujärjestystä — ennenkuin tietää, mitä hommia milloinkin täytyy tehdä.

—  Asiakaspalvelu edellyttää palveluhenkisyyttä ja sujuvaa vuorovaikutusta. Voiko sitä oppia kuin tekemällä? Opettajan kuunteleminen ja tunnilla nököttäminen ei vuorovaikutustaitoja kehitä. Pienet yksittäiset harjoitukset tuntuvat keinotekoisilta eivätkä inspiroi harjoittelemaan tosissaan.

—  Oppimisen ohjaajien — siis meidän — täytyy tietysti sopivissa kohdin laittaa opiskelijat arvioimaan vuorovaikutustaan.

—  Kuulostaa abstraktilta.

—  Opiskelijoidenkin mielestä meidän juttumme kuulostaa abstraktilta: "Mitä tuo tarkoittaa käytännössä?". Parempi, että me puhumme vähemmän ja he tekevät enemmän.

—  Eikö projektioppiminen — vai miksi ehtotustanne pitäisi kutsua — riko sirpaleiksi eri aineiden opettaminen, kun saman projektin kuluessa pitää poukkoille opettelemaan milloin minkin oppiaineen tietoja ja taitoja?

—  Irrallisten taitojen ja tietojen sijaan — tai ainakin lisäksi — opiskelijoiden pitää oppia hallitsemaan elävän elämän kokonaisuuksia.

—  Erillisten aineiden opettaminen sirpaloi käytännön taitojen opiskelun. Missään elävän elämän tilanteessa ei lue: "Toisen asteen yhtälö!", "sananajäsennys!", "luolavertaus!", "Napoleonin sodat!", "Pythagoraan teoreema!", — — —

—  Moni oppilaista ei hahmota, miten koulussa opetetut luonnon lainalaisuudet liittyvät tosielämään tai miten matikkaa tai fysiikkaa voisi soveltaa käytännössä.

—  Matematiikan ja fysiikan soveltamista oppisi, jos esimerkiksi teettäisimme harjoitustyönä pelin, jossa ammutaan vanhan ajan tykillä. Tunnissa tai parissa ehtisi selittää valikoidusti teoriaa sen verran, että ryhmät pääsisivät työn alkuun. Kuka hyvänsä kyllästyy, jos ennen hommiin ryhtymistä joutuu päivätolkulla kuuntelemaan höpötystä Newtonin mekaniikasta, trigonometriasta ja differentiaaliyhtälöiden numeerisesta ratkaisemisesta.

—   Mitään jännää ei saa aikaiseksi, jos lähtee nousemaan tyvestä puuhun. Teoriat ymmärtää kunnolla vasta kun on soveltanut niitä johonkin itselle mielenkiintoiseen.

—  Tunti pari teoriaa tuskin riittää. Itse pähkäilit teorioita kuukauden ennenkuin sait demottua tykkipeliäsi. Eikä tykillä ammuskelu kuuluu datanomien oppimistavoitteisiin.

—  Kuten ei moni muukaan elävässä elämässä olennainen taito. Angry Birdsit lentäisivät tosi kömpelösti ilman differentiaaliyhtälöitä. Silti niiden ratkaiseminen ei kuulu edes lukion oppimäärään. Keskustelu ilmastonmuutoksesta olisi ihan erilaista, jos ihmiset ymmärtäisivät jotain fysiikasta ja mallintamisesta.

—  Ripaus matikan ja fysiikan taitoja ei liene datanomeille pahasta, mutta varsinaiset työelämän tarpeet lienevät muualla kuin differentiaaliyhtälöissä.

—  Tarkoitin sen vain esimerkiksi. Ehkä olen ainoa simuloinnista innostunut.

—  Opettavainen esimerkki siitä, mitä innostus saa aikaiseksi.

—  Aivan. Innostunut saa aikaiseksi vaikka mitä, oli siitä sitten hyötyä tai ei.

—  Jos opiskelijat innostuvat vaikka tuollaisesta tykkipelistä, ei haittaa, vaikka mennäänkin vähän yli virallisista oppimistavoitteista. Pääasia, että ratkotaan riittävän monipuolisia ongelmia. Monen tärkeän taidon oppii vain riittävän monipuolisia ongelmia ratkomalla. Perinteiset yhden taidon verryttelyyn keksityt "soveltavat" tehtävät ovat pakosta liian rajoittuneita.

—  Meidän pitää koota kunnollinen patteristo käytännön tarpeita vastaavia harjoituksia. Web-sovelluksia ja sen sellaisia.

—  Pitää löytää yhteisiä projekteja yritysten kanssa.

—  Yritykset saattavat käyttää opiskelijoita halpatyövoimana ja teettää opiskelijoillamme vain tylsiä rutiinihommia, joita oma porukka ei viitsi tehdä.

—  Eiköhän asiallisilla yrityksillä riitä mielenkiintoa opettavaiseen yhteistyöhön.

—  Meille maksetaan palkkaa luokkaopetustunneista. Aikaa ei jää yritysten kanssa palaveeraamiseen.

—   Eikö ole toivoa, että yhteistyötä yritysten kanssa aletaan pitää rehellisenä — palkanarvoisena — työnä?


Taas on palaverin paikka. Aikaa on kulunut ja sähköpostitse on vaihdettu hienoja ajatuksia.

—  Tunnutte pitävän opiskelijoiden oma-aloitteisuutta melkeinpä itsestäänselvyytenä. Oletteko unohtaneet, millaista tunneilla on. Hehän vain pelaavat videopelejä, ellei koko ajan vahdi ja paina paina päälle pakollisilla tehtävillä.

—  Minäkin alan näprätä kännykkää, kun on tylsää. Oletko unohtanut, miten opiskelijamme innostuivat välillä jostain niin, että heitä piti hätistellä kotiin. Jotkut innostuivat ohjelmoimaan, toiset rakentelemaan vanhoista osista tietokoneita, — —

—  Aina pitää yrittää löytää mahdollisimman innostava tapa tehdä hommia, mutta ei tällä alalla pelkkä innostus riitä. Tuntuu todelta hienolta ja innostavalta, kun saa jotain aikaiseksi, mutta aikaansaaminen vaatii sinnikästä painia tietotekniikan ongelmien kanssa.

—  Tiukan paikan tullen opiskelijat pakenevat pelimaailmaan. Ei tarvitse ajatella vaikeita, kun örkkien keihästäminen vie kaiken huomion.

—   Vai kuvittelevatko he, että kovasti harjoittelemalla heistä voisi tulla hyvätuloisia ammattipelaajia?

—  Hullulta tuntuu, mutta peliala taitaa nykyään elättää muitakin kuin pelien tekijöitä.

—  En ole perehtynyt pelialaan, mutta enpä usko, että ainakaan meidän opeilla tai tylsänä pelaamalla oppii peliammattilaiseksi.

—  Opetus pitäisi suunnata uudelleen, jos haluaisimme opiskelijoidemme pääsevän edes pelisuunnittelijoiksi ja -ohjelmoijiksi.

—  Jos se nyt on mikään järkevä tavoite. Hyviä hommia saanee muualta helpommin.

—  Pienien hauskojen pelien tekeminen on jokatapauksessa yksi hyvä tapa harjoitella ohjelmointia.

(Kohta innostuvat käyttämään koko syksy peliprojektiin niin, että joulujuhlassa vanhemmat voivat pelata lastensa tekemiä pelejä. Vanhemmat varmaan innostuvat niin, ettei saa heitä yöksi kotiin. Aivan fantastista!)


Syksy lähestyy

—  Teillä — meillä — ei vieläkään ole konkreettista suunnitelmaa, miten edes aloittaa lukukausi

—   Alun pitää tuntua onnistumiselta. Pitää tuntua, että on oikealla alalla, oikeassa porukassa ja että opiskelusta taitaa tulla hauskaa.

—  Ensimmäinen viikko kannattaa käyttää toisiin tutustumiseen ja ryhmäytymiseen. Aloitettaan tutustumisleikeillä ja siirryttään vähitellen juttelemaan pikku porukoissa harrastuksista, elämästä ja opiskelusta. Viikon loppua kohti voitaisiin siirrtyä juttelemaan ammatillisista toiveista ja tavoitteista. Miksi datanomiopinnot kiinnostavat? Harrastatko jotain tietotekniikkaan liittyvää? Onko sinulla kavereita tai tuttuja alalla? Oletko miettinyt, millaista työtä mieluiten tekisit? yms. Opettajan pitäisi osata valita aiheita, joihin opiskelijoilla on helposti jotain sanottavaa. Mitään kovin henkilökohtaista ei pitäisi kysellä Lopuksi juteltaisiin siitä, miten meillä opiskellaan.

—  Viikko on pitkä aika uhrata jutusteluun.

—  Mihinkään vaikeaan hommaan ei kannata ryhtyä ennen kuin porukalla on mukavaa yhdessä. Työelämän projektitkin aloitetaan kunnollisella ryhmäytymispäivällä.

—  Yhteishenkeä pitää vaalia pitkin vuotta. Ehkä jokaisen viikon aluksi ja päätteeksi voisi jutella toiveista, tavoitteista ja miltä opiskelu tuntuu. Ehkä vähän viikonlopustakin — menneestä tai tulevasta.

—  Toisinaan — ainakin kerran jaksossa — näistä kysymyksistä voisi jutella pitempäänkin. Ensin parittain, sitten kaksi paria yhdessä, minkä jälkeen neljän hengen ryhmät sekoitettaisiin ja kukin voisi kertoa muille, mitä edellisessä ryhmässä puhuttiin. Lopuksi voitaisiin kokoontua piiriin juttelemaan kaikki yhdessä.

—  Lukujärjestyksessä ei ole varattu aikaa epämääräiseen jutusteluun.

—  Yksi tärkeimmistä työelämän taidoista on kyky yhteistyöhön. On tärkeää omakohtaisesti harjoitella ajatusten vaihtamista ja yhteishengen rakentamista.

—  Lukujärjestyksessä työelämän taidot opiskellaan jaksolla 2 — ei ensimmäisellä viikolla eikä pitkin vuotta jutustellen. Kurssiin kuuluu työhakemuksen laatiminen — —

—  Lukujärjestys vastaa projektin aikataulua. Aikataulua ei pidä laatia ennen projektin sisällön suunnittelua ja sen osatehtävien määrittelyä. Ainoa todellinen dead-line on valmistuminen kolmen vuoden päässä aloittamisesta. Muut me voimme määrätä.

—  Tutkinnon perusteiden mukaan modulit pitää voida suorittaa tietyssä järjestyksessä tasaiseen tahtiin.

—  Just. Vuosi 1, jakso 1: Yhtälön vasen puoli. Vuosi 1, jakso 2: ...

—  Osaaminen ei ole lego-palikoita, ei oppijan päähän ladattavia applikaatioita. Moduliajattelu on täysin vastoin oppimisteorioita. Tietoja ja taitoja kannattaa syventää ja hioa koko opiskelun ajan yhä vaativammilla harjoituksilla.

—  Entä, jos joku haluaa vaihtaa oppialaa tai muuttaa muualle tms. Hänen pitää saada todistus suorituksistaan.

—  Meidän pitää kyetä antamaan selonteko opiskelijan osaamisesta.

—  Millainen?

—  Sellainen, jollaisen itse haluaisimme meille muualta tulevista. Sellainen selvitys osaamisesta, että tiedämme, mihin harjoitusryhmiin sijoittaa hänet. Mitä kaikkea on tehnyt, kuinka hyvin osaa koodata, — —

—  Pidetään opiskelijamme tyytyväisinä, niin eivät lähde mihinkään kesken kaiken.

—  Joka vuosi muutama huomaa olevansa väärällä alalla.

—  Paras — ehkä ainoa toimiva — tapa selvittää, onko tietotekniikka oma ala, on tulla kokeilemaan. Siksi opetus pitää järjestää niin, että heti ekana syksynä saa oikean käsityksen alasta.

—  Meille on määrätty putki, joka mennään läpi moduli modulilta. Toiselle vuodelle pääsee, jos on suorittanut ekan vuoden modulit. Ohjelmointiin — pääasiaan — käydään käsiksi viimeisenä vuonna, kun muut asiat on hoidettu alta pois. Yksilölliseen sooloiluun ei lukujärjestyksessä ole tilaa.

—  Juhlapuheissa olen kuullut mainittavan yksilöllisen etenemisen.

—  Tutkinnon perusteista voi syntyä sellainen vaikutelma, että on olemassa joku putki, että asiat pitää käydä läpi tietyssä järjestyksessä tietyn suuruisina köntteinä. Todellisuudessa lukujärjestys on se putki.

—  Modulit kai toivotaan suoritettavan järjestyksessä niin, että keskeyttävällekin voisi kirjoittaa todistuksen joidenkin modulien suorittamisesta.

—   Pedagogisesti on älytöntä opiskella yhden modulin aihepiiriä kerrallaan.

—  Opiskelijalle pitää antaa mahdollisuus osoittaa osaamisensa muutenkin kuin standardimuotoisella todistuksella. Meiltä kesken lähtevien kanssa voimme laatia lausunnon heidän osaamisestaan. Meille muualta tulevia voimme haastatella ja järjestää jonkimmoisen näyttökokeen tietääksemme, millaiseen projektiin heidät aluksia sijoitamme.

—  Jakson vaihtuessa voisimme arvioida opiskelijoiden kanssa heidän osaamistaan ja keskustella heidän kiinnostuksen kohteistaan ja tavoitteistaan. Halukkaille annettaisiin tilaisuus näyttää osaamistaan, mikäli syystä tai toisesta meiltä on jäänyt jotain olennaista huomaamatta. Tämän jälkeen voisimme sopia opiskelijoiden kanssa seuraavan jakson harjoitusaiheista ja -projektiryhmistä. Projektiryhmissä voisi olla eri vuosina aloittaneita.


—  Miten konkreettisesti aloitamme varsinaisen opetuksen alkujaarittelujen jälkeen?

—  Perustetaan työpajoja. Annetaan ryhmille säännöt, joiden mukaan tiloja, pöytiä ja tietokoneita saa ottaa käyttöönsä, annetaan lupa toimia ja katsotaan mitä tapahtuu.

—  Meidän pitää tietysti kunnolla selittää, mikä on homman tavoite, mitä työpajoissa on tarkoitus tehdä.

—  Hitaimmilta voi mennä puolikin päivää päästä edes alkuun.

—  Ehkä päivän, kaksikin. Oppiminen on hidasta. Se saakin kestää. Toki ohjaamme ja opastamme tarvittaessa.

—  Opintojen alussa meidän pitää laatia harjoitustöille projektisuunnitelmat. Moniin tehtäviin pitää laatia yksityiskohtaiset työohjeet.

—  Luulin teidän ihannoivan ongelmalähtöistä oppimista ja ilmiöoppimista. Tuo kuulostaa vallan muulta: "Seuraa sokeasti näitä ohjeita, niin saat valmiiksi, mitä opettaja toivoo."

—  Minulle on käynyt juuri noin. Tehtävien suunnittelu ja työohjeiden tekeminen on ollut minulle tutkivaa oppimista, vaikka lopputulos on ollult pedagogisesti surkea apinamanuaali.

—  Ei ehkä kannata puhua tutkivasta oppimisesta vaan miettiä sen perusteita.

—  Ja mitä ne ovat?

—  Pitää harjoitella aikaansaamista. Uudenlaisten asioiden aikaansaamista uudella tavalla.

—  Kannattaa porukalla tarkistaa, että tehtävänannot ja työohjeet tukevat oppimista. Ei riitä, että ryhmä saa jotain valmiiksi yksityiskohtaisia ohjeita sokeasti seuraamalla.

—  Tietotekniikassa on hidasta päästä käsiksi itse asiaan, jos aloittaa kaiken ihan perusteista.

—  Uuteen asiaan perehtymistä helpottaa, jos on jo tehnyt jotain asiaan liittyvää. Esimerkiksi relaatiotietokannan olemusta on helpompi selittää, kun opiskelijat ovat ensin sellaisen tehneet vaikka seikkaperäisenkin ohjeen mukaan. Opiskelijat voivat kokeilla omalla tietokannallaan, mitä itua relaatietokannassa on, mitä mikäkin outo juttu tarkoittaa ja miksi kannattaa tehdä niin kuin ohjeissa neuvottiin.

—  Minä syvennyn uusin asioihin sen verran, että ymmärrän verkosta löytämäni esimerkkiratkaisut ja osaan muokata jonkun muun koodia. Puun latvaan noustaan tyvestä, mutta tietotekniikan oppimiseen pitää keksiä joku muu metafora.

—  Toki on joitakin perusasioita, jotka pitää ymmärtää kunnolla.

—  Niitä ei muuten huomaa, jos ne ovat itselle syöpyneet selkäytimeen. Onkohan tuosta kirjoitettu mitään hyödyllistä?


—  Tehdään projekteja ryhmätyönä ja siinä sivussa opitaan tarvittavat taidot, vaikkei kukaan osaa edes kuvailla, mitä taitoja opitaan. Millä perusteilla olette ajatelleet antaa opiskelijoille arvosanat tutkinnon perusteissa vaadituista aineista?

("Miten olette ajatelleet ..." Onko sinulle tullut mieleen ajatella itse?

—  Jotain arvosanoja pitänee antaa, vaikka oikeissa töissä tarvittavaa osaamista ei ole helppo mitata numeerisesti eikä varsinkaan nykytodistuksen arvosanat siitä paljoa kerro.

—   Oppimisen ohjaajina ja ryhmien valmentajina hommaamme on tarkkailla, millaista tukea ja opastusta ryhmät ja niiden jäsenet tarvitsevat. Siinä näkee perinteistä opetusta paremmin, kuka mitäkin osaa.

—  Työnantajat tarvitsevat täältä valmistuvien osaamisesta kunnollisen arvion, mutta oppimisen ohjaamisen kannalta todistusten kirjoittelu on jokseenkin turhaa puuhaa.

—  Opettajan ei kannata säästää arvioitaan todistukseen vaan arvioida ja ohjata opiskelijoita jatkuvasti. Se, että lukukauden päätteeksi jostain aineesta esimerkiksi ykkösen tai kolmosen, on siinä vaiheessa jokseenkin hyödytön tieto.

—  Opiskelijat pitää harjoituttaa arvioimaan omaa osaamistaan. Sisäisissä palavereissaan ryhmät voivat arvioida suoriutumistaan, vahvuuksiaan ja kehitystarpeitaan.

—  Projekteihin kuulu joka tapauksessa välikatselmuksia, joissa ryhmät esittelevät saavutuksiaan muille. Ne antavat tilaisuuden vertailla omaa osaamistaan muiden osaamiseen.

—  Entä, jos ryhmä on epäonnistunut? Julkinen arviointi kuulostaa julkiselta häpäisemiseltä.

—  En ole huomannut, että opiskelijamme nauttisivat toistensa pilkkaamisesta. Kaveriin suhtaudutaan ystävällisesti.

—  Tärkeää on rakentaa lämminhenkinen ilmapiiri. Olen innostunut tutkijamaisesta lähestymisestä arviointiin. On innostava tärkeä tavoite. katsotaan tietyllä ylpeydellä, mitä kaikkea on jo saavutettu — ainakin melkein. Sen kummemmin stressaamatta jutellaan myös ongelmista, haasteista ja epäonnistumisista — ne kuuluvat asiaan eikä ammattilainen lakaise niitä maton alle.

—  Kehitystarpeet pitää tunnistaa, mutta onnistumisia kannattaa juhlistaa. Siitä tulee kiva fiilis, eikä se ole huono juttu.

—  Kiva fiilis onnistujalle. Entä epäonnistujien fiilikset?

—  Emme luokittele ihmisiä onnistujiin ja epäonnistujiin. Emme arvioi ihmisiä vaan arvioimme heidän osaamistaan voidaksemme auttaa oppimisessa. Ihmisten välistä kilpailuasetelmaa ei saisi syntyä. Onnistumisista pitäisi saada olla tyytyväinen. Oppimishaasteista ei saisi stressaantua.

—  Miten tuollaiseen päästään? En ole varma ymmärsinkö edes.

—  En minä tiedä, miten tuollaiseen päästään, mutta se tuntuu hyvältä tavoitteelta. Minä koen sen oppimishaasteeksi.

—  Minusta tuntuu, että teillä ei ole kunnon käsitystä, miten ohjata "projektejanne".

(Saamme kai tulla norsunluutornisi juureen huhuilemaan, jos tarvitsemme apua?)


—  Millä perusteella muodostamme projektiryhmät? Syksyllä emme tiedä uusista opiskelijoista mitään.

—  Tutustumisviikko on meitäkin varten.

—  Ryhmät kannattaa arpoa. Töissäkin riippuu tuurista, millaiseen porukkaan pääsee hommiin. Ryhmissä on hyvä olla monenlaisia tyyppejä. Se on opettavaisempaa ja työtkin etenevät paremmin.

—  Työelämän arpajaisissa olen "voittanut" monenlaisia työkavereita. Pitääkö opiskelijan kärsiä kolme vuotta huonosta arpaonnesta?

—  Opettavaisesta arpaonnesta.

—  Ryhmät voi arpoa uudelleen jokaista projektia varten. Myöhemmin voi lisäksi ottaa huomioon osaamisen. Välillä samantasoisten, välillä eritasoisten ryhmiä.

—   Entä jos projekti perustuu edellisen tuloksiin? Esimerkiksi:

—  Aika hankalaa, ellei tiedä, mitä edellinen porukka on tehnyt.

—  Toisten sotkujen selvittäminen opettaa laadukasta ohjelmistotyötä ja laadukasta dokumentointia.

—  Niin. Eikä kai pajan koko porukkaa tarvitse kerralla vaihtaa.

—  Tuollaisia projekteja ei voi teettää koulun koneilla. Opiskelijoille pitäisi antaa täydet käyttöoikeudet.

—  Administraattorin oikeuksien evääminen datanomiopiskelijalta on kuin kieltäisi automekaanikoksi opiskelevaa avaamasta auton konepeltiä.

—  Tietohallinto tuskin innostuu "pajojen" tietojärjestelmien ylläpitämisestä.

—  Täytyy sopia, että heidän ei tarvitse tulla niiden sotkuja selvittämään eikä päästää pajoja koulun yleiseen verkkoon.

—  Omien järjestelmien ylläpito ja omien sotkujen selvittäminen on keskeinen osa opetusta.


—  Rehtori ei ehkä näe, että suunnitelmamme on linjassa tutkinnon tavoitteiden kanssa. Onnistutte ehkä selittämään, että organisaation toimintaprosesseja opitaan työpajojenne projekteissa, mutta entä esimerkiksi hankintalaki?

—  Pahus, siellä on kaikkea tuollaista joutavaa.

—  No ei sentään ihan joutavaa. Datanomien olisi hyvä ymmärtää, mitä on korruptio ja mikä on monopoli. Hyvä olisi ymmärtää räätälöinnin ja valmiin ohjelmistotuotteen ostamisen ero. Avoimet rajapinnat, avoin lähdekoodi, — —

—  Suomalaistyylistä hyvä-veli korruptiota voisi esitellä roolipelin avulla: "Olet myyntineuvottelijana tietokoneliikkeessä. Poikaystäväsi äiti päättää kaupungin koulujen isosta tietokonehankinnasta. Urasi ja bonustesi kannalta olisi hienoa, jos poikaystäväsi äiti ostaisi koneet sinulta. Harmi kyllä kilpailijanne voi tarjota halvemmalla parempia koneita kuin mihin sinulla on mahdollisuus."

—  Myös niin kutsutusta toimittajaloukusta voisi tehdä draaman sen jälkeen, kun on opittu ohjelmoimaan. Joku paja voisi myydä sovelluksesta vain suoritettavan koodin ja toinen myös lähdekoodin. Sen jälkeen ostajille annettaisiin tehtäväksi muuttaa jotain sovelluksen ominaisuutta vastamaan loppukäyttäjän muuttuneita tarpeita.

—  Olet tilaamassa koulullesi web-sivujen päivitystä. Hylkäät halvimman tarjouksen, koska tiedät sen tekijän tunariksi. Halvimman tarjouksen tekijä haastaa sinut oikeuteen. Voitatko vai häviätkö?

—  Aika hyvä. Asiakkaan tarpeiden selvittäminen ja niihin vastaaminen edellyttää ennen kaikkea miellyttävää ja tehokasta vuorovaikutusta. Sitä tulee luontevasti harjoiteltua osana muita harjoituksiamme.

—  Asiakaspalvelu edellyttää hyviä viestintätaitoja. Viestinnän harjoittelu on olennainen osa harjoitusprojektejamme.

—  Palvelutilanne voi olla esimerkiksi ohjelmistotuotteen tukipalvelu puhelimitse tai verkon kautta. Ohjelmistotuotannossa ehkä keskeisin asiakaspalvelun muoto on asiakkaan tarpeiden kartoittaminen. Erityisesti ketterässä ohjelmistotuotannossa sujuva yhteistyö asiakkaan kanssa on välttämätöntä. Tätä on luontevinta harjoitella ohjelmistotuotannon harjoitusten yhteydessä.

—  En tiedä, mitä "palvelutilannetta" tutkinnon perusteiden kirjoittajat ovat ajatelleet, mutta varmasti tulemme senkin opettamisen kattaneeksi.


—  Minulle ei ole vielä kirkastunut, miten selittää uusille opiskelijoille, mitä nämä "pajat" ja projektit ovat? Mitä on tarkoitus tehdä ja miksi? Millaisia projekteja teettää, miten ohjata niitä ja mitä niiden on tarkoitus opettaa.

—  Tavoite on perustaa kolmen hengen pajoja, joiden tietokoneet on verkotettu toisiinsa. Pajassa on verkkoserveri, jolla toimii muutama erilainen työryhmäohjelmisto. Pajalla on web-sivusto, — — . Luokalla on myös yhteinen sivusto.

—  Pitää keksiä javascript-, PHP- ja tietokanta-harjoituksia.

—  Paja siis tarkoittaa työnurkkausta laitteineen. Pajassa työskentelevä porukka vaihtuu ajoittain — yksi lähtee, toinen tulee.

—  Hyvä olisi tutustua avoimen lähdekoodin kehittämisessä käytettäviin menetelmiin ja työkaluihin.

—  Emme taida tässä palaverissa ehtiä edes luetella, mitä kaikkea olisi hyvä osata.

—  Tiedämme perustietoja ja -taitoja, jotka jokaisen alalta töitä hakevan olisi hyvä hallita, mutta jo niitä on enemmän kuin kukaan kykenee kolmessa vuodessa oppimaan. Mitä opetetaan, pitää opettaa niin, että samalla kehittyy taito opetella uutta.

—  Hyödyllistä opittavaa on kymmeniksi vuosiksi. Yksittäisiä tietoja ja taitoja ei kannata lähteä luettelemaan. Ne oppii, kun tekee oikeanlaisia käytännönläheisiä hommia. Meidän pitää ideoida järjestelmiä ja palveluita, joita teetämme harjoitustöinä.

—  Sinnikkyyttäkin tarvitaan. Tietoteknisten ongelmien ratkominen ja uusien asioiden opettelu on toisinaan hemmetin raskasta. Onneksi oiskelijamme ovat suuntautuneet tietotekniikan parissa puuhasteluun. Eivät väsy ihan vähästä.

—  Mitä kenenkin opiskelijoistamme pitää muutaman vuoden kuluttua osata, sitä ei voi kukaan tiedä tarkkaan. Tärkeää on kyky ja into opetella uutta, joten opetus pitää toteuttaa kuin uuden opettelu myöhemmin työelämässä. Uuden opettelu työelämässä ei tarkoita ensisijaisesti osallistumista kurssille toisensa jälkeen vaan sitä, että työssä tulee päivittäin vastaan haasteita, joihin ei ole ennen törmännyt ja sitä, että pitää olla intoa perehtyä uusien tekniikoiden tuomiin uusiin mahdollisuuksiin.


—  Keskustelunne rönsyilee minne sattuu. Palavereilla pitäisi olla selkeä agenda päätettävistä asioista ja jämäkkä puheenjohtaja.

—  Turha on enää palaveerata, jos päätettävät asiat ovat jo selvillä ja tiedetään, mitä mieltä porukka niistä on. Jämäkkä puheenjohtaja voi tehdä johtopäätökset ja muut mennä töihinsä.

—  Palaverien tärkeä tarkoitus on löytää eri näkökulmia asioihin ja hahmottaa kokonaisuus. Ideoita pitäisi syntyä ja niistä rakentua jotain toimivaa. Jalopuun tainta voi luulla rikkaruohoksi, ellei vaivaudu kumartumaan minkään alle metrin korkuisen rönsyn puoleen.

(Syksyllä kontataan koulun pihalla: Mitä luulette, tuleekohan tästä isona tammi vai nokkonen?)

—  Aikansa kutakin. Syksy lähestyy. Mitä oikeasti teemme, kun opiskelijat pölähtävät koululle? Nyt pitää laatia konkreettinen suunnitelma. Muuten lukukauden illat ja viikonloput kuluvat taas harjoitustöitä improvisoidessa.

—  Totta tuokin. Ja suunnitelma pitäisi ehtiä arvioida porukalla. Viime vuonna moni viikonloppuna saamani hieno idea osoittautui heti maanantaina vähemmän hienoksi.

—  Oletteko muuten edes huomanneet, että suunnitelmanne kattaa kahden eri tutkinnon aihealueita?

—  Miten niin?

—  Pitäisi valita tietojärjestelmät tai ohjelmointi.

—   Täh? Ei yhtälöitäkään niin ratkaista, että osa porukasta keskittyy yhtälön vasempaan, osa oikeaan puoleen.

—  Miten tuo liittyy tähän?

—  Isojen yritysten satojen miljoonien hankkeissa yksittäisen koodarin ei ehkä tarvitse osata tehdä monenlaisia hommia, mutta pienissä yrityksissä porukan on venyttävä tilanteen mukaan monenlaisiin tehtäviin. Pitää ymmärtää jotain kokonaisuudesta, jota ollaan rakentamassa.

—  Onko pienillä yrityksillä tulevaisuutta? Tietojärjestelmähankkeiden budjetit ovat satoja miljoonia.

—  Kun esimerkiksi julkishallinto oppii tilamaan avoimiin rajapintoihin ja avoimeen lähdekoodiin perustuvia tietojärjestelmiä, joita voi joustavasti muokata muuttuvien tarpeiden mukaan, kilpailussa ratkaisee yrityksen osaaminen eikä monopoliasema. Ketterät moniosaajien tiimit ovat vikkelämpiä saamaan valmista kuin valtavia monoliittejä hitaasti vaihe-vaiheelta rakentelemaan tottuneet.

(Joku mainostoimistoko tuollaisen julistuksen on laatinut?)



—  Voisimmeko vihdoinkin yrittää kirjata suunnitelman.

—  Perusidea siis on, että harjoitustyöt tehdään porukan rakentamalla tietojärjestelmällä joka täydentyy projekti projektilta koko opiskelun ajan. Työtä tehdään vaihtuvissa ryhmissä ja tuloksia esitellään koko porukalle.


Sähköpostien uumenissa lymyilevät sekalaiset versiot excel ja word dokumenteista kannattaisi usein korvata kunnollisilla web-palveluille.

Web-tekniikoiden perustana ovat html-kuvauskieli, minkä lisäksi verkkosivustojen tekemiseen käytetään javascript ja php-ohjelmointikieliä. Tietokannat ja SQL-kyselykieli ovat oleellinen osa web-palveluita, mutta ne jätimme väliin. Yksinkertaisen verkkolomakkeen sentään teimme.

Käytännön verkkoviestinnässä olennaisia ovat erilaiset korkeamman tason työkalut, joilla toteutetaan blogisivustot, kysymys-vastaus palstat, verkkokaupat yms.

Verkkoviestinnässä olennaista on, että tuotokset julkaistaan jollekin yleisölle. Tähän tarvitaan web-palvelin. Myös web-tekniikoiden oppimisen kannalta harjoitus jää vajaaksi, ellei käytössä ole web-palvelinta. ulkopuoliselta palveluntuottajalta web-hotellin.

Laadin ohjeet, joilla pääsi alkuun web-sivujen tekemisessä, mutta siitä eteenpäin ohjasin käyttämään verkossa olevan oppaan esimerkkejä periaatteella ”Leikkaa, liimaa ja muokkaa itselle sopivaksi”. Näin asioita työelämässäkin opetellaan.

Osa opiskelijoista innostui tekemään aika jänniä juttuja, osalle piti antaa yksityiskohtaisempia tehtäviä. Osaa oli jälleen kerran vaikea saada tekemään mitään.


Organisaatioiden perustyökalut

Tekstinkäsittely, taulukkolaskenta, kuvankäsittely, sähköposti yms. Näistä pitää tuntea sekä Microsoftin että avoimen lähdekoodin ohjelmistot. Applekaan ei kai saisi olla ihan vieras.

Opiskelijoita tympii puolituttujen peruasioiden hiominen. Kannattaa miettiä, kuinka perusteellisesti niitä kannattaa hioa ja missä vaiheessa. Opintojen alussa tylsien asioiden tahkoaminen saattaa tappaa inspiraation. Myöhemmin tylsien asioiden opettelun voisi esitellä mielenkiintoisempien juttujen välissä hoidettavana pakkopullana. Kolmessa vuodessa on aikaa opiskella vaikka mitä kunhan opiskelijoihin saa intoa ja inspiraatiota.

Näistä pitäisi tietää, mitä perustoimintoja ne tarjoavat ja miten niitä on järkevä käyttää ja miten niitä on tyhmä käyttää. Tekstinkäsittelyssä esimerkiksi pitää osata käyttää tyylejä ja asiakirjapohjia järkevästi. Taulukkolaskennan tehokäytön oppiminen on iso haaste. En jaksa edes luetella, mitä kaikkea olisi hyvä tietää taulukkolaskentaohjelmien toiminnoista.

Kaikissa työkaluissa on samat perustoiminnat, mutta esimerkiksi Microsoft Office ja Libreoffice -työkalujen käyttöliittymät ovat erilaiset. Kumpaakin pitää osata käyttää, mutta minun mielestäni riittää, että kykenee haeskelemaan tarvitsemiaan toimintoja.

Ensimmäinen harjoitus tietokoneella voisi olla kustannusarvion laatiminen koneen osille. Plussaa voisi saada laskentataulukosta, jolla olisi helppo tehdä entä-jos tarkasteluja. Entä jos ostaisin enemmän muistia tai astetta nopeamman prosessorin? Entä jos minulla olisi X€ rahaa, mikä olisi minulle paras kokoonpano, mitä sillä saa?

Jotkut ehkä joutuisivat aloittamaan taulukkolaskennan opiskelun alkeista toisten selvitessä tehtävästä tunnissa. Jälkimmäisille pitää olla tarjota vaativampia taulukkolaskennan harjoituksia. Kaikissa harjoituksissa pitäisi olla ratkaistavana joku käytännön ongelma niin, että opittavan asian hyöty käytännön elämälle konkretisoituu.


Tieto ei rakennu ihmisen päässä niin, että sinne pikaladataan erillisiä palikoita.

On tärkeää rytmittää opetus oikein. Joitain asioita on järkevintä opiskella tasaisesti pitkin vuotta puolipäivää kerrallaan, joihinkin projekteihin pitää voida keskittyä intensiivisesti viikko pari kerrallaan. Moni labratyö vaatii päivän tai kahden mittaisen yhtenäisen työrupeaman. Useimpiin aiheisiin on syytä palata sopivan ajan kuluttua palata pari kertaa uudelleen syvemmältä ja/tai toisesta näkökulmasta.


On mahdollista eriyttää opetus niin, että toiset saavat vain perustason osaamisen toisten kehittäessä itsestään huippuosaajia. Luokkaan tulee elävän elämän realismia, kun osa porukasta yrittää ja saa aikaiseksi muita enemmän. He kykenevät auttamaan muita ja oppivat muiden opastamista. Jos luokassa on hyvä ryhmähenki, tällainen toimii. Opettajankin on hyvä nähdä samalla tunnilla monenlaisia opiskelijoita.


Konkreettiseen tekemiseen tottuneille opiskelijoille – ehkä muillekin – on vaikea selittää esimerkiksi, mikä on relaatiotietokanta ja mihin sellaista voi tarvita. Siksi tein kuvakaappauksin varustetut ohjeet, miten tehdään kirjankustantajalle tietokanta tuotteista, asiakkaista ja myyntimääristä. Kun on tehnyt tietokannan ja päässyt kokeilemaan, miten se toimii, on helpompi ymmärtää, mistä on kyse.

Tämän harjoituksen myötä tapahtui muutama mystinen ”herääminen” ja moni teki töitä yllättävän ahkerasti. Harmi kyllä en laittanut opiskelijoita pohtimaan riittävän perusteellisesti tietokannan toimintaa ja hyödyllisyyttä. Kun joululomalle lähtiessä pyysin opiskelijoita muistelemaan, mitä oppivat syksyn aikana, he muistivat tietokannat lähinnä ”mystisenä touhuna”. En odottanut, että yksi harjoitus olisi opettanut heidät tekemään tietokantoja omin avuin, mutta luulin heille syntyneen vähän syvällisemmän ymmärräksen tietokannoista.


