Suurpuudelina Abujassa

Tuntemuksia ja havaintoja elämästä Länsi-Afrikassa.

Lähtövalmisteluja
Lähtövalmisteluja

Aloittaessani "sapattivapaani" sain kuulla, että vaimoaan tämän työn perässä seuraavaa miestä kutsutaan puudeliksi. Lähdin kuitenkin, vaikken edes tiennyt, että voisin joskus saada ylennyksen suurpuudeliksi.

Syyskuun alusta lähtien uusi kotikaupunkini on siis Abuja, Nigerian pääkaupunki vuodesta 1991. Biafran sodan jälkeen nigerialaiset päättivät rakentaa maan yhtenäisyyden symboliksi uuden pääkaupungin "ei-kenenkään" savannille keskelle Nigeriaa. Päätöstä helpotti silloisen pääkaupungin Lagosin vaikeasti hallittava kasvaminen.

Huhtikuun alku 2011

Harkintaa
Harkintaa

Vaimo soitti töistä kesken lokakuisen aamupäivän. Arvelin, että hän pyytää hakemaan kaupasta tuoretta salaattia.

"Katajanokalta soittivat. Kysyivät, voisinko lähteä suurlähettilääksi Nigeriaan."

Lokakuun alku 2010

Odottelua
Odottelua

Me olimme vain yksi osa vuosittaista palapeliä, jossa kymmeniä diplomaatteja siirretään maasta toiseen. Parisen kuukautta meidän päätöksestämme palapeli oli koossa ja Suomi lähetti Nigerialle nimitysehdotuksen, jonka Nigeria hyväksyi maaliskuun jälkipuoliskolla.

Huhtikuun alku 2011

Nigerialaista kirjallisuutta
Nigerialaista kirjallisuutta

Päätöksiä odotellessa luin muutaman nigerialaisen kirjan.

Nigerialaiskirjeitä
Nigerialaiskirjeitä

"Olen prinsessa Imuhuran setä. Haluan lähettää prinsessan turvaan maamme levottomuuksia. Prinsessa Imuhura peri äidiltään arkullisen jalokiviä, mutta valitettavasti niiden myyminen meidän maassamme ei ole turvallista. Mikäli laitatte matkajärjestelyjä varten tililleni …"

Maaliskuu 2011

Urbaaneja legendoja ja todellisiakin vaaroja
Urbaaneja legendoja ja todellisiakin vaaroja

Turistioppaan johdantoluvun mukaan väkivallan uhriksi joutumisen riski Länsi-Afrikassa on paljon pienempi kuin Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa. Asiallisesti varautumalla taudeistakaan ei uhkaa kuin ripuli. Useimmat käärmeet ovat vaarattomia eikä krokotiilejä ole kuin parissa lammikossa Niger-joen mutkan tietämillä. Ryöstöt tehdään väkivallattomasti, ellei uhri toisin halua.

Maaliskuu 2011

Verhoja mittaamassa
Verhoja mittaamassa

Kävimme Abujassa. Vaimoa perehdytettiin suurlähetystön vahdinvaihtoon ja esiteltiin tärkeimmille kontakteille. Diplomaatit — tai ehkä heidän puolisonsa olemassaolostaan muistuttaakseen — ovat keksineet kutsua tällaista tutustumiskäyntiä "verhojen mittausmatkaksi." Minä siis kävin Afrikassa "mittailemassa verhoja."

Vaikka minulla nyt on Afrikka-kokemusta melkein viikko, en silti esitä syvällisiä analyyseja Afrikasta. Valmistauduin matkaan lukemalla Elina Hirvosen blogikokoelman Afrikasta ja tyydyn nöyrästi kirjoittelemaan oman pienen mieleni liikkeistä, kunnes löydän lisättävää Hirvosen kaltaisten kirjoittajien pohdintaan Afrikasta.

Toukokuu 2011

Läksiäisiä
Läksiäisiä

Kaksi yötä ennen lähtöä matkalaukkumme ammottivat tyhjinä makuuhuoneen nurkassa. Oli pakko alkaa priorisoida ja varata viimeinen ilta Suomessa pakkaamiseen. Kuopukseni sentään päästin visiitille, koska hän ei ollut ehtinyt viimeisinpiinkään läksiäisistämme.

Syyskuun toinen 2011

Stephen's pottery
Stephen's pottery

En muista, mikä toukokuun vierailullamme oli ensimmäinen Abujasta kuulemani asia, mutta toinen oli "Stephen's pottery": "Nuo ruukut ovat Stephen's pottery:stä. Siellä kannattaa käydä." Stephen taitaa markkinoinnin. Vai eikö täällä ole muuta nähtävää kuin "Stephen's pottery"?

Syyskuun neljäs 2011

Sailing on the seven seas
Sailing on the seven seas

Jossain päin maailmaa seilaa kontillinen tavaroitamme.

Viides syyskuuta 2011

Päiväkahveilla rouvien kanssa
Päiväkahveilla rouvien kanssa

Liityin puolisoyhdistykseen, jonka yksi tavoitteista on tutustua nigerialaisiin naisiin. Pohjoismaiden ulkopuolella diplomaattipiireissä jako miesten töihin ja naisten töihin näyttää olevan selvä. Miehet hoitavat maiden välisiä asioita ja naiset kiertelevät taidenäyttelyissä, järjestävät hyväntekeväisyysmyyjäisiä, jne. Ja tutustuvat maan naisiin.

Syyskuun kahdeksas 2011

Viljelijän arkea
Viljelijän arkea

Viljelijä Josin ylängöltä — vajaat kolmesataa kilometriä Abujasta koilliseen — toimittaa kerran viikossa asiakkailleen kotiin tilansa tuotteita. Muistutukseksi jättää tilaus hän sähköpostittaa viikoittain seikkaperäisen kuvauksen tilansa tapahtumista — sadon kypsymisestä, viljelysten vaatimista töistä, mitä erityistä satoa on odotettavissa, millaista on tilan väen ja työntekijöiden arki jne.

Syyskuun 2011 alkupuolta

Maan tapa
Maan tapa

Meillä vieraili kolmisenkymmentä nigerialaislukiolaista. Keskustelimme mm. korruptiosta. Kysyin, onko elämä Nigeriassa sellaista kuin se kuvataan nigerialaiskirjeitä tehtailevasta nuoresta miehestä kertovassa Adaobi Tricia Nwaubanin kirjassa "I do not come to you by chance"

"Pieneltä osin", kuului vastaus. Täkäläiseen arkeen mahtuu tietysti muutakin. Hyvä muistutus minulle, joka olin viettänyt edellisen viikon pelkästään lukemalla kirjoja korruptiosta ja huijauksista.

Suomi on maailman vähiten korruptoituneita maita, Nigeria pahiten korruptoituneita. Ihan eri maailmoja siis. Millainen olisi suomalais-nigerialainen veijaritarina korruptiosta — juttu koijareiden konferenssista tai tarina suomalaisten ja nigerialaisten koijarien tutustumiskäynneistä toistensa luona?

Joulukuu 2011

Doudang
Doudang

Entä jos Euroopasta olisi tullut Kiinan siirtomaa niin kuin Nigeriasta tuli Englannin?

Tammikuu 2012

Afrikan Internet
Afrikan Internet

5GB kuukaudeksi, à 8000 nairaa.

Joulukuu 2011

Muistoja Pohjolasta
Muistoja Pohjolasta

Brysselissä ei juuri tullut Suomi-muistoja mieleen. Täällä on alkanut tulla.

Joulukuussa 2011

Vettä! Vettä! (heikolla rahisevalla äänellä)
Vettä! Vettä! (heikolla rahisevalla äänellä)

Olen päätynyt arvioon, että 80%-95% porakaivostamme nousevasta vedestä katoaa mystisesti. 25—50 kuutiota vuorokaudessa. Arviolta. Noin, ehkä. (Guesstimate they say in english — if honest.)

Huoltoyhtiön joulupäivystävä putkimies harppoo pumppuhuoneessa laitteelta toiselle kolmen minuutin kierroksen ja ilmoittaa:

—  No problem. Kaikki toimii.

"Self-confidence makes a man" täällä sanotaan.

Ensimmäinen päivä vuotta 2012

Mogadishu Barracks
Mogadishu Barracks

Tapasin töykeän nigerialaisen 'kiihkeänä' yleislakkopäivänä.

Olen aiemmin kuullut erään muunkin tavanneen. Ei ole paratiisi tämäkään.

Aloitettu tammikuussa, kirjoitettu toukokuussa 2012

Rajan yli
Rajan yli

… Tällaisen rajakontrolliin erikoistuneen yrityksen kykenee perustamaan pienelläkin pääomalla: Pari metriä betonirautaa pätkitään ja teroitetaan piikeiksi, hitsataan kiinni reilun puolen metrin pätkään kulmarautaa ja kiinnitetään koko komeus työergonomiaa helpottavaan varteen. Oikein painotettuna se on näppärä heilauttaa rahastettavaksi pysäytettävän auton etupyörien eteen …

Kesäkuussa 2012

Lapsuuden loppu
Lapsuuden loppu

Lääkäri kuuntelee sydämeni ääntelyä eri puolilta rintakehääni. Pari sekuntia tarkkaavaista kuuntelua kustakin oppikirjoissa tarkkaan määrätystä kohdasta. Yhtäkkiä hän havahtuu, pysähtyy kuuntelemaan. Kulmakarvat kohoavat pari milliä. Hän siirtää stetoskooppia kolme milliä vasempaan paremmin kuullakseen. Ihan kuin elokuvissa.

—  Minun mielestäni kardiologin pitäisi tehdä tästä ultraäänitutkimus, hän toteaa.