Työelämässä ongelmia selvitellään ja uutta opiskellaan ensisijaisesti ”googlaimella”. Jos esimerkiksi syöttää saamansa virheilmoituksen hakukoneeseen, webistä yleensä löytyy ohje siitä eroon pääsemiseen. Web-sivujen toimintojen toteuttamiseen löytyy ohjeet webistä. ”Googlailu” toimii opiskelussakin käytännön harjoituksia tehdessä.

Teoreettisia perustietoja webistä sen sijaan on vaikea löytää. Minunkin oli usein vaikea löytää webistä sopivaa selitystä jollekin oleelliselle asialle.

Pitäisikö opiskelijoilla luetuttaa jostain tietotekniikan perusasioista kunnollinen kirja? Jo siksikin, ettei kokonaisten kirjojen lukemisen taito unohdu.


—>

Opiskelijoista syntyy vähitellen luontevasti kaveriporukoita, mutta sen lisäksi pitäisi osata pitää koko luokka tiiviinä yhteisönä. Koko opintojen ajan viikot voisi aloittaa tai päättää asettumalla ryhmänohjaajan kanssa piiriin juttelemaan opinnoista ja elämästä muutenkin. Saattaisi aluksi tuntua oudolta, mutta pienen alkujäykkyyden takia ei kannata luopua yrittämästä.

Kun omasta luokasta on muodostunut toimiva yhteisö, kannattaisi järjestää sopivista aiheista yhteisiä keskusteluja muiden luokkien kanssa. Kevään päätteeksi valmistumassa olevat voisivat kertoa näkemyksiään ja vastata ensimmäistä vuotta opiskelevien kysymyksiin.

Tietokoneiden pitää olla opiskelijoiden käytettävissä niin, että uudet harjoitukset voidaan rakentaa aiemmin tehdyn varaan. Irralliset, yksittäiset pienet harjoitukset eivät opeta läheskään kaikkea työelämässä tarpeellista. Opiskeluajan harjoitusten pitää olla hanke, jonka aikana vähä vähältä rakennetaan yhä monipuolisempi tietojärjestelmä. Samalla opitaan ylläpitämään, päivittämään ja uudelleenkonfiguroimaan järjestelmää uusien toimintojen vaatimusten mukaisesti.

Opiskelijoiden pitäisi asentaa koneisiinsa Windows ja Linux käyttöjärjestelmät. Vaikka kaikki linux-jakelut ovat pohjimmiltaan samanlaisia, niiden käyttöliittymät ja konfiguroinnin apuvälineet ovat harmittavat erilaisia, joten ehkä kannattaisi asentaa kaksikin erilaista Linuxia niin, että datatiedostot ovat yhteisellä levyalueella. Opiskelijoiden olisi hyvää antaa tehdä itse asennusmediat, koska se on oikeastaan ainoa vähän vaikeampi toimenpide käyttöjärjestelmien asentamisessa.

Windowsiin pitää tutustua jo sen yleisyyden takia. Linuxiin opiskelijoiden pitää tutustua, koska sen tunteminen lisää työmahdollisuuksia ja koska Linux-osaajien tarjonta lisää tervettä kilpailua IT-alalla. Opettamalla pelkästään Microsoftin tuotteiden käyttämistä, tulee tukeneeksi Microsoftin pyrkimyksiä määräävään markkina-asemaan. On tärkeä tietää Windowsin ja linuxin erot ja yhtäläisyydet ja yhteensovittamisen haasteet.

Appleenkin pitäisi tutustua, mutta se lienee kallista.

Käyttöjärjestelmien asentamisen yhteydessä pitäisi perehtyä siihen, mitä tapahtuu tietokoneen käynnistyessä, mitä tarkoittaa levyn osiointi ja mitä erilaisia tiedostojärjestelmiä on. Varmuuskopiointiin pitäisi esittää kätevä ja luotettava ratkaisu.

Opintojen myöhemmässä vaiheessa pitäisi miettiä, miten ylläpitää monen kymmenen työaseman ja läppärin kokonaisuutta. Ehkä tämän osion voisi jättää valittavaksi niille, jotka tuntevat vetoa organisaatioiden tietojärjestelmien ylläpitoon.

Opetuksen eriyttäminen

Osa opiskelijoita on harrastanut tietokoneiden rakentelua jo pitkään, osa ei ole edes käyttänyt tietokonetta kuin sen, mitä peruskoulussa on ollut pakko. Osa työskentelee ripeästi, osa verkkaisemmin, oli kyse uudenlaisesta tai vanhasta tutusta tehtävästä. Yhden pitää pysähtyä perehtymään yhteen asiaan, toisen toiseen. Sama työtahti ei sovi kaikille.

Moni tietotekniikan uusi asia kannattaa opetella periaatteella "tehdään ensin ja mietitään sitten mitä tuli tehtyä". Opiskelijoille, jotka haluavat tehdä koko ajan jotain, ei esimerkiksi kannata kovin pitkään luennoida, mikä on tietokanta, mitä hyötyä sellaisesta on miten sellainen rakennetaan. Esimerkiksi kannattaa ohjeistaa opiskelijat ensin perustamaan tietokanta ja vasta jälkeen opastaa heitä kokeilun kautta ymmärtämään, mitä hyötyä sellaisesta on.

Tyypillinen harjoitustehtävä on niin monivaiheinen, että opettaja ei voi tunnin aluksi ohjeistaa kaikille yhteisesti koko tehtävää. Oppilaiden työn keskeyttäminen määrävälein lisäohjeita varten ei sekään ole järkevää, koska kaikki ovat eri vaiheessa tai muuten vaan erilaisen opastuksen tarpeessa. Tehtävistä pitää laatia etukäteen niin hyvät kirjalliset ohjeet, että harjoitus onnistuu niitä seuraamalla ja opettaja voi keskittyä vastailemaan tiedonhaluisimpien syventäviin kysymyksiin.

Harjoitustehtävät kannattaa jakaa kolmeen tasoon: 1: välttämätön perustaso, 2: hyvä osaaminen ja 3: asianharrastajien syvällinen osaaminen.

1-tason tehtäviin pitää laatia tarkimmat ohjeet, 3-tasolla riittää antaa yleiset suuntaviivat ja vihjeitä siitä, mistä löytyy tarvittavaa tietoa ja opastusta. Osa tehtävistä voi olla varsinaisia projektiryhminä tehtäviä harjoituksia, osa kaverien kanssa tehtäviä yksilötehtäviä. Yksilötehtävät antaisivat joustoa ryhmätöiden järjestelemiseen.

Ryhmät kannattaa mielestäni pääsääntöisesti arpoa. Opettajan on seurattava ryhmien toimintaa ja varmistettava, että kaikki pysyvät mukana. Ryhmätyö on myös harjoitus oppia jakamaan tietoa ja osaamista, harjoitus oppia opastamaan ja olemaan opastettuna.

2-tason tehtäviin siirtyminen edellyttäisi näyttöä perusasioiden osaamisesta. Osoitettuaan 2-tason osaamisen opiskelija voisi siirtyä seuraavan aihepiirin alkeisiin ja luppoaikoina tehdä 3-tason henkilökohtaisia tehtäviä.

Haaveideni koulu alkaa nyt näyttää isolta hallilta, jossa monta opettajaa kiertelee opastamassa eri aiheita eri vaiheissa harjoittelevia opiskelijoita. Aika ajoin joku opettajista kerää joukon opiskelijoita luentonurkkaukseen kuulemaan opetustuokiota heille uudesta aiheesta tai keskustelemaan jostain projektista.

Jos opetus olisi hyvin suunniteltu ja rakennettaisiin järjestelmä, josta voisi helposti seurata opiskelijoiden etenemistä, tällainen eriyttäminen voisi onnistua. Kiinteä, kolmelle vuodelle jaksotettu työjärjestys, jossa opinnot ja paloiteltu erillisiin moduleihin ja ryhmät jaettu kiinteästi, ei salli eriyttämistä.

Opettamisen tyylit

En tiedä, onko väitteissä erilaisista oppimistyyleistä perää, mutta aloittelijana en sellaisia osaa tunnistaa. Tapani opetella uusia asioita ohjaa tapaani opettaa.

Minusta tuntuu, etten opin mitään istumalla ja kuuntelemalla. Päähän pänttääminen lukemallakaan ei tunnu opettavan mitään hyödyllistä. Minun pitää päästä tekemään jotain, vaikka ratkomaan matematiikan ja fysiikan tehtäviä, ohjelmoimaan ja konfiguroimaan tietokonetta. Siinä sivussa luen ja opiskelen sen, mitä käsillä oleva tehtävä edellyttää. Vähitellen uteliaisuus kasvaa ja tulen syventyneeksi asioihin perusteellisemminkin kuin tehtävä vaatisi. Ohjelmoida voi, vaikkei tiedä, miten prosessori toimii, mutta eikö normaaliuteliaalle ihmislle lopulta synny pakottava tarve selvittää periaate, millä prosessori suorittaa ohjelmaa.

Vaikka mielestäni vain tekemällä oppii, silti jotkut luennoitsijat ovat onnistuneet pitämään mielenkiintoani yllä parikin tuntia. Itselleni yllätykseksi olen mielestäni jopa oppinut heitä kuunntelemalla.

Käytännön tekemiseen suuntautuneet opiskelijat eivät tunnu jaksavan kuunnella lyhyitäkään luentoja, mutta opiskelijoiden olisi hyvä oppia saamaan jotain irti puhutusta esityksestä. Opettajan kannattaa yhdessä opiskelijoiden kanssa miettiä, miten saada luentomuotoinen opetus toimimaan.

Kirja? Opettajan olemus ja esiintymistyyli vaikuttanevat paljon ryhmän ilmapiiriin. Esimerkiksi jännittäessään ikään kuin vetäytyy roolinaamion taakse. Tulee vakavaksi, viralliseksi ja etäiseksi. Joku saattaa jopa tulla tylynoloiseksi. Sellaisen opettajan tunnilla ei ole luonteva keskustella. Haparointi sen suhteen, ottaako esille ei-toivottuja ryhmäilmiöitä ja miten niihin puuttuu, luo epävarmuutta ryhmään. Tuomioita ei kannata julistaa asiaan perehtymättä, mutta aina pitäisi rohjeta tuoda esille epämukavalta tai sopimattomalta tuntuvat puheet ja teot. Yhtä lailla pitäisi muistaa ja rohjeta kysyä: "Onko tämä teidänkin mielestänne hieno saavutus?" Diktaattorimaisen komentelijan opetuksessa ei pääse harjoittelemaan tasavertaista kanssakäymistä eikä !!! Yhdessä tekeminen

Harjoitustöistä pääosa kannattaa tehdä pienissä ryhmissä, jotka sekoitetaan määrävälein, koska yhdessä tekemistä on hyvä harjoitella ja koska porukalla on yleensä mukavampaa tehdä hommia. Jos taaas työ porukalla ei suju, opettaja voi johdatella oppimaan siitäkin. Vaikeudet ja hankaluudet ovat hyviä oppimismahdollisuuksia. Ryhmäjakojen arpomiseen voisi ohjelmoida sovelluksen datanomeja kun ollaan.

Luokassa voisi olla tietokoneita, joista ryhmät vähitellen rakentavat monipuolisen järjestelmän. Aluksi jokainen ryhmä voisi aloittaa tekemään eri harjoitusta. Sen jälkeen yksi kustakin ryhmästä jäisi paikalleen ja muut hajaantuisivat muiden koneiden äärelle. Paikalleen jäänyt kertoisi, missä vaiheessa järjestelmän rakentaminen on ja muut osaisivat neuvoa muiden harjoitustöiden suorittamisessa. Tällainen työskentely opettaisi monipuolisesti työelämässä tarvittavia taitoja.

Yksilöharjoituksiakin voi tehdä porukalla. Jokainen tekee oman työnsä, mutta muutkin kuin opettaja voivat neuvoa.

Harjoitustyöt kannattaa suunnitella niin, että niiden tuotokset on luonteva laittaa koko porukan nähtäville ja kokeiltavaksi. Ensin on tietysti korostettava, että tarkoitus ei ole etsiä puutteita toisten töistä vaan oppia ja tutustua toisten tapoihin tehdä työtä.

Opiskelijoiden olisi hyvä kartoittaa pari kertaa vuodessa työmahdollisuuksia ja pohdiskella omia kiinnostuksen kohteitaan. Opiskelijat voisivat laatia vision siitä, millaisia hommia datanomit tekevät viiden vuoden kuluttua. Varsinkin alkuaikoina olisi hyvä painottaa unelmointia itselle sopivasta ihannetyöstä.

Ohjelmistotuotannon datanomien osaamistarpeita ei voi tarkkaan ennustaa, mutta olisin yllättynyt, jos viiden vuoden kuluttua ei tarvittaisi verkkopalveluiden kehittäjiä. Laitteiden internetistäkin saattaa tulla jotain. Isoja ohjelmistokokonaisuuksia koodaamaan tarvitaan ohjelmoijia ja ohjelmistosuunnittelijoita. Saattaa olla, että avoimet rajapinnat, avoin lähdekoodi ja ketterät ohjelmistotuotannon menetelmät muuttavat tapaa, jolla organisaatioiden tietojärjestelmiä toteutetaan.

Tulevaisuudessa tarvitaan ohjelmisto-osaajia, jotka osaavat suunnitella ohjelmistoja, ohjelmoida ja muokata ja sovitella yhteen olemassaolevia sovelluksia.

Tietotekniikan osaajan pitää myös osata kertoa mahdollisuuksista tehostaa tietotekniikan hyödyntämistä: Pitää osata opastaa perussovellusten järkevään käyttöön, pitää kertoa mahdollisuuksista tehdä asioita paremmin soveltamalla tietotekniikkaa toisin. Tietotekniikan asiantuntijalla pitää olla vaistomainen pyrkimys automatisoida rutiinit: "Tämä ei tunnu täydelliseltä. Voisiko tämän tehdä paremmin, tehokkaammin, vähemmällä käsityöllä."

Hyvin toimivissa organisaatioissa henkilöstö tietää, mitä tavoitellaan ja miksi. Henkilöstä osallistuu päätöksentekoon ja suunnitteluun ja tiimit valtuutetaan toimimaan osaamisensa ja resurssiensa puitteissa. Opiskelu pitää järjestää niin, että se toimisi esimerkkinä mallikelpoisen organisaation toiminnasta. Osa organisaatioissa toimimisen opetuksesta tulisi näin integroitua muuhun opetukseen.

Opetuksen rytmitys

Työpäivillä ja -viikoilla pitää olla selkeä rakenne: Viikon ja päivän aluksi tavoitteiden asettaminen, lopuksi katsaus saavutuksiin; taukojumppa; ...

Päivän, viikon ja jakson aikana pitää olla sopivasti jaksotettuna erilaista tekemistä. Isoa harjoitustyöprojektia kannattaa tehdä päivä ellei koko viikko yhteen menoon, jotain toisenlaista opiskelua ei ehkä jaksa puolta päivää enempää kerrallaan. Koko jakso pääsiassa yhtä aihetta puuduttaa melko varmasti niin opettajan kuin opiskelijat.

Opiskelijoilla pitää olla mahdollisuus edetä yksilöllisesti ja rauhassa keskittyä itselleen vaikeisiin kohtiin. Ryhmätöissä ryhmällä pitää olla aikaa pysähtyä keskustelemaan ja tasaamaan tietojaan.

Opetuksen hallinnollisessa suunnittelussa opiskelu halutaan pilkkoa pieniin erillisiin palasiin, mikä ymmärtääkseni on ristiriidassa pedagogisen tiedon kanssa. Pedagogit haluavat eheyttää, hallintoihmiset palastella. Pedagogit miettivät tiedon rakentumista ihmisen mielessä, hallintoihmiset taas tuntuvat ajattelevan, että opetus on kuin uusien pluginien installointi selaimeen: Lataa, testaa ja ota käyttöön.

Datanomien opetus kannattaa aloittaa konkreettisesta asian ytimestä eli ohjelmoinnista ja ohjelmistojen asentamisesta ja konfiguroinnista. Konkreettinen tekeminen on hyvä tapa aloittaa käytäntöön suuntautuneiden opiskelijoiden opetus. Ohjelmointi ja tietojärjestelmien rakentaminen taas on alan ydintä, joten kaikilla selviää heti alussa, ovatko oikealla alalla. Jäljelle jääneet todennäköisesti jatkavat loppuun asti.

Opetuksen eriyttäminen

Opiskelijoiden innossa tehdä harjoitustöitä ja vauhdissa omaksua uusia tietoja ja taitoja on suuria eroja. Syitä eroihin ei kannata arvailla, vaan harjoituttaa opiskelijat analysoimaan toimintaansa: Tuntuuko homma turhalta tai tylsältä, olenko tyytymätön opetukseen yleensä, onko tämä minulle vaikeaa, olenko väsynyt, haluanko uppoutua johonkin muuhun 110%:sti, enkö jostain syystä jaksa keskittyä mihinkään ajattelua vaativaan, ...

Opiskelijoille pitäisi olla tarjota 1, 2 ja 3 -tason tehtäviä. 1-tason tehtäviin olisi tarkat ohjeet ja tarvittaessa yksityiskohtaista opettajan ohjausta. 2-tason vaativammissa tehtävissä ohjeistus olettaisi peruasiat tutuiksi. 3-tason tehtävät voisivat olla enemmän vihjeitä siitä, mihin suuntaan opiskelijan kannattaisi lähteä osaamistaan kehittämään ja minkä tyyppisellä harjoittelulla.

Harjoitukset voisivat rakentua luontevasti edellisten varaan. Aluksi asennettaisiin tietokoneeseen käyttöjärjestelmä ja kytkettäisiin se verkkoon, sitten siitä tehtäisiin web-palvelin ja tehtäisiin html-kielinen web-sivu. Seuraavaksi lisättäisiin joitain toimintoja javscriptillä ja PHP:llä ja asennettaisiin wordpressin tapainen sisällönhallintajärjestelmä. Seuraavan tason harjoitus voisi olla tietokantasovelluksen rakentaminen.

Datanomien "yritys" voisi tarjota kaikille koulun opiskelijoilla verkkokaupan ja facebookin kaltaisen sosiaalisen median kaltaisia palveluita. Voisiko verkkokauppa toimia koulun sisäisellä virtuaalirahalla?

3-tasolla voisi myös harjoitella 1-tason tehtävien parissa puurtavien opastamista. Työryhmät voisi toisinaan koota samantasoisista, toisinaan eritasoisista osaajista. Eri tasoisten osaajien esiin nostaminen edellyttää, että luokassa on hyvä yhteishenki. Kaikkien pitää ymmärtää, että kyse on tiettyjen taitojen eritasoisesta osaamisesta, ei jaottelusta tyhmiin ja fiksuihin. Työelämässäkin on toisinaan aloittelija, toisinaan joutuu opastamaan aloittelijoita. Joskus opastettava aloittelija saattaa olla uudelle alalle siirtynyt itseä kokeneempi ja korkeammin koulutettu.

Opetusvälineet

Olisi mukava päästä tutustumaan kaikkiin nykyajan tietoteknisiin vempaimiin, mutta tieto- ja viestintätekniikan opiskeluun riittää tietokone ja älypuhelin. Opiskelijan pitää kuitenkin saada täydet käyttöoikeudet koneeseensa. Administraattorin oikeuksien evääminen datanomiopiskelijalta on kuin kieltäisi automekaanikoksi opiskelevaa avaamasta auton konepeltiä.

Administraattorin oikeudet tuovat tietysti mukanaan vastuun koneen ylläpidosta. Koulun tietohallinnolta ei kannata pyytää apua jos sotkee koneensa. Koulun sisäisen tietoverkkoon opiskelijoiden ylläpitämiä koneita tietohallinto tuskin antaa kytkeä.

Tietokoneiden pitää olla opiskelijoiden käytettävissä niin, että uudet harjoitukset voidaan rakentaa aiemmin tehdyn varaan. Irralliset, yksittäiset pienet harjoitukset eivät opeta läheskään kaikkea työelämssä tarpeellista. Opiskeluajan harjoitusten pitää olla hanke, jonka aikana vähä vähältä rakennetaan yhä monipuolisempi tietojärjestelmä. Samalla opitaan ylläpitämään, päivittämään ja uudelleenkonfiguroimaan järjestelmää uusien toimintojen vaatimusten mukaisesti.

Oppimateriaali

Webissä on oppimateriaalia kaikesta tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvästä niin runsaasti, että hakukoneet löytävät kaiken tasoista materiaalia aivan liikaa aloittelevan opiskelijan itse valittavaksi. Opettajan on koottava yhteiselle verkkosivulle kunnollinen linkkikokoelma sopivaan materiaaliin.

Tietotekniikan oppimisessa on kaksi tasoa: "näppäintekniikan" hallitseminen ja periaatteiden ja teorian ymmärtäminen. Minun mielestäni moni asia on helpointa oppia tekemällä ensin ja sen jälkeen miettimällä yhdessä, mitä tuli tehtyä. Selitykset on parempi ymmärtää, kun on konkreettisesti nähnyt, mistä puhutaan. On esimerkiksi helpompi puhua tietokannoista, kun jokaisella on itse tehty tietokanta, jolla leikkiä. Totta kai harjoituksen aluksi on hyvä puhua yleisesti tietokannoista, mutta syvällisempi keskustelu onnistuu vasta, kun on tehnyt ja päässyt kokeilemaan tietokantaa hyödyntävää sovellusta.

Tällainen opetus vaatii kuitenkin tarkat ohjeet, koska aloittelijan on jokseenkin mahdoton itse selvittää, millä työkaluilla ja komennoilla esimerkiksi tietokanta luodaan. Harjoittelun myötä opiskelijat oppivat vähitellen arvailemaan, mistä haeskella ohjeita ja oikeita komentoja. Silti opiskelijoilla pitää olla webissä käytettävissään tehtäväksiannot ja selkeä ohjeistus niiden suorittamisesta. Muuten opettajan aika ei riitä ryhmien kunnolliseen opastamiseen ja opiskelijoiden ohjaaminen menee pinnalliseksi hosumiseksi. "Paina tuosta, anna komento xxx" Mitä paremmin opiskelijoiden yhteistyö sujuu, sitä vähemmän he tarvitsevat opettajan ohjausta.

Joistain tietotekniikan alueista verkossa on itseopiskeluun sopivaa materiaalia. Esimerkiksi w3schools:n opastuksella useimmat opiskelijat kykenevät vähäisellä opettajan avustuksella soveltamaan verkkoviestinnän tekniikoita.

Opetus

Konkreettinen tekeminen näytti sopivan opiskelijoille. Tietotekniikka ei ole sillä tavalla johdonmukaista, että olisi helppo päätellä, miten uudenlaiset tehtävät suoritetaan. Vähitellen syntyy vaisto, joka auttaa arvaamaan, mistä hakea ratkaisua ja ohjeita, mutta ainakin aluksi uudenlaiset tehtävät pitää ohjeistaa kunnolla. muuten opettaja ei ehdi kuin kiiruhtaa opiskelijan luota toisen luo neuvomaan, mistä klikata tai mikä komento antaa seuraavaksi.

Minua jäi vaivaamaan, millaisella yhteisellä alustuksella tehtävät olisi kannattanut esitellä ja millaisella keskustelulla purkaa harjoituksissa opittua. Ohjeita tehtävän suorittamiseen ei kannata esittää suullisesti, mutta jotain yleistä tavoitteesta olisi pitänyt kyetä välittämään opiskelijoille. Koska opiskelijat eivät tuntuneet jaksavan kuunnella jaarituksiani, alustukseni lyhenivät kerta kerralla.Oli helppo ratkaisu siirtyä suoraan tekemiseen. Muutaman kerran pyysin opiskelijat pois työpisteiltään tiiviksi ryhmäksi kuuntelemaan "ksäkynjakoani". Niin olisi pitänyt jaksaa tehdä säännöllisesti.

Toisinaan pyysin työryhmiä esittelemään projektinsa edistymistä tai valmiin projektin tuloksia.

Projektioppiminen

Iso osa opiskelusta kannattaa toteuttaa projekteina siksi, että datanomi tulee todennäköisesti työskentelemään erilaisissa projekteissa ja siksi, että projektimainen opiskelu on pedagogisesti hyvä ratkaisu. Projektioppiminen muistuttanee ilmiöopetusta, mutta ilmiön selvittelyn sijasta rakennetaan asiakkaan tarpeita vastaava järjestelmä. Projektin myötä opiskellaan sen toteutuksessa tarvittavia taitoja.

Projekteissa monen tärkeän asian oppiminen integroituu työelämälähtöisesti. Suunnitelmallinen ja tavoitteellinen projektitoiminta ja rakentava yhteistyö ovat keskeisiä oppimistavoitteita, joita ei opi kuin tekemällä. Projekteissa oppii tekemään työtä yhdessä erilaisten tyyppien kanssa. Projektiryhmiä pitää ohjata arvioimaan työnsä edistymistä ja ryhmänsä toimintaa.

Projektioppimista voisi ehkä laajentaa roolipelin omaiseksi yrityssimulaatioksi.

Pareittain tai kolmen hengen ryhmissä tehtynä harjoitus auttaisi samalla tutustumaan opiskelutovereihin. Koneen kokoamisen ohessa perehdyttäisiin koneen osien ominaisuuksiin ja toimintaperiaatteisiin. Opettajan monologi muistipiireistä tuskin jää mieleen. On konkreettisempaa vaatia, että koneeseensa ei saa muistia ennen kuin osaa kertoa, millaista muistia koneeseen voi asentaa ja mitä muistin ominaisuudet tarkoittavat.


( )

Roskia???


Ensimmäinen harjoitus voi tietysti olla melkein mitään vaan, kunhan se olisi jotain konkreettista toimintaa, jota on luonteva tehdä pienryhmissä, joka kiinnostaa alan opiskelijoita ja on opintojen kannalta olennaista.

Oppimistavoitteissa mainitaan erilaisia tietoteknisiä taitoja sen verran paljon, että otsikon "palvelutehtävissä toimiminen" alle sopii monenlaista hyödyllistä tietoteknistä harjoittelua. Sen sijaan tämän tutkinnon osan jakaminen kolmeen yhtä suureen osaan osaamistavoitteiden mukaisesti ohjaa ajankäyttöä väärin.

Oppimistavoitteet ja arviointikriteerit viittavat työaseman ostamiseen, vaikka ohjelmistoalalla tärkeintä on osata tietojärjestelmien hankinta. Tähän taas on luontevinta perehtyä ohjelmistotuotantoa opiskeltaessa. Esimerkiksi avoimen lähdekoodin merkitys selvenee harjoituksella, jossa "ostetaan" kaverilta ohjelma binäärikoodina ja yritetään palkata joku tekemään siihen pieni muutos. Toistetaan sama ostamalla avoimen lähdekoodin ohjelma. Kaikkien osapuolien liiketoiminta muuttuu aivan toisenlaiseksi ja vaatii uudenlaista ansaintalogiikkaa. Mutta tätä ei voi ymmärtää ennen kuin on tutustunut ohjelmistotuotantoon.

"Osaa toimia hankintaprojektin tehtävissä." Ohjelmistopuolen datanomi joutuu toimimaan enimmän osan työelämästään erilaisissa ohjelmistoprojekteissa, joten useimmat koko opiskelun aikaisista harjoituksista on laadittava projekteiksi eikä projektitoimintaan kannata keskittyä irrallaan näistä harjoituksista.

Hankintalain tarkoituksen voi havainnollistaa draaman keinoin:

  • Näytös: Olet ostamassa itsellesi tietokonetta. Kaverin isonveljen yrityksestä saisit koneen 700 eurolla ja eräästä verkkokaupasta lähetyskuluineen 550 eurolla. Kumman ostat?
  • Näytös: Vastaat erään koulun tietotekniikka hankinnoista. Koulu tarvitsee 50 uuttaa läppäriä. Puolisosi siskon yritys myy sopivia läppäreitä hintaan 650€. Erään liikkeen verkkosivuilla vastaavia läppäreitä tarjotaan hintaan 550€. Päätät tukea puolisosi siskon yritystä ja ostat koululle läppärit häneltä. Kenen rahoilla tuit häntä? Hyväksyvätkö he tekosi?
  • Näytös: Kuten yllä, mutta oletkin yksityisen yrityksen palveluksessa. Teet samanlaiset kaupat ja saat potkut. Miksi?
  • Opiskelu on luontevaa aloittaa järjestelmän käyttöönottoon kuuluvilla tietokoneen kokoamisella ja käyttöjärjestelmien ja sovellusohjelmistojen asentamisella ja siirtyä siitä palvelutehtäviässä toimiminen kokonaisuuteen kuuluvien tietoteknisten taitojen harjoitteluun.

    Ohjelmistotuotannon uusimmat menetelmät.

    —  Eikö hakotie ole kuusenhavuilla pohjustettu talvinen metsätie tai havunoksilla merkitty jäätie. Hakotie tie vähemmän kuljetuille seuduille, uusille urille. Keksijän/innovaattorin pitää välillä poiketa valtaväyliltä.

    —   Sori, meni vähän sivuun aiheesta.

    Opiskelijoille voisi antaa tehtäväksi esimerkiksi seuraavanlaisen projektin:

    Mitä teemme: Luokalle verkkosivuston, jonka julkisempi osa esittelee luokan ja sen projektien tuloksia muulle koululle ja suljetumpi osaa toimii luokan sisäisenä ”työpöytänä”. Verkkosivustoa ylläpidetään koko opiskelun ajan ja sen pohjana olevaa infrastruktuuria käytetään monissa harjoituksissa. Tämä harjoitus olisi siis iso projekti, jota täydennettäisiin pikku hiljaa taitojen karttuessa.

    Aikaansaavimmille yllä oleva riittäisi tavoitteeksi, mutta muita varten opettajalla pitäisi olla näyttää malliksi itse tekemänsä verkkosivusto.

    Miksi: Tähän selkeät vastaukset kysymyksiin: Mikä tarkkaan ottaen on verkkosivuston käyttötarkoitus? Mitä hyötyä siitä olisi ja keille?

    Eli projektitoiminnan opiskeluakaan ei kannata yrittää hoitaa yhdessä köntissä.

    Projektin tuotokset ja niiden katselmointi: Projektien tuotokset laitetaan esille vähintäänkin luokan verkkosivustolle, mikä antaa opiskelijalle mahdollisuuden kaikessa hiljaisuudessa vertailla omaa tuotostaan muiden tuotoksiin. Projekti päätetään katselmukseen, jossa ryhmä esittelee työnsä tulokset.

    Harjoiteltavat tiedot ja taidot: Verkkoviestintä ja siihen liittyvä tietotekniikka pitää hallita. Samoin projektitoiminta.

    Pienempi ”projekti” voisi olla esimerkiksi tehdä taulukkolaskennalla työkalu, jolla voisi helposti kokeilla, mitä tietokone tulee maksamaan eri kokoonpanoilla. Opintojen alkuvaiheessa opettajan pitäisi demonstroida itse tekemällään työkalulla, millainen kätevä työkalu voisi olla.

    Minun projekti-ideani syntyvät mielenkiinnosta tietotekniikan perusteisiin. Joku muu lienee parempi keksimään asiakaslähtöisiä projekteja, joilla voisi esimerkiksi viihdyttää tai hyödyttää Luksian opiskelijoita.

    Uusilla opiskelijoilla ei välttämättä ole mitään tehtäväksi annetun projektin toteuttamiseen tarvittavista taidoista, joten aina välillä on pysähdyttävä opiskelemaan perusasioita. Kulloinkin tekeillä oleva projekti toivottavasti integroi harjoiteltavat perustaidot kokonaisuudeksi ja auttaa ymmärtämään, miksi mitäkin taitoa kannattaa harjoitella.

    Tutkinnon perusteissa luetellaan opittavia taitoja ja määritellään niille arviointikriteerit.

    —  Vasta viidennellä lukukerralla alkoi tuntua, ettei se olekaan kokonaan irti todellisuudesta. Tärkeintä on kuitenkin arvioida, kuinka hyvin harjoituksissa tehtävät hommat vastaavat hommia työelämässä. Kun tehdään oikeita asioita, opitaan oikeita asioita. Projektien myötä näkee parhaiten, mitä pitää opetella perusteellisemmin.

    Osaaminen ei ole irtopalikoita

    Opintoja ei mielestäni yleensä kannata jakaa perinteiseen tapaan aiheen tai yksittäisten taitojen mukaan osiin.

    Minun mielestäni monen asian opiskelu kannattaisi jakaa useammalle vuodelle ja integroituna harjoitusprojekteihin.

    Kaveri opasti, että asioita voi oppia myös tekemällä jonkin uuden asian seikkaperäisten ohjeiden mukaan ja sen jälkeen miettimällä, mitä tuli tehtyä.

    Kokeneemman kollegan mukaan uuden asian opettaminen uudelle porukalle alkaa sujua kolmantena vuonna: Ensimmäinen vuosi menee opetuksen suunnitteluun, oppimateriaalin ja harjoitustehtävien laatimiseen ja sen selvittämiseen, minkä muotoinen opiskelu sopii opiskelijoille. Ensimmäisenä vuonna opetus on yritys-erehdys menetelmällä kokeilua. Toisena vuonna onnistunee viimeistelemään tuotteen tapaisen opetuspaketin — opetussuunnitelman, oppimateriaalin, harjoitustehtävät, ... — ja kolmantena vuonna voi keskittyä opettamiseen. Neljäntenä vuonna löytynee aikaa ja intoa uudistaa opetusta.

    ... jää aikaa ajatusten sulattelulle

    Mitään uutta ei synny, jos aina pähkäilee tulevaisuutta realistisesti – jalat polvia myöten maassa. Realismia ja omiin päähänpinttymiin juuttumista on vaikea erottaa toisistaan, joten aika ajoin kannattaa pysähtyä varmistamaan, että varmana pitämämme totuudet eivät ole ihan tyhjän päällä tai käyneet vanhoiksi, kuten Kahnemann kirjassaan ”Thinking Fast and Slow” hyvin perustelee.

    Diversiteetin ihanuus

    Opin paljon kollegoilta, mutta kollegani tuskin jakavat kaikkia allaolevia mietintäkammioni yksinäisyydessä syntyneitä ajatuksia. Periaatteessa ajatusten moninaisuus on rikkaus, mutta sitä on vaikea hyödyntää käytännössä. Tuttu oma ajatus tuntuu ilman muuta parhaalta. Jos yrittää analysoida ideoita terveellä järjellään, omasta ideasta löytää hyvät puolet ja muista huonot. Muiden ajatuksia on vaikea tutkia ennakkoluulottoman uteliaasti saati suhtautua kiitoksella toisten huomioihin omien ajatusten vajavuuksista.

    Opetuksessa on onneksi mahdollista antaa opettajille mahdollisuus kokeilla omia ajatuksiaan. Esimerkiksi mielekkäitä harjoitustöiden aiheita on vaikka kuinka paljon. Jatkossa esitän joitain minulle tuttuja harjoituksia ennen kaikkea siksi, että haluan esittää ajatuksiani konkreettisten esimerkkien avulla.

    Teoria ja käytäntö

    Vanhan ajan koulutuksessa teorioita pääsi soveltamaan käytäntöön vasta monen vuoden tankkaamisen jälkeen. Ammattiopistoon tulevia eivät teoriat kiinnosta vaan he haluavat tehdä jotain konkreettista ja käytännöllistä. Siksi teorioita kannattaa lähestyä käytäntö edellä. Tämä lienee pedagogisestikin mielekkäämpää.

    Teorioita pidetään toisinaan käytännön toiminnalle hyödyttöminä. Kuitenkin toimintamme perustuu aina jonkinlaiseen ajatusmalliin siitä, miten asiat käytännössä toimivat. Jos riittävän perusteellisesti varmistaa, että ajatusmalli ei ole ristiriidassa havaittujen tosiasioiden tai itsensä kanssa, toimintaansa ohjaavaa ajatusmallia sopii kutsua teoriaksia erotukseksi uskomuksista.

    Tärkeämpää kuin opetella tuntemaan valmiita teorioita, on oppia kehittämään ja arvioimaan kriittisesti omia ja muiden ajatusmalleja. Tämä onnistuu parhaiten porukalla. Ideat ja uusi tieto syntyvät yleensä yhteisöissä.

    On tärkeä osata tunnistaa keskeisiä ongelmia ja uusia mahdollisuuksia, keksiä niihin ratkaisuja ja osata kriittisesti arvioida ratkaisujaan. Ongelmia ratkoessaan oppii näkemään olemassaolevien ajatusmallien arvon ja puutteet.

    Tietäminen ja osaaminen ovat kaksi eri asiaa. Vaikka tiedänkin nyt paljon enemmän opettamisesta kuin vuosi sitten, en osaisi soveltaa kaikkea oppimaani opetukseen.

    Improvisaatioteatterissa näyttelijät yrittävät aistia ja seurata omia ja yleisön tuntemuksia ja mielleyhtymiä. Satunnaisesti harrastettu mprovisaatio-opiskelu saattaisi opettaa monia hyödyllisiä tietoja ja taitoja vaikkei se johtaisikaan ennalta määrättyihin tavoitteisiin.

    Ei riitä, että opettajalla on itselleen suunnitelma. Opetussuunnitelman pitää kertoa opiskelijoille, mitä tehdään, miksi, miten ja milloin. Hyvin toimivissa organisaatioissa henkilöstö tietää, mitä tavoitellaan ja miksi. Henkilöstä osallistuu päätöksentekoon ja suunnitteluun ja tiimit valtuutetaan toimimaan osaamisensa ja resurssiensa puitteissa. Opiskelu pitää järjestää niin, että se toimisi esimerkkinä mallikelpoisen organisaation toiminnasta.

    Opetussuunnitelmassa pitää olla joustovaraa niin, että lukuvuoteen ei kellekään jää tyhjäkäyntiä, mutta ei liioin pusketa liian kunnianhimoista suunnitelmaa väkisin lävitse, vaikka kukaan ei opi mitään.

    Tutun turvallisessa porukassa on mukava olla. Yhdessä opiskelu on mukavampaa, keskustelut hedelmällisempiä ja yhteistyö sujuu paremmin, kun jokaisen on luonteva olla oma itsensä. Jos tuntee tarvetta vetäytyä jonkin roolin turviin, ei voi puhua vapaasti. Kellään ei ole luonteva olo ennen kuin kaikilla on.

    Opetuksen pitää ohjata yhdessä yrittämiseen ja yhdessä onnistumisesta nauttimiseen. On hyödyllistä tutustua monien erilaisten tyyppien ajatuksenjuoksuun. Aikaansaaminen edellyttää usein monenlaisten tyyppien hedelmällistä yhteistoimintaa.

    Ryhmäytyminen ei tarkoita vain opiskelijoiden keskinäistä tutustumista vaan myös opiskelijoiden, opettajien ja koulun muun henkilökunnan välistä tutustumista. Itse opin opiskelijoista vielä toukokuussa piirteitä, joita olisin voinut oppia jo syksyllä, jos olisin varannut riittävästi aikaa vapaaseen jutusteluun.

    Pääosa opiskelusta kannattaa toteuttaa projektiluonteisina harjoituksina siksi, että datanomi tulee todennäköisesti työskentelemään erilaisissa projekteissa ja siksi, että projektimainen opiskelu on pedagogisesti hyvä ratkaisu. Suunnitelmallinen ja tavoitteellinen projektitoiminta ja rakentava yhteistyö ovat tärkeitä taitoja, joita ei opi kuin tekemällä. Projekteissa oppii tekemään työtä yhdessä erilaisten tyyppien kanssa. Projektien yhteydessä on luonteva harjoitella arvioimaan oman työn edistymistä ja ryhmän toimintaa.

    Projektioppiminen muistuttanee ilmiöopetusta, mutta jonkin oudon ilmiön selvittelyn sijasta rakennetaan asiakkaan tarpeita vastaava järjestelmä. Projektioppimista voisi ehkä laajentaa roolipelin omaiseksi yrityssimulaatioksi.

    Projekteista osan pitää keskittyä tietotekniikan perusteisiin, osassa projekteista taas pitää tutkia ja ehkä keksiäkin oikeasti hyödyllisiä innovatiivisia tietotekniikan sovelluksia.

    Datanomiopiskelijoilla pitää olla oma tietokone, johon hänellä on täydet käyttöoikeudet. Administraattorin oikeuksien evääminen datanomiopiskelijalta on kuin kieltäisi automekaanikoksi opiskelevaa avaamasta auton konepeltiä.

    Administraattorin oikeudet tuovat tietysti mukanaan vastuun koneen ylläpidosta. Koulun tietohallinnolta ei kannata pyytää apua jos sotkee koneensa. Koulun sisäisen tietoverkkoon opiskelijoiden ylläpitämiä koneita tietohallinto tuskin antaa kytkeä.

    Suurinta osaa tietoteknisistä laitteista ei ole tarkoitettu avattaviksi kuin takuuhuollossa. Ainoa poikkeus on perinteinen työasema. Minun mielestäni työasemaakaan ei kannata avata ilman hyvää syytä.

    Opiskelijoille harjoitus ehkä kuitenkin on paikallaan. Ellei koskaan ole avannut tietokonetta, ei ehkä uskalla ryhtyä edes muistia lisäämään tai vaihtamaan rikkoutunutta levyasemaa. Liian rohkea mutta tietämätön taas saattaa aiheuttaa vahinkoja tai jättää jälkeensä oikukkaasti toimivan koneen. Tietämättömän ostamat kalliit uudet komponentit saattavat jäädä vajaakäyttöön.

    Opiskelu alun pitäisi olla mukavaa ja mielenkiintoista puuhastelua yhdessä. Tietokoneen kokoaminen osista olisi sopiva toiminnallinen tapa aloittaa tietotekniikan opiskelu. 2-3 kolmen hengen ryhmät voisivat koota kullekin ryhmän jäsenelle koneen. Minulle syntyy mielikuva luokasta, jonka työpisteiden ympärillä opiskelijat puuhailevat ainakin jonkin moisella innolla. Pääosa pulinasta kuulostaa liittyvän tietokoneisiin. Jotkut kiertelevät työpisteeltä toiselle kyselemässä, miten muut ovat ratkaisseet jonkin ongelman. Opettaja seurailee ryhmien toimintaa, keskuteluttaa ryhmiä ja ohjaa ryhmiä arvioimaan osaamistaan, työn etenemistä, ryhmä yhteispeliä ...

    Tietokoneen osan näkeminen ei kerro mitään sen toiminnasta, joten harjoitukseen pitäisi yhdistää tietokoneen toimintaan tutustumista.Ehkä ryhmiä voisi pyytää laatimaan lyhyen alustuksen tietokoneen jonkin osan tarkoituksesta ja toimintaperiaatteesta. Opettajan pitäisi antaa pohjustukseksi muutama oleellinen kysymys ja hakuvinkkejä, joilla netistä löytää vastauksia kysymyksiin. Netissä on oppimateriaaliksi sopivaa, mutta aloittelijan on sitä lähes mahdoton löytää ihan omin päin. Alustuksen ei tarvitsisi olla kaiken kattava, vaan ryhmä voisi esittää yhdessä pohdittavaksi, mikä heillä jäi epäselväksi.

    "Miksi vanhoissa koneissa on tällaisia leveitä datakaapeleita, mutta uusissa näin kapeita?" "Miten tieto kulkee niissä?" "Miten bittien siirtäminen peräkkäin voi olla nopeampaa kuin niiden siirtäminen rinnakkain?"

    Komponenttien ominaisuuksiin voisi perehdyttää pyytämällä opiskelijoita valitsemaan komponentit annettuun tehtävään tarkoitetulle koneelle. "Mitä luulette eläkeläispariskunnan tekevän kotikoneellaan. Paljonko heidän koneessaan pitäisi olla muistia? Entä isoko kovalevy? Millainen prosessori? Saisiko tällaisesta koneesta päivitettyä heille riittävän hyvän? Miten he voisivat varmuuskopioida tietonsa?"

    Harjoitus tehtäisiin tietysti taulukkolaskentaohjelmalla. Lisäharjoituksena voisi tehdä entä-jos taulukon, joka kertoisi kokonaishinnan eri vaihtoehdoille. Huippu olisi laskentataulukko, joka ottaisi huomioon eri komponenttien yhteensopivuuden.

    Jos kävisi ilmi, että taulukkolaskennan taidot ovat kovin hatarat, tässä yhteydessä voisi välillä paneutua taulukkolaskentaan. Omana kokonaisuutenaan taulukkolaskennan harjoittelu voi olla aika tylsää, joten osa harjoittelusta kannattaa ripotella muiden tehtävien yhteyteen.

    Käyttöjärjestelmän ja ohjelmistojen asennus Opetustilat

    Perinteisesti kalustetussa luokassa kukin opiskelilja helposti eristäytyy oman tietokoneensa taakse. Tilat pitäisi voida järjestää niin, että ryhmissä työskentely, piirissä istuminen ja mitä muuta toimintaa tuleekaan mieleen, onnistuisi luontevasti. Opettajan pitää päästä helposti jokaisen opiskelijan luo.

    Perinteisesti järjestetyssä täyteen kalustetussa luokassa ei onnistu kuin luennointi, mikä on tehoton tapa opettaa erityisesti käytännön tekemiseen suuntautuvalla alalla. Riittää, että luokassa on valkokangas ja sen edessä sen verran tyhjää tilaa, että opiskelijat voivat tuoleineen ahtautua seuraamaan opetustuokioita. Kymmenminuuttisen opetustuokion ajan voisi seistäkin.

    Datanomin ei tarvitse osata tehdä täsmälleen "ohjesäännön" mukaista tarjousta, mutta mikäli paljon tarjouksia tekevässä organisaatiossa ei ole kunnollista työkalua tarjousten tuottamiseen, datanomin on korjattava tilanne.

    Tarvittavia taitoja oppii rakentelemalla monenlaisia järjestelmiä monenlaisilla työkaluilla. Opiskelussa pitäisi olla tilaa kokeilla tehdä asioita eri tavoin. Opettajan ohjeita ei ole pakko noudattaa kirjaimellisesti, jos kykenee perustelemaan muun tekemisen hyödyllisyyden.

    Opetussuunnitelma

    Ei riitä, että opettajalla on itselleen suunnitelma. Opetussuunnitelman pitää kertoa opiskelijoille, mitä tehdään, miksi, miten ja milloin. Opetussuunnitelmassa on hyvä olla joustovaraa niin, että lukuvuoteen ei kellekään jää tyhjäkäyntiä, mutta ei liioin pusketa liian kunnianhimoista suunnitelmaa väkisin lävitse, vaikka kukaan ei opi mitään.

    Useimpia asioiden opiskelu kannattaa jakaa tasaisesti kolmelle vuodelle. Esimerkiksi ohjelmoinnin opiskelu kannattaa aloittaa ensimmäisen vuoden syksyllä, minkä jälkeen pienimuotoista ohjelmointia voi sisällyttää moniin harjoitustöihin. Ohjelmointia ei pidä ymmärtää pelkästään isojen ohjelmistotuotteiden koodaamiseksi. Esimerkiksi verkkoviestinnän opiskelu jää vajaaksi, elleivät opiskelijat osaa lainkaan ohjelmoida. Ohjelmistotuotannon opiskelu ja ison ohjelman tekeminen kannattaa jättää toiselle tai kolmannelle vuodelle.

    Pedagogisesti ja ajankäytöllisesti huono ratkaisu on laatia työjärjestys tutkinnon osien ja niissä lueteltujen osaamisvaatimusten mukaisesti niin, että tutkinnon osat ja niiden osaamisvaatimukset seuraavat kronologisesti toisiaan ja kunkin osan lähiopetuksen määrä on laskettu osaamispisteiden mukaisesti. Yhteenkuuluvia asioita ei kannata opetella toisistaan erillään eikä osaamispisteiden määrä kerro lähiopetuksen määrästä. Työjärjestys pitää perustaa opetussuunnitelmaan. Opetussuunnitelmalla tarkoitan suunnitelmaa siitä, miten opetus on tarkoitus toteuttaa, en luetteloa oppimistavoitteista.

    Datanomiopinnot pitäisi aloittaa toiminnallisesti, esimerkiksi kokoamalla itselleen tietokoneen. Osat voisivat olla peräisin vanhempien opiskelijoiden edellisenä keväänä purkamista koneista.




    (8 marraskuuta 2016 )

    Datanomiopetus — Utopia

    Tästä oli tarkoitus tulla kahden sivun tiivis konkreettinen ehdotus parista parannuksesta datanomien opetukseen, mutta tiukasti tiivistäen ei jää jäljelle kuin kuivakoita iskulauseita, joiden taustalla oleva ajattelu jää hämärän peittoon, joten annoin jutun rönsyillä.



    ( )

    Miksi unelmoida vaikeina aikoina?

    Erään opettajan kertoman mukaan hänen opiskelijansa laskeskelivat, millaisiin jatko-opintoihin heidän todistuksellaan kannattaa hakea. Se kuulosti ankean alistuneelta.

    ”Miettikää ensin, mihin hakisitte ja mihin ette hakisi, jos todistuksessanne olisi pelkkiä kymppejä.” opettaja neuvoi. ”Sen jälkeen ainakin tiedätte, mikä teitä kiinnostaa ja mikä ei.”


    Opetuksen kehittämisenkin voi aloittaa haaveilemalla täydellisestä ja vasta lopuksi sovittaa unelmansa realiteetteihin. Haaveilu, unelmointi ja epärealistisuus ovat hyväksi uusia ideoita hakiessa, koska pää pilvissä mieli on vapaampi kuin jalat (polvia myöten) maassa.

    Realismi on joskus hyvä unohtaa siksikin, että realismia ja omiin päähänpinttymiin juuttumista on vaikea erottaa toisistaan. Kahnemanin ”Thinking Fast and Slow” opettaa, että aika ajoin kannattaa varmistaa, että varmana pitämämme totuudet eivät ole ihan tyhjän päällä tai käyneet vanhoiksi. Utopiasta haaveillessa siis kannattaa kyseenalaistaa kaikki se, mitä pitää varmana totuutena.

    Tulevaisuutta visioidessa ei haittaa, vaikka kavereilla olisi erilaisia unelmia. Ajatusten moninaisuus on rikkaus, vaikka usein vaikeasti hyödynnettävä.



    ( )

    Asiakkaamme

    "Asiakas ei aina tiedä, mikä hänelle on parasta, mutta häntä pitää palvella niin, että lopussa hän on tyytyväinen. Joskus lääkärikin joutuu antamaan pahanmakuista lääkettä.



    ( )

    Opintojaan aloittavat asiakkaamme

    Osa uusista opiskelijoista on melko itseohjautuvia, osa taas ei näytä välittävän mistään mitään.


    Osa aloittavista opiskelijoistamme on melko aloitekykyisiä ja itseohjautuvia. He kykenevät opiskelemaan tehokkaasti kohtuullisen vähällä ohjauksella. He opettelevat sitkeästi uutta ja tekevät lähes omin päin vaikeitakin hommia.

    Joiltakin työ sujuu niin kauan kuin opettaja istuu vieressä, mutta kun opettaja kääntää selkänsä työskentely pysähtyy ensimmäisen pikku vaikeuteen tai muuten vaan.

    Moni ”laiska” kuitenkin innostuu jossain vaiheessa -- ikään kuin herää tai pääsee jonkin kynnyksen yli. Minulle jäi hämäräksi, miksi innostus heräsi tai millainen kynnys oli ja mikä heidät auttoi sen yli.

    Joidenkin oli vaikeaa ymmärtää, mitä piti tehdä, vaikka tehtäväksianto oli mielestäni selkeä. Kestää aikansa päästä samalle aaltopituudelle nuorten kanssa.

    Muutama keskeytti opintonsa. Silloin aina puntaroin, olisiko hän jaksanut opiskella, jos olisin ehtinyt, kyennyt ja ymmärtänyt ohjata enemmän.

    Yhden teorian mukaan teini-ikäisillä ei juurikaan ole edellytyksiä tavoitteelliseen toimintaan, toisten mielestä he vain eivät ole saaneet tilaisuutta harjoitella ottamaan vastuuta omista tekemisistään. Joidenkin mielestä holhoamalla kasvatetaan kädestä pidettäviä holhottavia:

    ”Peruskoulussa ei tarvinnut ottaa vastuuta opiskelusta, ei liioin lukiossa. Sen takia ensimmäinen vuoteni yliopistossa meni työnteon opettelemiseen.”

    Johonkin innostuessaan teineiltä ei toisaalta puutu intoa eikä yritystä ja usein he onnistuvat tekemään pieniä ihmeitä. Tämä pistää miettimään, voisiko opettaja jotenkin vaikuttaa siihen, mistä he innostuvat.



    ( )

    Hiljattain valmistuneet asiakkaamme


    Millaisia hommia opiskelijoillemme on tarjolla? Mitä heidän pitäisi osata saadakseen valmistuttuaan hyviä hommia?

    Jatkokoulutus on tietysti yksi vaihtoehto, mutta moni ehkä haluaa tai joutuu taloudellisista syistä hakeutumaan töihin.

    Opiskelijoiden kanssa voisi tehdä vuosittain kartoituksen työtoiveista ja -mahdollisuuksista. Opiskelijat voisivat kysellä yritysten ja alan töihin sijoittuneiden datanomien ajatuksia tarjolla olevista hommista ja tarvittavasta osaamisesta.

    Kartoituksen tulokset kannattaisi laittaa näkyville opiskelijoiden ylläpitämälle luokan web-sivustolle verkkoviestinnän parhaiden oppien mukaan.

    Eli opettajilla pitäisi olla aikaa luoda suhteita työelämään.




    ( )

    Opetussuunnitelma


    Opetushallituksen sivuilla on esitetty tutkinnon ja opetussuunnitelman perusteet, mutta opetuksen sisällön ja toteutuksen suunnittelu jää koululle ja käytännössä usein yksittäisille opettajille.

    Ei riitä, että opettajalla on itselleen suunnitelma. Opetussuunnitelman pitää kertoa opiskelijoille mahdollisimman konkreettisesti, mitä opintojen kuluessa on tarkoitus tehdä, miten ja miksi.

    Hyvin toimivissa organisaatioissa henkilöstö tietää, mitä tavoitellaan ja miksi. Henkilöstä osallistuu päätöksentekoon ja suunnitteluun ja tiimit valtuutetaan toimimaan osaamisensa ja resurssiensa puitteissa.

    Opiskelu pitäisi järjestää niin, että se toimisi esimerkkinä mallikelpoisen organisaation toiminnasta. Osa organisaatioissa toimimisen opetuksesta tulisi näin integroitua muuhun opetukseen.


    ( )

    Projektioppiminen


    Iso osa opetuksesta kannattaa järjestää projekteina, koska niissä monen tärkeän asian oppiminen integroituu työelämälähtöisesti. Suunnitelmallinen ja tavoitteellinen projektitoiminta ja rakentava yhteistyö ovat keskeisiä oppimistavoitteita, joita ei opi kuin tekemällä. Projekteissa oppii tekemään työtä yhdessä erilaisten tyyppien kanssa. Projektiryhmiä pitää ohjata arvioimaan työnsä edistymistä ja ryhmänsä toimintaa.

    Projektiluonteisia harjoituksia meillä toki onkin, mutta voisi ehkä selvemmin miettiä, minkä taitojen oppimista niihin luontevasti integroituu ja miten ottaa tämä huomioon työjärjestyksessä.

    Opiskelijoille voisi antaa tehtäväksi esimerkiksi seuraavanlaisen projektin:

    Mitä teemme: Luokalle verkkosivuston, jonka julkisempi osa esittelee luokan ja sen projektien tuloksia muulle koululle ja suljetumpi osaa toimii luokan sisäisenä ”työpöytänä”. Verkkosivustoa ylläpidetään koko opiskelun ajan ja sen pohjana olevaa infrastruktuuria käytetään monissa harjoituksissa. Tämä harjoitus olisi siis iso projekti, jota täydennettäisiin pikku hiljaa taitojen karttuessa.

    Aikaansaavimmille yllä oleva riittäisi tavoitteeksi, mutta muita varten opettajalla pitäisi olla näyttää malliksi itse tekemänsä verkkosivusto.

    Miksi: Tähän selkeät vastaukset kysymyksiin: Mikä tarkkaan ottaen on verkkosivuston käyttötarkoitus? Mitä hyötyä siitä olisi ja keille?

    Miten tämä tehdään: Opintojen alkuvaiheessa opettajan pitää tehdä tällaisista hankkeista projektisuunnitelma, ohjeet työvaiheita varten ja toimia projektipäällikkönä. Myöhemmin opiskelijoiden muodostamien projektiryhmien pitää kyetä suunnittelemaan ja toteuttamaan tämäntapainen projekti omin avuin. Eli projektitoiminnan opiskeluakaan ei kannata yrittää hoitaa yhdessä köntissä.

    Projektin tuotokset ja niiden katselmointi: Projektien tuotokset laitetaan esille vähintäänkin luokan verkkosivustolle, mikä antaa opiskelijalle mahdollisuuden kaikessa hiljaisuudessa vertailla omaa tuotostaan muiden tuotoksiin. Projekti päätetään katselmukseen, jossa ryhmä esittelee työnsä tulokset.

    Harjoiteltavat tiedot ja taidot: Verkkoviestintä ja siihen liittyvä tietotekniikka pitää hallita. Samoin projektitoiminta.

    Pienempi ”projekti” voisi olla esimerkiksi tehdä taulukkolaskennalla työkalu, jolla voisi helposti kokeilla, mitä tietokone tulee maksamaan eri kokoonpanoilla. Opintojen alkuvaiheessa opettajan pitäisi demonstroida itse tekemällään työkalulla, millainen kätevä työkalu voisi olla.

    Minun projekti-ideani syntyvät mielenkiinnosta tietotekniikan perusteisiin. Joku muu lienee parempi keksimään asiakaslähtöisiä projekteja, joilla voisi esimerkiksi viihdyttää tai hyödyttää Luksian opiskelijoita.

    Uusilla opiskelijoilla ei välttämättä ole mitään tehtäväksi annetun projektin toteuttamiseen tarvittavista taidoista, joten aina välillä on pysähdyttävä opiskelemaan perusasioita. Kulloinkin tekeillä oleva projekti toivottavasti integroi harjoiteltavat perustaidot kokonaisuudeksi ja auttaa ymmärtämään, miksi mitäkin taitoa kannattaa harjoitella.

    Käytin moodlea aika vähän, koska työelämässä on tärkeää saa organisaation tietämys helposti koko organisaation tavoitettavaksi ja siihen sopivat muunlaiset web-palvelut moodlea paremmin. Moodlea ei käytetä yrityksissä vaan ainoastaan oppilaitoksissa perinteiseen koulumaiseen opetukseen, mihin tarkoitukseen se sopii hyvin.



    ( )

    Simulaatiot, draama, roolipelit


    Datanomien opiskelu on pääasiassa oman tietokoneen ääressä istumista. Se on kovin yksipuolista eikä siinä opi kaikkea oleellista esimerkiksi ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta.

    Sote-opiskelijat eläytyivät draamamuotoisiin harjoituksiin, mutta datanomien mielestä harjoituksistani puuttui toden tuntu. Totta varmaan, mutta ehkä eläytymisen vaikeus oli merkki siitä, että vuorovaikutuksellisia harjoituksia saisi olla enemmän.

    Jonkinmoisen yrityssimulaation voisi ehkä kehittää kehystarinaksi opetukselle:

    ”Yrityksenne auttaa kouluja kehittämään tietotekniikkaansa. Kehityshankkeista laaditaan suunnitelma, tehdään tarjous ja jos onni suo, päästään tekemään sopimus. Yrityksen johto vaatii, että hankkeisiin kuluva työaika ja muut kustannukset raportoidaan kaksi kertaa kuukaudessa. Tehkää asiakirjamallit helpottamaan kehityshankkeiden markkinointia ja seurantaa.”

    Opiskelijat voisi laittaa perustamaan ”yrityksiä”, joilta opettaja ostaisi ja jotka ostaisivat toisiltaan palveluita, esimerkiksi teetättäisivät web-sivuja. Ostajan kanssa sovittaisiin, millaiset web-sivut tehdään. Sen jälkeen ”yritys” todennäköisesti joutuisi opettelemaan web-sivujen tekoa. Hankkeesta pitäisi tehdä projektisuunnitelma – osatehtävät, työmäärät yms. Suunnitelman toteutumista seurattaisiin. Siihen tarvittaisiin varmaankin taulukkolaskentaa.

    Perustin kokeeksi keskustelupalstan, jossa tivi-opiskelijoiden oli tarkoitus vastata muiden – tällä kertaa lähinnä sote-opiskelijoiden – kysymyksiin tieto- ja viestintätekniikasta. Palstalle ilmestyi muutama kymmenen kysymystä ja vastausta, lähinnä minun pyynnöstäni ja minun tunneillani.

    Jos palvelua markkinoisi koko koululle ja tekisi siitä pysyvän palvelun, se saattaisi toimia. Ongelmana on taas tässäkin se, että asiakaspalvelua on työjärjestyksessä vain pienen aikaa vuodesta, mutta asiakaspalvelussa tärkeintä on, että palvelua saa nopeasti silloin kun sitä tarvitsee.

    Ehkä meillä pitäisi olla opiskelijoiden pyörittämä ”yritys”, joka tuottaisi opiskelijoille joitain palveluita: Kirpputori verkkokauppana, oma sosiaalinen media, neuvontaa verkossa tai kasvotusten, …

    Luksiassa on draamamuotoisesta opetuksesta innostunut opettaja. Valitettavasti en tähän hätään löydä hänen nimeään.



    ( )

    Työjärjestys


    Työjärjestys kannattaa tehdä opetussuunnitelman mukaan sitten, kun opetussuunnitelma on valmis.

    Tämänvuotinen ratkaisu laatia työjärjestys opetushallituksen määrittämien opetussuunnitelman perusteiden mukaan ei ollut kovin toimiva. Se, että esimerkiksi 21 osaamispisteen opintokokonaisuuden oppimistavoitteet on esitetty kolmella ranskalaisella viivalla tutkinnon perusteissa, ei tarkoita sitä, että työjärjestyksessä opintojakso kannattaisi jakaa niiden mukaan kolmeen yhtä suureen osaan ja vielä laittaa samaan järjestykseen kuin ranskalaiset viivat osaamistavoitteissa. (Monet ammattioppilaitokset näyttävät kyllä tekevän juuri noin. )

    Työjärjestyksessä oli hankintaprojekti-niminen kokonaisuus, jossa yhtenä harjoituksena käytin tietokonelabran suunnittelua ja varustamista koululle. Projektin ajatus oli ostaa koneet osina ja koota ne itse. Harjoitus olisi ollut konkreettisempi ja siten pedagogisesti järkevämpi tehdä samalla kun harjoitellaan koneiden purkamista ja kokoamista.

    Pienempänä harjoituksen suunnittelimme aluksi lisämuistin hankkimista koneeseen. Niille, jotka eivät ole koskaan tietokoneen sisään kurkistaneet eivätkä tiedä mitä on muisti, harjoitus jäi abstraktiksi. Ne taas, jotka olivat tietokoneiden kokoamista harrastaneet, pitivät harjoitusta turhana. Heidät saisi paremmin ymmärtämään lisäopin tarpeen, kun heiltä esimerkiksi kysyy avoimen koneen äärellä, mitä nuo muistipaikkojen värikoodit tarkoittavat.

    Teoriaakin on helpompi opettaa käytäntöön integroituna. Miksi Matin koneessa levyasemaan menee leveä kaapeli, mutta Liisan koneessa riittää siro kapea kaapeli? Mikä ero niissä on?

    ”Kapea on nopeampi.”

    ”No juu, mutta se on aika yllättävää, jos tietää, miten tieto niissä kulkee. Tiedättekö sen?”




    ( )

    Osaamistavoitteet


    Opetussuunnitelman pohjaksi pitää määritellä tiedolliset ja taidolliset osaamistavoitteet. Tässä tarvittaisiin tietoa ja ymmärrystä datanomien työelämästä, mutta aika pitkälle pääsee terveellä järjellä, yleissivistyksellä ja tietoteknisellä asiantuntemuksella.

    Opiskelijoidemme vahvuus on kiinnostus tietotekniikkaan ja tietotekniikan osaamista tullaan tarvitsemaan. Mitä kenenkin opiskelijoistamme pitää muutaman vuoden kuluttua tarkkaan ottaen osata, sitä ei voi kukaan tietää. Tietotekniikka on ala, jossa tärkeää on kyky ja into opetella uutta, joten opetus pitää toteuttaa kuin uuden opettelu myöhemmin työelämässä. Uuden opettelu työelämässä ei tarkoita ensisijaisesti osallistumista kurssille toisensa jälkeen vaan sitä, että työssä tulee päivittäin vastaan haasteita, joihin ei ole ennen törmännyt ja sitä, että pitää olla intoa perehtyä uusien tekniikoiden tuomiin uusiin mahdollisuuksiin.

    Tiedämme perustietoja ja -taitoja, jotka jokaisen alalta töitä hakevan olisi hyvä hallita, mutta niitä perusasioita on enemmän kuin kukaan kykenee kolmessa vuodessa oppimaan. Eli se, mitä opetetaan, pitää opettaa niin, että samalla kehittyy taito ja sinnikkyys opetella uutta. Sinnikkyys on tärkeää, koska tietoteknisten ongelmien ratkominen ja uusien asioiden opettelu on toisinaan hemmetin raskasta.

    Yleisen tietoteknisen ”käsityötaidon” lisäksi työelämässä arvostetaan yhteistyötaitoja eli pitää harjoitella asioiden tekemistä yhdessä. Ryhmätyönä tehtävien projektien lisäksi datanomit voisivat ehkä tarjota jotain koulun laajuisia web-palveluita: Koulun sisäinen sosiaalinen media, leikkikauppa verkossa, …


    ( )

    Käytännön tietotekniset taidot


    Tässä vain muutama minua jostain syystä erityisesti mietityttänyt.


    ( )

    Ohjelmointi


    Ohjelmointi on töiden saannin kannalta keskeinen taito. Ohjelmointia on varsinaisen ohjelmistotuotteiden koodaamisen lisäksi erilaisten rutiinien automatisointi pienten komentotiedostojen avulla. Mikäli organisaation tietojärjestelmä on toteutettu avoimella lähdekoodilla tai edes avoimilla rajapinnoilla, näppärä datanomi voi pienellä ohjelmointityöllä merkittävästi tehostaa organisaation toimintaa.

    Kunnollisen ohjelmointitaidon saavuttaminen vaatii paljon harjoittelua. Vähäisillä taidoilla tulee huonoja ohjelmia, joissa on virheitä ja joita on hankala muutella. Ohjelmoinnin harjoittelu pitäisikin jakaa kaikille kolmelle vuodelle. Alussa voitaisiin opetella perusteita jollain selkeällä ohjelmointikielellä. Projektina voisi tietysti olla vaikka yksinkertainen peli.

    Muutama opiskelijoista voisi innostua harrastamaan ohjelmointia, mikä on oikeastaan ainoa tapa hankkia opiskeluaikana syvällinen ohjelmointitaito. Samalle kaikille kävisi heti alkuun selväksi, mitä ohjelmointi on ja onko se heidän juttunsa.

    ”Varsinainen” ohjelmoinnin ja ohjelmistotuotannon opiskelu sopii toiselle tai kolmannelle vuodelle kuten nytkin.



    ( )

    Avoin lähdekoodi


    Avoin lähdekoodi liittyy kahteen asiaan:

    Linuxiin ja Libreofficen kaltaisiin sovellusohjelmiin

    Tapaan, jolla organisaatiot hankkivat esim. hallinnon tietojärjestelmiä

    Libreofficen kaltaisten ohjelmien kehittäjien tavoitteena on estää toimisto-ohjelmien käyttäjien ja kehittäjien joutuminen jonkin monopolin armoille. Avoimen lähdekoodin käyttöä pyritään laajentaan myös julkishallinnossa, joten on opiskelijoiden etu, että opetus ei perustu pelkästään Microsoftin tuotteisiin.

    Avoimen lähdekoodin vaatiminen hallinnollisten tietojärjestelmien toimittajilta on yksi keino säästää ja parantaa järjestelmien laatua. Eli tietojärjestelmien hankinnasta puhuttaessa tämäkin pitäisi selittää.

    Sen selittäminen konkreettisesti, mitä avoin lähdekoodi tarkoittaa, onnistuu helpoiten ohjelmoinnin opetuksen yhteydessä.



    ( )

    Verkkoviestintä ja web-tekniikat


    Sähköpostien uumenissa lymyilevät sekalaiset versiot excel ja word dokumenteista kannattaisi usein korvata kunnollisilla web-palveluille.

    Web-tekniikoiden perustana ovat html-kuvauskieli, minkä lisäksi verkkosivustojen tekemiseen käytetään javascript ja php-ohjelmointikieliä. Tietokannat ja SQL-kyselykieli ovat oleellinen osa web-palveluita, mutta ne jätimme väliin. Yksinkertaisen verkkolomakkeen sentään teimme.

    Käytännön verkkoviestinnässä olennaisia ovat erilaiset korkeamman tason työkalut, joilla toteutetaan blogisivustot, kysymys-vastaus palstat, verkkokaupat yms.

    Verkkoviestinnässä olennaista on, että tuotokset julkaistaan jollekin yleisölle. Tähän tarvitaan web-palvelin. Myös web-tekniikoiden oppimisen kannalta harjoitus jää vajaaksi, ellei käytössä ole web-palvelinta. Koska Luksiassa ei tällaista näyttänyt olevan käytettävissä, vuokrasin ulkopuoliselta palveluntuottajalta web-hotellin.

    Laadin ohjeet, joilla pääsi alkuun web-sivujen tekemisessä, mutta siitä eteenpäin ohjasin käyttämään verkossa olevan oppaan esimerkkejä periaatteella ”Leikkaa, liimaa ja muokkaa itselle sopivaksi”. Näin asioita työelämässäkin opetellaan.

    Osa opiskelijoista innostui tekemään aika jänniä juttuja, osalle piti antaa yksityiskohtaisempia tehtäviä. Osaa oli jälleen kerran vaikea saada tekemään mitään.



    ( )

    Ohjelmistojen asentaminen, ylläpito ja ongelmien selvittely


    Periaatteessa kaikki onnistuu ”nappia painamalla”, käytännössä kohtaa usein mystisiä ongelmia.

    En ole keksinyt muuta tapaa oppia kuin ”sormiharjoitukset”: Asennella ja viritellä niin paljon kaikenlaisia ohjelmia, että opiskelijalle alkaa kehittyä tuntumaa ja käsityötaitoa siihen, miten selvitellä ongelmia.



    ( )

    Organisaatioiden perustyökalut


    Tekstinkäsittely, taulukkolaskenta, kuvankäsittely, sähköposti yms. Näistä pitää tuntea sekä Microsoftin että avoimen lähdekoodin ohjelmistot. Applekaan ei kai saisi olla ihan vieras.

    Näistä pitäisi tietää, mitä perustoimintoja ne tarjoavat ja miten niitä on järkevä käyttää ja miten niitä on tyhmä käyttää. Tekstinkäsittelyssä esimerkiksi pitää osata käyttää tyylejä ja asiakirjapohjia järkevästi. Taulukkolaskennan tehokäytön oppiminen on iso haaste. En jaksa edes luetella, mitä kaikkea olisi hyvä tietää taulukkolaskentaohjelmien toiminnoista.

    Kaikissa työkaluissa on samat perustoiminnat, mutta esimerkiksi Microsoft Office ja Libreoffice -työkalujen käyttöliittymät ovat erilaiset. Kumpaakin pitää osata käyttää, mutta minun mielestäni riittää, että kykenee haeskelemaan tarvitsemiaan toimintoja.



    ( )

    Paljon muita käytännön taitoja


    Tietotekniikan kunnolliseen hallitsemiseen kuuluu paljon asiaa ja sen omaksuminen vaatii paljon harjoittelua. Tietotekninen kunnollinen hallitseminen lienee datanomin tärkein valtti töitä hakiessa. Opetussuunnitelma ja työjärjestys kannattaa laatia sen mukaan.

    Tärkeä taito datanomille on yleinen tietotekninen ”käsityötaito”, jota oppii tekemällä erilaisia tietoteknisiä juttuja. Työnantaja toki ilahtuu, jos työnhakija on hionut huippuunsa juuri työnantajan juuri sillä hetkellä tarvitseman taidon, mutta pidemmän päälle tärkeää on työntekijän yleinen ymmärrys ja sormituntuma tietotekniikkaan ja sen mukanaan tuoma kyky opetella kulloinkin tarvittavat taidot.




    ( )

    Teoreettinen taustatieto


    Ei ole ihan helppo arvioida, kuinka syvällisesti ja laajasti datanomin pitäisi ymmärtää tietotekniikan perusteita. Minusta tuntuu välttämättömältä ymmärtää, miten prosessori suorittaa ohjelmaa, miten tieto liikkuu internetissä, millaista on sarjamuotoinen tiedonsiirto, miten tietokone boottaa, mikä on prosessi, mikä on säie, mitä käyttöjärjestelmä tekee, miten tieto tallennetaan kovalevylle, jne. Vaan onko näin?