Toukokuussa 2012

Toinen (ja kolmas) vuosi Abujassa
Toinen (ja kolmas) vuosi Abujassa

Vieläkö täältä löytää jotain kerrottavaa? Mitä kertoa tavallisesta arjesta ja sen rutiineista?

Joululoma
Joululoma

Vietimme kolmen viikon joululoman Etelä-Afrikassa

Virtsatientulehdus? Munuaiskiviä? Malaria?
Virtsatientulehdus? Munuaiskiviä? Malaria?

Jälkiviisautta malarian tunnistamisesta.

Tammikuu 2013

Pientä sivuansiota
Pientä sivuansiota

Koska reilusti kilpaillen on vaikea tehdä voittoa, yritykset pyrkivät määräävään markkina-asemaan.

Yhtä lailla kannattaa asiakastyytyväisyyden sijasta tavoitella asiakaspelokkuutta. Rahantuloa ei voi estää, jos pääsee määräävään kiristysasemaan.

Marraskuu 2013

Kirja
Kirja

—  Mitä sinä teet päivisin? expatin puolisolta aina kysytään.

—  Enpä ihmeempiä, minulla oli tapana vastata. — Yritän sekaantua johonkin paikallisten toimintaan tutustuakseni täkäläiseen tapaan ajatella.

Viikko viikolta tuo kuulosti luuserimaisemmalta, kun en mitään tullut tehneeksi. Eivätkä vastauksetkaan innostaneet:

Aloitettu marraskuussa 2011, täydennetty viimeksi joulukuussa 2012

Facebook historiaa 2011 — 2012
Facebook historiaa 2011 — 2012

Muistelin vanhoja selailemalla Facebook historiaani.

Marraskuussa 2012

Solar Powered Embassy
Solar Powered Embassy

Someone asked the Ambassador, why the Embassy does not use solar power.

The ambassador asked me: "Why doesn't the Embassy use solar power?"

Who am I to ask?

The question is too good to be dismissed: Here in Abuja we enjoy nice sunshine almost every day.

May 2014




(Huhtikuun alku 2011)

Lähtövalmisteluja

Aloittaessani "sapattivapaani" sain kuulla, että vaimoaan tämän työn perässä seuraavaa miestä kutsutaan puudeliksi. Lähdin kuitenkin, vaikken edes tiennyt, että voisin joskus saada ylennyksen suurpuudeliksi.

Syyskuun alusta lähtien uusi kotikaupunkini on siis Abuja, Nigerian pääkaupunki vuodesta 1991. Biafran sodan jälkeen nigerialaiset päättivät rakentaa maan yhtenäisyyden symboliksi uuden pääkaupungin "ei-kenenkään" savannille keskelle Nigeriaa. Päätöstä helpotti silloisen pääkaupungin Lagosin vaikeasti hallittava kasvaminen.



(Lokakuun alku 2010)

Harkintaa

Vaimo soitti töistä kesken lokakuisen aamupäivän. Arvelin, että hän pyytää hakemaan kaupasta tuoretta salaattia.

"Katajanokalta soittivat. Kysyivät, voisinko lähteä suurlähettilääksi Nigeriaan."


Jesh, Afrikka on kiehtonut minua pikkupojasta saakka. Ensin tietysti savannien ja sademetsien isot eläimet, sittemmin muutkin Afrikan luonnon ihmeet. Afrikka-elokuvien upeisiin maisemiin olen aina halunnut. Vanhempana minua alkoi kiehtoa afrikkalainen tapa asennoitua elämään. Miksi niin moni Afrikassa elänyt eurooppalainen on viehättynyt siihen? Olin juuri lukenut ubuntu-filosofiasta. Eletäänkö Afrikassa sen mukaan? Ainakin Afrikassa eletään mielenkiintoisella tavalla toisin kuin Suomessa.

Diplomaatteja kierrätetään kolmen tai neljän vuoden välein maasta toiseen ja välillä takaisin Suomeen, etteivät he ehtisi liiaksi kotiutua asemamaahansa ja unohtaa millainen maa on Suomi — heidän työnantajansa. Siksi mekin olimme jo mielikuvamatkailleet muutamassa mahdollisessa asemamaassa, joihin vaimo voisi anoa siirtoa. Mielikuvamatkoillamme olimme lennähtäneet Afrikan yli, koska vaimoni sanoi, ettei hänen kokemuksensa kehitysyhteistyöstä riitä Afrikkaan nimittämiseen. Vaimon soittaessa en siis tiennyt Nigeriasta kuin pikkupojan unelmat Afrikasta.

Asioiden murehtimisesta vastaava aivolohkoni sentään muistutti, ettei Afrikasta ole tullut kuin huonoja uutisia: sotaa, raiskauksia, väkivaltaa, korruptiota, köyhyyttä, ryöstöjä, …

"Ei liene hengenvaarallinen paikka", tulin vastanneeksi vaimon ilmoitukseen.

Tuoreessa avioliitossa ja Brysselin leppeässä ilmapiirissä on ollut mukava elää, enkä ole alkanut kaivata jännitystä ja seikkailuja elämääni. Minulle olisi seuraavaksi asemapaikaksi sopinut turvallinen lintukoto leppeässä ilmanalassa, mutta puudelin on mentävä minne puudelin työ vie.

Uutiset ja urbaanit legendat Afrikasta kertovat köyhyydestä ja yhteiskunnallisista ongelmista. Olen yrittänyt arvuutella syitäkin kehityksen vaikeuteen. Ellei Afrikka olisikaan pikkupojan unelma, saisin ainakin tilaisuuden perehtyä paikan päällä afrikkalaisiin yhteiskuntiin ja elämäntapoihin ja yrittää löytää stereotypioita syvällisempiä selityksiä ongelmiin. Vai luiskahdanko kyyniseksi sivustaseuraajaksi, joka antaa ennakkoluulojensa vahvistua? Pökerryttävässä paahteessa sopeutumisvaikeuksin kanssa painiskelu ei välttämättä kasvata analyyttista avarakatseisuutta.

"Saattaisi olla mielenkiintoinen pesti", jatkoin vaimolle vastaamista.

Minusta päätöksiä on hyvä kypsytellä rauhassa, ettei intuitiivinen ensivaikutelma vie harhaan. Jutella tuttujen kanssa, lueskella, surffailla webissä jne. Yksittäiset faktat eivät sinänsä ole tärkeitä, mutta ne antavat virikkeitä pohtia asiaa eri näkökulmista niin, että oma kokonaisnäkemys kypsyy.

"Kuinka pian meidän pitää päättää?", kysyin hätäisesti pelätessäni, että vaimo on rientämässä seuraavan työtehtävän kimppuun.

"Sain heidät lupaamaan harkinta-aikaa huomisaamuun", vaimo ilmoitti ylpeänä. "Nähdään töiden jälkeen kotikatumme kahvilan terassilla ja jutellaan lisää."

Kahvilassa vaimo supisee pari kolme tuntia kännykkäänsä ja raportoi puhelujen välillä minulle pääkohdat kuulemastaan: Mielenkiintoinen tehtävä; Abuja ei ole varsinainen huvittelukaupunki, mutta vehreä; lähetystössä kaikki mallillaan; Nigeria on ihan omanlaistaan Afrikkaa; Nigeria ei ole kehitysavun kohdemaa; elämä eksoottisen erilaista kuin Euroopassa; …. Lopulta vaimo näyttää siltä kuin olisi saanut selville kaiken mielestään oleellisen ja olisi tyytyväinen kuulemaansa.

Eiköhän asia ole päätetty minunkin osaltani. Ehdinhän minä paikan päälläkin kypsytellä kokonaisnäkemystäni Nigeriasta. Tuskin Brysselistä käsin edes voi oppia Nigeriasta mitään oleellista.

Pikainen intuitiivinen päätöksenteko tuntuu kuplivan kepeältä verrattuna perusteelliseen tosiasioiden selvittelyyn ja puntarointiin.


Seuraavana päivänä surffailin webissä: Saisinko sittenkin selville jotain siitä, mitä tuli luvattua?

Tutkiskelin satelliittikuvaa mahdollisesta uudesta kotikadustamme Abujassa: En löytänyt mitään kahvilan näköistä.

Vilkaisin Nigerian hallituksen sivuja, mutta tarkemmin luen nigeriaworldin ja allafrican uutisia, jotka tuolloin kertoivat Nigerian itsenäisyyden 50-vuotispäivästä: Abujan juhlaparaatissa oli räjäytetty kaksi autopommia.

Parin pommin perusteella Nigerian tilanteesta ei tietenkään voi päätellä mitään, mutta pommit herättivät huolehtimisille alttiin aivolohkoni: Maailma — vaimoni työmaa — ei ole mikään lintukoto!

Pommi-uutinen innoitti nigerialaisella keskustelupalstalla ajatustenvaihdon siitä, onko Nigeria romahtamassa oleva valtio vai onko Nigeria nousemassa maailman keskeisten suurvaltojen joukkoon. Nigerialaiset näyttävät rohkenevan esittää ajatuksiaan räväkästi. Kummankin vaihtoehdon tueksi esitettiin hyviä perusteluita, mutta enemmistö tuntui uskovan Nigerian menestykseen.



(Huhtikuun alku 2011 )

Odottelua

Me olimme vain yksi osa vuosittaista palapeliä, jossa kymmeniä diplomaatteja siirretään maasta toiseen. Parisen kuukautta meidän päätöksestämme palapeli oli koossa ja Suomi lähetti Nigerialle nimitysehdotuksen, jonka Nigeria hyväksyi maaliskuun jälkipuoliskolla.



()

Nigerialaista kirjallisuutta

Päätöksiä odotellessa luin muutaman nigerialaisen kirjan.



(2011-nn-00)

Chinua Achebe

Chinua Acheben kirjat "Things fall apart" ja "Arrow of God" kertovat mielenkiintoisesti Länsi-Afrikkalaisen kylän tavoista ja elämän muuttumisesta siirtomavaltojen hivuttautuessa sisämaahan.