    Pitäisi miettiä huolella, mikä teoreettinen taustatieto on oikeasti välttämätöntä ja miten integroida sen opetus osaksi käytännön harjoituksia. Oleelliseksi katsottu teoreettinen taustatieto pitäisi tietysti esittää opiskelijoille ymmärrettävinä osaamistavoitteina.



    ( )

    Tutkinnon perusteet


    Perinteisen koulutusajattelun mukaan ammattiopinnot opettavat suorittamaan tiettyihin tarkkaan määriteltyihin työtehtäviin kuuluvat toimenpiteet. Hyvä näin, jos sellaisia työtehtäviä on tarjolla ja sekä tutkinnon perusteista määräävät että opetuksen järjestäjät tietävät, millaisia ne tarkkaan ottaen ovat.

    Tietotekniikan alalla näyttää olevan tarvetta osaajille, jotka pysyvät muutoksen vauhdissa mukana. Ainakin osalla opiskelijoistamme on edellytykset pärjätä tuollaisissakin hommissa, kunhan heille annetaan tilaisuus hankkia laaja-alainen tietotekninen yleissivistys.

    Kaveri, jolle näytin opetushallituksen sivuilta datanomitutkinnon perusteita, kysyi: ”Onko jollekulle maksettu tuollaisen kirjoittamisesta?”

    Ensilukemalla opetushallituksen tuotos oli hämmentävä, enkä vieläkään ole oppinut sitä kovin korkealle arvostamaan. Minusta se on viestinnällisesti surkea. Se on olevinaan täsmällinen, muttei kuitenkaan kerro mitään oleellista. Ehkä parasta siinä on, että se jättää runsaasti tulkinnanvaraa.

    Tuntuu, kuin tutkintovaatimusten kirjoittajilla olisi ollut mielessään (menneen maailman) liukuhihna, jonka ääreen vastavalmistuneet istutetaan. Tuntuu, kuin vaatimukset olisi alun perin kirjoitettu perinteisemmille aloille ja laiskasti muokaten kopioitu tieto- ja viestintätekniikan opetuksen perusteisiin.

    Tutkintovaatimusten mukaan datanomin pitää esimerkiksi osata ”käyttää tarkoituksenmukaisia materiaaleja huomioiden uusintakäytön”. Tällä kai halutaan sanoa, että elektroniikkaromu pitää kierrättää. Ehkä sähkön säästöäkin halutaan mietittävän. Tässä kohtaa sopinee mainita sekin, että aikaansa seuraavat yrityksen eivät enää romuta vanhoja koneitaan tietoturvasyistä vaan tyhjentävät niiden kovalevyt niin perusteellisesti, että koneet voidaan kierrättää. Organisaation paperin kulutukseen pitää kiinnittää huomiota. Tietojärjestelmien pitää olla sellaisia, että niistä saa tarvitsemansa tiedon kätevästi käyttöönsä muutenkin kuin printtaamalla ison pumaskan paperia. Opetushallituksen vaatimus tarkoituksenmukaisten materiaalien käytöstä tuntuu kopioiden enempiä miettimättä rakennusalalta.

    ”Osaa suorittaa palvelutilanteen jälkitoimet.” Minua häiritsee, että yhteistyö asiakkaan kanssa esitetään pelkästään yksittäisenä palvelutilanteena ja sen eri vaiheina. Mikä on oikeasti tärkeää, jos on töissä call centerissä, vastailee verkon kautta tulleisiin kyselyihin, on myyjänä, mikrotukena, ohjelmoijana tekemisissä asiakkaan kanssa, rakentelee web-sivuja asiakkaille, …

    Totta kai jokainen järkevä ihminen tulkitsee opetussuunnitelman perusteet tältä osin niin, että asiakaspalvelua pitää harjoitella alalle järkevällä tavalla. Kaikkien olisi kuitenkin syytä ymmärtää, että opetuksen suunnitteluun opetushallituksen materiaalista ei ole suurtakaan apua juuri minkään opintokokonaisuuden osalta.

    Yritysmaailmassa oli vuosia sitten muodissa kompetenssien kartoittaminen, jonka periaatteena oli luetella yrityksessä tarvittavat kompetenssit ja arvioida kunkin työntekijän kompetenssit numerolla. Käytännön tason esimiesten mielestä kompetenssikartoituksista ei koskaan ollut mitään hyötyä.

    Utopiassani opetushallituksen tuotos jätetäänkin omaan arvoonsa ja siihen palataan vasta, kun aletaan sovittaa unelmoinnin tulosta reaalimaailmaan – tehdään lopuksi opetussuunnitelman perusteista tulkinta, johon omat unelmat hyvästä opetuksesta sopivat. Koulutuksen järjestäjänhän pitää tietysti noudattaa tutkinnon perusteita.




    ( )

    Opetuksen toteutus



    ( )

    Pitää päästä ”konehuoneeseen”


    Luksiassa datanomit opiskelevat tietotekniikkaa tietohallinnon ylläpitämillä koneilla, joihin opiskelijoilla on vain peruskäyttäjän oikeudet. Entä jos automekaanikoksi opiskelevat eivät saisi avata auton konepeltiä? Ei vaikka kuinka mieli tekisi ja arvelisi tietävänsä, mikä autossa on vikana? Ei saisi edes katsoa, kun koulun mekaanikko kävisi korjaamassa auton.

    Luokalla pitäisi olla oma labra, jonka tietokoneiden ylläpidosta he vastaisivat. Voisi ehkä jopa vaatia, että labran koneet olisivat ainakin toisinaan sellaisessa kunnossa, että muutkin voisivat niitä käyttää, mutta sitä varten jouduttaisiin jo opettelemaan melko monimutkaisia asioita isojen käyttäjäjoukkojen käyttäjätunnusten hallinnasta. Toisaalta käyttäjätunnusten hallintaakin pitäisi harjoitella. Monessa koulussa isoja vahinkoja on tullut siitä, että tietotekniikasta vastaava ei ole osannut muuta kuin antaa kaikille oppilaille yhteisen tunnuksen.

    Koulun tietohallinto ei ymmärrettävästi voisi ottaa vastuuta labran koneista eikä labran koneita sopisi kytkeä koulun sisäisen verkkoon, mutta kaiken oleellisen voi tehdä ilmankin.



    ( )

    Osaaminen ei ole irtopalikoita


    Opintoja ei mielestäni yleensä kannata jakaa perinteiseen tapaan aiheen tai yksittäisten taitojen mukaan osiin.

    Minun mielestäni monen asian opiskelu kannattaisi jakaa useammalle vuodelle ja integroituna harjoitusprojekteihin. Tieto ei rakennu ihmisen päässä niin, että sinne pikaladataan erillisiä palikoita.

    On tärkeää rytmittää opetus oikein. Joitain asioita on järkevintä opiskella tasaisesti pitkin vuotta puolipäivää kerrallaan, joihinkin projekteihin pitää voida keskittyä intensiivisesti viikko pari kerrallaan. Moni labratyö vaatii päivän tai kahden mittaisen yhtenäisen työrupeaman. Useimpiin aiheisiin on syytä palata sopivan ajan kuluttua palata pari kertaa uudelleen syvemmältä ja/tai toisesta näkökulmasta.



    ( )

    Opiskelun alun pitää olla mukavaa yhdessäoloa


    Porukasta pitää heti alussa saada toisilleen tuttu turvallinen ryhmä. Ryhmään kuuluminen auttaa, jos opiskelu alkaa ahdistaa ja kaverit vetävät paikalle tylsemmillekin tunneille tai jos ei muuten vaan jaksaisi.

    Uusien opiskelijoiden kanssa voisi ensimmäisen viikon tehdä yhdessä kaikkea pientä mukavaa tutustumisen ja ryhmäytymisen hengessä. Osa sitä voisi olla tutustumista kouluun ja juttua opiskelusta ja tulevaisuuden haaveistakin, mutta kaikki pitää aloittaa varovaisesti harmittomista kevyistä aiheista harrastuksista ja sen sellaisista.

    Sopivia menetelmiä ryhmäyttävään keskusteluun on monia. Parittain → kaksi paria yhteen → nelikko esittelee jäsenensä yksi kerrallaan.

    Syksyinen ryhmäytymispäivä olisi ollut hyvä osa aloitusta, mutta se oli yli kuukauden myöhässä.



    ( )

    Opiskelu pitää aloittaa mielenkiintoisesti


    Aloitetaanko opiskelu organisaation toimintaprosesseista ja sidosryhmistä luennoimalla vai esimerkiksi tutustumalla tietokoneen komponentteihin ja kokoamalla pikku hiljaa itselle oma tietokone?

    Jos aloitetaan organisaatioiden toiminnasta, voisiko sen tehdä roolipelinä?

    Opiskelijoita tympii puolituttujen peruasioiden hiominen. Kannattaa miettiä, kuinka perusteellisesti niitä kannattaa hioa ja missä vaiheessa. Opintojen alussa tylsien asioiden tahkoaminen saattaa tappaa inspiraation. Myöhemmin tylsien asioiden opettelun voisi esitellä mielenkiintoisempien juttujen välissä hoidettavana pakkopullana. Kolmessa vuodessa on aikaa opiskella vaikka mitä kunhan opiskelijoihin saa intoa ja inspiraatiota.

    Alun pitäisi tuntua onnistumiselta. Pitäisi tuntua, että on oikealla alalla, oikeassa porukassa ja että opiskelusta taitaa tulla hauskaa.


    ( )

    Ammattiopintojen ero peruskouluun


    Jotenkin pitäisi onnistua puhumaan positiiviseen sävyyn perinteisen kouluopetuksen ja tulevaisuuden työelämän asettamien vaatimusten eroista.

    Peruskoulussa riittänee, että opettaja hyväksyy suorituksen. Opettaja antaa tehtävän, huitaistaan jotain vastaukseksi ja uutta tehtävää odotellessa puuhaillaan jotain joutavaa.

    Työelämässä ei kaivata nk. ”kädestä pidettäviä”, jolle pitää ensin antaa tehtävä, tarkat ohjeet ja sitten vahtia, että homma tulee hoidettua. Työelämässä pitää olla aloitteellinen, osata itse arvioida omaa ja tiimin suoriutumista ja keksiä keinoja parantaa suoritusta. ”Sisäinen yrittäjä” tunnistaa haasteet ja mahdollisuudet ja ehdottaa ratkaisuja ja saa aikaiseksi ilman patistamista.




    ( )

    Opiskelun eriyttäminen



    ( )

    Tuotetaan huippuja ja perusosaajia


    Tosi harvalla opiskelijoista on valmiina vaadittavaa osaamista mistään tutkinnon osasta, mutta ehkä neljäsosalla on motivaatiota ja edellytykset omaksua tarvittavat tiedot ja taidot tuplavauhdilla muihin verrattuna ja melko vähällä ohjauksella.

    On mahdollista eriyttää opetus niin, että toiset saavat vain perustason osaamisen toisten kehittäessä itsestään huippuosaajia. Luokkaan tulee elävän elämän realismia, kun osa porukasta yrittää ja saa aikaiseksi muita enemmän. He kykenevät auttamaan muita ja oppivat muiden opastamista. Jos luokassa on hyvä ryhmähenki, tällainen toimii. Opettajankin on hyvä nähdä samalla tunnilla monenlaisia opiskelijoita.

    Olen yrittänyt järjestää opetuksen niin, että nopeammin eteneminen ja syvällisempi opiskelu on ollut halukkaille mahdollista. Projektiryhmät olen yleensä muodostanut arpomalla, jolloin ”eritasoiset” opiskelijat ovat joutuneet samoihin ryhmiin ja päässeet oppimaan toisiltaan ja opastamaan toisiaan.

    Olen edennyt tilanteen mukaan improvisoimalla, mutta selkeällä tavoitteella, kunnollisella suunnittelulla ja valmiiksi mietityillä harjoituksilla homma olisi sujunut paljon paremmin.



    ( )

    Hitaampi ja nopeampi eteneminen


    Entä jos haluttaisiin tarjota mahdollisuus suoriutua opinnoista kahdessa vuodessa?

    Miten toteuttaa fast-track nopeasti etenemään kykeneville? Jos tekee kahden päivän harjoitukset yhdessä päivässä, toisen päivän voisi viettää jonkin muun opintokokonaisuuden tunnilla.




    ( )

    Tehdään ensin, mietitään sitten


    Kaveri opasti, että asioita voi oppia myös tekemällä jonkin uuden asian seikkaperäisten ohjeiden mukaan ja sen jälkeen miettimällä, mitä tuli tehtyä.

    Konkreettiseen tekemiseen tottuneille opiskelijoille – ehkä muillekin – on vaikea selittää esimerkiksi, mikä on relaatiotietokanta ja mihin sellaista voi tarvita. Siksi tein kuvakaappauksin varustetut ohjeet, miten tehdään kirjankustantajalle tietokanta tuotteista, asiakkaista ja myyntimääristä. Kun on tehnyt tietokannan ja päässyt kokeilemaan, miten se toimii, on helpompi ymmärtää, mistä on kyse.

    Tämän harjoituksen myötä tapahtui muutama mystinen ”herääminen” ja moni teki töitä yllättävän ahkerasti. Harmi kyllä en laittanut opiskelijoita pohtimaan riittävän perusteellisesti tietokannan toimintaa ja hyödyllisyyttä. Kun joululomalle lähtiessä pyysin opiskelijoita muistelemaan, mitä oppivat syksyn aikana, he muistivat tietokannat lähinnä ”mystisenä touhuna”. En odottanut, että yksi harjoitus olisi opettanut heidät tekemään tietokantoja omin avuin, mutta luulin heille syntyneen vähän syvällisemmän ymmärräksen tietokannoista.

    Tekemääni oppimateriaalin olin kuitenkin tyytyväinen. Se toimi paljon paremmin kuin moni muu materiaalini. Harmi kyllä tekninen häiriö tuhosi sen sekä tietokoneeltani että pilvipalvelustamme eikä varmuuskopiota kuulemma voinut palauttaa.



    ( )

    Oppimateriaali


    Työelämässä ongelmia selvitellään ja uutta opiskellaan ensisijaisesti ”googlaimella”. Jos esimerkiksi syöttää saamansa virheilmoituksen hakukoneeseen, webistä yleensä löytyy ohje siitä eroon pääsemiseen. Web-sivujen toimintojen toteuttamiseen löytyy ohjeet webistä. ”Googlailu” toimii opiskelussakin käytännön harjoituksia tehdessä.

    Teoreettisia perustietoja webistä sen sijaan on vaikea löytää. Minunkin oli usein vaikea löytää webistä sopivaa selitystä jollekin oleelliselle asialle.

    Pitäisikö opiskelijoilla luetuttaa jostain tietotekniikan perusasioista kunnollinen kirja? Jo siksikin, ettei kokonaisten kirjojen lukemisen taito unohdu.



    ( )

    Opetustilat


    Osa perinteiseen järjestykseen kalustetuista luokista oli niin ahtaita, että useimpien opiskelijoiden luo piti änkeytyä. Niissä ei liioin voinut järjestäytyä työparia isompiin ryhmiin. Oma psykologinen vaikutuksensa oli silläkin, että pöydille asetetut tietokoneet ikään kuin sulkivat kunkin opiskelijan omaan kammioonsa.

    Väljemmin kalustetuissa luokissa opiskelijoista osa istui lähes selin valkokankaaseen ja opettajaan, mutta sellaisissa luokissa opiskelijat voi pyytää pois tietokoneidensa luota valkokankaan ääreen tai vaikka piiriin. Se kertoo selvästi, että nyt on tarkoitus keskustella tai kuunnella eikä tehdä harjoitustöitä tai puuhastella vallan omiaan.

    Kaiken luokalle yhdessä kertomansa joutuu kertomaan useimmille vielä erikseen harjoituksia tehtäessä, mutta tarkoitus onkin opettaa ottamaan vastaan koko porukalle suullisesti annettua tietoa.



    ( )

    YTO-aineiden integrointi


    YTO-aineiden integrointi tuntuu nykyisellään hypetykseltä.

    Hype: Hyvän kuuloinen muoti-idea, jonka hyvää sanomaa konsultit levittävät dioillaan, viidellä ranskalaisella viivalla. Kaikki toistavat noita viittä avainsanaa ymmärtämättä, mistä pohjimmiltaan on kysymys ja mitä idean toteuttaminen edellyttää. Moni hyväkin idea on jäänyt päiväperhoseksi sen takia, että sitä on kokeiltu ymmärtämättä sen taustalla olevaa viisautta.

    Integrointi kannattaa aloittaa tavoitteiden päällekkäisyyksien etsimisellä. YTO-aineita ei kai olisi, jos niiden ainoa tarkoitus olisi tukea ammatillisia aineita.


    ( )

    Matematiikka


    Kaikkien, myös datanomien, pitää osata prosenttilaskua ja muuta kansalaislaskentoa, mutta datanomien matematiikkaan kuuluvat kymmenjärjestelmän lisäksi binääri ja heksaluvut. Senttien ja millien lisäksi web-sivujen layouttien määrittelyssä käytetään yksiköitä pt, px, %, em. On absoluuttista ja suhteellista osoitusta. Vaikeita ja tärkeitä datanomin käytännön elämän käsitteitä, joita on melko helppo havainnollistaa kokeilemalla.

    Taulukkolaskenta on matematiikkaa ja sen avulla voi havainnollistaa monia matemaattisia käsitteitä.

    Integroidulle opetuksella pitää sopia tavoitteet, laatia opetussuunnitelma ja sen jälkeen sovittaa integroitu opetus järkevästi työjärjestykseen.

    Opiskelijat voisi laittaa tekemään yksinkertaisia pelejä matematiikan opetukseen. Tietysti pitäisi esitellä matematiikan opetukseen tehtyjä pelejä.

    Vaan mikä yto-matematiikan tavoitteista sopii yhteen datanomien tarpeiden kanssa?



    ( )

    Fysiikka


    Fysiikan yhteydessä voisi mainita, että Angry Birdsin viehätys perustunee osaltaan siihen, että esineiden ja olioiden liikkeet noudattavat fysiikan lakeja. Liikeratojen laskeminen edellyttää lukion oppimäärää matematiikassa ja fysiikassa, mutta liikeratojen laskemiseen tarvittavia aliohjelmia on pelikirjastoissa.

    Yllä oleva onnistuisi, mutta vain jos opettaja ehtisi tehdä harjoituksen ensin itse. Ehtisi opetella käyttämään tarvittavia kirjastoja, tehdä opiskelijoille puolivalmis ohjelma, laatia ohjeet harjoituksen tekemiseen yms.

    Näin arkifysiikan perusilmiöitä ja matematiikan merkitystä voisi havainnollista peliohjelmoinnin keinoin. Vaan eipä taida tuon tasoinen mekaniikka kuulua oppimistavoitteisiin.

    Lisäksi on olemassa monia pelejä, jotka opettavat fysiikkaa tai joissa fysikaalisilla ilmiöillä on keskeinen osuus. Vaan ehkei niissäkään esiintyvä fysiikka kuuluu oppimistavoitteisiin.



    ( )

    Äidinkieli


    Sujuva kirjallinen ja suullinen esitys ja hyvien esseiden, ohjeiden yms. laatiminen ovat tärkeitä taitoja datanomille ja harjoitukset kannattaa tietysti suunnitella niin, että ne tukevat tieto- ja viestintätekniikan opetusta.

    Integroitu opetus pitää sovittaa työjärjestykseen mielekkäästi. Nyt meillä alkoi äidinkieli juuri kun olimme pitkän teoreettisen jauhamisen jälkeen pääsemässä tekemään töitä ”nyrkit rasvassa”. Äidinkielen opetusta on vaikea tehdä samanaikaisesti koneiden purkamisen ja kokoamisen tai ohjelmien asentamisen ja konfiguroinnin kanssa. Hyvällä suunnittelulla ajankäyttö ja opetus olisi tehostunut merkittävästi.



    ( )

    Integroinnin suunnittelu ja toteutus


    Kahden opettajan tunnit ovat varsinkin aloittelijalle hyödyllisiä ja opettavaisia, mutta koska pitää säästää ja koska integrointi kärsii ennen kaikkea kunnollisen yhteisen suunnittelun puutteesta, osa yhteisopetuksesta kannattaisi korvata yhteisellä suunnittelulla.

    Suunnittelu pitäisi nähdä projektina, johon kuuluu muutama opintoalan ja yto-opettajan yhteinen tapaaminen:

    Tavoitteiden yhteensovittaminen, toteutuksen suunnittelu – harjoitukset ja niiden ohjeistus, työjärjestys, …





    ( )

    Mitä opin opettamisesta tämän vuoden aikana



    ( )

    Pyörän keksiminen uudelleen


    Pikkuveljeni, jolla on minua laajemmin kokemusta opetuksesta, sanoi että uuden aiheen opettaminen uudelle porukalle alkaa sujua kolmantena vuonna.

    Ensimmäinen vuosi menee yleiseen perehtymiseen ja yritys-erehdys menetelmällä sen selvittämiseen, mikä toimii. Samalla alkaa selvitä, miten tulkita opetuksen tavoitteita. Ensimmäisestä vuodesta jää jäljelle luonnoksia oppimateriaaliksi ja harjoitustehtäviksi.

    Toisena vuonna saa harsittua ensimmäisen vuoden aineksista suht yhtenäisen opetussuunnitelman, toimivan oppimateriaalipaketin ja saa hiottua opetusmenetelmänsä joten kuten toimiviksi.

    Kolmantena vuonna voi vihdoin keskittyä täysipainoisesti opetukseen.

    Opetusalalla näyttää olevan yleistä, että jokainen opettaja joutuu keksimään pyörän uudelleen. Minulle se sopii, koska olen innokas kokeilija-keksijä, mutta opetuksen laadun kannalta olisi parempi, ettei jokainen uusi opettaja aloittaisi aivan tyhjästä. Suoraan sanoen, minunkin – innokkaan kokeilijan – tuli viime talvena aika ajoin ikävä suunnitelmia ja valmista materiaalia.

    Oppilaitokselle olisi merkittävä strateginen etu, jos sillä olisi suunnitelmat ja materiaalit valmiina niin, että kuka hyvänsä pätevä opettaja ja tietotekniikan asiantuntija kykenisi alusta saakka opettamaan jokseenkin täysipainoisesti tieto- ja viestintätekniikkaa ainakin sisällön puolesta. Hyväksi opettajaksi kasvaminen tietysti vaatii kokemusta.

    Nykykäytännöllä oppilaitos joutuu kilpailemaan niistä opettajista, jotka jo ovat koonneet itselleen valmiin datanomikoulutuspaketin opetussuunnitelmineen ja materiaaleineen. Näinä aikoina sellaisiakin hakijoita toki riittänee.



    ( )

    Opiskelijoiden ohjaaminen ja tukeminen


    Opettajan hommaan kuuluu opetuksen suunnittelu, opettaminen ja kasvatuksen tapaista ohjaamista ja tukemista. Viimeisin tuntuu haastavimmalta.

    Eräs näyttelijä kuvaili työtään: ”Käsikirjoittaja antaa minulle sanat suuhun ja ohjaaja piirtää minulle askelmerkit. Siitä alkaa minun työni.” Varsinkaan aloittelevien näyttelijöiden porukka ei selviä kovin hyvin, jos ohjaaja ei tee muuta kuin työntää heidät yleisön eteen ja käskee vetämään yleisöön menevän romanttisen musikaalisen.

    Ehkä kasvatukseen olisi helpompi panostaa, jos olisi ehtinyt tehdä itselleen käsikirjoituksen ja askelmerkit.



    ( )

    Peliaddiktio


    Moni opiskelija eksyy pelaamaan heti kun opettaja kääntää selkänsä. Syksyn alussa ajattelin, että eihän kukaan jaksa kahdeksaa tuntia paahtaa harjoituksia, joten pieni pelituokio silloin tällöin on OK. Nyt en enää ole ihan varma.

    Pelit voivat olla sangen koukuttavia ja minusta onkin alkanut tuntua, että osalla opiskelijoista on jonkin moinen peliaddiktio ja pelaamiseen pitäisi suhtautua sen mukaisesti.

    Pelaaminen voi myös olla pakoa hankalaksi koetusta hommasta. Joskus pelaaminen voikin olla ainoa merkki siitä, että opiskelija on pihalla siitä, mitä pitäisi tehdä. Itse saatan varsinkin väsyneenä eksyä virittelemään tietokonettani, kun pitäisi tarttua johonkin hankalan oloiseen hommaan.





    ( Syksyllä 2017 )

    Tutkivan oppimisen tavoitteet, toteuttaminen ja tulosten mittaaminen


    Tutkivan oppimisen tavoitteet, toteuttaminen ja tulosten mittaaminen

    Tutkivan oppimisen tavoitteet

    Tutkiva oppiminen kehittää ongelmanratkaisutaitoja, aikaansaamisen taitoja, yhteisöllistä työskentelyä, - - . Siinä sivussa opitaan matematiikkaa, fysiikkaa, ohjelmointia, - - sen mukaan, miten projekti suuntautuu. Opittavia taitoja ei kannata yrittää tarkasti määritellä varsinkaan kun jokainen oppilas oppii erilaisia tietoja ja taitoja. Pääasia, että tutkimustehtävä on mielekäs ja tutkimusprosessi etenee oppimisen kannalta mielekkäästi.

    Ilmiöiden tutkimiseen ja innovointiin ei ole valmista reseptiä, vaan opettajan on osattava ohjata oppilaiden työprosessia oppimisen kannalta mielekkäällä tavalla. Eli miten? Sen selvittämiseen tarvitaan kokeneiden opettajien ohjaamia kokeiluja.

    Tutkiva oppiminen lähtee oppijoiden olemassaolevien käyttöteorioiden tarkastelusta. Haetaan kunkin oppijan lähikehityksen vyöhykettä. Kaikillahan on kaikesta jonkin moinen käyttöteoria: Kasveista, vuodenajoista, Kuun liikkeistä, — —,

    Entä logaritmifunktio? Kenellä on yläasteelle tullessaan käyttöteoria logaritmista? Kenen lähikehityksen vyöhykkeellä pilkistää Neperin luku?

    Fysiikan ilmiöitä tutkiessa logaritmi saatta tulla vastaan suht luontevasti, mutta eri näkökulmasta kuin perinteisessä matematiikan opetuksessa — matemaattisena välineenä ja suurpiirteisemmin. Ilmiöpohjaisen oppimisen idea ei ole, että sen myötä törmättäisiin kaikkiin nykyisten opetussuunnitelmien sisältöihin. Opittaisiin ehkä nykyistä paremmin kyky ottaa haltuun ja soveltaa  matemaattisia menetelmiä, mutta valmista osaamista saavutettaisiin suppeammalta alueelta. Sitä voi olla vaikea hyväksyä.

    Oppimisen mittaaminen

    Näinä aikoina kaikkea halutaan mitata. Ei haittaisi, vaikka ilmiöoppimista voisi mitata tarkasti, mutta mittausmenetelmiä ei kannata jäädä odottelemaan. Opetusta ei liioin kannata suunnata mittausmenetelmien vaatimusten mukaiseksi, vaikka tulosjohtamisen eetos siihen painostaakin.

    Sitä saa mitä mittaa ja kaikki muu jää saamatta. Ei tavoitteita pidä sen mukaan asetella, mitä voidaan mitata vaan mittarimiesten pitää yrittää pysyä mittareineen kehityksen mukana.

    "Ei porsas punnitsemalla liho." Se, että joku osaa punnita porsaita suurella tarkkuudella ja on innokas vertailemaan niiden painoja ei tarkoita, että hän olisi pätevä eläintenhoidon konsultti tai sopivin päättämään porsaiden hoidosta. Päätöksentekoa ei kannata ulkoistaa mittarinlukijoille.

    Toimintaprosesseja kehitettäessä on hyvä ensin määritellä, mitä perimmiltään halutaan tai tarvitaan ja miettiä miksi — onko meillä kunnon perusteet? Sitten voi suunnitella, miten saavuttaa tavoitteet — osaammeko edes ja mitä maksaa. Vasta lopuksi sopii arvioida, missä määrin ja miten  prosessin toimivuutta ja tuotoksia voi järkevästi mitata.

    Työelämässä usein kuultu valitus on: "Ensin pitää tehdä työt ja sitten pakertaa pseudosuoritteita tulosmittarien tyydyttämiseksi."

    Miten ohjata tutkivaa oppimista?

    Tutkivan oppimisen idea kärsii, jos opettaja lähtee johdattelemaan oppijoita "löytämään" ja "keksimään" esimerkiksi logaritmifunktion.

    "Mikä hauki on? Hauki on K ... A ... L . No, eikö kukaan tiedä?"

    Ei välttämättä ole huono menetelmä tutustua, miten eri aikojen tiedemiehet ovat tehneet tärkeitä keksintöjä, mutta kannattaako silloin edetä samoin kuin tutkivassa oppimisessa?

    Tutkivassa oppimisessa ei liene tarkoitus, että opettaja johdattelee opiskelijoita mielestään opettavaiseen suuntaan. Vai pitäisikö kuitenkin ohjailla, kunhan tekee sen oikein?

    Oppiminen on tietysti aivan liian hidasta, tehotonta ja turhauttavaa, jos opiskelijat jätetään "tutkimaan" omin päin. Tarkoitushan on opettaa oppimaan, tutkimaan ja saaman aikaiseksi jotain. Opiskelijoiden työn etenemistä pitää seurata tarkasti, heitä pitää haastaa arvioimaan suorituksiaan ja ratkaisujaan ja selkeää opastustakin tarvittaneen.  Onko kyse oikean menetelmän vai oikean asenteen löytämisestä?

    Opiskelijaryhmien työskentelyn ohjaaminen on oma taiteenlajinsa. Tutkivan oppimisen ohjaamisestakin suurin osa on muuta kuin tutkimusprosessin ohjaamista.

    Sekin pitää ottaa huomioon, että kateederiopetuksen seuraamiseen verrattuna tutkiva oppiminen on inspiroivampaa ja intensiivisempää, mutta ehkä myös vaativampaa ja rasittavampaa.

    Monen mielestä opettajan työksi lasketaan vain kateederilta luennoiminen ja kokeiden korjaaminen. Perinteiseen kouluopetukseen tottuneelle tutkiva oppiminen ei välttämättä herätä tunnetta oleellisten asioiden oppimisesta.  Sellaista oppimista, mitä ei ole helppo mitata, on oppijan itsensäkin ehkä vaikea tunnistaa. Asiaa auttaa, jos ryhmä saa aikaiseksi jotain, mistä se on ylpeä. Tuotoksen laatu ei kuitenkaan ole pääasia tutkivassa oppimisessa. Mitä enemmän yrittää, sitä varmemmin tuotos jää "keskeneräiseksi".

    Kokeillako tutkivaa oppimista?

    Tekemällä oppii tekemään − ja ymmärtämään.  Vai oppiiko? Asioiden tekeminen uudella tavalla on yleensä niin hankalaa ja aikaa vievää takkuamista, että usko lopahtaa. Ellei itseltä niin muilta. Ainakin niiltä, joilla ei alun perinkään ollut innostusta uuden kokeiluun. Oppiiko uutta yrittämällä muuta kuin, että vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia?

    Ilmiöpohjaisessa oppimisessa oleellista on, että opiskelijat voivat osallistua aiheen ja tarkasteltavien ongelmien määrittelyyn. Alla olevien ei siis ole tarkoitus olla ehdotuksia aiheiksi vaan yritin tehdä mielikuvaharjoituksia siitä, miten tutkivan oppimisen hanke saattaisi edetä.

  • Voisiko taivaanmekaniikan ilmiöiden tutkiminen opettaa jotain?
  • Entä mekaniikan tutkiminen?
  • Olisiko tulevien äänestäjien hyvä
  • pähkäillä ilmastonmuutosta?
  • tai talouden ihmemaailmaa?
  • Mitä koulussa pitäisi oppia?

    Kun olen koulun jälkeisessä elämässä yrittänyt saada aikaiseksi jotain hyödyllistä, olen joutunut opettelemaan uusia tietoja ja taitoja ja joutunut ratkomaan ongelmia, joiden olemassa olosta kukaan ei välttämättä tiennyt koulu- eikä opiskeluaikoinani. On pitänyt oppia sellaisia tapoja tehdä työtä ja toimia yhdessä, jotka ovat aivan erilaisia kuin mitä koulussa aikani harjoitettiin.

    Elämä on antoisampaa ja elannon hankkiminen kevyempää jos osaa nähdä, mitä hyödyllistä voisi tehdä ja varsinkin jos saa aikaiseksi jotain muiden mielestä hyödyllistä. Kutsun tätä jatkossa innovoinniksi, vaikkei se ole ihan oikea termi.  "Innovointi" vie ajatukset liian kapeasti yritysten tuotekehittelyyn.

    Miten tuollaista voisi oppia? Mitä tarkkaan ottaen pitäisi oppia? "Pitäisi oppia saamaan aikaiseksi jotain" on liian yleinen määritelmä oppitavoitteille. Mitä tietoja ja taitoja pitäisi oppijoille jakaa? Laaditaanko opetussuunnitelmia sen ajatuksen pohjalta, että oppilaiden tulevaisuudessa tarvitsema osaamiset voidaan kattavasti nimetä ja luetella?

    Onneksi tuota ei ole pakko osata määritellä. Tekemällä oikean tyyppisiä asioita opitaan oikean tyyppisiä taitoja, kunhan tekemistä ohjataan oikealla tavalla.

    Työssään voi oppia, ellei tee (joudu tekemään) samaa vanhaa samalla vanhalla tavalla. Innovatiivisuudestaan kuuluisissa yrityksissä työntekijöiden annetaan (annettiin?) tehdä päivän viikossa omia mieliprojektejaaṇ. Ehkä koulun kehittäminenkin vaatii sitä, että opettajilla jää aikaa kokeilla kehitellä opetusta. Ehkä oppiminen vaatii sitä, että oppijoille jää aikaa tehdä itseään kiinnostavia asioita.

    Tutkiva oppiminen voi vaatia melkoisia ponnisteluja ja itsekuria, joten ilman sitoutumista siitä ei tule mitään. Ihan tyhmän ja tarpeettoman tuntuiseen hommaan ei jaksa sitoutua, joten aiheen valintaan ja työn suuntaamiseen pitää päästä vaikuttamaan.

    Työn etenemisestä ja omasta kehittymisestä pitää oppia ottamaan vastuusta. Vastuuta taas ei voi oppia kantamaan saamatta sopivasti vastuuta, eli sopivasti vapautta päättää.

    Pitääkö innovatiivinen ajattelu jättää myöhemmäksi, jos tavoite on pärjätä hyvin ylioppilaskokeissa? Ylioppilaskokeissahan testataan tarkkaan määriteltyjä tietoja ja taitoja, joihin ei ymmärtääkseni kuulu tutkivassa oppimisessa kehittyvä osaaminen.

    Onko niin, että lapsilla on intoa yrittää ja taitoa innovoida, mutta taidot ja luovan innostuksen joutuu jättämään narikkaan "perinteisten"  koulutuntien ajaksi? Vai onko koulu muuttunut sitten -60 ja -70-luvun kouluaikojeni? Vai ovatko muistikuvani koulusta vääristyneet vuosikymmenien kuluessa?

    Pääseekö nykyihminen  tekemisen makuun vasta gradua aloittaessaan?

    Yllä oleva kuvaukseni elävän elämän tarpeista on tyypillinen mutteripään näkemys ja sellaisenakin mitään sanomaton ja  muistuttaa huonon konsultin kliseitä. Joka tapauksessa koulun tavoitteiden asettelussa ja oppimisen mittaamisessa pitäisi ajatella opiskelijoiden seuraavaa viittäkymmentä vuotta. Katsominen viidenkymmenen vuoden  päähän tulevaisuuteen tuottaisi ainakin perspektiiviä, ellei antaisikaan tarkkaa vastausta siihen, montako tuntia lukiossa pitää käyttää trigonometrian opiskeluun.

    En tarkoita, että trigonometrian opiskelu olisi turhaa. Minun mielestäni koulussa ei opeteta mitään turhaan, mutta onko kaikki opetettava aines välttämätöntä, vai voisiko jostain nipistää johonkin tärkeämpään?

    En osaa sanoa, mitä on matemaattinen ajattelu, mutta minusta se on tärkeää. Entä jos matemaattista ajattelua oppisi paremmin tuomalla opetukseen muutaman tutkivan oppimisen projektin? Voisiko projektille nipistää aikaa jostain nykyisestä oppisisällöstä?

    Tuntuu, että jos lukio nähdään preppauskurssina nykyisen kaltaisiin ylioppilaskirjoituksiin, lukiossa ei kannata soveltaa tutkivaa oppimista.  Ylioppilaskirjoituksiin lienee tehokkainta valmistautua laskemalla vanhoja ylioppilaskirjoituksia, mutta se ei välttämättä ole paras tapa oppia matemaattista ajattelua, matemaattista ongelmanratkaisua tai työ- ja muun elämän taitoja. Riittäisikö esimerkiksi lukion jälkeen testata vain välttämättömimmät perustaidot ja -tiedot niin että koulussa jäisi aikaa harjoitella taitoja ja elämänviisauksia, joita ei välttämättä voi mitata.