Luin myös kaksi Acheben kirjaa Nigerian sotilasdiktatuurin ajalta. Ne kuvasivat varmaankin todenmukaisesti diktatuuria ja diktaattorien hallintoa palvelleen virkamiehistön kohtaloita, mutta jostain syystä vanhan kyläelämän kuvaukset kiinnostivat minua enemmän.


(2011-nn-00)

Ben Okri

Ben Okri yhdistää kirjassaan"The famished road" realistista kuvausta köyhän kadun elämästä päähenkilön — nuoren pojan — surrealistisiin unijaksoihin.

Joissain kohdin tarina jauhoi paikallaan niin, että koin kituvani päähenkilön kaverina näköalattomassa tekemättömyydessä auringon paahtaessa pääni pyörryksiin. Näin siitä huolimatta, että kirjassa tapahtuu paljon ja se antaa monipuolisen kuvan kadun monenkirjavan asujaimiston elämästä, vastoinkäymisistä ja satunnaisista onnistumisista. Loppuun päästyäni rohkenen kuitenkin suositella tätäkin kirjaa.


(2011-nn-00)

Chimamanda Ngozi Adichien

Chimamanda Ngozi Adichien "purple hibiscus" kertoo äidin ja tyttären elämästä ankaran pappisisän komennossa ja "Half of a yellow sun" yliopistoväestä palvelijoineen Biafran sodan jaloissa. Novellikokoelman The thing around your neck tarinoista osa kertoo elämästä Nigeriassa, osa nigerialaisen elämästä lännen kultamaassa Amerikassa tai pyrkimyksestä sinne.

Tarinat tuovat esille Adichien epäkohtina pitämiä nigerialaisen elämäntavan piirteitä. Tarinoiden ihmiset heikkouksineen, vahvuuksineen ja ajatustapoineen ovat länsimaiselle lukijalle tuttuja. Syntyy vaikutelma, että ihmisten ajattelu ja tunteet ovat kaikkialla ymmärrettävässä määrin samanlaisia. Ehkä kuitenkin Adichien tarinat olisivat eksoottisempia jos hän olisi Nsukkan yliopistokaupungissa ja Yhdysvalloissa elämisen sijasta pysytellyt koko ikänsä kotikylässään.

Adichien kirjat ovat ensisijaisesti yleisinhimillisiä kuvauksia ihmisten elämästä, mutta siinä sivussa ne kertovat nigerialaisesta tavasta elää.


(2011-nn-00)

Ken Saro-Wiwa

Ken Saro-Wiwan "Sozaboy" kertoo nuoresta Menestä, joka ajautuu hakeutumaan sotaan, josta ei mitään ymmärrä ja jonka asetelma jää lukijallekin hämäräksi.

Biafran sodassa Saro-Wiwan heimo jäi itsenäistymään pyrkivien Igbojen kanssa Biafran alueelle, vaikkeikät he kokeneetkaan igbojen asiaa omakseen. Saro-Wiwan mielestä Biafran sodassa ei liene kummallakaan puolen ollut sankareita vaan konnia, huijareita ja Menen kaltaisia harhaanjohdettuja ja eksyneitä. Kirjassa Mene ajautuu vihollisen palvelukseen ilman, että mikään muuttuu.

Sozaboy on osin kirjoitettu Länsi-Afrikkalaisella pidgin englannilla. Päähenkilö ja kertoja Mene ei ole yksinkertainen, mutta kokematon ja maailman menosta tietämätön, joten Menen ajatusten kirjaaminen pidgin englannilla on mainio tehokeino. Tärkeiden oivallusten tekemiseen ja suurten elämäntotuuksien esittämiseen Mene ei tarvitse big big grammaria ( = tedious, erudite arguments or statements in standard english)

Sanasto kirjan lopussa paljastaa osan pidgin englannin saloista, mutta monen ilmauksen merkitys jää arvattavaksi eikä tekstin ymmärtäminen ole aina ihan helppoa:

As him hand reach = according to his ability; J.J.C. = Johnny Just Come (denotes a girl with lovely pointed breasts); juju = medicine man, shaman, magician; mambo-jambo = nonsense; old pass myself plenty = much older than me; palaver = trouble; wor-wor pass = worse than


(2011-nn-00)

Chika Unigwe

Chika Unigwe on Belgiassa asuva nigerialainen kirjailija. Hänen kirjansa "On black sister's street" kertoo Belgiassa työskentelevien nigerialaisten prostituoitujen elämäntarinoita.

Mielenkiintoisinta kirjassa olivat kuvaukset siitä, miten näköalattomaksi tytöt näkivät tulevaisuutensa Nigeriassa ja miten heidän haluaan johonkin parempaan käytettiin hyväksi. Useimmat ainakin aavistivat, mihin olivat ryhtymässä, mutta luulivat voivansa vaurastua nopeasti. Hyväntahtoisin toivoi voivansa ostaa äidille jääkaapin ja agregaatin tuottamaan sille sähköä.


(2011-nn-00)

Adaobi Tricia Nwaubani

Adaobi Tricia Nwaubanin kirja I do not come to you by chance on osin hilpeä veijaritarina nigerialaiskirjeitä kirjoittamaan ajautuvasta nuoresta miehestä.

Vaikkei kirja ole ankean synkkä, se tuo kuitenkin esille surkean tilan, johon huijaukset ja korruptio vievät yhteiskunnan. Muutama lause lisää kirjasta.


Lukemissani romaaneissa Nigeria — kuten yleiset sähkökatkot — tuli usein esille rivien välistä. Olosuhteiden ankaruutta korostettiin usein mainitsemalla Harmattan tuuli.


(2011-nn-00)

Geoffrey Gorer

"Africa dances" kirjan kirjoittaja oli englantilainen kulttuuriantropologi, joka tutustui 30-luvulla Pariisissa länsi-afrikkalaiseen balettitanssijaan ja lähti tämän kanssa kiertämään autolla Länsi-Afrikkaa tutustuakseen afrikkalaiseen tanssiin ja siihen liittyviin luonnonuskontoihin.

Kolonialismin epäkohtiin törmääminen sai Gorerin kuvailemaan kansanperinteen lisäksi elämää Englannin ja Ranskan siirtomaahallintojen alaisuudessa. Ranska saa Gorerilta Englantia tylymmän tuomion.

Tanssin, afrikkalaisten uskontojen ja siirtomaahallinnon lisäksi Gorer kuvailee automatkailua Länsi-Afrikan maisemissa.


(2011-nn-00)

Adam Hochschild

Adam Hochschildin King Leopold's Ghost ei kerro Nigeriasta vaan kolonialismista Kongossa, mutta pohjimmiltaan kolonialismi lienee kaikkialla ollut samanlaista.

Seuraava muistinvarainen esimerkki Hochschildin kirjasta tiivistää minun käsityksestäni kolonialismin perusolemuksesta:

Belgialaiset ottivat usein paikallisen kylän naiset ja lapset panttivangeiksi "kannustaakseen" miehiä keräämään norsunluuta, kumia ja rakentamaan rautateitä saaliin kuljettamiseksi satamaan. Joskus panttivankeja tapettiin varoitukseksi muille. "Neekeri on luonteeltaan laiska, eikä tee tarpeeksi työtä ilman kunnon kuria", perusteltiin.

Siirtomaahallinto epäili, että siirtomaavirkailijat tuhlaavat patruunoita huvimetsästykseen. Siksi patruunoita alettiin jakaa vain irtileikattua afrikkalaisen kättä vastaan.

Kolonialismi ei liene aina ollut näin suoraviivaista pakkotyön teettämistä ja ryöstelyä, mutta eikö pohjavireenä aina ollut ahneen itsekäs paikallisten hyväksikäyttäminen rikastumisen toivossa?


Mitä nigerialaisten kirjoittamat kirjat opettivat minulle Nigerian kulttuurista? Niissä ollut mitään, mihin en olisi kyennyt varsinais-suomalaisen maalaispojan taustalla eläytymään. Näiden kirjojen perusteella kullakin kulttuurilla on omat tapansa ja tottumuksensa, mutta pohjimmiltaan ihminen on kaikkialla samanlainen.

Ehkä vieraista kulttuureista ei voi etäoppia paljoakaan lukemalla paikallista kirjallisuutta vaan olennaiset kulttuurierot paljastuvat vasta paikan päällä. Ketä kirjailijaa kiinnoistaisi kuvailla oman kulttuurinsa arkisinta arkea vain siksi, että lukija toisella puolella maapalloa saisi hämmästellä kulttuurien eroja? Matkakirjoissa kulttuurierot tuodaan esille, mutta harva pääsee "ohhoh, onpa täällä kummallista"-hämmästelyä syvemmälle.

Webistä lueskelin liikematkalaisille kirjoitettuja "käytösoppaita", vaikka "vieraan kulttuurin käsikirja" tuntuikin pikkuisen hassulta ajatukselta. Ne olivat keskenään ristiriitaisia ja pinnallisen oloisia. Parasti antia olivat joidenkin nigerialaisten lisäämät kommentit.

Suomalaisten Afrikan-kävijöiden kertoma on saanut minut uskomaan, että Afrikassa kaikki on erilaista. Enköhän pääse tuolla tiedolla hyvään alkuun, kun vielä jaksan pitää mielessä: "Itseään on helpompi muuttaa kuin Afrikkaa". Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta unohtuu helposti, kun mikään ei toimi niin kuin koti-Suomessa. Väsyneenä tiukan paikan tullen usein toivoo, että asiat tehtäisiin sillä tavalla "oikein" kuin Suomessa.