    Ylioppilaskirjoitukset ovat ne läpäiseville elämän viimeiset ylioppilaskirjoitukset. Muita vastaavia taitoja edellyttäviä tilanteita ovat pääsykokeet ja opiskeluaikaiset tentit, mutta valmistumisen jälkeen tarvitaan kovin toisenlaisia taitoja kuin tenteissä.

    Ammattiopetukseen hakeudutaan ymmärtääkseni siinä uskossa, että siellä keskitytään käytännön taitojen harjoitteluun. Tuntuisi luontevalta, että ammattiopetuksessa tutkittaisiin juhlapäivällisen valmistamisen, oikuttelevan auton tai rakennustyömaan kaltaisia ilmiöitä. "Ei trigonometriaa ilman teodoliittia."

    Ehkä opettajan pitäisi nähdä jokaisessa oppilaassa mahdollinen pääministeri ja "sivistää" häntä sen mukaan. Olisiko kannattanut nipistää pari tuntia polynomien pyörityksestä keskusteluun maailman menosta ja talouden lainalaisuuksista? Kirjoitan näin, vaikka minusta polynomien pyöritys on hyödyllistä harjoitusta.

    Koulu- ja opiskeluajan pitäisi olla mukavaa ja koulun pitää tarjota  oppilaille hyvä ympäristö kasvaa tasapainoisiksi, elämäänsä tyytyväisiksi yhteisön jäseniksi.

    Tulosten mittaaminen ja tulosvastuu

    Seuraava juttu ei perustu empiirisiin kokeisiin, ei muutenkaan tutkimuksiin eikä edes syvälliseen perehtyneisyyteen. Kunhan puran tuntemuksiani ja kuvailen käsityksiäni.

    Varsinkin anglosaksisissa maissa oppimistulosten mittaamisesta keskustellaan laajasti. Mittaamisen kannattajien mielestä vastustajat ovat laiskoja ja lahjattomia opettajia, jotka yrittävät välttää joutumasta tulosvastuuseen. Vastustajien mielestä mittausintoilijat mittaavat vääriä asioita eivätkä ymmärrä mitään oppimisesta.

    Korkeushyppääjän valmentaja hurrasi ja taputti kannustavasti aina kun valmennettava ylitti riman ja huusi, raivosi ja pilkkaisi köntykseksi aina kun valmennettava pudotti riman.

    Eräänä päivänä valmennettava toi koiransa mukaan harjoituksiin.

    — Opetin Mustin heiluttamaan häntäänsä kannustavasti ja haukkumaan iloisesti, jos ylitän riman. Jos pudotan riman, se murisee ikeästi ja näyttää hampaitaan, valmennettaja sanoi valmentajalle. — Nyt sinulle jää aikaa keskittyä katsomaan, mikä ponnistuksessani on pielessä.

    Pienellä tutkimusryhmällämme oli mielestämme aluillaan hieno projekti, hyödyllinen ja mielenkiintoinen. Aloimme ymmärtää loppukäyttäjän tarpeita ja loppukäyttäjäkin alkoi uskoa meihin. Jos onnistuisimme, meille olisi moneksi vuodeksi tiedossa mielenkiintoista ja tärkeän tuntuista työtä. Edessä oli kuitenkin iso urakka saada seuraavan neljännesvuoden kuluessa aikaiseksi jotain näyttävää, jolla vakuuttaa rahakirstun vartijat projektin hyödyllisyydestä ja ylemmät päättäjät ryhmämme olemassaolon oikeutuksesta. Se oli stressaavaa, mutta myös jännittävää ja innostavaa. Normaalitilanne.

    Harmi kyllä ryhmällemme oli asetettu tulostavoitteet, joita mitattiin mittareilla, jotka eivät millään lailla mitanneet sitä, mihin meidän siinä tilanteessa oli järkevä keskittyä.Päällisin puolin hallinnon mittarinikkarien tuottamat tulosmittarit olivat ok, mutta eivät sopineet silloiseen tilanteeseemme. Tulosmittarien palvelemista hyödyllisempää ajankäyttöä oli yrittää päästä oikeiden ihmisten luo juttelemaan projektista.

    Koska virallisen tiedon mukaan tulosmittarit vaikuttivat vain palkan lisänä maksettaviin bonuksiin, päätimme jättää tulosmittarien vaatiman puuhastelun sikseen ja keskittyä tuloksen tekemiseen.

    "Tulos unohtuu tulosjohtamisessa" kirjoitti pakinoitsija viime vuosisadan loppupuolella.

    Mittareista innostuneet näyttävät ajattelevan, että opettajakunta jalostuu kun niille opettajille, joiden oppilaat menestyvät heikoiten testeissä annetaan potkut ja heidän tilalleen koulutetaan uusia, jotka saavat vuorostaan yrittää pärjätä kilpailussa.

    Sisältyykö tähän ajatus, että jotkut syntyvät hyvinä opettajina, toiset huonoina ja tällaisella karsinnalla huonogeeniset siirretään syrjään?

    Vai ajatellaanko, että testien kaltainen piiska pitää luonnostaan laiskat kurissa?

    Yksilöistä kuitenkin puhutaan. Koululaitos nähdään joukkona yksittäisiä opettajia, jotka suorittavat opetussuunnitelmassa määritellyt opetustoimenpiteet.

    En ole havainnut, että  elämä olisi sarja standardoituja testejä, joista suoriutumalla voisi ansaita elantonsa. Jos elämä olisi yhtä Pisa-koetta, olisin rikas ja ylpeä saavutuksistani. En kiellä, etteikö Pisa-kokeissa mitattavista taidoista olisi hyötyä elämässä, mutta niistä selviytymiseen keskittyminen vie opetuksen harhateille. Pisa-taitoja voi oppia riittävästi samalla kun harjoittelee hyödyllisempiä taitoja.

    Jos opettaja voi varmimmin säilyttää työpaikkansa preppaamalla oppilaita selviytymään standardoiduista kokeista, opetus yksipuolistuu. Kun opetuksen tavoitteeksi tulee saada oppilaat suoriutumaan keskimääräistä paremmin vakiomuotoisista kokeista, kokeet määräävät opetuksen sisällön ja opetusmenetelmät. Kokeet taas on laadittu opettajien karsimiseksi jollain objektiivisella mittarilla. Se, että mittarin pitää olla tehokas, objektiivinen  ja mitata jotain täsmällisesti määriteltyä, estää ottamasta huomioon ja siten opettamasta taitoja, joita oppilaat tulevat elämässään tarvitsemaan.

    Vai voimmeko määritellä ja mitata täsmällisesti arkielämän tärkeät tiedot ja taidot? Nyt ja oppilaiden eliniän aikana?

    Mittarinlukijoille vastakkainen koulukunta näyttää ajattelevan, että koululaitosta ja kouluja pitää innostaa ja tukea ja niille pitää antaa tilaisuus kehittää opetusta. He tuntuvat uskovan, että opettajiin voi luottaa, että koulut osaavat arvioida oppijoiden osaamisen kehittymistä ja ovat halukkaita ja kykeneviä kehittämään itseään ja opetusta. Ettei muuta toimivaa vaihtoehtoa ole. Lähtökohtaisesti oletetaan, että ihmiset ovat vastuuntuntoisia, kehityskelpoisia ja halukkaita kehittymään.

    Mittarinlukijoiden vastustajat suhtautuvat nöyrästi kykyymme ymmärtää oppimista ja tulevaisuuden osaamistarpeita. Mittarinlukijat pelkistävät osaamiseen tarkasti määriteltyihin tietoihin ja taitoihin. Toisessa ääripäässä ajatellaan, että suurinta osaa tärkeistä elämäntaidoista ei voi eksplisiittisesti määritellä saati mitata eksaktisti, mutta jos koulussa tehdään samantyyppisiä juttuja kuin oletettavasti myöhemmin elävässä elämässä, opittaneen oikeansuuntaisia tietoja ja taitoja.

    (Yllä tarkastelin oppilaiden testaamista huonojen opettajien karsimiseksi. Pikkuisen saman suuntaisin perustein ollaan kahta mieltä testaamisen järkevyydestä oppimiselle. Ehkä jonain päivänä livautan tähän muutaman rivin ajatuksiani siitäkin.)

    Tutkiva oppiminen yms. hienoa

    Jutut tutkivasta oppimisesta kiehtovat minua. Minusta tuntuu, että sen minkä olen oppinut, olen oppinut tutkimalla. Tuntuu, että 'perinteisellä' tavalla oppiessa jotain olennaista jää puuttumaan. On oppinut paljon, muttei kuitenkaan osaa tehdä mitään.

    Miksi siis kouluopetus ei perustu tutkivaan oppimiseen? Vai perustuuko? Tunnistaisinko tutkivan oppimisen, jos sellaista näkisin?

    Kirjoista ei opi ymmärtämään eikä varsinkaan ohjaamaan tutkivaa oppimista. Tietysti kirjallisuuteenkin pitää tutustua, mutta ...

    "Tekemään oppii tekemällä." Mitään uutta ei kuitenkaan opi, jos tekee vanhalla tavalla. Uudella tavalla tekeminen taas vaatii tolkuttomasti aikaa ja tarmoa. Vai vaatiiko?

    Tutkivan oppimisen hanke aloitetaan määrittelemällä tutkimuskohde. Sen jälkeen

    Tekemällä oppii, että vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Muutos vaatii

    Tutkiva oppiminen ja käyttöteoriat Kirjoitan tätä mitättömällä opetuskokemuksella ja hyvin vähäisillä tiedoilla oppimisen teorioista. Sen verran tiedän koulun arjesta, etten kuvittele alla esittämieni ajatusten sellaisinaan olevan ratkaisu kaikkiin koulun haasteisiin, mutta silti olen innoissani.

    Tutkiva oppiminen neuvotaan aloittamaan tutustuttamalla oppijat olemassa oleviin käyttöteorioihinsa (ajatusmalli, mental model, ennakkokäsitys tai -uskomus, terve järki) tarkasteltavasta ilmiöstä. Tämä kirjoitus kuvastaa minun tämän hetkisiä käyttöteorioitani oppimisesta.

    Wikipedia ja muut lähteet väittävät, että käyttöteoriani on ties mistä uskomuksista, satunnaisista yksittäisistä tapauksista tekemistäni yleistyksistä yms. kokoon harsiutunut ajatusrakennelma, jota  pidän  absoluuttisena totuutena, vaikka se on sisäisesti ristiriitainen ja ristiriidassa sen kanssa, miten moni muu näkee maailman.  En kuulemma ole rakentanut enkä milloinkaan tietoisesti arvioinut käyttöteoriaani, vaan se on elämäni varrella rakentunut omia aikojaan kokemusteni perusteella.

    Minusta tuntuu uskottavalta, että joiltain osin käsitykseni ihmisluonnosta on rakentunut jo ennen kouluikää, jolloin kykyni kriittiseen ajatteluun ei ole ollut kovin kummoinen. Näkemykseni oppimisesta perustunee lapsuuteeni, omiin koulukokemuksiini, kiinnostuksen kohteisiini, työkokemukseeni ——

    Tulin kirjoittaneeksi pitkälti pähkäilyä käyttöteorioista noin yleensä. Ehkä käyttöteorioistaan ei saa selkoa kuin penkomalla ajatuksiaan ullakon perukoita myöten. Ehkä ilmiöoppiminen parhaimmillaan onkin sitä, että täsmällistä työsuunnitelmaa ja tavoitetta ei määrätä etukäteen vaan edetään, minne mielenkiinto ja tiedonhalu vie.  Löytöretkeillään, eikä löytöretkellä voi tietää, mitä löydettävää tulee vastaan.

    Eräässä pakinassa kapteeni James Cook anoi hallitsijalta rahaa löytöretkelleen:

    "Löytöretken tavoite: Löytää keskikokoinen manner eteläiseltä pallonpuoliskolta ja pieni paratiisimainen saari Tyynen Meren keskeltä.

    Löytöretken vaiheet: ..."

    Joissain kulttuureissa on kouluopetuksessakin arvostettu väittelytaitoa, kykyä inttää todeksi jotain vääräksi tietämäänsä. Eli vahvistaa uskoaan käyttöteorioihinsa niiden kriittisen arvioinnin sijasta. Mediaväki näytään vieläkin koulutettavan lietsomaan inttäjäisiä. Tutkiva oppiminen voisi inttämisen sijasta totuttaa nöyrään yhteisölliseen totuuden etsintään.

    Entä jos estoitta avaisimme käyttöteoriamme toistemme nähtäviksi ja alkaisimme koota niistä jotain järkevää? Ei todisteltaisi omaa näkökantaa oikeaksi ja kaverin näkökantaa vääräksi vaan alettaisiin uteliaan ennakkoluulottomasti  tutkia kaverin ajattelua, vaikka se olisi kuinka oudon ja typerän oloista. Vakuuttavuuden sijaan alettaisiinkin arvostaa tieteellistä nöyryyttä maailman monimutkaisuuden edessä. Olisi  OK pitää mielipiteensä, mutta yhtä OK olisi todeta, että kaverilla on fiksumpi näkemys.

    Syyt ja perustelut innostukseeni tutkivasta oppimisesta

    "Rationaaliset" perusteluni tutkivan oppimisen erinomaisuudelle esitän edempänä, mutta "terve järkeni" sanoo, että tutkiva oppiminen on hieno homma. Miksiköhän?

    Suht mukava isäni oli yhdenlainen kylän Pelle Peloton, korjaili koneita, rakenteli työtä helpottavia laitteita ja jaksoi selvitellä, miten koneet ja laitteet toimivat. Minä seurasin usein vierestä ja isompana yritin itse samaa. Nämä muistotko synnyttävät minussa vahvan tunteen, että tutkiva oppiminen on kaikille paras ja hauskin — oikeastaan ainoa — tapa oppia.

    Olen aina ollut utelias tutkija tutkivan oppimisen mielessä — jään helposti koukkuun jännittävien ilmiöiden tutkimiseen. Tästä taipumuksestani johtunee uskoni siihen että,

  • kaikki koululaiset odottavat tilaisuutta päästää irti uteliaisuutensa;
  • yksikään koululainen ei koskaan halua päästä vähällä läpi kursseista, koska kaikkia ajaa sisäinen palo oppia;
  • sisäisen palon oppia voi sammuttaa vain väkivalloin
  • Mihin kaikkeen voikaan ihastua?

    Ihastuin differentiaaliyhtälöihin ymmärrettyäni, että niillä voi kuvata dynaamisten järjestelmien toimintaa ja simuloimalla nähdä, miten järjestelmä — eläinpopulaation, mekaaninen järjestelmä, lentokone, ilmakehä — toimii. Siksi myöhemmin tässäkin jutussa tyrkytän dynaamisten järjestelmien tutkimista opetukseen.  Ihastukseni takia ne tuntuvat ilman muuta parhailta ilmiöiltä koulussa tutkittaviksi — niitä tutkiessa oppii kaiken oleellisen niin matematiikasta kuin fysiikastakin.

    Muistan harjoitustehtävän, jossa laskettiin, paljonko kannattaa investoida kalastuslaivastoon, kun kalakanta lisääntyy tietyn — yleisesti todenmukaisena pidetyn — yhtälön mukaan: Taloudellisinta oli pyytää kalat sukupuuttoon parissa vuosikymmenessä. Kalakanta säästyi vain hyvin pienellä diskonttauskorolla ja mikäli hyväksyi surkean pienen tuoton sijoitetulle pääomalle.

    Tämä muutti käsitykseni yritystoiminnasta. Pienellä maatilalla olin oppinut, että elinkeino periytyy sukupolvelta toiselle ja sitä varjellaan sen mukaan. Ajattelin, ettei kukaan ole niin tyhmä, että sahaisi omaa oksaansa. Oli opettavaista laskea, että voi olla taloudellisesta kannattavaa tuhota elinkeinonsa ja sijoittaa voitot kannattavampaan bisnekseen. Vielä opettavaisempaa oli lukea, että näin oikeasti tehtiin: Moni saaliskala pyydettiin lähes sukupuuttoon niin, että kalastus tuli kannattamattomaksi.

    Joku voisi epäillä, että kalastustehtävä annettiin meille laskettavaksi ideologisista syistä. Miten suhtautua ilmiöihin, jotka joidenkin mielestä ovat ideologisesti värittyneitä? Vältelläkö niiden tutkimista vai keskittyäkö niihin?

    Draft: Ilmiöiä pähkäiltäväksi — Ilmastonmuutos

    Katugallupeissa monet haastatelluista ilmoittavat joko uskovansa kasvihuoneilmiöön tai pitävänsä sitä huuhaana, vaikka uskon – intuition tai fiiliksen – sijasta kantansa voisi perustaa fysiikan lainalaisuuksiin.

    Pähkäilykerhossa pyritään siihen, että jokainen äänestysikäinen ymmärtää kasvihuoneilmiön ja muiden vastaavien keskeisten kysymysten luonnontieteellisen taustan ja osaa arvioida yhteiskunnallisessa päätöksenteossa käytettäviä väitteitä myös luonnontieteellisen tiedon pohjalta. Yhteiskunnallinen päätöksenteko on arvovalintojen tekemistä, mutta ei ole hyvä, jos päättäjien annetaan perustella arvovalintojaan väittämällä, että tieteellisesti ottaen musta on valkoista.

    Pähkäilykerhojen tutkimushankkeissaan kerholaiset ovat tutustuneet kvalitatiivisesti kasvihuoneilmiöön liittyviin keskeisiin luonnontieteellisiin ilmiöihin. He ovat laatineet pelkistetyn tasemallin ilmakehästä ja arvioineet massa- ja energiataseiden suuruusluokkia ja niiden avulla ilmiöiden ajallista kehittymistä. Olemme myös tutustuneet ilmastotutkijoiden käyttämään ilmastomallinnuksen periaatteisiin ja siihen liittyviin epävarmuuksiin. Kerholaiset ovat arvioineet ilmastokeskustelussa käytettyjen väitteiden tieteellistä pohjaa.

    Ilmastotutkimus avaa lukemattomia tutkimuskysymyksiä, joten kasvihuoneilmiö teeman puitteissa kerholaiset ovat suuntautuneet moniin eri suuntiin.

    Ilmastonmuutoksen osalta eniten on pähkäilty ilmastomuutoskeskustelun näennäistieteellisyyttä.

    "Kerro jotain tästä kuvasta" pyytää facebook.

    Kysymys1 pikkuveljelle: Miten auttaa lukiolaisia simuloimaan pukkinosturin toimintaa: "Kuorma m riippuu massattomasta kelkasta. Millainen voima F(t) siirtää kuorman m lepoon kymmenen metriä eteenpäin mahdollisimman nopeasti.

    Kysymys2: Miten innostaa lukiolaisia innostumaan yllä kuvatun kaltaisista kysymyksistä.

    Draft: Ilmiöitä pähkäiltäväksi — Ilmastonmuutos

    Katugallupeissa monet haastatelluista ilmoittavat joko uskovansa kasvihuoneilmiöön tai pitävänsä sitä huuhaana, vaikka uskon – intuition tai fiiliksen – sijasta kantansa voisi perustaa fysiikan lainalaisuuksiin.

    Pähkäilykerhossa pyritään siihen, että jokainen äänestysikäinen ymmärtää kasvihuoneilmiön ja muiden vastaavien keskeisten kysymysten luonnontieteellisen taustan ja osaa arvioida yhteiskunnallisessa päätöksenteossa käytettäviä väitteitä myös luonnontieteellisen tiedon pohjalta. Yhteiskunnallinen päätöksenteko on arvovalintojen tekemistä, mutta ei ole hyvä, jos päättäjien annetaan perustella arvovalintojaan väittämällä, että tieteellisesti ottaen musta on valkoista.

    Pähkäilykerhojen tutkimushankkeissaan kerholaiset ovat tutustuneet kvalitatiivisesti kasvihuoneilmiöön liittyviin keskeisiin luonnontieteellisiin ilmiöihin. He ovat laatineet pelkistetyn tasemallin ilmakehästä ja arvioineet massa- ja energiataseiden suuruusluokkia ja niiden avulla ilmiöiden ajallista kehittymistä. Olemme myös tutustuneet ilmastotutkijoiden käyttämään ilmastomallinnuksen periaatteisiin ja siihen liittyviin epävarmuuksiin. Kerholaiset ovat arvioineet ilmastokeskustelussa käytettyjen väitteiden tieteellistä pohjaa.

    Ilmastotutkimus avaa lukemattomia tutkimuskysymyksiä, joten kasvihuoneilmiö teeman puitteissa kerholaiset ovat suuntautuneet moniin eri suuntiin.

    Ilmastonmuutoksen osalta eniten on pähkäilty ilmastomuutoskeskustelun näennäistieteellisyyttä.

    Miten auttaa lukiolaisia simuloimaan pukkinosturin toimintaa: "Kuorma m riippuu massattomasta kelkasta. Millainen voima F(t) siirtää kuorman m lepoon kymmenen metriä eteenpäin mahdollisimman nopeasti.

    Miten innostaa lukiolaisia innostumaan yllä kuvatun kaltaisista kysymyksistä. … Opettaja työnsä kehittäjänä Aineenopettajan pedagogisiin opintoihin kuuluu kurssi "opettaja työnsä tutkijana". Suunnittelin kurssin puitteissa perehtyväni tutkivaan oppimiseen. Luulin kykeneväni perustelemaan tutkimiseksi sen, että perehdyn tutkivaan oppimiseen ja rakennan sen käyttöönotosta skenaarion, joka tuo esille olennaisia kysymyksiä tarvittavasta muutoksesta.

    Törmäsin melkoiseen käsitesekamelskaan. Tutkiva oppiminen, ilmiöpohjainen oppiminen, ongelmalähtöinen oppiminen, inquire based learning, — —. Entä jos tutkiva yms. oppiminen on vallan muuta kuin luulen sen olevan? Entä jos jokainen kirjojen, luentojen ja kaikenlaisen hypetyksen perusteella tutkivasta yms. oppimisesta innostunut on ymmärtänyt sen omalla tavallaan?

    Päädyin siihen, että käsitteitä on enemmän kuin asioita. Käytän sekaisin käsitteitä "tutkiva oppiminen" ja "ilmiöpohjainen oppiminen".

    Wikipedian mukaan tutkivan oppimisen hanke aloitetaan määrittelemällä sille aihepiiri: "Mielekäs aihepiiri on yleensä useita oppiaineita integroiva ilmiö, joka tarjoaa mahdollisuuden erilaisten tarkastelutapojen yhdistämiseen." Kuulostaa, kuin käynnisteillä olisi parin viikon ellei peräti kuukausien mittainen tutkimushanke.

    Toisaalta olen ymmärtänyt, että tutkivan oppimisen hankkeen voi toteuttaa yhden matematiikan tunnin puitteissa. Voiko tutkiva oppiminen tarkoittaa soveltavien (=sanallisten?) tehtävien ratkaisemista?

    En kuitenkaan onnistunut kääntämään kurssia sellaiseksi, että olisin voinut perehtyä siihen, mitä tutkiva oppiminen oikeastaan on, koska kurssin tavoitteena on opettaa, miten laatia tutkimushypoteesi ja suunnitella koejärjestely, jolla testata, onko hypoteesi validi.

    Hyvä sellaisenkin tutkimuksen tekemiseen on perehtyä, mutta miten laatia käytännön kannalta mielekäs tutkimushypoteesi aiheesta, josta ei tunne kuin pinnallisen hypetyksen? Tuollainen tutkimus tuntui hankalalta siksikin, että olen niin utelias ja tiedonhaluinen, etten kuitenkaan osaisi tyytyä siihen, että jonkin tilastollisen laskelman mukaan menetelmä A on parempi kuin menetelmä B. Haluaisin kysyä koehenkilöiltä, miksi. Kysyä haastatelluilta, mitä päässäsi liikkui kun vastasit noin?

    "Terve järkeni" on muistavinaan, että oppimisen tutkimuksen yksi isoja vallankumouksia tapahtui, kun luovuttiin liian tiukasta positivismin vaatimuksesta tutkimuksen tekemisessä silloin kun ei muuten saatu otetta ihmisten päiden sisäisiin tapahtumiin. Yritettiin yhdistellä tutkijoiden ja koehenkilöiden käsityksiä siitä, mitä tietyssä kokeessa tapahtui ja mitä on oppiminen.

    Aiemmin oppimista tutkittiin mittaamalla, kuinka hyvin koehenkilöt muistivat merkityksettömiä numerosarjoja kun heitä palkittiin ja rangaistiin eri tavoin. Merkityksettömiä numerosarjoja käytettiin, etteivät koehenkilöiden mielessä syntyvät assosiaatiot häiritse kokeen toistettavuutta.

    "Entä, jos varsinainen oppiminen on mielensisäisten assosiaatioiden rakentumista?", joku kysyi. "Ja millä perusteella keskittyä tutkimaan palkkioiden ja rangaistusten vaikutusta oppimiseen?"

    Tehtiin eksaktia tutkimusta tyhjän päällä olevien oletusten varassa. Nykyään kouluista mitataan eksaktisti tuloksia, jotka pahimmillaan eivät kerro mitään  oppimisesta ja parhaimmillaankin kattavat olennaisesta oppimisesta vain kapean siivun.

    Harjoitustutkimuksemme kääntyi opettajien uskomusten tarkastelemiseksi. Päätimme perehtyä webissä käytäviin keskusteluihin tutkivasta oppimisesta ja arvioida, löytyykö mielipiteiden taustalta joitakin tyypillisiä käyttöteorioita. Sinänsä mielenkiintoinen aihe vaikkei ehkä osukaan tutkivan oppimisen kehittämisen ytimeen.

    Webistä löysimme joitakin blogitekstejä, joissa kannatettiin ilmiöpohjaista oppimista, mutta kunnon keskusteluja aiheesta emme löytäneet. Sen sijaan löysimme keskusteluja yksilöllisestä oppimisesta. Yksilölliseen oppimiseen siirtyminen vaatii sekin uskomusten ja käyttöteorioiden reivaamista, joten ehkä noiden keskustelujen analysointi tuottaa jotain alkuperäiselle tavoitteellemme mielenkiintoista.

    Ehkä ilmiöoppiminen parhaimmillaan on sitä, että täsmällistä työsuunnitelmaa ja tavoitetta ei määrätä etukäteen, vaan edetään, minne mielenkiinto ja tiedonhalu vie. Löytöretkeillään, eikä löytöretkellä voi tietää, mitä löydettävää tulee vastaan.

    Opettaja työnsä kehittäjänä

    Aineenopettajan pedagogisiin opintoihin kuuluu kurssi "opettaja työnsä tutkijana". Suunnittelin kurssin puitteissa perehtyväni tutkivaan oppimiseen. Luulin kykeneväni perustelemaan tutkimiseksi sen, että perehdyn tutkivaan oppimiseen ja rakennan sen käyttöönotosta skenaarion, joka tuo esille olennaisia kysymyksiä tarvittavista muutoksista opetuksessa ja käyttöteorioistamme.

    Törmäsin melkoiseen käsitesekamelskaan. Tutkiva oppiminen, ilmiöpohjainen oppiminen, ongelmalähtöinen oppiminen, inquire based learning, — —.  Entä jos tutkiva yms. oppiminen on vallan muuta kuin luulen sen olevan? Entä jos jokainen kirjojen, luentojen ja kaikenlaisen hypetyksen perusteella tutkivasta yms. oppimisesta innostunut on ymmärtänyt sen omalla tavallaan?

    Päädyin arvioon, että käsitteitä on enemmän kuin asioita. Hypettäjät tuottavat enemmän uusia käsitteitä kuin uutta asiaa.

    Wikipedian mukaan tutkivan oppimisen hanke aloitetaan määrittelemällä sille aihepiiri: "Mielekäs aihepiiri on yleensä useita oppiaineita integroiva ilmiö, joka tarjoaa mahdollisuuden erilaisten tarkastelutapojen yhdistämiseen." Kuulostaa, kuin käynnisteillä olisi parin viikon ellei peräti kuukausien mittainen tutkimushanke.

    Toisaalta olen ymmärtänyt, että tutkivan oppimisen hankkeen voi toteuttaa yhden matematiikan tunnin puitteissa. Voiko tutkiva oppiminen tarkoittaa soveltavien (=sanallisten?) tehtävien ratkaisemista?

    En kuitenkaan onnistunut kääntämään kurssia sellaiseksi, että olisin voinut perehtyä siihen, mitä tutkiva oppiminen oikeastaan on, koska kurssin tavoitteena on opettaa, miten laatia tutkimushypoteesi ja suunnitella koejärjestely, jolla testata, onko hypoteesi validi.

    Hyvä sellaisenkin tutkimuksen tekemiseen on perehtyä, mutta miten laatia käytännön kannalta mielekäs tutkimushypoteesi aiheesta, josta ei tunne kuin pinnallisen hypetyksen? Tuollainen tutkimus tuntui hankalalta siksikin, että olen niin utelias ja tiedonhaluinen, etten kuitenkaan osaisi tyytyä siihen, että jonkin tilastollisen laskelman mukaan menetelmä A on parempi kuin menetelmä B. Haluaisin kysyä koehenkilöiltä, miksi. Kysyä haastatelluilta, mitä päässäsi liikkui kun vastasit noin?

    "Terve järkeni" on muistavinaan, että oppimisen tutkimuksen yksi isoja vallankumouksia tapahtui, kun luovuttiin liian tiukasta positivismin vaatimuksesta tutkimuksen tekemisessä silloin kun ei muuten saatu otetta ihmisten päiden sisäisiin tapahtumiin. Yritettiin yhdistellä tutkijoiden ja koehenkilöiden käsityksiä siitä, mitä tietyssä kokeessa tapahtui ja mitä on oppiminen.

    Aiemmin oppimista tutkittiin mittaamalla, kuinka hyvin koehenkilöt muistivat merkityksettömiä numerosarjoja kun heitä palkittiin ja rangaistiin eri tavoin. Merkityksettömiä numerosarjoja käytettiin, etteivät koehenkilöiden mielessä syntyvät assosiaatiot häiritse kokeen toistettavuutta.

    "Entä, jos varsinainen oppiminen on mielensisäisten assosiaatioiden rakentumista?", joku hörhö kysyi. "Ja millä perusteella keskittyä tutkimaan palkkioiden ja rangaistusten vaikutusta oppimiseen?"

    Tehtiin eksaktia tutkimusta tyhjän päällä olevien oletusten varassa. Nykyään kouluista mitataan eksaktisti tuloksia, jotka pahimmillaan eivät kerro mitään  oppimisesta ja parhaimmillaankin kattavat olennaisesta oppimisesta vain kapean siivun.

    Harjoitustutkimuksemme kääntyi opettajien uskomusten tarkastelemiseksi. Päätimme perehtyä webissä käytäviin keskusteluihin tutkivasta oppimisesta ja arvioida, löytyykö mielipiteiden taustalta joitakin tyypillisiä käyttöteorioita. Sinänsä mielenkiintoinen aihe vaikkei ehkä osukaan tutkivan oppimisen kehittämisen ytimeen.

    Harmi kyllä, emme löytäneet aiheesta keskustelua.

    Pähkäilyä käyttöteorioista

    Käyttöteorian avulla tulkitsen havaintojani asioiden tilasta ja muodostan käsitykseni parhaista toimenpiteistä saattaa maailma raiteilleen.

    Kuvaavaa ihmismielelle on kutsua käyttöteorian kaltaista ristiriitojen sekamelskaa terveeksi järjeksi. Terve järkeni — intuitioni? — on mielipiteeni ja vakaumukseni, jota eivät toisinajattelijoiden puheet eivätkä muiden totena pitämät uutiset maailmantapahtumista horjuta. Löydän aina jostain ajatuksiani tukevan harvinaisen yksittäistapauksen, joka on , ellei tapahtunut niin ainakin olisi saattanut tapahtua tai on todellakin tapahtunut, saattanut tapahtua, mutta jäänyt huomaamatta tai sensuroitu.

    Virheellisen käsityksemme esimerkiksi Kuun vaiheiden synnystä korjaamme helpommin kuin muutamme esimerkiksi poliittisia mielipiteitämme tai käsityksiämme siitä, millaista opetuksen pitäisi olla. Tuskin siksi, että Kuun vaiheet voi perusteella kovalla luonnontieteellä vaan siksi, ettei Kuun vaiheilla ole meille suurtakaan merkitystä. Evoluutio onkin jo toinen juttu.

    Terveen järkeni tekemiä päätöksiä  perustelen — rationalisoin uskomuksiani — toinen toistaan kekseliäämmillä argumenteilla, jotka omasta mielestäni ovat aukottoman rationaalisia kuin itse matematiikka, mutta joiden logiikkaa ja aksiomia toisten on usein mahdoton ymmärtää. Joskus perusteluni eivät toisten mielestä edes liity tarkasteltavaan asiaan.

    Ymmärrän, että käyttöteoria on erilaisten elämän kokemusten myötä  muodostunut kullekin omanlaisekseen, mutta se ei horjuta uskoani oman ajatteluni ylivertaisuuteen: Ajattelen helposti, että muut eivät tajua totuuttani, koska ovat minua tyhmempiä. Minusta on naurettavaa, että 80% ihmisistä pitää itseään keskimääräistä fiksumpina. Silti usein pidän itseäni keskimääräistä fiksumpana vaikken vaatimattomuuttani tuo viisauttani aina esille.

    Uskoamme käyttöteorioidemme totuuteen pitää yllä se, että niiden avulla suodatamme automaattisesti hömpän faktoista: Se on hömppää, mikä ei tue uskomuksiamme.

    Uskoamme käyttöteorioihimme vahvistaa se, että niiden avulla suodatamme automaattisesti hömpän faktoista: Se on hömppää, mikä ei tue uskomuksiamme. Jos huomaamattaan tulee katselleeksi maisemia ruusunpunaiset lasit päässä, saattaa vakuuttua siitä, että maailman on ruusunpunainen.

    Arvioihimme  opetusmenetelmistä ja muista maailman ilmiöistä vaikuttanee se, millaisen ihmiskuvan ja maailmankuvan kautta niitä arvioimme. TV-dokumentissa teksasilainen farmari kertoi pitäneensä tieteellisiä tutkimuksia ilmastonmuutoksesta kommunistien juonena, kunnes kristitty republikaaninen ilmastotutkija tuli hänen kotiseudulleen todistamaan, että kyseessä on tieteellinen tosiasia.

    Miksi tulin valinneeksi juuri teksasilaisen republikaanin ilmastoskeptikon esimerkiksi lujasta luottamuksesta tyhjän päällä oleviin ennakkoluuloihin?

    Kyse on tärkeästä asiasta ja lisäksi Yhdysvalloissa puoluekanta on selvästi tärkein ilmastoskeptisyyttä selittävä tekijä. Esimerkiksi koulutus tai tietämys luonnontieteistä vaikuttavat vain vähän.

    Esimerkin taisin tulla valinneeksi kuitenkin sen takia, että minulla on taipumus havaita republikaanien ajattelun heikkoudet ja demokraattien ajattelun vahvuudet. Se vahvistaa mukavasti ideologisia ennakkoluulojani.

    Ideologiat ja muoti-ilmiöt ovat yhteiskunnallisia käyttöteorioita, jotka saattavat ohjata esimerkiksi tutkimuksen rahoitusta ja arviointia.

    Tärkeä syy vankkaan uskoomme omiin käyttöteorioihimme on se, että kaikesta huolimatta ne toimivat.  Käyttöteoria on usein parempi vaihtoehto kuin odotella absoluuttista tieteellistä totuutta. Kun sapelihammastiikeri karjaisi, ei kannattanut jäädä miettimään optimaalisinta tapaa pelastua saati jäädä odottamaan varmaa totuutta pedon vaarallisuudesta. Parasta oli paeta ja uskoa, että oli saaliiksi jäänyttä kaveria fiksumpi pakenija.


    Alkuperäinen tarkoitukseni oli kuvailla, miten minun ymmärtääkseni toimisi unelmakoulu, mutta aloin miettiä, olisiko jotain vielä hienompaa unelmaa kuin täydellinen koulu. Päädyin unelmoimaan pähkäilykerhoista.

    Pähkäilykerhoissa hämmästellään tämän meidän maailmamme ilmiöitä ja pohdiskellaan ratkaisuja ihmisen, Suomen, EU:n ja ihmiskunnan haasteisiin.

    Pähkäilykerhot eivät hirveästi poikkea nykyajan koulusta: Pääosassa ovat kouluikäiset lapset ja nuoret ja pähkäilykerhojen toimintaa ohjaavat pedagogisen pätevyyden omaavat ohjaajat.

    Pähkäilykerhojen tavoitteena on —kuten nykykoulujenkin — valmentaa uudet sukupolvet pärjäämään elämässä. Perinteisestä koulusta poiketen pähkäilykerhojen oletuksena on: "future ain't what it used to be" eli "huominen ei ole uusi eilinen". Tulevan sukupolven pitää itse luoda viisautensa, jolla pärjätä. He joutuvat arvioimaan, mikä meidän viisauksistamme on heille hyödyksi,mikä haitaksi.

    Pähkäilykerhojen työskentelyn lähtökohtana ovat tämän meidän maailmamme haasteet ja mielenkiintoiset jutut. Lasten vanhemmilla, yrityksillä ja julkisilla laitoksilla on aikaa osallistua pähkäilyyn maailmanmenosta, luomaan yhteistä ymmärrystä esimerkiksi ilmastonmuutoksesta tai Suomen talouden hoidosta.

    Pähkäilykerhoissa perehdytään tulevaisuuden haasteiden lisäksi tai niiden synnyttämän kiinnostuksen myötä Shakespeareen, Newtoniin ja muihin tieteen ja taiteen suurmiehiin.

    Suurmiesten roolia kehityksessä pohditaan sitäkin: Onko aika ollut kypsä jonkun tiivistää yhteisön kehittämä viisaus vai onko tieteen tai taiteen suurmies oikeasti vienyt kehitystä ison harppauksen eteenpäin. Kuinka moni muu kehitteli samoja ajatuksia kuin Newton? Entä samoja ajatuksia kuin Einstein? Moni ja ei kukaan.


    Tutkiva oppiminen, Ilmiöpohjainen oppiminen

    Sen minkä olen oppinut, olen mielestäni oppinut tutkivan oppimisen menetelmällä, jonka luulen jokseenkin samaksi kuin ilmiöpohjaisen oppimisen tai ongelmalähtöisen oppimisen. Koska minusta tuntuu, että tutkiva oppiminen sopisi kouluopetukseen, päätin perehtyä siihen tutkivan oppimisen vaihejaon mukaisesti.

    1) Kontekstin luominen ja ongelmien asettaminen

    Konteksti: Ilmiöpohjainen ja tutkiva oppiminen koulussa.

    Ilmiöpohjaiselle oppimiselle tyypillistä on ylittää ainerajat, mutta tarkasteluni rajoittuu matematiikan, tietotekniikan ja fysiikan opetukseen, kosken muusta opetuksesta tiedä mitään.

    Ongelmat, kysymykset:

  • Poikkeavatko ilmiöpohjainen oppiminen, tutkiva oppiminen ja ongelmalähtöinen oppiminen olennaisesti toisistaan?
  • Miksi koulussa pitäisi (ei pitäisi) harjoittaa ilmiöpohjaista oppimista?
  • Miten toteuttaa ilmiöpohjaista oppimista?
  • Millaista osaamista ilmiöpohjainen oppiminen tuottaa verrattuna "perinteiseen" kouluopetukseen?
  • 2) Omiin käyttöteorioihin tutustuminen

    Ymmärtääkseni käyttöteoriat ja "terve järki" tarkoittavat suuriin piirtein samaa.  >>>> Tutkiva oppiminen ja käyttöteoriat

    3) Kriittinen arviointi

    Tutkivan oppimisen vaihejaon mukaan minun pitäisi tässä arvioida kriittisesti käyttöteorioitani ja alussa asettamaani ongelman asettelua.

    Opettaminen on aina ennen kaikkea oppijoiden ohjaamista — vuorovaikutusta luokan ja yksittäisten oppijoiden kanssa. Näyttää siltä, että varsinaisesta opettamisesta en osannut kirjoittaa juuri mitään, koska ilman opetuskokemusta on vaikea eläytyä opetustilanteeseen.

    Ilmiöpohjaisen oppimisen kehittämiseksi on kokeilemalla selvitettävä, millä tyylillä, asenteella ja menetelmillä ohjata oppijoita.Tutkivan oppimisen kehittämiseksi sitä kannattanee kokeilla pienimuotoisesti, mutta siihen tottuminen vaatii aikaa, joten mahdolliset hyödyt realisoituvat vasta, jos sitä sovelletaan riittävän pitkään ja laajasti.

    Tuntuu, että jos lukio nähdään preppauskurssina nykyisen kaltaisiin ylioppilaskirjoituksiin, lukiossa ei kannata soveltaa tutkivaa oppimista. Ylioppilaskirjoituksiin lienee tehokkaampaa valmistautua laskeskelemalla vanhoja yo-tehtäviä.

    Mutta ylioppilaskirjoitukset ovat ne läpäiseville elämän viimeiset ylioppilaskirjoitukset. Muita vastaavia taitoja edellyttäviä tilanteita ovat pääsykokeet ja opiskeluaikaiset tentit, mutta valmistumisen jälkeen tarvitsee kovin toisenlaisia taitoja kuin tenteissä.

    "Ei trigonometriaa ilman teodoliittia."

    Oppimista minua enemmän tutkineen ja pohtineen  näkemyksiä.


    Draft: Pähkäilykerhoja kaikenikäisille Tarkoitukseni oli kuvailla, miten minun ymmärtääkseni toimisi unelmakoulu, mutta aloin miettiä, olisiko jotain vielä hienompaa unelmaa kuin täydellinen koulu. Päädyin unelmoimaan pähkäilykerhoista.

    Pähkäilykerkoissa hämmästellään tämän meidän maailmamme ilmiöitä ja pohdiskellaan ratkaisuja ihmisen, Suomen, EU:n ja ihmiskunnan haasteisiin.

    Pähkäilykerhot eivät hirveästi poikkea nykyajan koulusta: Pääosassa ovat kouluikäiset lapset ja nuoret ja pähkäilykerhojen toimintaa ohjaavat pedagogisen pätevyyden omaavat ohjaajat.

    Pähkäilykerhojen tavoitteena on —kuten nykykoulujenkin — valmentaa uudet sukupolvet pärjäämään elämässä. Perinteisestä koulusta poiketen pähkäilykerhojen oletuksena on: "future ain't what it used to be" eli "huominen ei ole uusi eilinen". Tulevan sukupolven pitää itse luoda viisautensa, jolla pärjätä. He joutuvat arvioimaan, mikä meidän viisauksistamme on heille hyödyksi,mikä haitaksi.

    Pähkäilykerhojen työskentelyn lähtökohtana ovat tämän meidän maailmamme haasteet ja mielenkiintoiset jutut. Lasten vanhemmilla, yrityksillä ja julkisilla laitoksilla on aikaa osallistua pähkäilyyn maailmanmenosta, luomaan yhteistä ymmärrystä esimerkiksi ilmastonmuutoksesta tai Suomen talouden hoidosta.

    Pähkäilykerhoissa perehdytään tulevaisuuden haasteiden lisäksi tai niiden synnyttämän kiinnostuksen myötä Shakespeareen, Newtoniin ja muihin tieteen ja taiteen suurmiehiin.

    Suurmiesten roolia kehityksessä pohditaan sitäkin: Onko aika ollut kypsä jonkun tiivistää yhteisön kehittämä viisaus vai onko tieteen tai taiteen suurmies oikeasti vienyt kehitystä ison harppauksen eteenpäin. Kuinka moni muu kehitteli samoja ajatuksia kuin Newton? Entä samoja ajatuksia kuin Einstein? Moni ja ei kukaan.

    3) Kriittinen arviointi

    Education

    http://blogs.kqed.org/mindshift/2014/04/to-advance-education-we-must-first-reimagine-society/

    Kansalaisen talousymmärrys

    Vaalit ovat tulossa ja ehdokkaat puhuvat Kreikan veloista, Suomen talouden kestävyysvajeesta, ostovoiman lisäämisen välttämättömyydestä, verojen laskemisen välttämättömyydestä tai niiden ennallaan pitämisen välttämättömyydestä, hyvinvointivaltion rönsyistä, yli varojen elämisestä, —  —. Lista on pitkä kuin luvassa oleva nälkävuosien jakso.

    Vaalit ovat tulossa ja ehdokkaat puhuvat Kreikan veloista, Suomen talouden kestävyysvajeesta, ostovoiman lisäämisen välttämättömyydestä, verojen laskemisen välttämättömyydestä tai niiden ennallaan pitämisen välttämättömyydestä, hyvinvointivaltion rönsyistä, yli varojen elämisestä, —  —. Lista on pitkä kuin luvassa oleva nälkävuosien jakso.

    Minusta tuntuu, että minulta puuttuu  riittävän hyvä talouden keskinäisvaikutuksia kuvaava käyttöteoria. Minusta tuntuu, että puheissaan poliitikot ja muut vaikuttajat yliyksinkertaistavat talouden keskinäisvaikutuksia, mutta en käyttöteoriani ei riitä tuottamaan selkeitä argumentteja, mikä heidän jutuissaan tuntuu olevan pielessä. Kansalaisen talousymmärrys Vaalit ovat tulossa ja ehdokkaat puhuvat Kreikan veloista, Suomen talouden kestävyysvajeesta, ostovoiman lisäämisen välttämättömyydestä, verojen laskemisen välttämättömyydestä tai niiden ennallaan pitämisen välttämättömyydestä, hyvinvointivaltion rönsyistä, yli varojen elämisestä, —  —. Lista on pitkä kuin luvassa oleva nälkävuosien jakso.

    Minusta tuntuu, että minulta puuttuu  riittävän hyvä talouden keskinäisvaikutuksia kuvaava käyttöteoria. Minusta esimerkiksi tuntuu, että puheissaan poliitikot ja muut vaikuttajat puheissaan yliyksinkertaistavat talouden keskinäisvaikutuksia, mutta käyttöteoriani ei riitä tuottamaan selkeitä perusteluita, mikä heidän jutuissaan tuntuu olevan pielessä.

    Pelkään pahoin, että minun laillani monet ihmiset  — myös poliitikot ja muut päättäjät  — jäävät talousymmärryksessään koulussa opitun varaan. Ajan uhraaminen pieneen taloustieteen käyttöteorioiden verryttelyyn voisi olla perusteltua.


    Ilmiö pähkäiltäväksi — Ilmastonmuutos

    Tiedemiehet väittävät ilmastonmuutoksen olevan vakava uhka ihmiskunnan hyvinvoinnille ellei peräti olemassaololle.

    Katugallupeissa monet haastatelluista ilmoittavat joko uskovansa kasvihuoneilmiöön tai pitävänsä sitä huuhaana. Voisiko koulu tarjota mitään uskoa – intuitiota tai fiilistä – tukevampaa perustetta tulevien äänestäjien näkemyksille?

    Kasvihuoneilmiö tarjoaa monia erilaisia kysymyksiä selvitettäväksi opiskelijoiden kiinnostuksen mukaan. Vaikka ilmastomallinnus on monimutkaista, jo koulun luonnontieteiden ja matematiikan tiedoilla voisi perusasioista tehdä laskelmia ja malleja.

    ymmärtää kasvihuoneilmiön ja muiden vastaavien keskeisten kysymysten luonnontieteellisen taustan ja osaa arvioida yhteiskunnallisessa päätöksenteossa käytettäviä väitteitä myös luonnontieteellisen tiedon pohjalta. Yhteiskunnallinen päätöksenteko on arvovalintojen tekemistä, mutta ei ole hyvä, jos päättäjien annetaan perustella arvovalintojaan väittämällä, että tieteellisesti ottaen musta on valkoista. Pähkäilykerhojen tutkimushankkeissaan kerholaiset ovat tutustuneet kvalitatiivisesti kasvihuoneilmiöön liittyviin keskeisiin luonnontieteellisiin ilmiöihin. He ovat laatineet pelkistetyn tasemallin ilmakehästä ja arvioineet massa- ja energiataseiden suuruusluokkia ja niiden avulla ilmiöiden ajallista kehittymistä. Olemme myös tutustuneet ilmastotutkijoiden käyttämään ilmastomallinnuksen periaatteisiin ja siihen liittyviin epävarmuuksiin. Kerholaiset ovat arvioineet ilmastokeskustelussa käytettyjen väitteiden tieteellistä pohjaa.

    Pähkäilykerkoissa hämmästellään tämän meidän maailmamme ilmiöitä ja pohdiskellaan ratkaisuja ihmisen, Suomen, EU:n ja ihmiskunnan haasteisiin.

    Pähkäilykerhot eivät hirveästi poikkea nykyajan koulusta: Pääosassa ovat kouluikäiset lapset ja nuoret ja pähkäilykerhojen toimintaa ohjaavat pedagogisen pätevyyden omaavat ohjaajat.

    Pähkäilykerhojen tavoitteena on —kuten nykykoulujenkin — valmentaa uudet sukupolvet pärjäämään elämässä. Perinteisestä koulusta poiketen pähkäilykerhojen oletuksena on: "future ain't what it used to be" eli "huominen ei ole uusi eilinen". Tulevan sukupolven pitää itse luoda viisautensa, jolla pärjätä. He joutuvat arvioimaan, mikä meidän viisauksistamme on heille hyödyksi,mikä haitaksi.

    Pähkäilykerhojen työskentelyn lähtökohtana ovat tämän meidän maailmamme haasteet ja mielenkiintoiset jutut. Lasten vanhemmilla, yrityksillä ja julkisilla laitoksilla on aikaa osallistua pähkäilyyn maailmanmenosta, luomaan yhteistä ymmärrystä esimerkiksi ilmastonmuutoksesta tai Suomen talouden hoidosta.

    Pähkäilykerhoissa perehdytään tulevaisuuden haasteiden lisäksi tai niiden synnyttämän kiinnostuksen myötä Shakespeareen, Newtoniin ja muihin tieteen ja taiteen suurmiehiin.

    Suurmiesten roolia kehityksessä pohditaan sitäkin: Onko aika ollut kypsä jonkun tiivistää yhteisön kehittämä viisaus vai onko tieteen tai taiteen suurmies oikeasti vienyt kehitystä ison harppauksen eteenpäin. Kuinka moni muu kehitteli samoja ajatuksia kuin Newton? Entä samoja ajatuksia kuin Einstein? Moni ja ei kukaan.


    Draft: Ilmiöiä pähkäiltäväksi — Ilmastonmuutos Näet tämän, koska sivustoni on julkinen. Draft merkitsee, ettei täällä ole mitään mielenkiintoista. Etten osaa luonnostelua julkaisematta luonnosta.

    Katugallupeissa monet haastatelluista ilmoittavat joko uskovansa kasvihuoneilmiöön tai pitävänsä sitä huuhaana, vaikka uskon – intuition tai fiiliksen – sijasta kantansa voisi perustaa fysiikan lainalaisuuksiin.


  • Olisiko tulevien äänestäjien hyvä
  • pähkäillä talouden ihmemaailmaa?
  • Draft: Pähkäilykerhoja kaikenikäisille Tarkoitukseni oli kuvailla, miten minun ymmärtääkseni toimisi unelmakoulu, mutta aloin miettiä, olisiko jotain vielä hienompaa unelmaa kuin täydellinen koulu.

    Entä jos koulun työskentelyn lähtökohtana olisivat tämän meidän maailmamme haasteet ja mielenkiintoiset jutut. Entä jos koulu olisi kerhontapainen kaikille avoin instituutio, jossa pähkäiltäisiin maailmanmenoa: Luotaisiin yhteistä ymmärrystä esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, perehdyttäisiin porukalla menneen maailman ihmisten elämään ja ajatustapoihin, — — .

    Entä jos työssä käyville aikuisille järjestyisi aikaa poiketa  kertomaan pähkäilykerholaisille näkemyksiään ihmisen ja ihmiskunnan haasteista? Entä jos heillä olisi aikaa jäädä vaihtamaan ajatuksia kerholaisten kanssa? Entä jos kerholaiset saisivat vierailla heidän työpaikoillaan? Entä jos  nuorten harrastukset ja koulu noin ylipäätään olisivat osa yhtä ja samaa kerhotoimintaa?

    Miksi kerhotoiminta kuulostaa niin eriltä kuin koulu?

    Draft: Pähkäilykerhoja kaikenikäisille Tarkoitukseni oli kuvailla, miten minun ymmärtääkseni toimii unelmakoulu, mutta aloin miettiä, olisiko jotain vielä hienompaa unelmaa kuin täydellinen koulu.

    Entä jos koulun työskentelyn lähtökohtana olisivat tämän meidän maailmamme haasteet ja mielenkiintoiset jutut. Entä jos koulu olisi kerhontapainen kaikille avoin instituutio, jossa pähkäiltäisiin maailmanmenoa: Luotaisiin yhteistä ymmärrystä esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, perehdyttäisiin porukalla menneen maailman ihmisten elämään ja ajatustapoihin, — — .

    Entä jos työssä käyville aikuisille järjestyisi aikaa poiketa  kertomaan pähkäilykerholaisille näkemyksiään ihmisen ja ihmiskunnan haasteista? Entä jos heillä olisi aikaa jäädä vaihtamaan ajatuksia kerholaisten kanssa? Entä jos kerholaiset saisivat vierailla heidän työpaikoillaan? Entä jos ihmisten harrastukset ja koulu noin ylipäätään olisivat osa yhtä ja samaa kerhotoimintaa?

    Miksi kerhotoiminta kuulostaa niin eriltä kuin koulu?


  • Voisiko taivaanmekaniikan ilmiöiden tutkiminen opettaa jotain?
  • Entä mekaniikan tutkiminen?
  • Olisiko tulevien äänestäjien hyvä
  • pähkäillä ilmastonmuutosta?
  • tai talouden ihmemaailmaa?
  • >>>> Alkusivulle

    Mekaniikkaa tutkittavaksi Opettajan on hyvä itsekin kokeilla, miltä tutkiva oppiminen tuntuu. Innostuin tutkimaan siltanosturin simulointia . Kertasin vanhaa ja opin vähän uutta.

    Mitä opin? Tutkimalla oppiminen on työlästä ja aikaa kuluu, mutta se on myös palkitsevaa. Halu saada jotain valmista aikaiseksi oli niin kova, etten malttanut perehtyä esimerkiksi siihen, miten kaksi keskeistä soveltamaani matemaattista tulosta on johdettu.

    Osaava ohjaaja tai parempi dokumentaatio olisi säästänyt paljolta toisarvoiselta takkuamiselta.

    Voisiko tällaista käyttää tutkivassa oppimisessa esim. lukion matematiikan ja fysiikan opetuksessa?

  • Valitse jokin kuvan mekaanisista järjestelmistä tai keksi itse jokin vastaava;
  • Kirjoita järjestelmän liike- ja potentiaalienergian lausekkeet;
  • Simuloi järjestelmän toimintaa annetun ohjelman avulla;
  • Ohjelmointiharjoituksena voisi teettää parannuksia ja muutoksia ohjelmistoon.

    Voisi teettää ohjelmasta version, johon voi syöttää käsin lasketut liikeyhtälöt.

    Animointiohjelman voisi teettää.

    Tuntuu kuitenkin siltä, että opettajan pitäisi ehtiä perehtymään kaikkeen etukäteen. Iso osa hyvistä ideoista on liian työläitä toteuttaa ja sen huomaaminen kestää. Ei tunnu hyvältä rohkaista opiskelijoita ryhtymään johonkin, joka parin viikon puurtamisen jälkeen osoittautuu mahdottomaksi. Tai vielä pahempaa, juututaan umpikujaan siksi, että opettajakaan ei osaa neuvoa oikeaan suuntaan.

  • Olisiko tulevien äänestäjien hyvä
  • pähkäillä ilmastonmuutosta?
  • tai talouden ihmemaailmaa?
  • Mekaniikkaa tutkittavaksi Opettajan on hyvä itsekin kokeilla, miltä tutkiva oppiminen tuntuu. Innostuin tutkimaan siltanosturin simulointia . Kertasin vanhaa ja opin vähän uutta.

    Mitä opin? Tutkimalla oppiminen on työlästä ja aikaa kuluu, mutta se on myös palkitsevaa. Halu saada jotain valmista aikaiseksi oli niin kova, etten malttanut perehtyä esimerkiksi siihen, miten kaksi keskeistä soveltamaani matemaattista tulosta on johdettu.

    Osaava ohjaaja tai parempi dokumentaatio olisi säästänyt paljolta toisarvoiselta takkuamiselta.

    Voisiko tällaista käyttää tutkivassa oppimisessa esim. lukion matematiikan ja fysiikan opetuksessa?

  • Valitse jokin kuvan mekaanisista järjestelmistä tai keksi itse jokin vastaava;
  • Kirjoita järjestelmän liike- ja potentiaalienergian lausekkeet;
  • Simuloi järjestelmän toimintaa annetun ohjelman avulla;
  • Ohjelmointiharjoituksena voisi teettää parannuksia ja muutoksia ohjelmistoon.

    Voisi teettää ohjelmasta version, johon voi syöttää käsin lasketut liikeyhtälöt.

    Animointiohjelman voisi teettää.

    Tuntuu kuitenkin siltä, että opettajan pitäisi ehtiä perehtymään kaikkeen etukäteen. Iso osa hyvistä ideoista on liian työläitä toteuttaa ja sen huomaaminen kestää. Ei tunnu hyvältä rohkaista opiskelijoita ryhtymään johonkin, joka parin viikon puurtamisen jälkeen osoittautuu mahdottomaksi. Tai vielä pahempaa, olisi mahdollista helpostikin, jos opettaja osaisi neuvoa oikeaan suuntaan.


    Draft: Pähkäilykerhoja kaikenikäisille Tarkoitukseni oli kuvailla, miten minun ymmärtääkseni toimisi unelmakoulu, mutta aloin miettiä, olisiko jotain vielä hienompaa unelmaa kuin täydellinen koulu. Päädyin unelmoimaan pähkäilykerhoista.

    Pähkäilykerkoissa hämmästellään tämän meidän maailmamme ilmiöitä ja pohdiskellaan ratkaisuja ihmisen, Suomen, EU:n ja ihmiskunnan haasteisiin.

    Pähkäilykerhot eivät hirveästi poikkea nykyajan koulusta: Pääosassa ovat kouluikäiset lapset ja nuoret ja niiden toimintaa ohjaavat pedagogisen pätevyyden omaavat ohjaajat.

    Pähkäilykerhojen tavoitteena on —kuten nykykoulujen — valmentaa uudet sukupolvet pärjäämään elämässä. perinteisestä koulusta poiketen pähkäilykerhojen oletuksena on: "future ain't what it used to be" eli "huominen ei ole uusi eilinen". Tulevan sukupolven pitää itse luoda viisautensa, jolla pärjätä. Osa meidän viisauksistamme lienee heille hyödyksi, osa haitaksi.

    Pähkäilykerhojen työskentelyn lähtökohtana ovat tämän meidän maailmamme haasteet ja mielenkiintoiset jutut. Lasten vanhemmilla, yrityksillä ja julkisilla laitoksilla on aikaa osallistua pähkäilyyn maailmanmenosta, luomaan yhteistä ymmärrystä esimerkiksi ilmastonmuutoksesta tai Suomen talouden hoidosta.

    Pähkäilykerhoissa perehdytään myös Shakespeareen, Newtoniin ja muihin tieteen ja taiteen suurmiehiin. Suurmiesten roolia kehityksessä on pohdittu: Onko aika ollut kypsä jonkun tiivistää yhteisön kehittämä viisaus vai onko tieteen tai taiteen suurmies vienyt kehitystä ison harppauksen eteenpäin.

    Ilmiö pähkäiltäväksi — Ilmastonmuutos

    Ilmastotutkimus avaa lukemattomia tutkimuskysymyksiä, joten kasvihuoneilmiö teeman puitteissa kerholaiset ovat suuntautuneet moniin eri suuntiin.

    Ilmastonmuutoksen osalta eniten on pähkäilty ilmastomuutoskeskustelun näennäistieteellisyyttä.

    Miten auttaa lukiolaisia simuloimaan pukkinosturin toimintaa: "Kuorma m riippuu massattomasta kelkasta. Millainen voima F(t) siirtää kuorman m lepoon kymmenen metriä eteenpäin mahdollisimman nopeasti.

    Miten innostaa lukiolaisia innostumaan yllä kuvatun kaltaisista kysymyksistä. …


    Tuntisuunnitelma 1

  • (5 min) Jaetaan oppilaat noin kolmen hengen ryhmiin. (Onko arpominen hyvä tapa?)
  • (10 min.) Tehtävä 1 ryhmille: ”Laatikaa paperille selitys trigonometrisista funktioista. Vihjeitä: Suorakulmainen kolmio, sin, cos ja tan.”
  • (10 min) Tehtävä 2 ryhmille: ”Laatikaa paperille selitys Pythagoraan lauseesta.”
  • (15 min) Tarkistetaan ryhmissä kotitehtävät (ok?): Vertaillaan ryhmissä ratkaisuja. Opettaja käy tarkistamassa kunkin ryhmän tuloksen. Opettaja näyttää taululla vaikeimmat kohdat
  • Lasketaan kirjan tehtäviä
  • Välipalaksi muutama trigonometrian sovellus 

    Tuntisuunnitelma 2

    Trigonometristen funktioiden kertaus

    Piirrän taululle suorakulmaisen kolmion, jonka kateetit ovat a ja b ja hypotenuusa c sekä terävät kulmat α ja β . Kysyn, mitä ovat kummankin kulman trigonometristen funktioiden arvot.

    Kotitehtävien tarkistus ja laskimen käytön harjoittelua

    Otetaan laskimet käyttöön.

    Vinkki laskimen käyttämiseen:

  • "Ellet ole varma, miten laskimesi toimii, kokeile, että saat tan(45°) = 1 ja tan-1 (1)= 45°."
  • Piirrän muistisääntöä vastaavan kolmion taululle.
  • Mainitsen asteet-radiaanit asetuksesta.
  • Tehdään laskimella tehtävät 28-34 sivuilta 81-82 laskimella.
  • Kotitehtävänä oli hakea taulukosta vastaus osaan näistä. Tarkista, että saat laskimella samat tulokset kuin sait kotona taulukosta hakien.
  • Niistä tehtävistä, mitkä eivät olleet kotitehtävänä, kirjoita tulokset vihkoon kahden merkitsevän numeron tarkkuudella.
  • (Ei kai tuo kestä oppilailta liian kauaa tai ole liian puuduttava? Muuten vain a ja b -kohdat)

    Tehtävä 19

    Tällaiseenkin merkintätapaan pitäisi kai tutustua. Tehdään tämä tehtävä yhdessä.

    Sivun ratkaiseminen

    Näytä kuvat teodoliitista .

    Esittelen esimerkin 9 sivulta 221.

    Tehdään yhdessä esimerkki 10. Piirrän kuvan ja luokka kertoo miten puun korkeus lasketaan.

    Aletaan laskea tehtäviä sivulta 84. ( En osannut vertailla tehtävien hyödyllisyyttä. Lienee OK laskea järjestyksessä.)

    (Minua houkutti muistuttaa, että tehtävästä riippuen sivun pituus ratkeaa trigonometrialla tai Pythagoraalla, mutta se kaiketi sotkee tässä vaiheessa.)

    Kotitehtävä

    Tehtävä 80 s. 88.

    (Tehtävä 79 on mielestäni hämäävä — liian keinotekoinen, mikäli siinä kysytään keltaisen kolmion pinta-alaa. Tehtävä olisi hyvä kompakysymys, jos kysyttäisiin aluetta, jonka lamppu valaisee seinällä.)

    Tuntisuunnitelma 3

    Kotitehtävien tarkistus

    Tarkistetaan kotitehtävät yhdessä. Kerrataan samalla pinta-alojen kaavat ja palautetaan mieliin, millä perusteella kaavat on johdettu.

    "Ellet ole varma, voit muistella seuraavia järkeilyjä:"

  • Suorakulmion pinta-ala: Ajatellaan, että vihon ruutu on metrin levyinen, jolloin sen pinta-ala on yksi neliömetri. Piirrä vaikka 3 ruutua leveä ja 2 ruutua korkea suorakaide. Montako ruutua (=neliömetriä) on suorakaiteen pinta-ala?
  • Kolmion pinta-ala: Piirrä kolmion "ympärille" suorakaide. Näyttää selvältä, että kolmion pinta-ala on puolet suorakaiteen pinta-alasta.
  • Suunnikas: Piirrä suorakaide, jolla sama korkeus. Selitä, miten siirtää "ulos jäänyt" kolmio "täytteeksi" toiselle puolelle. Muistuta, että suunnikkaan korkeus on eri kuin sivun pituus. Demonstroi, miten suunnikkaan voi litistää kasaan.
  • Pythagoraan lause

    Piirrä suorakulmainen kolmio, jonka kateetit ovat a ja b ja hypotenuusa on c.

    Ensin lause. "Selviätte sillä, että muistatte tämän":

    a2 + b2 = c2

    Eli, jos suorakulmaisen kolmion kateettien pituudet ovat esimerkiksi 2m ja 3m niin

    2*2 + 3*3 = 13 tai täsmällisemmin

    (2m)2 + (3m)2 = 4m2 + 9m2 = 13m2 joten hypotenuusa on √(13m2) = 3.6m

    Muistamista saattaa helpottaa kirjan sivun 156 kuva, jossa sivuille on piirretyt niitä vastaavat neliöt.

    Käydään läpi myös sivun 156 alalaidan todistus. Ei tarvitse osata kokeissa, mutta matemaattiseen ajatteluun kuuluu kysyä miksi?

    Merkitään kolmioiden pinta-alaa A.lla. Isojen neliöiden pinta-alat:

    a2 + b2 + 4A = c2 + 4A

    a2 + b2 = c2

    Tehtäviä tunnilla laskettavaksi

    Tehtävät 77 ja 79 sivulta 105,

    tehtävät 80 ja 81 sivulta 106,

    sivulta 107 kaikki tehtävät ok.

    Kotitehtävä

    Tehtävä 99. Mietitään yhdessä kuvasuhdetta.

    4:3: Sivujen pituuksiksi kannattaa merkitä 4x ja 3x Pohdiskeluja Tällä sivustolla kokeilen webin tarjoamia mahdollisuuksia yhteisölliseen työskentelyyn — kommentointiin ja yhdessä kirjoittamiseen.


    Pähkäilykerhoja kaikenikäisille

    Tarkoitukseni oli kuvailla, miten unelmakoulussa opitaan, mutta aloin miettiä, olisiko jotain vielä hienompaa unelmaa kuin hyvä koulu.

    Entä jos koulun työskentelyn lähtökohtana olisivat tämän meidän maailmamme haasteet ja mielenkiintoiset jutut. Entä jos koulu olisi kerhontapainen instituutio, jossa pähkäiltäisiin maailmanmenoa: Yritettäisiin ymmärtää ilmastonmuutosta, perehdyttäisiin menneen maailman ihmisten elämään ja ajatustapoihin, — — .

    Entä jos työssä käyville aikuisille järjestyisi aikaa poiketa  kertomaan pähkäilykerholaisille näkemyksiään ihmisen ja ihmiskunnan haasteista? Entä jos heillä olisi aikaa jäädä auttamaan kerholaisia? Entä jos kerholaiset saisivat vierailla työpaikoilla? Osallistua työntekoon. Entä jos harrastukset ja koulu noin ylipäätään olisivat osa yhtä ja samaa kerhotoimintaa?

    Miksi kerhotoiminta kuulostaa niin eriltä kuin koulu?

    Draft: Pähkäilykerhoja kaikenikäisille

    Tarkoitukseni oli kuvailla, miten unelmakoulussa opitaan, mutta aloin miettiä, olisiko jotain vielä hienompaa unelmaa kuin hyvä koulu.

    Entä jos koulun työskentelyn lähtökohtana olisivat tämän meidän maailmamme haasteet ja mielenkiintoiset jutut. Entä jos koulu olisi kerhontapainen instituutio, jossa pähkäiltäisiin maailmanmenoa: Yritettäisiin ymmärtää ilmastonmuutosta, perehdyttäisiin menneen maailman ihmisten elämään ja ajatustapoihin, — — .

    Entä jos työssä käyville aikuisille järjestyisi aikaa poiketa  kertomaan pähkäilykerholaisille näkemyksiään ihmisen ja ihmiskunnan haasteista? Entä jos heillä olisi aikaa jäädä auttamaan kerholaisia? Entä jos kerholaiset saisivat vierailla työpaikoilla? Osallistua työntekoon. Entä jos harrastukset ja koulu noin ylipäätään olisivat osa yhtä ja samaa kerhotoimintaa?

    Miksi kerhotoiminta kuulostaa niin eriltä kuin koulu?

    Pähkäilykerhoja kaikenikäisille Tarkoitukseni oli kuvailla, miten unelmakoulussa opitaan, mutta aloin miettiä, olisiko jotain vielä hienompaa unelmaa kuin hyvä koulu. Entä jos aikuisilla olisi aikaa ja intoa poiketa koulussa työskentelemässä tai osallistua työskentelyyn virtuaalisesti webin kautta? Pähkäilykerhoja kaikenikäisille Tarkoitukseni oli kuvailla, miten unelmakoulussa opitaan, mutta aloin miettiä, olisiko jotain vielä hienompaa unelmaa kuin hyvä koulu.

    Entä jos koulu olisi kerhontapainen, jonne aikuisilla — ainakin lasten vanhemmilla  — olisi aikaa ja intoa poiketa  työskentelemään silloin tällöin. Draft: Pähkäilykerhoja kaikenikäisille Näet tämän, koska sivustoni on julkinen. Draft merkitsee, ettei täällä ole mitään mielenkiintoista. Etten osaa luonnostelua julkaisematta luonnosta.


    Trigonometrian sovelluksia

  • Robottikäsivarsi : Kouran paikan laskeminen vaati trigonometriaa. Voi demota vaikka omalla käsivarrella
  • kolmiomittaus :
  • Sekstantti:
  • GPS: Ei mitata kulmia vaan lasketaan etäisyyksiä Pythagoraan mukaan.
  • Taivaanmekaniikan tutkimista

    Sähkölinjan korkeus on 80% sähköpylvään korkeudesta. Sähköpylvään korkeus jakaa helikopterin lentokorkeuden suhteessa ... Törmääkö helikopteri linjaan?"

    Jaa'a. Se riippuu lentäjän taidosta ja tarkkaavaisuudesta. Saattaapi törmätäkin, jos lentäjä alkaa miettiä verrantoja kesken lennon.

    Matematiikan kirjan tehtävässä kysyttiin, mikä on suorakulmaisen kolmion terävän kulman α viereisen kateetin pituus kun vastakkaisen kateetin pituus on x km. OK perustehtävä, mutta tästä oli tehty käytännön esimerkki sijoittamalla kolmion kulmiin Maa, Aurinko ja Alpha Centauri niin, että α oli Maan ja Auringon välinen kulma Alpha Centaurista nähtynä silloin kun Maa on Aplha Centaurista katsottuna kauimpana Auringosta.

    Mitä tehtävä opettaa reaalimaailman ongelmien ratkaisemisesta tai reaalimaailman kuvaamisesta matematiikan kielelle? Minua jäi vaivaamaan, kuka on käynyt mittaamassa α:n. Wikipedian mukaan matkaa on sentään yli neljä valovuotta.

    Wikipedian mukaan kulma α on Alpha Centaurin parallaksi. Entä jos antaisi muutaman sopivan vihjeen ja laittaisi opiskelijat selvittämään, miten lähimpien tähtien etäisyys voidaan määrittää? Sehän on mielenkiintoinen geometrinen tehtävä ja oli aikoinaan tähtitieteilijöiltä merkittävä oivallus.

    Taivaankappaleiden etäisyyksien määrittämisestä saisi tieteellisen seikkailutarinan: Tähtitieteilijät olivat laskeneet aurinkokunnan kappaleiden etäisyyksien suhteet, mutta aurinkokunnan koosta heillä ei ollut käsitystä. Eli kulmat oli mitattu oikein, mutta yhdenkään kolmion sivua ei tiedetty.

    Opiskelijat voisivat laatia webiin selityksen siitä, miten tähden parallaksi määritetään.

    Innostuin laatimaan parallaksista pienen esityksen elävöittämään geometrian tuntia. Esityksen valmisteluun meni pitkä päivä eikä siitä silti niin hyvää tullut, että luokka olisi hurrannut silmät kiiluen. Opiskelijat alkoivat vaivihkaa tehdä tehtäviään. Kateederilla esiintyminen on oma taiteen lajinsa. Ei riitä, että osaa asian. Luokalle asian selittäminen on vielä aivan eri asia kuin yhdelle oppilaalle tai pienelle ryhmälle selittäminen.

    Olisiko parallaksia kannattanut lähteä tutkimaan ilmiönä? Miten? Mitä siitä olisi opittu? Montako kirjan tehtävää olisi jäänyt laskematta sen takia?

    Parallaksi ei tietenkään ole kenenkään arkielämää liippaava ilmiö, mutta pelkästään tuttuja arjen ilmiöitäkö pitäisi tutkia? Moni on kiinnostunut arjelle vieraista ilmiöstä ja uusia keksintöjä ovat tehneet usein ne, joiden jalat eivät ole olleet polvia myöten maassa.

    Ei silti, että uskoisin kenenkään minun lisäkseni kiinnostuvan parallaksista enkä minäkään siihen perehdyttyäni keksinyt mitään uutta hienoa.