Opiskeluaikanani minua opastettiin vieraan kulttuurin kohtaamiseen: "Ensimmäiset kuusi kuukautta keskity unohtamaan, miten asiat on tapana hoitaa koti-Suomessa ja mitä koti-Suomessa pidetään tärkeänä. Seuraavat kuusi kuukautta yritä oppia ymmärtämään, miten uudessa kotipaikassasi asiat on tapana hoitaa ja mitä siellä pidetään tärkeänä. Vuoden kuluttua sinulla saattaa olla esittää hyödyllisiä ajatuksia niin uudelle kotipaikallesi kuin koti-Suomellekin.



(2012)

Lisää kirjalöytöjä



(2012-09-00)

Lola Shoneyin: The secret lives of Baba Segi's wives.

Kokoelmallaan vaimoja ja isolla lapsikatraallaan Baba Segi todistaa kavereilleen viriiliyttään.

Baba Segin ja hänen kolmen lukutaidottoman vaimonsa arki soljuu totutuissa uomissaan, kunnes Baba Segi tuo taloon neljännen vaimon Bolanden, nuoren maisterin. Bolande yrittää vilpittömän nöyrästi asettautua joukon jatkoksi, mutta kaikki mullistuu.

Tässäkin tarinassa on se jokin, josta pidän monen nuoren nigerialaisen naiskirjailijan kirjoissa. Ehkä joskus osaan selittää, mikä se on.


(2012-10-00)

Noo Saro-Wiwa, Transwonderland: Travels in Nigeria.

Ken Saro-Wiwan tytär palaa Nigeriaan kymmenen vuoden poissaolon jälkeen.

Hän kiertää vanhat tutut paikat ja Nigerian tärkeimmät matkakohteet ja kommentoi nigerialaista elämänmenoa. Mielestäni kirja kertoo elävästi olennaisen Nigeriasta.

Lukiessani olen linkittänyt Facebookiin allaolevat lainaukset. Hänen kuvauksensa Nigerian yhteiskunnasta on tiivimmin upoksissa tarinaan, eikä siksi yhtä helposti lainattavissa. Yhteiskunnan kuvaus on kuitenkin kirjan pääanti.

Transwonderland: Travels in Nigeria. :

The Nok civilisation flourished at a time when other cultures, such as the early Mayans, were developing too. Stone Age Nigerians had settled and created a complex society that produced this fine artwork. It is thought that perhaps the figurines were produced by a wide range of iron-smelting communities across this part of Nigeria, who may possibly have been precursors to the Yoruba and Benin empires. Whoever the Nok people were, their civilisation disappeared mysteriously around AD 500

Sukur, a Stone Age mountain kingdom 900 metres above sea level on the Cameroonian border. Sukur is a UNESCO World Heritage Site. Its people still live in stone dwellings and employ Stone Age techniques for smelting iron, and – in a rare combination of land use – their farming terraces double up as burial sites.

The woman, Ruth, was referring to the Birom people. These Christians are indigenous to the Jos region but these days find themselves competing for jobs and farmland with Hausa and Fulani migrants from the north. Here in Nigeria’s middle belt, the Islamic north meets the Christian south, two dissonant communities with a common need for survival. Biroms and Hausas have learnt to live side by side, but the peoples are like two mildly combustible elements that occasionally sputter on contact beneath the city’s placid surface. In 2001, those sputters erupted into a full-blown explosion. It began..

Christianity and my foreign urban upbringing had bred an indifference to animism. But now I was starting to acquire a taste for the indigenous. Where would Nigeria be without those exciting weddings and (non-aggressive) masquerades and libations? They had been the best part of my journey so far, the things that made this country worth visiting. Relinquishing our traditional heritage might be worthwhile if we could replace it with a modern, developed society, but at the moment we’re stumbling into a crack between the two worlds

"Presidentinlinnasta astui ulos muutama ministeri ja muu tärkeä mies. He kävelivät kuin eivät olisi tilivelvollisia kellekään. Kuin heidän ei tarvitsisi välittää kenestäkään. Englannissa poliitikkojen näkee olevan koko ajan varuillaan, mitä heidän äänestäjänsä heistä ajattelevat."



(Maaliskuu 2011)

Nigerialaiskirjeitä

"Olen prinsessa Imuhuran setä. Haluan lähettää prinsessan turvaan maamme levottomuuksia. Prinsessa Imuhura peri äidiltään arkullisen jalokiviä, mutta valitettavasti niiden myyminen meidän maassamme ei ole turvallista. Mikäli laitatte matkajärjestelyjä varten tililleni …"


Nigerialaiskirjeet rumentavat Nigerian mainetta, vaikka minun mielestäni se, että “nigerialaiskirjeitä” kannattaa kirjoitella, kertoo enemmän ihmisistä yleensä kuin Nigeriasta:

"Kateelliset virkamiehet tuhosivat sijoitukseni Wincapitaan, mutta onneksi rikas tuntematon sukulaiseni on testamentannut juuri minulle isot kaakaoviljelykset Länsi-Afrikassa. Laitan ystävällisen kirjeen lähettäneelle testamentin toimeenpanijalle kohtuullisen korvauksen vaivannäöstä ja pääsen kohta muuttamaan plantaasilleni."



(Maaliskuu 2011)

Urbaaneja legendoja ja todellisiakin vaaroja

Turistioppaan johdantoluvun mukaan väkivallan uhriksi joutumisen riski Länsi-Afrikassa on paljon pienempi kuin Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa. Asiallisesti varautumalla taudeistakaan ei uhkaa kuin ripuli. Useimmat käärmeet ovat vaarattomia eikä krokotiilejä ole kuin parissa lammikossa Niger-joen mutkan tietämillä. Ryöstöt tehdään väkivallattomasti, ellei uhri toisin halua.


Brysseliin muutettuamme kävin kuuntelemassa luennon siitä, miten suojautua täkäläistä rikollisuutta vastaan. Luento oli asiallinen ja aiheellinen — joillekin on täällä jotain ikävää sattunutkin. Muutaman päivän luennon jälkeen kiersin kaukaa kaiken vähänkin epäilyttävän (Rikollisuus Brysselissä). Nyt luennon varoitukset ovat tainneet painua liiankin syvälle unohduksiin.

Lääkärikirjan avulla maallikko löytää itsestään helposti puolisen tusinaa toinen toistaan vakavampaa kuolemantautia. Minä unohdin hetkeksi saavuttamani luottamuksen Länsi-Afrikan turvallisuuteen perehdyttyäni vaaroihin.

Nigeriasta on tullut huonoja uutisia: Öljyalueella on kaapattu öljy-yhtiöiden työntekijöitä, koska paikalliset mielestään saavat öljystä osakseen vain saasteet. Uskottomuudesta syytetyn naisen kivitystuomio muslimienemmistöisessä Pohjois-Nigeriassa sai muutama vuosi sitten paljon julkisuutta. Nyt vaalien alla on levottomuuksia.

Suomen ulkoministeriön matkustustiedote ei sekään anna kovin auvoista kuvaa Nigerian oloista. Ryöstöjä, liikenteen vaaroja, tauteja, … Laitoin mielessäni matkustustiedotteelle rauhoittavan lisäotsikon: "Nämä varotoimet kun muistat, niin sinulla on melko varmasti mukavaa siellä." Mutta dokumentti Afrikasta herätti huolehtimisesta vastaavan aivolohkoni ja unohdin rauhoittelut. Dokumentissa haastateltiin afrikkalaista sissiä — Kongossa tai jossain, kaukana Nigeriasta, mutta Afrikassa kuitenkin: "Leikkasimme raiskaamiltamme naisilta rinnat ja poltimme ne. Sellaisella tuhkalla tehty tatuointi suojaa vihollisen luodeilta."

Matka-oppaassa luetellaan luonnonpuistoja ja koristeena on muutama kaunis kuva. Suitsutusta on kuitenkin selvästi vähemmän kuin varoituksia. Huolehtimis-aivolohkoni herää tulkitsemaan omalla tavallaan matka-oppaan tietoja trooppisista taudeista: Joihinkin tepsii rokotus tai sellainen estolääkitys, jonka sivuvaikutusten kanssa tulee toimeen. Toisiin tauteihin ei ole rokotusta eikä ehkäisevää lääkitystä, mutta sairaalahoito saattaa pelastaa, jos älyää hakeutua nopeasti asialliseen hoitoon.

Siitä ajatukseni hypähtää liikenteen vaaroihin. Muistan varoituksen, että onnettomuuden sattuessa on omien ensiaputaitojensa varassa. Soitto 112:een ei tuo ambulanssia paikalle ja jos toisikin, pätevää sairaanhoitoa ei olisi tarjolla.

Matkaopas muistuttaa vielä varmuuden vuoksi Niger-joen krokotiileistä ja myrkkykäärmeistä. "On varminta, ettet anna käärmeen purra. Jos kuitenkin käy huonosti, voit lastoittaa raajan.". Huolehtija minussa tulkitsi kirjoituksen niin, että lastan kanssa puuhastelu on tarkoitettu pitämään uhrin ajatukset pois varmasta kuolemasta.

En enää muista, mitkä uhkakuvista olen lukenut jostain luotettavasta lähteestä, mitkä pohjautuvat urbaaneihin legendoihin ja mitkä olen nähnyt enneunissani. Oli miten oli, lähetystön muurien ulkopuolelle en uskaltaudu ilman asiantuntevia turvajoukkoja.


Nigeriassa asuva suomalainen kehottaa meitä hankkimaan auton katolle pystytettävän teltan. "Savanniretkillä sellaisessa saa nukkua rauhassa käärmeiltä, ötököiltä ja paviaaneilta."

En minä välttämättä savannille telttaan uskalla, mutta ehkä kuitenkin uskaltaudun lähetystön muurien ulkopuolella. Tietysti vain valoisaan aikaan enkä näköetäisyyttä kauemmaksi.

Rough Guide West-Africa kertoo, että Länsi-Afrikkaan voi lentää, mutta mielenkiintoisempi tapa matkustaa sinne on ostaa halpa auto Etelä-Euroopasta ja ajaa se Saharan halki lomailu-alueelleen. Hotellikuluissa säästää, kun voi yöpyä savannilla kaupunkien ulkopuolella ja matkan päätteeksi auton voi myydä niin hyvällä voitolla, että rahat riittävät lentolippuun. Paikalliset virtuoosimekaanikot kykenevät kuulemma korjaamaan vian kuin vian, kunhan ostaa auton, jollaiseen heillä on varaosia.

Opaskirjan mukaan Ouagadougousta saa retkeilyyn sopivia polkupyöriä edullisesti. Pyöräretkeä Länsi-Afrikan halki en ole vielä oivaltanutkaan pelätä edes unissani.




( Toukokuu 2011 )

Verhoja mittaamassa

Kävimme Abujassa. Vaimoa perehdytettiin suurlähetystön vahdinvaihtoon ja esiteltiin tärkeimmille kontakteille. Diplomaatit — tai ehkä heidän puolisonsa olemassaolostaan muistuttaakseen — ovat keksineet kutsua tällaista tutustumiskäyntiä "verhojen mittausmatkaksi." Minä siis kävin Afrikassa "mittailemassa verhoja."

Vaikka minulla nyt on Afrikka-kokemusta melkein viikko, en silti esitä syvällisiä analyyseja Afrikasta. Valmistauduin matkaan lukemalla Elina Hirvosen blogikokoelman Afrikasta ja tyydyn nöyrästi kirjoittelemaan oman pienen mieleni liikkeistä, kunnes löydän lisättävää Hirvosen kaltaisten kirjoittajien pohdintaan Afrikasta.


Jutuissani on aukkoja, jotka saattavat hämmentää lukijaa. Kuulen, näen ja koen asioita pääasiassa vaimoni työn kautta, mutta arvelen, että suurpuudelin pestini loppuisi alkuunsa, jos sekaantuisin vaimoni tai suurlähetystön työhön kirjoittamalla siitä. Toivon, että ajan kanssa mieleni kypsyttää kokemuksistani jotain yleisempää, suurlähetystön työstä etäännytettyä pohdintaa, josta voin kirjoittaa.

Nigerian ongelmia en ryhdy esille kaivelemaan enkä Afrikkaa neuvomaan, mutta nigerialaisten pyrkimyksistä kehittää maataan tuntuu luontevalta kirjoittaa. En aio kirjoittaa omista ajatuksistani Suomen ja Nigerian yhteistyön kehittämiseksi vaan keskustelen niistä kahden kesken tulevan suurlähettilään kanssa. Yleensä hän ynähtelee jutuilleni myöntyvästi, mutta näyttää ajattelevan vallan muita, tärkeämpiä asioita.

../xml/Niksula/Niksula-kuvat/IMG_9989-b.jpeg

Eipä vaimo malttanut olla sekaantumatta "verhojen mittaamiseen".

Sahara

Odottelin innolla tunnetta jännittävän eksoottisesta matkasta uuteen maanosaan. Mistä Afrikka alkaa? Ainakaan odottelu Brysselin kentällä ei tuntunut Afrikkaan lähdöltä. Motivoiduin sentään viimeinkin varustautumaan: Ostin kesäkengät ja kesäisiä sukkia. Kotoa en ollut löytänyt mukaan mitään hieman kulahtaneita sandaaleja ja mustia villasukkia kesäisempää.

Odotin Frankfurt—Abuja lennolta afrikkalaista meininkiä. En rummutusta, mutta vilkasta puheensorinaa ja värikkäitä vaatteita. Odotin turhaan.

Afrikan rannikko toi mieleeni Libyan lentokielto-alueen. Tästäkö Afrikka alkaa? Vaimolle Algerian rannikko sentään toi mieleen mukavia muistoja hänen ensimmäisestä ulkomaankomennuksestaan.

Alpit ja Välimeren ylitimme hujauksessa, mutta Saharaa tuntui jatkuvan loputtomiin. Pitkiin aikoihin alhaalta ei erottanut kuin kivikkoa tai oranssia hehkua. Millä ihmiset elättävät itsensä Touggourtin kaltaisissa paikoissa?

Saharan eteläosa oli pilvien peitossa. Todistinko harvinaista luonnonilmiötä vai pysyykö Saharan hiekka kuivana siksi, että Saharan pilvet eivät sada? (Oli pakko tarkistaa: Saharaksi katsotaan alue, jossa sataa keskimäärin alle 150mm vuodessa. Yksi sade voi täyttää useamman vuoden "kiintiön", joten joka vuosi ei välttämättä sada.)

../xml/Niksula/Niksula-kuvat/IMG_0018.JPG

Talot ovat vartioitujen muurien sisällä. Kadulle päästäkseen pitää pyytää vartijoita avaamaan portti.

Lentokentälle — ja muualle kaupungin ulkopuolelle — ajetaan panssaroidulla autolla, öiseen aikaan ei kuulemma mielellään silläkään.

En vielä tiedä tarkkaan, mitä vaaroja savannin yössä lymyää.

Ensimmäiset askeleet Afrikassa

Vieraan kulttuurin keskellä asioita tulkitsee helposti väärin. Aasiassa vitsilleni ei nauretakaan sen hauskuuden takia vaan nauruun peitetään sopimattoman vitsini aiheuttama hämmennys. Yhdessä kulttuurissa hillitty käytökseni tulkitaan luuseriudeksi, minä taas tulkitsen öykkäreiksi reippaaseen itseilmaisuun tottuneet.

Jännittävintä on joutua niin eksoottisen kulttuurin pariin, ettei sen ilmiöille osaa keksiä edes väärää tulkintaa, ei edes luule ymmärtävänsä mitä tapahtuu, pääsee seikkailemaan kartan valkoiselle alueelle. Abujan kentällä odotin kohtaavani kartalta pudottavaa eksotiikkaa.

Passintarkastaja viittasi meitä ystävällisesti jatkamaan eteenpäin, mutta piti passimme itsellään vaikken olisi halunnut niistä luopua. Marssittuamme tervehtimään paikallista vastaanottajaamme jostain pölähti ystävällinen nuori mies juttelemaan kanssamme niitä näitä ja antoi lopuksi passimme takaisin.

Katsoin ohi palveluksiaan tarjoavien kantajien samalla tavalla kuin Helsingissä katson ohi minua hätyyttelevien feissarien. Kantajat eivät olleet agressiivisiä, mutta minulla ei ollut nairan nairaa taskussani eikä kantajilla varmaankaan olisi ollut antaa takaisin 50 euron setelistä.

Kohteliaampi käytös olisi kannattanut. Yksi "kantajista" olikin tullivirkailija eikä hän suhtautunut hyvällä ylimielisyyteni: "Sir, I am talking to you!" En tiedä, olisinko selvinnyt kentältä ulos ilman paikallisen vastaanottajan selityksiä. Varsinkaan kun matkatavaroiden vastakuitit unohtuivat koneeseen ja virkailijat noudattivat periaatetta, että matkalaukut saa mukaansa vain kuittia vastaan. Olenkin aina ihmetellyt niiden pienten tarralappujen perimmäistä tarkoitusta.

Vaikka lentokentän läpi kulkiessani olinkin vähän pihalla, en jaksa usko, että Abujan kenttä olisi eksoottisinta Afrikkaa.

Vaimon kännykkä lukkiutui "Mobile security lock"-tilaan heti Nigerian maaperälle jouduttuaan: "Olettaako se tulleensa varastetuksi jouduttuaan Nigeriaan vai iskikö siihen joku nigerialainen virus?" Nigerian huono maine laittoi hakemaan selitystä Nigeriasta, vaikka vikana oli kulunut SIM-kortti. Töpättyään ulkomaalaiset saattavat sanoa leikillisen ivallisesti: "Welcome to Nigeria", ikään kuin kaikki vastoinkäymiset johtuisivat Nigeriasta. Toisaalta, hankaluuksiin on hyvä varautua.

Lentokentältä kaupunkiin vie moottoritien oloinen väylä. Kaistojen välissä on kolmisenkymmentä metriä jättömaata, punaisena pölisevää afrikkalaista maaperää. Matkan puolivälissä tien molemmille puolille ja kaistojen väliin levittäytyy jonkimmoinen tori, leiri ja/tai kylä ja moottoritie muuttuu kilometrin matkalta jalankulkijoita viliseväksi pihakaduksi.

Tien varrella, vastapäätä jotain ministeriötä, iso kyltti julistaa: "Virka velvoittaa kansaa kohtaan. Älä väärinkäytä sitä." Englanninkielinen slogan oli sujuvampi, mutten enää muista sitä. Muistaisin varmaan, jos näkisin kyltin päivittäin työhuoneeni ikkunasta.

../xml/Niksula/Niksula-kuvat/IMG_0023.JPG

Meidän lähiömme kadut ovat sangen rauhallisia…

Maassa maan tavalla

Kasku kertoo ryhmästä afrikkalaisia nuoria, jotka tanssivat kadulla kömpelösti afrikkalaisen musiikin tahdissa. Touhua kummastelevalle he kertovat matkivansa eurooppalaisia, jotka yrittävät oppia afrikkalaisia tapoja.

Täällä riittää maan tapoja opittavaksi. Maa on jakautunut kolmeen isoon etniseen ryhmään ja ne edelleen kymmeniin pienempiin ryhmiin. Kullakin lienee omanlaisensa perinteet, kohteliaisuussäännöt, tavat pukeutua jne. Kieliäkin puhutaan kymmeniä. (Lähdeteoksissa puhutaan sadoista — ei kymmenistä — limittäin ja lomittain menevistä etnisistä ryhmistä ja kielialueista, mutta eihän kukaan moisia lukuja minun kirjoittamanani uskoisi.)