    Lehdessä kerrottiin, että Jupiterin suurta vetovoimaa käytettiin linkoamaan luotain ulkoavaruuteen.

    a) Selitä, miten Jupiterin vetovoima voi työntää luotainta ulos aurinkokunnasta?

    b) Onko vaikea laskea, paljonko luotaimelle voidaan näin saada enimmillään lisää vauhtia?

    "Jupiterin kuun Europan ratakäyrä on x kilometriä pidempi kuin Ion ratakäyrä. Kuinpa paljon kauempana Europa kiertää Jupiteria kuin Io?"

    Kuka tämän ratakäyrien pituuseron on käynyt mittaamassa?

    Tehtävä sinänsä on matemaattisesti opettavainen, mutta Jupiterin kuiden sotkeminen siihen antaa harhaan johtavan kuvan matematiikan soveltamisesta reaalimaailmaan.

    Skymapin tai vastaavan planetaario-ohjelman avulla voisi tarkastella, mitä havaintoja Jupiterin kuiden liikkeistä voi tehdä Maasta käsin. Tehtäväksi voisi antaa selvittää, mitä mielenkiintoista havaintojen perusteella voi päätellä ja laskea.

    Ongelman ratkaisemisessa tarvittavia tietoja geometriasta ja gravitaatiosta opettaja voisi esitellä sitä mukaa kuin tarvetta ilmenisi. Mutta miten tehdä tämä käytännössä?

    Mielekkäitä tehtäviä ei tietenkään tarvitse lähteä tähtitaivaalta asti hakemaan. Onko edes pedagogisesti viisasta johdatella opiskelijoita keksimään uudelleen tiedemiesten ja -naisten satoja vuosia sitten keksimiä teorioita?

    Usein näyttää siltä, että matematiikan tehtävät keksitään matematiikka, ei reaalimaailma edellä. Tehtävät keksitään harjoituttamaan tiettyä matematiikan osa-aluetta, ei matemaattista ajattelua eikä ongelman ratkaisutaitoa.

    Eikö tärkeämpää olisi olisi tottua ajattelemaan matematiikkaa ja fysiikka arjen työkaluina, ei reaalimaailmasta erillisenä teoriana, oppia puhumaan reaalimaailmasta matematiikan ja fysiikan kielellä, oppia pelkistämään reaalimaailmasta kulloisenkin ongelman kannalta oleellinen matematiikan kielelle.

    Tällaisia tehtäviä ratkoessa aikaa kuluu ongelman pähkäilyyn ja tällaisia tehtäviä saattaa olla vaikea suunnitella niin, että ne harjoituttavat mekaanisia laskutaitoja yhtä monipuolisesti kuin nykyiset matematiikan kurssit. Joutuvatko arjen ongelmien ratkaisemisen harjoitteleminen ja  mekaanisen laskutaidon harjoittaminen vastakkain?

    Niinkin voi ajatella, että matematiikka ei ole vain työväline vaan oma oppiaineensa, joka opettaa matemaattista ajattelua. Mutta mitä on matemaattinen ajattelu, opettaako koulumatematiikka matemaattista ajattelua ja eikö sitä opi vaikka matematiikkaa käytettäisiin työvälineenä?

  • Entä mekaniikan tutkiminen?
  • Olisiko tulevien äänestäjien hyvä
  • pähkäillä ilmastonmuutosta?
  • tai talouden ihmemaailmaa?
  • Tutkiva oppiminen, Ilmiöpohjainen oppiminen

    Rönsyily

    Valmista  opetussuunnitelmaa tms. ei syntyisi niin runsaalla rönsyilyllä kuin itselleni edellä sallin, mutta käyttöteoriamme on laaja mielleyhtymien rönsystö, josta on tärkeää löytää piilorönsyt, muu kuin itsellemme ilmiselvä osuus — julkiteoriamme.

    Oppimisen ohjaaminen

    Minusta tuntuu, että ilmiöpohjainen oppiminen perustuu erilaiseen käsitykseen oppimisesta ja opetuksesta kuin "perinteinen" kouluopetus joten moni perinteisessä koulussa kehittynyt käyttöteoria ei sovellu ilmiöpohjaisen työskentelyn ohjaamiseen.

    "Skenaarioiden" — taivanmekaniikan, ilmastomuutoksen jne. tutkiminen — tarkoitus oli auttaa minua jäsentämään sen pohdiskelussa, miten oppimisprosessi etenisi ja miten sitä pitäisi ohjata, mutta näyttää siltä, etten osannut kirjoittaa siitä mitään. Ilman riittävää opetuskokemusta minun on vaikea eläytyä opetustilanteeseen.

    Ilmiöpohjaisen oppimisen kehittämiseksi on tehty ja on meneillään kokeiluja, jotka selventävät, millä tyylillä, asenteella ja menetelmillä ohjata oppijoita. Tutkivaa oppimista voi kehittää pienimuotoisesti kokeilemalla, mutta siihen harjaantuminen vaatii aikaa niin opettajilta kuin oppijoiltakin, joten mahdolliset hyödyt realisoituvat vasta, jos sitä sovelletaan riittävän pitkään ja laajasti.

    Opetussuunnitelmat

    Opetus pitänee sovittaa opetussuunnitelmien määrittelyihin oppisisällöistä ja -tavoitteista ja menetelmät valita sen mukaan.

    Minun mielestäni opetussuunnitelmia pitäisi tarkastella ennakkoluulottomasti ilman vanhaa painolastia, mutta käytännössä vähänkin isommat muutokset opetussuunnitelmiin näyttävät mahdottomilta. Minulla ei ole valmista ajatusta siitä, millainen esimerkki lukion opetussuunnitelma pitäisi olla, mutta minusta näyttää, että uudistaminen on niin kiinni perinteisessä ajattelussa, ettei uusia ajatuksia oteta edes vakavaan harkintaan. Rohjetaanko uusia "outoja" ajatuksia edes esittää?

    Oppimisen arviointi

    Arvioinnista kirjoitin, että

  • mahdollinen mittaaminen pitää sovittaa palvelemaan opetusta ja oppimista, ei toisin päin;
  • opettajan pitää ohjata opiskelijoita arvioimaan työskentelyään ja haastaa heitä;
  • Ei taida riittää vastustamaan ajan henkeä kaiken mittaamisen ensiarvoisuudesta.

    Eikä riitä opetuksen kehittämisen pohjaksi. Ilmiöpohjaisen oppimisen toimivuuden arviointi pitäisi jättää pääasiassa opettajien ammattitaidon varaan, mutta miten järjestää toiminta niin, että tarvittava ammattitaito kehittyy?

    Ulkopuolisten opetuksen arvioijien pitäisi olla avarakatseisia ja kehitysmyönteisiä. Heidän pitäisi nähdä itsensä enemmän valmentajina ja toiminnan kehittäjinä kuin mittarinlukijoina ja tarkastajina.

    4 ) Seuraavat vaiheet

    Tutkivan oppimisen vaihejaon mukaan seuraavaksi pitäisi hakea lisätietoja, päivittää käyttöteorioitaan jne.

    Jos olisi luppoaikaa, voisi jututtaa  ilmiöoppimista kokeilleita ja  kirjoittaa utooppisen tarinan tulevaisuuden tavoista oppia.

    Mielekkäämpää lienee hakeutua

    Taivaanmekaniikan tutkimista "Sähkölinjan korkeus on 80% sähköpylvään korkeudesta. Sähköpylvään korkeus jakaa helikopterin lentokorkeuden suhteessa ... Törmääkö helikopteri linjaan?"

    Jaa'a. Se riippuu lentäjän taidosta ja tarkkaavaisuudesta. Saattaapi törmätäkin, jos lentäjä alkaa miettiä verrantoja kesken lennon.

    Matematiikan kirjan tehtävässä kysyttiin, mikä on suorakulmaisen kolmion terävän kulman α viereisen kateetin pituus kun vastakkaisen kateetin pituus on x km. OK perustehtävä, mutta tästä oli tehty käytännön esimerkki sijoittamalla kolmion kulmiin Maa, Aurinko ja Alpha Centauri niin, että α oli Maan ja Auringon välinen kulma Alpha Centaurista nähtynä silloin kun Maa on Aplha Centaurista katsottuna kauimpana Auringosta.

    Minua jäi vaivaamaan, kuka on käynyt mittaamassa α:n. Wikipedian mukaan matkaa on sentään yli neljä valovuotta. Mitä tehtävä opettaa reaalimaailman ongelmien ratkaisemisesta tai reaalimaailman kuvaamisesta matematiikan kielelle?

    Wikipedian mukaan kulma α on Alpha Centaurin parallaksi. Entä jos antaisi muutaman sopivan vihjeen ja laittaisi opiskelijat selvittämään, miten lähimpien tähtien etäisyys voidaan määrittää? Sehän on mielenkiintoinen geometrinen tehtävä ja oli aikoinaan tähtitieteilijöiltä merkittävä oivallus.

    Taivaankappaleiden etäisyyksien määrittämisestä saisi tieteellisen seikkailutarinan: Tähtitieteilijät olivat laskeneet aurinkokunnan kappaleiden etäisyyksien suhteet, mutta aurinkokunnan koosta heillä ei ollut käsitystä. Eli kulmat oli mitattu oikein, mutta yhdenkään kolmion sivua ei tiedetty.

    Opiskelijat voisivat laatia webiin selityksen siitä, miten tähden parallaksi määritetään.

    Innostuin laatimaan parallaksista pienen esityksen elävöittämään geometrian tuntia. Valmisteluun meni pitkä päivä eikä se vielä niin hyvä ollut, että luokka olisi hurrannut vaan alkoivat vaivihkaa tehdä tehtäviä.

    Kateederilla esiintyminen on oma taiteen lajinsa. Ei riitä, että osaa asian. Luokalle asian selittäminen on vielä aivan eri asia kuin yhdelle oppilaalle tai pienelle ryhmälle selittäminen.

    Olisiko parallaksia kannattanut lähteä tutkimaan ilmiönä? Miten? Mitä siitä olisi opittu? Montako kymmentä kirjan tehtävää olisi jäänyt laskematta sen takia?

    Parallaksi ei tietenkään ole kenenkään arkielämää liippaava ilmiö, mutta pelkästäänkö tuttuja arjen ilmiöitä pitäisi tutkia? Moni on kiinnostunut arjelle vieraista ilmiöstä ja uusia keksintöjä ovat tehneet usein ne, joiden jalat eivät ole polvia myöten maassa.

    Ei silti, että uskoisin kenenkään kiinnostuvan parallaksista tai siihen perehdyttyään keksivän jotain uutta hienoa.

    Lehdessä kerrottiin, että Jupiterin suurta vetovoimaa käytettiin linkoamaan luotain ulkoavaruuteen.

    a) Selitä, miten Jupiterin vetovoima voi työntää luotainta ulos aurinkokunnasta?

    b) Onko vaikea laskea, paljonko luotaimelle voidaan näin saada enimmillään lisää vauhtia?

    "Jupiterin kuun Europan ratakäyrä on x kilometriä pidempi kuin Ion ratakäyrä. Kuinpa paljon kauempana Europa kiertää Jupiteria kuin Io?"

    Taas! Kuka nämä ratakäyrät on käynyt mittaamassa?

    Tehtävä on matemaattisesti opettavainen, mutta Jupiterin kuiden keinotekoinen sotkeminen siihen antaa harhaan johtavan kuvan matematiikan soveltamisesta reaalimaailmaan.

    Skymapin tai vastaavan planetaario-ohjelman avulla voisi tarkastella, mitä havaintoja Jupiterin kuiden liikkeistä voi tehdä Maasta käsin. Tehtäväksi voisi antaa selvittää, mitä mielenkiintoista havaintojen perusteella voi päätellä ja laskea.

    Ongelman ratkaisemisessa tarvittavia tietoja geometriasta ja gravitaatiosta esiteltäisiin sitä mukaa kuin tarvetta ilmenisi. Mutta miten tehdä tämä käytännössä?

    Taivaanmekaniikan tutkimista "Sähkölinjan korkeus on 80% sähköpylvään korkeudesta. Sähköpylvään korkeus jakaa helikopterin lentokorkeuden suhteessa ... Törmääkö helikopteri linjaan?"

    Jaa'a. Se riippuu lentäjän taidosta ja tarkkaavaisuudesta. Saattaapi törmätäkin, jos lentäjä alkaa miettiä verrantoja kesken lennon.

    Matematiikan kirjan tehtävässä kysyttiin, mikä on suorakulmaisen kolmion terävän kulman α viereisen kateetin pituus kun vastakkaisen kateetin pituus on x km. OK perustehtävä, mutta tästä oli tehty käytännön esimerkki sijoittamalla kolmion kulmiin Maa, Aurinko ja Alpha Centauri niin, että α oli Maan ja Auringon välinen kulma Alpha Centaurista nähtynä silloin kun Maa on Aplha Centaurista katsottuna kauimpana Auringosta.

    Minua jäi vaivaamaan, kuka on käynyt mittaamassa α:n. Wikipedian mukaan matkaa on sentään yli neljä valovuotta. Mitä tehtävä opettaa reaalimaailman ongelmien ratkaisemisesta tai reaalimaailman kuvaamisesta matematiikan kielelle?

    Wikipedian mukaan kulma α on Alpha Centaurin parallaksi. Entä jos antaisi muutaman sopivan vihjeen ja laittaisi opiskelijat selvittämään, miten lähimpien tähtien etäisyys voidaan määrittää? Sehän on mielenkiintoinen geometrinen tehtävä ja oli aikoinaan tähtitieteilijöiltä merkittävä oivallus.

    Taivaankappaleiden etäisyyksien määrittämisestä saisi tieteellisen seikkailutarinan: Tähtitieteilijät olivat laskeneet aurinkokunnan kappaleiden etäisyyksien suhteet, mutta aurinkokunnan koosta heillä ei ollut käsitystä. Eli kulmat oli mitattu oikein, mutta yhdenkään kolmion sivua ei tiedetty.

    Opiskelijat voisivat laatia webiin selityksen siitä, miten tähden parallaksi määritetään.

    Innostuin laatimaan parallaksista pienen esityksen elävöittämään geometrian tuntia. Valmisteluun meni pitkä päivä eikä se vielä niin hyvä ollut, että luokka olisi hurrannut vaan alkoivat vaivihkaa tehdä tehtäviä.

    Kateederilla esiintyminen on oma taiteen lajinsa. Ei riitä, että osaa asian. Luokalle asian selittäminen on vielä aivan eri asia kuin yhdelle oppilaalle tai pienelle ryhmälle selittäminen.

    Olisiko parallaksia kannattanut lähteä tutkimaan ilmiönä? Miten? Mitä siitä olisi opittu? Montako kymmentä kirjan tehtävää olisi jäänyt laskematta sen takia?

    Parallaksi ei tietenkään ole kenenkään arkielämää liippaava ilmiö, mutta pelkästäänkö tuttuja arjen ilmiöitä pitäisi tutkia? Moni on kiinnostunut arjelle vieraista ilmiöstä ja uusia keksintöjä ovat tehneet usein ne, joiden jalat eivät ole polvia myöten maassa.

    Ei silti, että uskoisin kenenkään minun lisäkseni kiinnostuvan parallaksista enkä minäkään siihen perehdyttyäni keksinyt mitään uutta hienoa.

    Lehdessä kerrottiin, että Jupiterin suurta vetovoimaa käytettiin linkoamaan luotain ulkoavaruuteen.

    a) Selitä, miten Jupiterin vetovoima voi työntää luotainta ulos aurinkokunnasta?

    b) Onko vaikea laskea, paljonko luotaimelle voidaan näin saada enimmillään lisää vauhtia?

    "Jupiterin kuun Europan ratakäyrä on x kilometriä pidempi kuin Ion ratakäyrä. Kuinpa paljon kauempana Europa kiertää Jupiteria kuin Io?"

    Taas! Kuka tämän ratakäyrien pituuseron on käynyt mittaamassa?

    Tehtävä on matemaattisesti opettavainen, mutta Jupiterin kuiden sotkeminen siihen antaa harhaan johtavan kuvan matematiikan soveltamisesta reaalimaailmaan.

    Skymapin tai vastaavan planetaario-ohjelman avulla voisi tarkastella, mitä havaintoja Jupiterin kuiden liikkeistä voi tehdä Maasta käsin. Tehtäväksi voisi antaa selvittää, mitä mielenkiintoista havaintojen perusteella voi päätellä ja laskea.

    Ongelman ratkaisemisessa tarvittavia tietoja geometriasta ja gravitaatiosta esiteltäisiin sitä mukaa kuin tarvetta ilmenisi. Mutta miten tehdä tämä käytännössä?

    Niinkin voi ajatella, että matematiikka ei ole vain työväline vaan oma oppiaineensa, joka opettaa matemaattista ajattelua. Mutta mitä on matemaattinen ajattelu, opettaako koulumatematiikka matemaattista ajattelua ja eikö sitä opi vaikka matematiikkaa käytettäisiin työvälineenä? Taivaanmekaniikan tutkimista "Sähkölinjan korkeus on 80% sähköpylvään korkeudesta. Sähköpylvään korkeus jakaa helikopterin lentokorkeuden suhteessa ... Törmääkö helikopteri linjaan?"

    Jaa'a. Se riippuu lentäjän taidosta ja tarkkaavaisuudesta. Saattaapi törmätäkin, jos lentäjä alkaa miettiä verrantoja kesken lennon.

    Matematiikan kirjan tehtävässä kysyttiin, mikä on suorakulmaisen kolmion terävän kulman α viereisen kateetin pituus kun vastakkaisen kateetin pituus on x km. OK perustehtävä, mutta tästä oli tehty käytännön esimerkki sijoittamalla kolmion kulmiin Maa, Aurinko ja Alpha Centauri niin, että α oli Maan ja Auringon välinen kulma Alpha Centaurista nähtynä silloin kun Maa on Aplha Centaurista katsottuna kauimpana Auringosta.

    Mitä tehtävä opettaa reaalimaailman ongelmien ratkaisemisesta tai reaalimaailman kuvaamisesta matematiikan kielelle? Minua jäi vaivaamaan, kuka on käynyt mittaamassa α:n. Wikipedian mukaan matkaa on sentään yli neljä valovuotta.

    Wikipedian mukaan kulma α on Alpha Centaurin parallaksi. Entä jos antaisi muutaman sopivan vihjeen ja laittaisi opiskelijat selvittämään, miten lähimpien tähtien etäisyys voidaan määrittää? Sehän on mielenkiintoinen geometrinen tehtävä ja oli aikoinaan tähtitieteilijöiltä merkittävä oivallus.

    Taivaankappaleiden etäisyyksien määrittämisestä saisi tieteellisen seikkailutarinan: Tähtitieteilijät olivat laskeneet aurinkokunnan kappaleiden etäisyyksien suhteet, mutta aurinkokunnan koosta heillä ei ollut käsitystä. Eli kulmat oli mitattu oikein, mutta yhdenkään kolmion sivua ei tiedetty.

    Opiskelijat voisivat laatia webiin selityksen siitä, miten tähden parallaksi määritetään.

    Innostuin laatimaan parallaksista pienen esityksen elävöittämään geometrian tuntia. Esityksen valmisteluun meni pitkä päivä eikä siitä silti niin hyvää tullut, että luokka olisi hurrannut silmät kiiluen. Opiskelijat alkoivat vaivihkaa tehdä tehtäviään. Kateederilla esiintyminen on oma taiteen lajinsa. Ei riitä, että osaa asian. Luokalle asian selittäminen on vielä aivan eri asia kuin yhdelle oppilaalle tai pienelle ryhmälle selittäminen.

    Olisiko parallaksia kannattanut lähteä tutkimaan ilmiönä? Miten? Mitä siitä olisi opittu? Montako kirjan tehtävää olisi jäänyt laskematta sen takia?

    Parallaksi ei tietenkään ole kenenkään arkielämää liippaava ilmiö, mutta pelkästään tuttuja arjen ilmiöitäkö pitäisi tutkia? Moni on kiinnostunut arjelle vieraista ilmiöstä ja uusia keksintöjä ovat tehneet usein ne, joiden jalat eivät ole olleet polvia myöten maassa.

    Ei silti, että uskoisin kenenkään minun lisäkseni kiinnostuvan parallaksista enkä minäkään siihen perehdyttyäni keksinyt mitään uutta hienoa.

    Lehdessä kerrottiin, että Jupiterin suurta vetovoimaa käytettiin linkoamaan luotain ulkoavaruuteen.

    a) Selitä, miten Jupiterin vetovoima voi työntää luotainta ulos aurinkokunnasta?

    b) Onko vaikea laskea, paljonko luotaimelle voidaan näin saada enimmillään lisää vauhtia?

    "Jupiterin kuun Europan ratakäyrä on x kilometriä pidempi kuin Ion ratakäyrä. Kuinpa paljon kauempana Europa kiertää Jupiteria kuin Io?"

    Kuka tämän ratakäyrien pituuseron on käynyt mittaamassa?

    Tehtävä sinänsä on matemaattisesti opettavainen, mutta Jupiterin kuiden sotkeminen siihen antaa harhaan johtavan kuvan matematiikan soveltamisesta reaalimaailmaan.

    Skymapin tai vastaavan planetaario-ohjelman avulla voisi tarkastella, mitä havaintoja Jupiterin kuiden liikkeistä voi tehdä Maasta käsin. Tehtäväksi voisi antaa selvittää, mitä mielenkiintoista havaintojen perusteella voi päätellä ja laskea.

    Ongelman ratkaisemisessa tarvittavia tietoja geometriasta ja gravitaatiosta esiteltäisiin sitä mukaa kuin tarvetta ilmenisi. Mutta miten tehdä tämä käytännössä?

    Niinkin voi ajatella, että matematiikka ei ole vain työväline vaan oma oppiaineensa, joka opettaa matemaattista ajattelua. Mutta mitä on matemaattinen ajattelu, opettaako koulumatematiikka matemaattista ajattelua ja eikö sitä opi vaikka matematiikkaa käytettäisiin työvälineenä? Taivaanmekaniikan tutkimista "Sähkölinjan korkeus on 80% sähköpylvään korkeudesta. Sähköpylvään korkeus jakaa helikopterin lentokorkeuden suhteessa ... Törmääkö helikopteri linjaan?"

    Jaa'a. Se riippuu lentäjän taidosta ja tarkkaavaisuudesta. Saattaapi törmätäkin, jos lentäjä alkaa miettiä verrantoja kesken lennon.

    Matematiikan kirjan tehtävässä kysyttiin, mikä on suorakulmaisen kolmion terävän kulman α viereisen kateetin pituus kun vastakkaisen kateetin pituus on x km. OK perustehtävä, mutta tästä oli tehty käytännön esimerkki sijoittamalla kolmion kulmiin Maa, Aurinko ja Alpha Centauri niin, että α oli Maan ja Auringon välinen kulma Alpha Centaurista nähtynä silloin kun Maa on Aplha Centaurista katsottuna kauimpana Auringosta.

    Minua jäi vaivaamaan, kuka on käynyt mittaamassa α:n. Wikipedian mukaan matkaa on sentään yli neljä valovuotta. Mitä tehtävä opettaa reaalimaailman ongelmien ratkaisemisesta tai reaalimaailman kuvaamisesta matematiikan kielelle?

    Wikipedian mukaan kulma α on Alpha Centaurin parallaksi. Entä jos antaisi muutaman sopivan vihjeen ja laittaisi opiskelijat selvittämään, miten lähimpien tähtien etäisyys voidaan määrittää? Sehän on mielenkiintoinen geometrinen tehtävä ja oli aikoinaan tähtitieteilijöiltä merkittävä oivallus.

    Taivaankappaleiden etäisyyksien määrittämisestä saisi tieteellisen seikkailutarinan: Tähtitieteilijät olivat laskeneet aurinkokunnan kappaleiden etäisyyksien suhteet, mutta aurinkokunnan koosta heillä ei ollut käsitystä. Eli kulmat oli mitattu oikein, mutta yhdenkään kolmion sivua ei tiedetty.

    Opiskelijat voisivat laatia webiin selityksen siitä, miten tähden parallaksi määritetään.

    Innostuin laatimaan parallaksista pienen esityksen elävöittämään geometrian tuntia. Valmisteluun meni pitkä päivä eikä se vielä niin hyvä ollut, että luokka olisi hurrannut vaan alkoivat vaivihkaa tehdä tehtäviä.

    Kateederilla esiintyminen on oma taiteen lajinsa. Ei riitä, että osaa asian. Luokalle asian selittäminen on vielä aivan eri asia kuin yhdelle oppilaalle tai pienelle ryhmälle selittäminen.

    Olisiko parallaksia kannattanut lähteä tutkimaan ilmiönä? Miten? Mitä siitä olisi opittu? Montako kymmentä kirjan tehtävää olisi jäänyt laskematta sen takia?

    Parallaksi ei tietenkään ole kenenkään arkielämää liippaava ilmiö, mutta pelkästäänkö tuttuja arjen ilmiöitä pitäisi tutkia? Moni on kiinnostunut arjelle vieraista ilmiöstä ja uusia keksintöjä ovat tehneet usein ne, joiden jalat eivät ole polvia myöten maassa.

    Lehdessä kerrottiin, että Jupiterin suurta vetovoimaa käytettiin linkoamaan luotain ulkoavaruuteen.

    a) Selitä, miten Jupiterin vetovoima voi työntää luotainta ulos aurinkokunnasta?

    b) Onko vaikea laskea, paljonko luotaimelle voidaan näin saada enimmillään lisää vauhtia?

    "Jupiterin kuun Europan ratakäyrä on x kilometriä pidempi kuin Ion ratakäyrä. Kuinpa paljon kauempana Europa kiertää Jupiteria kuin Io?"

    Taas! Kuka nämä ratakäyrät on käynyt mittaamassa?

    Tehtävä on matemaattisesti opettavainen, mutta Jupiterin kuiden keinotekoinen sotkeminen siihen antaa harhaan johtavan kuvan matematiikan soveltamisesta reaalimaailmaan.

    Skymapin tai vastaavan planetaario-ohjelman avulla voisi tarkastella, mitä havaintoja Jupiterin kuiden liikkeistä voi tehdä Maasta käsin. Tehtäväksi voisi antaa selvittää, mitä mielenkiintoista havaintojen perusteella voi päätellä ja laskea.

    Ongelman ratkaisemisessa tarvittavia tietoja geometriasta ja gravitaatiosta esiteltäisiin sitä mukaa kuin tarvetta ilmenisi. Mutta miten tehdä tämä käytännössä?

    Taivaanmekaniikan tutkimista

    "Sähkölinjan korkeus on 80% sähköpylvään korkeudesta. Sähköpylvään korkeus jakaa helikopterin lentokorkeuden suhteessa ... Törmääkö helikopteri linjaan?"

    Jaa'a. Se riippuu lentäjän taidosta ja tarkkaavaisuudesta. Saattaapi törmätäkin, jos lentäjä alkaa miettiä verrantoja kesken lennon.

    Matematiikan kirjan tehtävässä kysyttiin, mikä on suorakulmaisen kolmion terävän kulman α viereisen kateetin pituus kun vastakkaisen kateetin pituus on x km. OK perustehtävä, mutta tästä oli tehty käytännön esimerkki sijoittamalla kolmion kulmiin Maa, Aurinko ja Alpha Centauri niin, että α oli Maan ja Auringon välinen kulma Alpha Centaurista nähtynä silloin kun Maa on Aplha Centaurista katsottuna kauimpana Auringosta.

    Mitä tehtävä opettaa reaalimaailman ongelmien ratkaisemisesta tai reaalimaailman kuvaamisesta matematiikan kielelle? Minua jäi vaivaamaan, kuka on käynyt mittaamassa α:n. Wikipedian mukaan matkaa on sentään yli neljä valovuotta.

    Wikipedian mukaan kulma α on Alpha Centaurin parallaksi. Entä jos antaisi muutaman sopivan vihjeen ja laittaisi opiskelijat selvittämään, miten lähimpien tähtien etäisyys voidaan määrittää? Sehän on mielenkiintoinen geometrinen tehtävä ja oli aikoinaan tähtitieteilijöiltä merkittävä oivallus.

    Taivaankappaleiden etäisyyksien määrittämisestä saisi tieteellisen seikkailutarinan: Tähtitieteilijät olivat laskeneet aurinkokunnan kappaleiden etäisyyksien suhteet, mutta aurinkokunnan koosta heillä ei ollut käsitystä. Eli kulmat oli mitattu oikein, mutta yhdenkään kolmion sivua ei tiedetty.

    Opiskelijat voisivat laatia webiin selityksen siitä, miten tähden parallaksi määritetään.

    Innostuin laatimaan parallaksista pienen esityksen elävöittämään geometrian tuntia. Esityksen valmisteluun meni pitkä päivä eikä siitä silti niin hyvää tullut, että luokka olisi hurrannut silmät kiiluen. Opiskelijat alkoivat vaivihkaa tehdä tehtäviään. Kateederilla esiintyminen on oma taiteen lajinsa. Ei riitä, että osaa asian. Luokalle asian selittäminen on vielä aivan eri asia kuin yhdelle oppilaalle tai pienelle ryhmälle selittäminen.

    Olisiko parallaksia kannattanut lähteä tutkimaan ilmiönä? Miten? Mitä siitä olisi opittu? Montako kirjan tehtävää olisi jäänyt laskematta sen takia?

    Parallaksi ei tietenkään ole kenenkään arkielämää liippaava ilmiö, mutta pelkästään tuttuja arjen ilmiöitäkö pitäisi tutkia? Moni on kiinnostunut arjelle vieraista ilmiöstä ja uusia keksintöjä ovat tehneet usein ne, joiden jalat eivät ole olleet polvia myöten maassa.

    Ei silti, että uskoisin kenenkään minun lisäkseni kiinnostuvan parallaksista enkä minäkään siihen perehdyttyäni keksinyt mitään uutta hienoa.

    Lehdessä kerrottiin, että Jupiterin suurta vetovoimaa käytettiin linkoamaan luotain ulkoavaruuteen.

    a) Selitä, miten Jupiterin vetovoima voi työntää luotainta ulos aurinkokunnasta?

    b) Onko vaikea laskea, paljonko luotaimelle voidaan näin saada enimmillään lisää vauhtia?

    "Jupiterin kuun Europan ratakäyrä on x kilometriä pidempi kuin Ion ratakäyrä. Kuinpa paljon kauempana Europa kiertää Jupiteria kuin Io?"

    Kuka tämän ratakäyrien pituuseron on käynyt mittaamassa?

    Tehtävä sinänsä on matemaattisesti opettavainen, mutta Jupiterin kuiden sotkeminen siihen antaa harhaan johtavan kuvan matematiikan soveltamisesta reaalimaailmaan.

    Skymapin tai vastaavan planetaario-ohjelman avulla voisi tarkastella, mitä havaintoja Jupiterin kuiden liikkeistä voi tehdä Maasta käsin. Tehtäväksi voisi antaa selvittää, mitä mielenkiintoista havaintojen perusteella voi päätellä ja laskea.

    Ongelman ratkaisemisessa tarvittavia tietoja geometriasta ja gravitaatiosta opettaja voisi esitellä sitä mukaa kuin tarvetta ilmenisi. Mutta miten tehdä tämä käytännössä?

    Niinkin voi ajatella, että matematiikka ei ole vain työväline vaan oma oppiaineensa, joka opettaa matemaattista ajattelua. Mutta mitä on matemaattinen ajattelu, opettaako koulumatematiikka matemaattista ajattelua ja eikö sitä opi vaikka matematiikkaa käytettäisiin työvälineenä?

  • Entä mekaniikan tutkiminen?
  • Olisiko tulevien äänestäjien hyvä
  • pähkäillä ilmastonmuutosta?
  • tai talouden ihmemaailmaa?

  • Kasvihuoneilmiö tarjoaa monia erilaisia kysymyksiä selvitettäväksi opiskelijoiden kiinnostuksen mukaan. Vaikka ilmastomallinnus on monimutkaista, jo koulun luonnontieteiden ja matematiikan tiedoilla voisi perusasioista tehdä laskelmia ja malleja.

  • Olisiko tulevien äänestäjien hyvä
  • pähkäillä talouden ihmemaailmaa?
  • Ehkä ilmiöoppiminen parhaimmillaan on sitä, että täsmällistä työsuunnitelmaa ja tavoitetta ei määrätä etukäteen, vaan edetään, minne mielenkiinto ja tiedonhalu vie. Löytöretkeillään, eikä löytöretkellä voi tietää, mitä löydettävää tulee vastaan.

    Mitä opin? Tutkimalla oppiminen on työlästä ja aikaa kuluu, mutta se on myös palkitsevaa. Halu saada jotain valmista aikaiseksi oli niin kova, etten malttanut perehtyä esimerkiksi siihen, miten kaksi keskeistä soveltamaani matemaattista tulosta on johdettu.

    Osaava ohjaaja tai parempi dokumentaatio olisi säästänyt paljolta toisarvoiselta takkuamiselta.

    Voisiko tällaista käyttää tutkivassa oppimisessa esim. lukion matematiikan ja fysiikan opetuksessa?

  • Valitse jokin kuvan mekaanisista järjestelmistä tai keksi itse jokin vastaava;
  • Kirjoita järjestelmän liike- ja potentiaalienergian lausekkeet;
  • Simuloi järjestelmän toimintaa annetun ohjelman avulla;
  • Ohjelmointiharjoituksena voisi teettää parannuksia ja muutoksia ohjelmistoon.

    Voisi teettää ohjelmasta version, johon voi syöttää käsin lasketut liikeyhtälöt.

    Animointiohjelman voisi teettää.

    Tuntuu kuitenkin siltä, että opettajan pitäisi ehtiä perehtymään kaikkeen etukäteen. Iso osa hyvistä ideoista on liian työläitä toteuttaa ja sen huomaaminen kestää. Ei tunnu hyvältä rohkaista opiskelijoita ryhtymään johonkin, joka parin viikon puurtamisen jälkeen osoittautuu mahdottomaksi. Tai vielä pahempaa, juututaan umpikujaan siksi, että opettajakaan ei osaa neuvoa oikeaan suuntaan.

  • Olisiko tulevien äänestäjien hyvä
  • pähkäillä ilmastonmuutosta?
  • tai talouden ihmemaailmaa?
  • Mekaniikkaa tutkittavaksi Opettajan on hyvä itsekin kokeilla, miltä tutkiva oppiminen tuntuu. Innostuin tutkimaan siltanosturin simulointia . Kertasin vanhaa ja opin vähän uutta.

    Mitä opin? Tutkimalla oppiminen on työlästä ja aikaa kuluu, mutta se on myös palkitsevaa. Halu saada jotain valmista aikaiseksi oli niin kova, etten malttanut perehtyä esimerkiksi siihen, miten kaksi keskeistä soveltamaani matemaattista tulosta on johdettu.

    Osaava ohjaaja tai parempi dokumentaatio olisi säästänyt paljolta toisarvoiselta takkuamiselta.

    Voisiko tällaista käyttää tutkivassa oppimisessa esim. lukion matematiikan ja fysiikan opetuksessa?

  • Valitse jokin kuvan mekaanisista järjestelmistä tai keksi itse jokin vastaava;
  • Kirjoita järjestelmän liike- ja potentiaalienergian lausekkeet;
  • Simuloi järjestelmän toimintaa annetun ohjelman avulla;
  • Ohjelmointiharjoituksena voisi teettää parannuksia ja muutoksia ohjelmistoon.

    Voisi teettää ohjelmasta version, johon voi syöttää käsin lasketut liikeyhtälöt.

    Animointiohjelman voisi teettää.

    Tuntuu kuitenkin siltä, että opettajan pitäisi ehtiä perehtymään kaikkeen etukäteen. Iso osa hyvistä ideoista on liian työläitä toteuttaa ja sen huomaaminen kestää. Ei tunnu hyvältä rohkaista opiskelijoita ryhtymään johonkin, joka parin viikon puurtamisen jälkeen osoittautuu mahdottomaksi. Tai vielä pahempaa, juututaan umpikujaan siksi, että opettajakaan ei osaa neuvoa oikeaan suuntaan.

  • Voisiko taivaanmekaniikan ilmiöiden tutkiminen opettaa jotain?
  • Entä mekaniikan tutkiminen?
  • Olisiko tulevien äänestäjien hyvä
  • pähkäillä ilmastonmuutosta?
  • tai talouden ihmemaailmaa?
  • >>>> Alkusivulle

    Taivaanmekaniikan tutkimista "Sähkölinjan korkeus on 80% sähköpylvään korkeudesta. Sähköpylvään korkeus jakaa helikopterin lentokorkeuden suhteessa ... Törmääkö helikopteri linjaan?"

    Jaa'a. Se riippuu lentäjän taidosta ja tarkkaavaisuudesta. Saattaapi törmätäkin, jos lentäjä alkaa miettiä verrantoja kesken lennon.