Muslimeilla on moskeijansa ja kadun varsilla rukouspaikkansa, erilaisilla kristityillä kirkkokunnilla pyhättönsä. Moni ottaa uskontoonsa vaikutteita perinteisistä afrikkalaisista uskonnoista.

Kohtelias, kunnioittava ja ystävällinen käytös on tietysti aina paikallaan, mutta miten täällä kenenkin kanssa ollaan kohteliaan kunnioittavia ja ystävällisiä? Pitänee hankkia cultural mentor.

../xml/Niksula/Niksula-kuvat/IMG_0030_v1.JPG

… ja kaikki olennainen tullee nähdyksi parilla sunnuntaikävelyllä.

Lähetystössä lähetystön tavalla

Pitääkö minun opetella jonkimmoinen suurlähettilään puolison rooli? Mieluummin tietysti korjailisin muiden käsityksiä diplomaatin puolison roolista.

Eräänkin kerran vaimoni pääsi miesten kanssa tutustumaan mielenkiintoisen innovaatioyliopiston professoreihin, mutta minua lähdettiin viemään rouvien kanssa lasitehtaan myyntinäyttelyyn. Odotettavissa oli maailmankuulua lasia, mutta miksi aina koristelasia tai jotain ikebanaa? Matkan ajan harmittelin, etten ollut yrittänyt vaikuttaa ohjelmaani. Onneksi pääsimme myös "pajan" puolelle. Näin pätkätöiden aikakaudella oli mukava nähdä toisen ja kolmannen polven käsityöläisiä, jotka olivat saaneet hioa taitojaan vuosia. "Paja" tuntui niin ajattomalta, että nykyisten taitajien isät ja isoisät olisivat varmaan vieläkin osanneet tarttua siellä heti toimeen.

Toivottavasti en joudu liian usein istumaan yksitoikkoisten juhlatilaisuuksien yleisönä. Ehkä Afrikassa ei edes järjestetä yksitoikkoisia juhlatilaisuuksia. Väittävät jumalanpalveluksiakin sangen svengaaviksi. Ainakaan tulo-illaksemme osunut Eurooppa-päivän juhla ei ollut yksitoikkoinen tilaisuus.

Minun oletetaan seurustelevan kaikenlaisten ihmisten kanssa. Minulle siis tarjoutuu hyviä tilaisuuksia kuulla mielenkiintoisten ihmisten näkemyksiä Afrikasta. Joskus ihmisten jututtaminen sujuu minulta mukavasti ja tuntuu hauskalta, toisinaan keskustelu takkuaa ikävästi. Vai onko niin, että taitavimmat keskustelijat osaavat jututtaa jopa minua?

../xml/Niksula/Niksula-kuvat/IMG_0008.JPG

Kuntoiluun löysin kolme mahdollisuutta: Pihassa on pieni uima-allas, aamuisin ei ehkä ole liian kuuma lenkkeillä ja ainakin yhdessä hotelleista on kuntosali.

Pitänee yrittää opetella ajamaan täällä, koska julkista liikennettä ei ole eikä takseja pidetä kovin luotettavina eikä turvallisina. Useimmat kadut näyttivät lähes tyhjiltä, mutta ruuhka-aikoina pullonkauloista ängettiin läpi kuin Marseillessa konsanaan. Minä en osaa pitää puoliani etelän ruuhkissa, vaan annan tunkea itseni väljimpään — väärään — suuntaan. Vasemmalta tulevat eivät väistäneet vaan tyyttäsivät. Ehkä täällä leveämpi ja suorempi katu on etuoikeutettu. ( Getting Around Abuja City )

Onneksi suurlähetystössä on auto ja sille kuljettaja. Niitäkin tilaisuuksia on, joihin suurlähettiläs ei edes voi mennä kuin istuen protokollan mukaisella paikallaan virka-auton oikealla taka-istuimella. Näin siksi, että kaikki — vastaanottajat, turvamiehet, kidnappaajat — tietävät kuka on kuka. Protokollan tarkoitus on estää väärinkäsitykset ja sähläily.

Vaimo vihjasi, että hän haluaisi diplomaattien voivan keskittyä työhönsä ja minä sopivan joutilaana voisin talkkari/huoltomies/puutarhurin kanssa selvittää, miten pitää sähkögeneraattori hengissä, vesipumppu käynnissä, vesiputket ehjinä, katot tiiviinä jne. Vierailumme aikana saimme vettä ja sähköä enimmän aikaa. Koska sadekauden enteista huolimatta vierailumme aikana ei satanut, en tiedä katon nykykunnosta.

Lapsuudessani isä yritti opettaa minulle kaikenlaista huolto- ja korjaustouhua, vaan eipä arvannut evästää, miten selvitä Afrikassa. Eipä isä kyllä tainnut tietää Afrikasta kuin Tarzan-kirjoista lukemansa. Onneksi suurlähetystön väelle on kertynyt runsaasti kokemusta afrikkalaisesta kiinteistöhuollosta, joten pääsen hyvään oppiin.

../xml/Niksula/Niksula-kuvat/IMG_0091.JPG

Näkymä saunan yläkerrasta naapuruston kattojen yli. Taustalla Aso Rock tai joku sen "pikkuveljistä".

Huvituksiltaan hiljaisissa asemapaikoissa päivälliset ja kutsut ovat suosittua ajanvietettä ja siksi oiva tapa soluttautua "asioista yleensä perillä oleviin" piireihin.

En tiedä, edellytettiinkö ennen vanhaan, että suurlähettiläs oli pokannut itselleen vaimon, joka isänmaallisessa talkoohengessä puunasi residenssiä päivät pitkät, valmisti suurlähettilään vieraille maukkaan päivällisen, tarjoili sen samalla henkevästi seurustellen ja vieraat hyvästeltyään tiskasi aamutunneille, jotta kaikki oli siistiä suurlähettilään mahdollisia lounasvieraita varten.

Minun kokkauksiani vieraat — vaikka terveinä selviäisivätkin — tuskin tulisivat toiste maistamaan vaan jäisimme keskenämme vaihtamaan "tietojamme" Nigeriasta. Vielä pari viikkoa sitten luulin, että bush-meat tarkoittaa herkullista riistaa, mutta Abujassa minulle väitettiin, että se tarkoittaakin mitä hyvänsä puskaan kuollutta elukkaa. Olin jo suunnitellut, että yllätän vaimoni viemällä hänet syömään savannille erään opaskirjan ylistämään bush-meat grilliin. (Vaikka kirjan nimi onkin "Rough guide to …" voiko se silti suositella sellaista bush-meatia?)

Lupauduin tähän hommaan ruokapalkalla, joten kai sekin pitäisi hyväksyä, että joutuisin haalimaan palkakseni sovitun ruuan afrikkalaisilta toreilta. Eksoottisten ruokien harrastajalle saattaisi olla unelmien täyttymys päästä haalimaan päivittäisen ateriansa raaka-aineet Abujan toreilta, perehtyä tapoihin tappaa niistä ameebat ja muut pöpöt ja yrittää keittokirjakokoelmansa avulla selvittää, miten valmistaa saaliinsa. Minulle sopii, että saan syödä vaimon "työmaaruokalassa" — Muiden töidensä ohessa kokki valmistaa meille arkiruuan.

UNESCOn selvityksen mukaan 92% nigerialaisista joutuu selviytymään alle 2US$ päivä.

Residenssin siivoamisen, muiden kodinhoitotöiden, tarjoilun yms. lisäksi sisäkkö käy imuroimassa yksityispuolellamme. Minunlaiselleni suomalaiselle, joka tyhjentää itse mökin huussinkin, ei olisi mikään ongelma imuroida yläkerta itse — vaikka joka kuukausi. Luulen kuitenkin, etten millään ilveellä saisi sisäkköä enkä ketään muutakaan paikallista ymmärtämään, miksi portaikon puolivälissä menee raja, jonka yläpuolelle sisäkkö ei saa imuroineen tulla.

Perinteistä Länsi-Afrikkalaista elämänmenoa kuvaavassa kirjassa miehellä oli neljä vaimoa, jotka vuorotellen kävivät siivoamassa miehen majan ja valmistivat hänelle aterian. Arvelen minunlaiseni puudelin herättävän täällä riittävästi huomiota ilman omatoimisen siivoamisen kaltaista erikoisuuden tavoittelua. Jäykän kaavamainen pönötys on tarpeetonta, mutta ylenmääräisellä totutuista tavoista poikkeamisella ei kannata huomiota herättää. Ennen kuin tietää tarkkaan mitä tekee.




()

Vihdoinkin Afrikassa



(Syyskuun toinen 2011)

Läksiäisiä

Kaksi yötä ennen lähtöä matkalaukkumme ammottivat tyhjinä makuuhuoneen nurkassa. Oli pakko alkaa priorisoida ja varata viimeinen ilta Suomessa pakkaamiseen. Kuopukseni sentään päästin visiitille, koska hän ei ollut ehtinyt viimeisinpiinkään läksiäisistämme.


—  Tervetuloa. Hauska nähdä. Odota hetki. Lataan pikaisesti TomTomiin Nigerian kartan.

"Error writing file"

"Pahus", sanoin TomTomille. "Haluaisitko teetä?", kysyin kuopukselta.

—  Mielellään.

—  Laittaisitko veden kiehumaan. Tässä menee vielä hetki.

"Error writing file"

"Error writing file climP#TMP"

"Error writing file?"

"Error writing file a07@659"

"Error writing file"

—  Tee on valmista.

—  Kiitos.

Lopetin TomTomin kanssa takkuamisen, mutta päässäni pyöri niin monta käsittämätöntä virheilmoitusta, etten kyennyt keskustelemaan järkevästi, saati että olisin älynnyt esitellä Afrikkaa varten varaamaamme eksoottista varustusta: Röykkiötä malarialääkettä ja … No, eipä minulla mitään tuon eksoottisempaa olisi ollut näyttää.

Kuopuksen lähdettyä harmittelin, etten tullut sanoneeksi mitään henkevää ja lämmintä. Muistelin niitä kertoja, joina olin yrittänyt sanoa jotain henkevää ja lämmintä. Ehkä oli parempi, että jäi yrittämättä.

Yöllä unessa TomTom neuvoo kuopustani pohjoiseen ja minua länteen. Lähden kuitenkin kuopuksen ja kaveriensa matkaan jonnekin pohjoiseen. Seuraan sivusta, kun kuopus seurustelee kavereidensa kanssa. Viipyilen, en malta lähteä, vaikka aamuksi pitäisi ehtiä töihin sinne länteen — Ruoholahteen? Otaniemeen? Miten kuopus edes löytäisi turvallisesti takaisin jos jätän hänet? Näppäilen epätoivoisesti TomTomia kunnes se tunnistaa osoitteen "Kamppi". Annan laitteen kuopukselle ja lähden. Eksyn itse. Edessäni on romahtanut silta.


Meillä on lupa 4x23 kiloon matkatavaraa. Ensimmäinen laukkumme painaa 17 kg, seuraava 24kg. Olen pakatessa hutiloinut henkilövaakamme kanssa.

—  Menkää sivuun siirtämään tästä ylipainoisesta kilo tuohon kevyempään.

Tarkistan suljetun tiskin vaa'alla muut laukut: Raskain painaa 28kg. Vähältä piti. 28-kiloisella laukulla olisimme varmaan saaneet porttikiellon lähtöselvitykseen. Avaamme laukut lattialle riviin ja ryhdymme tasaamaan niitä. Pienestä kevyestä, mutta täydestä alusvaatteita isompaan ja papereita plus läppäri tilalle. Täyteen laukkuun lisää kevyttä tavaraa. Vai miten tämä nyt onnistuisi?

Rauhoittelen itseäni höpöttämällä, että henkilökunnan on helpompi nostaa koneen ruumaan neljä 23 kg:n laukkua kuin esimerkiksi yksi 12 kg:n ja yksi 80 kg:n laukku. Saattaisi konekin keikahtaa epätasapainoon, jos laukkujen painossa ei olisi mitään tolkkua.

Tasaamme pakkaukset parhaan kykymme mukaan ja jonotamme toiselle virkailijalle. Raskain laukku painaa vieläkin 24.4 kg, mutta pääsemme läpi.

Viereisessä jonossa joku onneton yrittää käsimatkavaraksi virkailijan mielestä ison näköistä laukkua. Mitat ovat kuitenkin OK, joten laukku punnitaan: 9kg! Sitä pitää keventää, koska turvamääräykset sallivat vain 8 kiloa käsimatkatavaraa. Siis Helsinki-Frankfurt lennolla. Frankfurt-Abuja välillä näyttää olevan aivan eri turvamäärykset — afrikkalaiset? Nooh, onhan konekin erilainen, isompikin.

Olen tullut varanneeksi paikat siiven kohdalta. Eipä tarvitse niska kenossa kuikuilla Alppeja, Välimerta eikä Saharaa. Nehän nähtiin jo ekalla lennolla.

Abujan kentällä meidät otetaan ystävällisesti vastaan ja kaikki sujuu jouhevasti. Silti ruuhkassa kentältä kaupunkiin alkaa väsyttää. Jutellaan liikenteen vaaroista, turvallisuustilanteesta, yms. Mahdanko halutakaan kokea kaikkea, mitä tämä maa tarjoaa?

Kotona meitä odottaa hyvä päivällinen ja 0.6 litran pullot nigerialaista Star-olutta. Mitähän kaikkea mielenkiintoista tämä vieraanvarainen ja ystävällinen maa tulekaan tarjoamaan?

Kämppämme ei tarjoa afrikkalaista eksotiikkaa, mutta yöllinen ukkosmyrsky sentään muistuttaa, että olemme suomalaisia väkevämpien luonnonvoimien armoilla.

Aamulla taivas on kirkas. Hymähdän lapsuudesta juontuvalle käsitykselleni, että sadekautena sataa koko ajan.

Toimittaja kirjoittaa The Guardianissa: "Sadekuuro yllätti eilen minut ja vierailulle piipahtaneen veljeni. 'Teidän kelpaa täällä Abujassa', veljeni kadehti. 'Meillä Lagosissa sataa yötä päivää.'"

Siksi siis tv-uutisissa kerrotaan etelän ja rannikon tulvista.



(Syyskuun neljäs 2011)

Stephen's pottery

En muista, mikä toukokuun vierailullamme oli ensimmäinen Abujasta kuulemani asia, mutta toinen oli "Stephen's pottery": "Nuo ruukut ovat Stephen's pottery:stä. Siellä kannattaa käydä." Stephen taitaa markkinoinnin. Vai eikö täällä ole muuta nähtävää kuin "Stephen's pottery"?


Tuttavamme vievät meidät ystävällisesti heti ensimmäisenä viikonloppunamme Stephen's potteryyn Abujan toiselle laidalle. On hyvä päästä kompoundin muurien ja "nukkumalähiömme" ulkopuolelle.

../xml/Niksula/Niksula-kuvat/IMG_0424.JPG

"My teacher" Stephen sanoo puhuessaan eräästä englantilaisesta. Stephen lienee ollut jonkun Nigeriassa asuneen englantilaisen keramiikkapajassa oppipoikana. Länsi-Afrikassa on tehty keramiikkaa jo tuhansia vuosia sitten ja kauppaakin on osattu käydä, mutta Stephen oppi taitonsa englantilaiselta "opettajaltaan". Avoimessa maailmassa tieto ja osaaminen kiertävät tehokkaasti.

Stephen esittelee meille kaikki keramiikan tekemisen työvaiheet. Yksi työntekijöistä hiertää veden avulla raakasavea siivilän läpi. Pihalla on ympäriinsä huokoisia saviruukkuja, joihin siivilöity liemi kaadetaan. Vesi tihkuu ulos ja hienojakoinen savi jää ruukkuun. Muutaman muun työvaiheen jälkeen savea voi muotoilla.

Alan miettiä miten isäni — kotikylämme pelle peloton — olisi koneellistanut saven käsittelyn. Hän ei pitänyt yksitoikkoisista rutiinitehtävistä, mutta jaksoi yökaudet rakennella vanhoista romuista laitteita, jotka helpottivat tilan töitä; kokeilla ja parannella keksintöään, kunnes kone teki työn. Vaan olisiko isällä Afrikassa ollut varaa edes romuihin saati tarvittaviin työkaluihin ja laitteiden tarvitsemaan sähköön?

Stephen ei pajassaan käytä sähköä. Hän käynnistää pienen generaattorinsa vain pumpatakseen kotinsa vesisäiliön täyteen ja antaakseen lasten katsoa TV:tä pari tuntia illassa.

Houkutun tekemään maailmanhistoriallisia johtopäätöksiä kulttuurieroista vertailemalla isäni ja Stephenin tapaa toimia. Afrikkalainen Stephen tietää kaiken keramiikan tekemisestä ja markkinoinnista, mutta ei näytä tuntevan tarvetta rationalisoida ja tehostaa tuotantoa. Suomalainen isäni ei innostunut tekemään koneita, jotka olisivat tuottaneet suuria määriä jotain myytäväksi kelpaavaa. Sopivasti valittu esimerkkitapaus vetävän tarinan muodossa on innostavampi ja mieliinpainuvampi kuin tylsä analyyttinen vertailu ja syiden ja seurausten järjestelmällinen pähkäily. Näinkö syntyvät tämän maailman suositut, mutta niin höhlät totuudet.

../xml/Niksula/Niksula-kuvat/IMG_0394.JPG

—  Työskentelin pari kuukautta keramiikka­pajassa Belgiassa, Stephen kertoo sekoit­taessaan isolla kädellään ruukkujen värjäykseen tarkoitettua punaista lientä. — Loraus vettä ja tästä tulee juuri sopivaa.

—  Belgiassa kielsivät minua työntämästä kättäni väriliemeen. He sekoittivat liemen koneella. Ehkä heidän oli pakko, koska he käyttivät väreissään kemikaaleja.

Stephen värjää keramiikkansa paikallisista kivistä jauhetuilla väreillä ilman kemikaaleja. Hän mainitsi kemikaalit aivan ohimennen, mutta luulen hänen aavistelevan, että hänen asiakas­kuntansa vierastaa "kemikaaleja" ja arvostaa puhtaita luonnon­tuotteita.

../xml/Niksula/Niksula-kuvat/IMG_0428.JPG

Stephen on rakentanut vierailijoilleen grilli­paikan ja piknik­katoksen. Grilli on valmiiksi lämmin. Piknikillä juttelemme Stephenin kanssa Libyasta, Gaddafista, Nigerian vaaleista, nomadi-paimenista, jotka paimentavat laumojaan lähellä Stephenin tilaa, yms. Stephen näyttää kamerastaan miten hän valmistaa shea-butteria, toista tuotettaan.

Shea-puun hedelmän sisällä on "pähkinä", jonka sisuksista valmistetaan monivaiheisella prosessilla kookosrasvan oloista voidetta, jota käytetään ihon ja hiusten hoitoon. Vaimo osti shea-butteria pienen purnukallisen ja laittoi sitä hiuksiinsa pariksi tunniksi ennen saunaa. Tukasta tuli 76.5% eloisampi ja kuohkeampi.

—  Euroopassa näin kallista hoitoainetta, jossa oli shea-butteria 0.37%. Tämä on sataprosenttista.