    Matematiikan kirjan tehtävässä kysyttiin, mikä on suorakulmaisen kolmion terävän kulman α viereisen kateetin pituus kun vastakkaisen kateetin pituus on x km. OK perustehtävä, mutta tästä oli tehty käytännön esimerkki sijoittamalla kolmion kulmiin Maa, Aurinko ja Alpha Centauri niin, että α oli Maan ja Auringon välinen kulma Alpha Centaurista nähtynä silloin kun Maa on Aplha Centaurista katsottuna kauimpana Auringosta.

    Mitä tehtävä opettaa reaalimaailman ongelmien ratkaisemisesta tai reaalimaailman kuvaamisesta matematiikan kielelle? Minua jäi vaivaamaan, kuka on käynyt mittaamassa α:n. Wikipedian mukaan matkaa on sentään yli neljä valovuotta.

    Wikipedian mukaan kulma α on Alpha Centaurin parallaksi. Entä jos antaisi muutaman sopivan vihjeen ja laittaisi opiskelijat selvittämään, miten lähimpien tähtien etäisyys voidaan määrittää? Sehän on mielenkiintoinen geometrinen tehtävä ja oli aikoinaan tähtitieteilijöiltä merkittävä oivallus.

    Taivaankappaleiden etäisyyksien määrittämisestä saisi tieteellisen seikkailutarinan: Tähtitieteilijät olivat laskeneet aurinkokunnan kappaleiden etäisyyksien suhteet, mutta aurinkokunnan koosta heillä ei ollut käsitystä. Eli kulmat oli mitattu oikein, mutta yhdenkään kolmion sivua ei tiedetty.

    Opiskelijat voisivat laatia webiin selityksen siitä, miten tähden parallaksi määritetään.

    Innostuin laatimaan parallaksista pienen esityksen elävöittämään geometrian tuntia. Esityksen valmisteluun meni pitkä päivä eikä siitä silti niin hyvää tullut, että luokka olisi hurrannut silmät kiiluen. Opiskelijat alkoivat vaivihkaa tehdä tehtäviään. Kateederilla esiintyminen on oma taiteen lajinsa. Ei riitä, että osaa asian. Luokalle asian selittäminen on vielä aivan eri asia kuin yhdelle oppilaalle tai pienelle ryhmälle selittäminen.

    Olisiko parallaksia kannattanut lähteä tutkimaan ilmiönä? Miten? Mitä siitä olisi opittu? Montako kirjan tehtävää olisi jäänyt laskematta sen takia?

    Parallaksi ei tietenkään ole kenenkään arkielämää liippaava ilmiö, mutta pelkästään tuttuja arjen ilmiöitäkö pitäisi tutkia? Moni on kiinnostunut arjelle vieraista ilmiöstä ja uusia keksintöjä ovat tehneet usein ne, joiden jalat eivät ole olleet polvia myöten maassa.

    Ei silti, että uskoisin kenenkään minun lisäkseni kiinnostuvan parallaksista enkä minäkään siihen perehdyttyäni keksinyt mitään uutta hienoa.

    Lehdessä kerrottiin, että Jupiterin suurta vetovoimaa käytettiin linkoamaan luotain ulkoavaruuteen.

    a) Selitä, miten Jupiterin vetovoima voi työntää luotainta ulos aurinkokunnasta?

    b) Onko vaikea laskea, paljonko luotaimelle voidaan näin saada enimmillään lisää vauhtia?

    "Jupiterin kuun Europan ratakäyrä on x kilometriä pidempi kuin Ion ratakäyrä. Kuinpa paljon kauempana Europa kiertää Jupiteria kuin Io?"

    Kuka tämän ratakäyrien pituuseron on käynyt mittaamassa?

    Tehtävä sinänsä on matemaattisesti opettavainen, mutta Jupiterin kuiden sotkeminen siihen antaa harhaan johtavan kuvan matematiikan soveltamisesta reaalimaailmaan.

    Skymapin tai vastaavan planetaario-ohjelman avulla voisi tarkastella, mitä havaintoja Jupiterin kuiden liikkeistä voi tehdä Maasta käsin. Tehtäväksi voisi antaa selvittää, mitä mielenkiintoista havaintojen perusteella voi päätellä ja laskea.

    Ongelman ratkaisemisessa tarvittavia tietoja geometriasta ja gravitaatiosta opettaja voisi esitellä sitä mukaa kuin tarvetta ilmenisi. Mutta miten tehdä tämä käytännössä?

    Niinkin voi ajatella, että matematiikka ei ole vain työväline vaan oma oppiaineensa, joka opettaa matemaattista ajattelua. Mutta mitä on matemaattinen ajattelu, opettaako koulumatematiikka matemaattista ajattelua ja eikö sitä opi vaikka matematiikkaa käytettäisiin työvälineenä?

  • Entä mekaniikan tutkiminen?
  • Olisiko tulevien äänestäjien hyvä
  • pähkäillä ilmastonmuutosta?
  • tai talouden ihmemaailmaa?

  • Kokeillako tutkivaa oppimista?


    Ehkä ilmiöoppiminen parhaimmillaan on sitä, että täsmällistä työsuunnitelmaa ja tavoitetta ei määrätä etukäteen, vaan edetään, minne mielenkiinto ja tiedonhalu vie. Löytöretkeillään, eikä löytöretkellä voi tietää, mitä löydettävää tulee vastaan.

    Eräässä pakinassa kapteeni James Cook anoi hallitsijalta rahaa löytöretkelleen:

    "Löytöretken tavoite: Löytää keskikokoinen manner eteläiseltä pallonpuoliskolta ja pieni paratiisimainen saari Tyynen Meren keskeltä.

    Löytöretken vaiheet: ..."

    - - -

    Joissain kulttuureissa on kouluopetuksessakin arvostettu väittelytaitoa, kykyä inttää todeksi jotain vääräksi tietämäänsä. Mediaväki näytään vieläkin koulutettavan lietsomaan inttäjäisiä. Tutkiva oppiminen voisi tällaisen sijasta totuttaa nöyrään yhteisölliseen totuuden etsintään.

    Entä jos estoitta avaisimme käyttöteoriamme toistemme nähtäviksi ja alkaisimme koota niistä jotain järkevää? Olisi  OK pitää mielipiteensä, mutta yhtä OK olisi todeta, että kaverilla on fiksumpi näkemys. Vakuuttavuuden sijaan alettaisiinkin arvostaa tieteellistä nöyryyttä maailman monimutkaisuuden edessä.

    Syyt ja perustelut innostukseeni tutkivasta oppimisesta

    "Rationaaliset" perusteluni tutkivan oppimisen erinomaisuudelle esitän edempänä, mutta "terve järkeni" sanoo, että tutkiva oppiminen on hieno homma. Miksiköhän?

    Olen aina ollut utelias tutkija tutkivan oppimisen mielessä — jään helposti koukkuun ilmiöiden tutkimiseen. Tästä voimme loogisesti päätellä, että

  • kaikki koululaiset odottavat tilaisuutta päästää irti uteliaisuutensa;
  • yksikään koululainen ei koskaan halua päästä vähällä läpi kursseista, koska kaikkia ajaa sisäinen palo oppia;
  • sisäisen palon oppia voi sammuttaa vain väkivalloin
  • Differentiaaliyhtälöihin ihastuin ymmärrettyäni, että niillä voi kuvata dynaamisten järjestelmien toimintaa ja simuloimalla nähdä, miten järjestelmä toimii. Siis dynaamiset järjestelmät ovat ilman muuta parhaita ilmiöitä koulussa tutkittaviksi. Niitä tutkiessa oppii kaiken oleellisen niin matematiikasta kuin fysiikastakin.

    Muistan harjoitustehtävän, jossa laskettiin, paljonko kannattaa investoida kalastuslaivastoon, kun kalakanta lisääntyy tietyn yleisesti todenmukaisena pidetyn yhtälön mukaan. Taloudellisinta oli pyytää kalat sukupuuttoon 27 vuodessa.

    Suht mukava isäni oli yhdenlainen kylän Pelle Peloton, korjaili koneita, rakenteli työtä helpottavia laitteita ja jaksoi selvitellä, miten koneet ja laitteet toimivat. Minä seurasin usein vierestä ja isompana yritin itse samaa. Tästä seuraa jotenkin loogisesti, että tutkiva oppiminen on paras — oikeastaan ainoa — tapa oppia.

    >>>> Opettaja työnsä kehittäjänä

    Kokeillako tutkivaa oppimista?


    Oppimisen ohjaaminen

    Opetussuunnitelmat

    Ehkä ilmiöoppiminen parhaimmillaan on sitä, että täsmällistä työsuunnitelmaa ja tavoitetta ei määrätä etukäteen, vaan edetään, minne mielenkiinto ja tiedonhalu vie.

    Kansalaisen talousymmärrys

    Minusta tuntuu, että minulta puuttuu  riittävän hyvä talouden keskinäisvaikutuksia kuvaava käyttöteoria. Minusta esimerkiksi tuntuu, että puheissaan poliitikot ja muut vaikuttajat puheissaan yliyksinkertaistavat talouden keskinäisvaikutuksia, mutta käyttöteoriani ei riitä tuottamaan selkeitä perusteluita, mikä heidän jutuissaan tuntuu olevan pielessä.

    Pelkään pahoin, että minun laillani monet ihmiset  — myös poliitikot ja muut päättäjät  — jäävät talousymmärryksessään koulussa opitun varaan. Ajan uhraaminen pieneen taloustieteen käyttöteorioiden verryttelyyn voisi olla perusteltua.


    Taivaanmekaniikan tutkimista

    "Sähkölinjan korkeus on 80% sähköpylvään korkeudesta. Sähköpylvään korkeus jakaa helikopterin lentokorkeuden suhteessa ... Törmääkö helikopteri linjaan?"

    Jaa'a. Se riippuu lentäjän taidosta ja tarkkaavaisuudesta. Saattaapi törmätäkin, jos lentäjä alkaa miettiä verrantoja kesken lennon.

    Matematiikan kirjan tehtävässä kysyttiin, mikä on suorakulmaisen kolmion terävän kulman α viereisen kateetin pituus kun vastakkaisen kateetin pituus on x km. OK perustehtävä, mutta tästä oli tehty käytännön esimerkki sijoittamalla kolmion kulmiin Maa, Aurinko ja Alpha Centauri niin, että α oli Maan ja Auringon välinen kulma Alpha Centaurista nähtynä silloin kun Maa on Aplha Centaurista katsottuna kauimpana Auringosta.

    Minua jäi vaivaamaan, kuka on käynyt mittaamassa α:n. Wikipedian mukaan matkaa on sentään yli neljä valovuotta. Mitä tehtävä opettaa reaalimaailman ongelmien ratkaisemisesta tai reaalimaailman kuvaamisesta matematiikan kielelle?

    Wikipedian mukaan kulma α on Alpha Centaurin parallaksi. Entä jos antaisi muutaman sopivan vihjeen ja laittaisi opiskelijat selvittämään, miten lähimpien tähtien etäisyys voidaan määrittää? Sehän on mielenkiintoinen geometrinen tehtävä ja oli aikoinaan tähtitieteilijöiltä merkittävä oivallus. Taivaankappaleiden etäisyyksien määrittämisestä saisi tieteellisen seikkailutarinan: Tähtitieteilijät olivat laskeneet aurinkokunnan kappaleiden etäisyyksien suhteet, mutta aurinkokunnan koosta heillä ei ollut käsitystä. Eli kulmat oli mitattu oikein, mutta yhdenkään kolmion sivua ei tiedetty. "Miten mitata edes yksi etäisyys? Keksitkö sinä keinon? 1-pisteen vihje on: ..."

    Lehdessä kerrottiin, että Jupiterin suurta vetovoimaa käytettiin linkoamaan luotain ulkoavaruuteen.

    a) Selitä, miten Jupiterin vetovoima voi työntää luotainta ulos aurinkokunnasta?

    b) Onko vaikea laskea, paljonko luotaimelle voidaan näin saada enimmillään lisää vauhtia?

    "Jupiterin kuun Europan ratakäyrä on x kilometriä pidempi kuin Ion ratakäyrä. Kuinpa paljon kauempana Europa kiertää Jupiteria kuin Io?"

    Taas! Kuka nämä ratakäyrät on käynyt mittaamassa?

    Tehtävä on matemaattisesti opettavainen, mutta Jupiterin kuiden keinotekoinen sotkeminen siihen antaa harhaan johtavan kuvan matematiikan soveltamisesta reaalimaailmaan.

    Skymapin tai vastaavan planetaario-ohjelman avulla voisi tarkastella, mitä havaintoja Jupiterin kuiden liikkeistä voi tehdä Maasta käsin. Tehtäväksi voisi antaa selvittää, mitä mielenkiintoista havaintojen perusteella voi päätellä ja laskea.

    Ongelman ratkaisemisessa tarvittavia tietoja geometriasta ja gravitaatiosta esiteltäisiin sitä mukaa kuin tarvetta ilmenisi. Mutta miten tehdä tämä käytännössä?


    Oppimisen ohjaaminen

    Opetussuunnitelmat

    Mielekkäämpää ja antoisampaa lienee hakeutua johonkin mielenkiintoiseen käytännön toimintaan.


    Oppimisen ohjaaminen

    Opettaminen on aina ennen kaikkea oppijoiden ohjaamista — vuorovaikutusta luokan ja yksittäisten oppijoiden kanssa. Näyttää siltä, että varsinaisesta opettamisesta en osannut kirjoittaa juuri mitään, koska ilman opetuskokemusta on vaikea eläytyä opetustilanteeseen.

    Ilmiöpohjainen oppiminen perustuu erilaiseen käsitykseen oppimisesta ja opetuksesta kuin "perinteinen" kouluopetus joten moni perinteisessä koulussa kehittynyt käyttöteoria ei sovellu ilmiöpohjaisen työskentelyn ohjaamiseen.

    Ilmiöpohjaisen oppimisen kehittämiseksi on kokeilemalla selvitettävä, millä tyylillä, asenteella ja menetelmillä ohjata oppijoita.Tutkivan oppimisen kehittämiseksi sitä kannattanee kokeilla pienimuotoisesti, mutta siihen tottuminen vaatii aikaa, joten mahdolliset hyödyt realisoituvat vasta, jos sitä sovelletaan riittävän pitkään ja laajasti.

    Opetussuunnitelmat

    Iso kysymys on, miten sovittaa ilmiöpohjainen oppiminen ja opetussuunnitelmien määrittelyt oppisisällöistä ja tavoitteista  yhteen.

    Vähänkin isommat muutokset opetussuunnitelmiin näyttävät mahdottomilta.

    Arviointi

    Arvioinnista kirjoitin, että

  • mahdollinen mittaaminen pitää sovittaa palvelemaan opetusta ja oppimista, ei toisin päin;
  • opettajan pitää ohjata opiskelijoita arvioimaan työskentelyään ja haastaa heitä;
  • Ei taida riittää vastustamaan ajan henkeä kaiken mittaamisen ensiarvoisuudesta.

    Eikä riitä opetuksen kehittämisen pohjaksi. Ilmiöpohjaisen oppimisen toimivuuden arviointi pitäisi jättää opettajien ammattitaidon varaan, mutta miten järjestää toiminta niin, että tarvittava ammattitaito kehityy?

    Oppimisen ohjaaminen

    Opetussuunnitelmat

    Ilmiö pähkäiltäväksi — Ilmastonmuutos

  • Voisiko taivaanmekaniikan ilmiöiden tutkiminen opettaa jotain?
  • Entä mekaniikan tutkiminen?
  • Olisiko tulevien äänestäjien hyvä
  • pähkäillä ilmastonmuutosta?
  • tai talouden ihmemaailmaa?
  • Mekaniikkaa tutkittavaksi

    Opettajan on hyvä itsekin kokeilla, miltä tutkiva oppiminen tuntuu. Innostuin tutkimaan siltanosturin simulointia . Kertasin vanhaa ja opin vähän uutta.

    Mitä opin? Tutkimalla oppiminen on työlästä ja aikaa kuluu, mutta se on myös palkitsevaa. Halu saada jotain valmista aikaiseksi oli niin kova, etten malttanut perehtyä esimerkiksi siihen, miten kaksi keskeistä soveltamaani matemaattista tulosta on johdettu.

    Osaava ohjaaja tai parempi dokumentaatio olisi säästänyt paljolta toisarvoiselta takkuamiselta.

    Voisiko tällaista käyttää tutkivassa oppimisessa esim. lukion matematiikan ja fysiikan opetuksessa?

  • Valitse jokin kuvan mekaanisista järjestelmistä tai keksi itse jokin vastaava;
  • Kirjoita järjestelmän liike- ja potentiaalienergian lausekkeet;
  • Simuloi järjestelmän toimintaa annetun ohjelman avulla;
  • Ohjelmointiharjoituksena voisi teettää parannuksia ja muutoksia ohjelmistoon.

    Voisi teettää ohjelmasta version, johon voi syöttää käsin lasketut liikeyhtälöt.

    Animointiohjelman voisi teettää.

    Tuntuu kuitenkin siltä, että opettajan pitäisi ehtiä perehtymään kaikkeen etukäteen. Iso osa hyvistä ideoista on liian työläitä toteuttaa ja sen huomaaminen kestää. Ei tunnu hyvältä rohkaista opiskelijoita ryhtymään johonkin, joka parin viikon puurtamisen jälkeen osoittautuu mahdottomaksi. Tai vielä pahempaa, juututaan umpikujaan siksi, että opettajakaan ei osaa neuvoa oikeaan suuntaan.

  • Olisiko tulevien äänestäjien hyvä
  • pähkäillä ilmastonmuutosta?
  • tai talouden ihmemaailmaa?
  • >>>> Alkusivulle

    Mekaniikkaa tutkittavaksi

    Opettajan on hyvä itsekin kokeilla, miltä tutkiva oppiminen tuntuu. Innostuin tutkimaan siltanosturin simulointia . Kertasin vanhaa ja opin vähän uutta.

    Mitä opin? Tutkimalla oppiminen on työlästä ja aikaa kuluu, mutta se on myös palkitsevaa. Halu saada jotain valmista aikaiseksi oli niin kova, etten malttanut perehtyä esimerkiksi siihen, miten kaksi keskeistä soveltamaani matemaattista tulosta on johdettu.

    Osaava ohjaaja tai parempi dokumentaatio olisi säästänyt paljolta toisarvoiselta takkuamiselta.

    Voisiko tällaista käyttää tutkivassa oppimisessa esim. lukion matematiikan ja fysiikan opetuksessa?

  • Valitse jokin kuvan mekaanisista järjestelmistä tai keksi itse jokin vastaava;
  • Kirjoita järjestelmän liike- ja potentiaalienergian lausekkeet;
  • Simuloi järjestelmän toimintaa annetun ohjelman avulla;
  • Ohjelmointiharjoituksena voisi teettää parannuksia ja muutoksia ohjelmistoon.

    Voisi teettää ohjelmasta version, johon voi syöttää käsin lasketut liikeyhtälöt.

    Animointiohjelman voisi teettää.

    Tuntuu kuitenkin siltä, että opettajan pitäisi ehtiä perehtymään kaikkeen etukäteen. Iso osa hyvistä ideoista on liian työläitä toteuttaa ja sen huomaaminen kestää. Ei tunnu hyvältä rohkaista opiskelijoita ryhtymään johonkin, joka parin viikon puurtamisen jälkeen osoittautuu mahdottomaksi. Tai vielä pahempaa, olisi mahdollista helpostikin, jos opettaja osaisi neuvoa oikeaan suuntaan.

  • Voisiko taivaanmekaniikan ilmiöiden tutkiminen opettaa jotain?
  • Entä mekaniikan tutkiminen?
  • Olisiko tulevien äänestäjien hyvä
  • pähkäillä ilmastonmuutosta?
  • tai talouden ihmemaailmaa?
  • >>>> Alkusivulle

    Webistä löysimme joitakin blogitekstejä, joissa kannatettiin ilmiöpohjaista oppimista, mutta kunnon keskusteluja aiheesta emme löytäneet. Sen sijaan löysimme keskusteluja yksilöllisestä oppimisesta. Yksilölliseen oppimiseen siirtyminen vaatii sekin uskomusten ja käyttöteorioiden reivaamista, joten ehkä noiden keskustelujen analysointi tuottaa jotain alkuperäiselle tavoitteellemme mielenkiintoista.

    Harjoitustutkimuksemme kääntyi opettajien uskomusten tarkastelemiseksi. Päätimme perehtyä web-keskusteluihin tutkivasta oppimisesta ja arvioida, löytyykö mielipiteiden taustalta joitakin tyypillisiä käyttöteorioita. Mielestäni mielenkiintoinen aihe.

    Webistä löysimme joitakin blogitekstejä puhumassa tutkivan oppimisen ja ilmiöpohjaisen oppimisen puolesta, mutta kunnon keskusteluja aiheesta emme löytäneet.

    Yksilöllisestä oppimisesta löysimme keskusteluja, joissa tuli ilmi erilaisia näkemyksiä ja uskomuksia opetuksesta ja oppimisesta. Yksilölliseen oppimiseen siirtyminen vaatii käyttöteorioiden reivaamista, joten ehkä noiden keskustelujen analysointi tuottaa jotain alkuperäiselle tavoitteellemme mielenkiintoista.


    Mitä koulussa pitäisi oppia?

    Ilman sitoutumista mistään työstä ei tule mitään.  Ihan tyhmän ja tarpeettoman tuntuiseen hommaan ei jaksa sitoutua.

    Olisi hyvä jos ihminen pääsisi tekemisen makuun jo ennen gradun aloittamista.

    Kun olen koulun jälkeisessä elämässä yrittänyt saada aikaiseksi jotain hyödyllistä, olen joutunut opettelemaan uusia tietoja ja taitoja ja joutunut ratkomaan ongelmia, joiden olemassa olosta kukaan ei välttämättä tiennyt koulu- eikä opiskeluaikoinani. On pitänyt oppia sellaisia tapoja tehdä työtä ja toimia yhdessä, jotka ovat aivan erilaisia kuin mitä koulussa aikani harjoitettiin.

    Ylläoleva kuvaukseni elävän elämän tarpeista on tyypillinen mutteripään näkemys ja sellaisenakin mitään sanomaton ja  muistuttaa huonon konsultin kliseitä. Joka tapauksessa koulun tavoitteiden asettelussa ja oppimisen mittaamisessa pitäisi ajatella opiskelijoiden seuraavaa viittäkymmentä vuotta. Ehkä se tuottaisi ainakin perspektiiviä, ellei antaisikaan tarkkaa vastausta siihen, montako tuntia lukiossa pitää käyttää trigonometrian opiskeluun.

    Ylioppilaskirjoituksiin lienee viisainta valmistautua laskemalla vanhoja ylioppilaskirjoituksia, mutta se ei välttämättä ole paras tapa oppia matemaattista ajattelua, matemaattista ongelmanratkaisua tai työelämän taitoja. Riittäisikö esimerkiksi lukion jälkeen testata välttämättömimmät perustaidot ja -tiedot niin että koulussa jäisi aikaa harjoitella taitoja ja elämänviisauksia, joita ei voi mitata.

    Tuntuu, että jos lukio nähdään preppauskurssina nykyisen kaltaisiin ylioppilaskirjoituksiin, lukiossa ei kannata soveltaa tutkivaa oppimista.  Ylioppilaskirjoituksiin lienee tehokkainta valmistautua laskemalla vanhoja ylioppilaskirjoituksia, mutta se ei välttämättä ole paras tapa oppia matemaattista ajattelua, matemaattista ongelmanratkaisua tai työ- ja muun elämän taitoja. Riittäisikö esimerkiksi lukion jälkeen testata vain välttämättömimmät perustaidot ja -tiedot niin että koulussa jäisi aikaa harjoitella taitoja ja elämänviisauksia, joita ei voi mitata.

    >>>> Tutkivan oppimisen tavoitteet ja toteutus

    Webistä löysimme joitakin blogitekstejä puhumassa tutkivan oppimisen ja ilmiöpohjaisen oppimisen puolesta, mutta kunnon keskusteluja aiheesta emme löytäneet.

    Yksilöllisestä oppimisesta löysimme keskusteluja, joissa tuli ilmi erilaisia näkemyksiä ja uskomuksia opetuksesta ja oppimisesta. Yksilölliseen oppimiseen siirtyminen vaatii käyttöteorioiden reivaamista, joten ehkä noiden keskustelujen analysointi tuottaa jotain alkuperäiselle tavoitteellemme mielenkiintoista.

    Taivaanmekaniikan tutkimista

    "Sähkölinjan korkeus on 80% sähköpylvään korkeudesta. Sähköpylvään korkeus jakaa helikopterin lentokorkeuden suhteessa ... Törmääkö helikopteri linjaan?"

    Jaa'a. Se riippuu lentäjän taidosta ja tarkkaavaisuudesta. Saattaapi törmätäkin, jos lentäjä alkaa miettiä verrantoja kesken lennon.

    Matematiikan kirjan tehtävässä kysyttiin, mikä on suorakulmaisen kolmion terävän kulman α viereisen kateetin pituus kun vastakkaisen kateetin pituus on x km. OK perustehtävä, mutta tästä oli tehty käytännön esimerkki sijoittamalla kolmion kulmiin Maa, Aurinko ja Alpha Centauri niin, että α oli Maan ja Auringon välinen kulma Alpha Centaurista nähtynä silloin kun Maa on Aplha Centaurista katsottuna kauimpana Auringosta.

    Minua jäi vaivaamaan, kuka on käynyt mittaamassa α:n. Wikipedian mukaan matkaa on sentään yli neljä valovuotta. Mitä tehtävä opettaa reaalimaailman ongelmien ratkaisemisesta tai reaalimaailman kuvaamisesta matematiikan kielelle?

    Wikipedian mukaan kulma α on Alpha Centaurin parallaksi. Entä jos antaisi muutaman sopivan vihjeen ja laittaisi opiskelijat selvittämään, miten lähimpien tähtien etäisyys voidaan määrittää? Sehän on mielenkiintoinen geometrinen tehtävä ja oli aikoinaan tähtitieteilijöiltä merkittävä oivallus.

    Taivaankappaleiden etäisyyksien määrittämisestä saisi tieteellisen seikkailutarinan: Tähtitieteilijät olivat laskeneet aurinkokunnan kappaleiden etäisyyksien suhteet, mutta aurinkokunnan koosta heillä ei ollut käsitystä. Eli kulmat oli mitattu oikein, mutta yhdenkään kolmion sivua ei tiedetty.

    Lehdessä kerrottiin, että Jupiterin suurta vetovoimaa käytettiin linkoamaan luotain ulkoavaruuteen.

    a) Selitä, miten Jupiterin vetovoima voi työntää luotainta ulos aurinkokunnasta?

    b) Onko vaikea laskea, paljonko luotaimelle voidaan näin saada enimmillään lisää vauhtia?

    "Jupiterin kuun Europan ratakäyrä on x kilometriä pidempi kuin Ion ratakäyrä. Kuinpa paljon kauempana Europa kiertää Jupiteria kuin Io?"

    Taas! Kuka nämä ratakäyrät on käynyt mittaamassa?

    Tehtävä on matemaattisesti opettavainen, mutta Jupiterin kuiden keinotekoinen sotkeminen siihen antaa harhaan johtavan kuvan matematiikan soveltamisesta reaalimaailmaan.

    Skymapin tai vastaavan planetaario-ohjelman avulla voisi tarkastella, mitä havaintoja Jupiterin kuiden liikkeistä voi tehdä Maasta käsin. Tehtäväksi voisi antaa selvittää, mitä mielenkiintoista havaintojen perusteella voi päätellä ja laskea.

    Ongelman ratkaisemisessa tarvittavia tietoja geometriasta ja gravitaatiosta esiteltäisiin sitä mukaa kuin tarvetta ilmenisi. Mutta miten tehdä tämä käytännössä?

    Oppimisen ohjaaminen

    Opetussuunnitelmat

    Taivaanmekaniikan tutkimista "Sähkölinjan korkeus on 80% sähköpylvään korkeudesta. Sähköpylvään korkeus jakaa helikopterin lentokorkeuden suhteessa ... Törmääkö helikopteri linjaan?"

    Jaa'a. Se riippuu lentäjän taidosta ja tarkkaavaisuudesta. Saattaapi törmätäkin, jos lentäjä alkaa miettiä verrantoja kesken lennon.

    Matematiikan kirjan tehtävässä kysyttiin, mikä on suorakulmaisen kolmion terävän kulman α viereisen kateetin pituus kun vastakkaisen kateetin pituus on x km. OK perustehtävä, mutta tästä oli tehty käytännön esimerkki sijoittamalla kolmion kulmiin Maa, Aurinko ja Alpha Centauri niin, että α oli Maan ja Auringon välinen kulma Alpha Centaurista nähtynä silloin kun Maa on Aplha Centaurista katsottuna kauimpana Auringosta.

    Mitä tehtävä opettaa reaalimaailman ongelmien ratkaisemisesta tai reaalimaailman kuvaamisesta matematiikan kielelle? Minua jäi vaivaamaan, kuka on käynyt mittaamassa α:n. Wikipedian mukaan matkaa on sentään yli neljä valovuotta.

    Wikipedian mukaan kulma α on Alpha Centaurin parallaksi. Entä jos antaisi muutaman sopivan vihjeen ja laittaisi opiskelijat selvittämään, miten lähimpien tähtien etäisyys voidaan määrittää? Sehän on mielenkiintoinen geometrinen tehtävä ja oli aikoinaan tähtitieteilijöiltä merkittävä oivallus.

    Taivaankappaleiden etäisyyksien määrittämisestä saisi tieteellisen seikkailutarinan: Tähtitieteilijät olivat laskeneet aurinkokunnan kappaleiden etäisyyksien suhteet, mutta aurinkokunnan koosta heillä ei ollut käsitystä. Eli kulmat oli mitattu oikein, mutta yhdenkään kolmion sivua ei tiedetty.

    Opiskelijat voisivat laatia webiin selityksen siitä, miten tähden parallaksi määritetään.

    Innostuin laatimaan parallaksista pienen esityksen elävöittämään geometrian tuntia. Esityksen valmisteluun meni pitkä päivä eikä siitä silti niin hyvää tullut, että luokka olisi hurrannut silmät kiiluen. Opiskelijat alkoivat vaivihkaa tehdä tehtäviään. Kateederilla esiintyminen on oma taiteen lajinsa. Ei riitä, että osaa asian. Luokalle asian selittäminen on vielä aivan eri asia kuin yhdelle oppilaalle tai pienelle ryhmälle selittäminen.

    Olisiko parallaksia kannattanut lähteä tutkimaan ilmiönä? Miten? Mitä siitä olisi opittu? Montako kirjan tehtävää olisi jäänyt laskematta sen takia?

    Parallaksi ei tietenkään ole kenenkään arkielämää liippaava ilmiö, mutta pelkästään tuttuja arjen ilmiöitäkö pitäisi tutkia? Moni on kiinnostunut arjelle vieraista ilmiöstä ja uusia keksintöjä ovat tehneet usein ne, joiden jalat eivät ole olleet polvia myöten maassa.

    Ei silti, että uskoisin kenenkään minun lisäkseni kiinnostuvan parallaksista enkä minäkään siihen perehdyttyäni keksinyt mitään uutta hienoa.

    Lehdessä kerrottiin, että Jupiterin suurta vetovoimaa käytettiin linkoamaan luotain ulkoavaruuteen.

    a) Selitä, miten Jupiterin vetovoima voi työntää luotainta ulos aurinkokunnasta?

    b) Onko vaikea laskea, paljonko luotaimelle voidaan näin saada enimmillään lisää vauhtia?

    "Jupiterin kuun Europan ratakäyrä on x kilometriä pidempi kuin Ion ratakäyrä. Kuinpa paljon kauempana Europa kiertää Jupiteria kuin Io?"

    Kuka tämän ratakäyrien pituuseron on käynyt mittaamassa?

    Tehtävä sinänsä on matemaattisesti opettavainen, mutta Jupiterin kuiden sotkeminen siihen antaa harhaan johtavan kuvan matematiikan soveltamisesta reaalimaailmaan.

    Skymapin tai vastaavan planetaario-ohjelman avulla voisi tarkastella, mitä havaintoja Jupiterin kuiden liikkeistä voi tehdä Maasta käsin. Tehtäväksi voisi antaa selvittää, mitä mielenkiintoista havaintojen perusteella voi päätellä ja laskea.

    Ongelman ratkaisemisessa tarvittavia tietoja geometriasta ja gravitaatiosta opettaja voisi esitellä sitä mukaa kuin tarvetta ilmenisi. Mutta miten tehdä tämä käytännössä?

    Niinkin voi ajatella, että matematiikka ei ole vain työväline vaan oma oppiaineensa, joka opettaa matemaattista ajattelua. Mutta mitä on matemaattinen ajattelu, opettaako koulumatematiikka matemaattista ajattelua ja eikö sitä opi vaikka matematiikkaa käytettäisiin työvälineenä?

    Pienellä maatilalla olin oppinut, että elinkeino periytyy sukupolvelta toiselle ja sitä varjellaan sen mukaan. Ajattelin, ettei kukaan ole niin tyhmä, että sahaisi omaa oksaansa. Oli opettavaista laskea, että voi olla taloudellisesta kannattavaa tuhota elinkeinonsa. Vielä opettavaisempaa oli lukea, että moni saaliskala pyydettiin lähes sukupuuttoon niin, että kalastus tuli mahdottomaksi.

    Taivaanmekaniikan tutkimista

    "Sähkölinjan korkeus on 80% sähköpylvään korkeudesta. Sähköpylvään korkeus jakaa helikopterin lentokorkeuden suhteessa ... Törmääkö helikopteri linjaan?"

    Jaa'a. Se riippuu lentäjän taidosta ja tarkkaavaisuudesta. Saattaapi törmätäkin, jos lentäjä alkaa miettiä verrantoja kesken lennon.

    Matematiikan kirjan tehtävässä kysyttiin, mikä on suorakulmaisen kolmion terävän kulman α viereisen kateetin pituus kun vastakkaisen kateetin pituus on x km. Tästä oli tehty käytännön esimerkki sijoittamalla kolmion kulmiin Maa, Aurinko ja Alpha Centauri niin, että α oli Maan ja Auringon välinen kulma Alpha Centaurista nähtynä.

    Minua jäi vaivaamaan, kuka on käynyt mittaamassa α:n. Matkaa on sentään yli neljä valovuotta. Mitä tehtävä opettaa reaalimaailman ongelmien ratkaisemisesta? Reaalimaailman kuvaamisesta matematiikan kielelle?

    Entä jos antaisi muutaman sopivan vihjeen ja laittaisi opiskelijat selvittämään, miten lähimpien tähtien etäisyys voidaan määrittää? Sehän on mielenkiintoinen geometrinen tehtävä ja oli aikoinaan tähtitieteilijöiltä merkittävä oivallus. Taivaankappaleiden etäisyyksien määrittämisestä saisi tieteellisen seikkailutarinan: Tähtitieteilijät olivat laskeneet aurinkokunnan kappaleiden etäisyyksien suhteet, mutta aurinkokunnan koosta heillä ei ollut käsitystä. Eli kulmat oli mitattu oikein, mutta yhdenkään kolmion sivua ei tiedetty. "Miten mitata edes yksi etäisyys? Keksitkö sinä keinon? 1-pisteen vihje on: ..."

    Lehdessä kerrottiin, että Jupiterin suurta vetovoimaa käytettiin linkoamaan luotain ulkoavaruuteen.

    a) Selitä, miten Jupiterin vetovoima voi työntää luotainta ulos aurinkokunnasta?

    b) Onko vaikea laskea, paljonko luotaimelle voidaan näin saada enimmillään lisää vauhtia?

    "Jupiterin kuun Europan ratakäyrä on x kilometriä pidempi kuin Ion ratakäyrä. Kuinpa paljon kauempana Europa kiertää Jupiteria kuin Io?"

    Taas! Kuka nämä ratakäyrät on käynyt mittaamassa?

    Tehtävä on matemaattisesti opettavainen, mutta Jupiterin kuiden keinotekoinen sotkeminen siihen antaa harhaan johtavan kuvan matematiikan soveltamisesta reaalimaailmaan.

    Skymapin tai vastaavan planetaario-ohjelman avulla voisi tarkastella, mitä havaintoja Jupiterin kuiden liikkeistä voi tehdä Maasta käsin. Tehtäväksi voisi antaa selvittää, mitä mielenkiintoista havaintojen perusteella voi päätellä ja laskea.

    Ongelman ratkaisemisessa tarvittavia tietoja geometriasta ja gravitaatiosta esiteltäisiin sitä mukaa kuin tarvetta ilmenisi. Mutta miten tehdä tämä käytännössä?



    Creative Commons License
    This work is licensed under a Creative Commons Attribution-NonCommercial-ShareAlike 4.0 International License.

    sposti