Tuo oli enin, mitä Stephen antoi periksi mainonnalle. Stephen ei kehunut tuotteitaan, pajaansa eikä itseään. Ei tyrkyttänyt. Stephenin kanssa leppoisasti jutellessa tuli mukava olo. Samalla Stephenin jutustelusta välittyi kuitenkin ammattiylpeys ja luottamus omaan osaamiseen.

Shea-butter kuvien lisäksi Stephen näytti kuvia potteryssään vierailleista eri maiden diplomaateista. Niiden jatkoksi otettiin vielä yhteiskuva Stephenistä ja uudesta Suomen suurlähettiläästä. Tuolla lailla brand-image rakentuu kuin huomaamatta.

Abujasta tehtiin pääkaupunki parikymmentä vuotta sitten. Stephen seuraili viisi vuotta, mitä Abujasta tulee. Sitten hänen business-vainunsa neuvoi siirtämään keramiikkapajan Abujan liepeille.

../xml/Niksula/Niksula-kuvat/IMG_0461.JPG
../xml/Niksula/Niksula-kuvat/IMG_0469.JPG


(Viides syyskuuta 2011)

Sailing on the seven seas

Jossain päin maailmaa seilaa kontillinen tavaroitamme.


Meitä varoitettiin, ettei Abujaan saa tavaroita kuin lentorahtina, merikuljetukset jäävät homehtumaan ja keräämään varastointimaksuja Lagosin satamaan. Lentorahtina meillä ei kuitenkaan olisi ollut varaa lähettää tänne juuri muuta kuin vähän vaatteita ja irtaimisto Brysselissä olisi pitänyt myydä (halvalla) ja yrittää hankkia uutta Abujasta. Houkutus lähettää valmis setti Brysselistä Abujaan oli liian suuri.

Asiantuntevan ja kokeneen oloinen muuttofirman kaveri vakuutti, että he osaavat hoitaa homman: "Me olemme yksi harvoja muuttofirmoja, joilla on Lagosissa oma agentti. Hän tietää, miten toimia. Lähetämme kontin Lagosiin vasta kun meillä on kaikki paperit kunnossa ja konttinne välitön kuljetus satamasta Abujaan on kaikin puolin varmistettu." Miksen uskoisi?

Eräs venäläinen virkamies kirjasi kokemuksiaan 1800-luvun Suomessa: "Suomalaiset ovat todella erikoisia. He pitävät minkä lupaavat, he tekevät työnsä hyvin eivätkä yritä nyhtää kohtuutonta voittoa palveluksistaan. Heidän kanssaan suulliseen sopimukseen voi luottaa." Olenko erikoinen suomalainen, jos uskon muuttofirman kaveria?

Kuulin tarinan kaverista, joka ajoi kaksi tuntia omakotitalon esittelyyn. Kun kaverista alkoi näkyä, että hän haluaa talon, välittäjä vei hänet tutustumaan kellariin. Hyvältä näytti sekin. Perimmäisen kellarihuoneen ovella välittäjä kaiveli pitkään taskujaan ja salkkuaan ja pyysi anteeksi, että oli unohtanut kellarihuoneen avaimen toimistolle. "Oven takana on samanlainen 3x4 metriä kellarihuone kuin tuo, johon juuri vilkaisimme. Voimme toki tulla vaikka huomenna katsomaan sitä, jos haluat.", välittäjä sanoi palvelualttiisti.

Koska kaikki, minkä kaveri oli nähnyt, oli ok ja välittäjä oli mukava ja luotettavan oloinen, kaveri allekirjoitti kauppakirjan saman tien. Ajaa kaksi tuntia suuntaansa katsomaan tavallista kellarikomeroa tuntui turhalta. Olisi ollut noloakin vaivata välittäjää moisen takia.

Avaimet saatuaan kaveri löysi suljettuna olleen kellarikomeron lattialta puoli metriä vettä ja seiniltä paksulti hometta.

"Sopimus on sopimus", välittäjä totesi ylpeänä ammattitaidostaan.

Adaobi Tricia Nwaubanin nigerialaiskirjeistä yms. kertova kirja "I do not come to you by chance" sai mielikuvitukseni laukkaamaan ja sai minut katsomaan muuttofirman toimintaa uusin silmin.

"Tiedämme, että joillakin muuttofirmoilla on ollut vaikeuksia, mutta me olemme viimeisen vuoden aikana toimittaneet Brysselistä Abujaan ongelmitta 32 muuttokuormaa." kaveri vakuutti. Jälkeenpäin harmittelin, etten tarkistanut, ovatko he oikeasti yrittäneet viedä muuttokuormaa edes Belgian rajojen ulkopuolelle. Nwaubanin kirjan luettuani ymmärrän, kuinka hyödytöntä tarkistaminen olisi ollut. Asiallisen firman sopivasti valikoitu asiakas kehuu, koska on tyytyväinen saamaansa palveluun, huijarin 'asiakas' kehuu, koska on tyytyväinen saamansa palkkioon.

Löysimme muuttofirmamme nimen EU:n ym. tahojen säännöllisesti käyttämien firmojen listalta. Hyvämaineinen yritys siis? Nwaubanin kirjan maailmassa itse 'ilmailuministeri' suosittelee huijarin yritystä ja 'ilmailuministeri' allekirjoittaa sopimukset arvokashenkisessä ministeriön työhuoneessa (jonka oikea käyttäjä on ulkomaanmatkalla).

Muuttofirmallamme on hyvin tehnyt web-sivut. Nwaubanin maailmassa vain amatöörihuijari tekisi olemattoman muuttofirman web-sivut huolimattomasti. Muuttofirmaltamme saamani "Nigeriaan muuttajan oppaan" tiedot tuntuvat asiallisilta. Oppaassa jopa on Nigerian oloista muutama anekdoottimainen 'sisäpiiritieto', joilla voin brassailla läksiäisissä. Asiakkaat arvostavat sitä, että pienikin yksityiskohta on tehty laadukkaasti. Erityisesti, jos asiakkaalle ei ole tarjota kuin pari toisarvoista yksityiskohtaa, ne kannattaa tehdä laadukkaasti.

Elokuun alkupuolella muuttofirman paikallinen agentti ilmoitti, että internetissä olevan seurantajärjestelmän mukaan konttimme seisoo Lagosin satamassa. "Minne laskut kontin seisottamisesta lähetetään?"

Ilmoitimme, että tekemämme (suullisen) sopimuksen mukaan kontti ei tule seisomaan satamassa päivääkään, joten laskut voi lähettää muuttofirman Brysselin toimistoon. Sen jälkeen kontistamme ei pitkään aikaan kuulunutkaan mitään.

Seuraavaksi meille ehkä ilmoitetaan, että kontista on löytynyt jotain tuontikiellossa olevaa tavaraa, josta meidän pitäisi maksaa sakkoa. Sakko on tietysti niin suuri, että kieltäydymme.

Enin mitä lopulta saamme lienee lausunto, jossa korkea satamaviranomainen vakuuttaa vakuutusyhtiöllemme, että tavaramme ovat homehtuneet piloille. Toivottavasti vakuutuskorvaus riittää edes satamamaksujen maksamiseen.

Todellisuudessa tavaramme lienee myyty välittömästi kontin saavuttua satamaan. Ehkä webissä on jopa salainen nettikauppa, jossa 'muuttofirma' julkaisee muuttokuormiensa pakkauslistat.


Nwaubanin kirja innosti mielikuvitukseni laukkaamaan. Todellisuudessa odotamme vielä luottavaisina muuttokuormaamme eikä meillä ole aihetta epäillä muuttofirman ammattitaitoa saati olemassaoloa. Muuttokuormastakin kuului juuri jotain. Ei tosin mitään ymmärrettävää.


Nwaubani on sujuva tarinankertoja, mutta kirja alkoi tuntua olevan ahdettu yliampuvan täyteen väärinkäytöksiä. En ollut vielä toipunut edellisestä huijauksesta, kun kirjan sankari jo ostaa pääsykokeissa täysin epäonnistuneelle pikkusiskolleen opiskelupaikan oikeustieteellisestä. Voihan tuollaistakin olla sattunut, mutta pitääkö jokainen satunnainen väärinkäytös tunkea kirjaan ikäänkuin kuin ne olisivat maan tapa?

Illalla vaimo siteeraa lukemaansa lehtijuttua:"Haastattelin vastavalmistunutta mielenkiintoisen gradun tehnyttä maisteria. Kaveri ei tiennyt mitään opinalastaan eikä selvästikään ollut vaivautunut edes lukemaan graduaan. "

Olen ihaillut sitä, miten vapaasti täällä voi kirjoittaa lehtiin kriittisiä artikkeleita. Tänään minulle väitettiin, että lehtiin saa haluamansa sävyisen jutun maksamalla toimittajalle. Sama lehti saattaa yhdessä jutussaan kehua jotain uudistusta ja seuraavassa kritisoida sitä. Yksi on maksanut yhdelle toimittajalle ja toinen toiselle.

Nwaubanin kirjassa idealistinen usko osaamiseen, koulutukseen, rehelliseen työhön ja ahkeruuteen johtaa köyhyteen ja sitä kautta ennenaikaiseen kuolemaan.

—  Neuloja, letkuja, tippapullo, outoja lääkkeitä, … Mikä lista tämä on?, hän kysyy hoitajalta.

—  Isäsi on saanut sydänkohtauksen. Hanki nuo, niin päästään aloittamaan hoito. Eihän me ilman lääkkeitä ja hoitovälineitä voida tehdä mitään.

"Lohdullista" Nwaubanin kirjassa oli, että huijatuksi joutuivat pääasiassa ahneet herkkäuskoiset höhlät.


Ennen lähtöä kirjoitin, että on typerää alkaa kaikkitietävästi listata uuden ympäristön epäkohtia heti ensimmäisen vuoden aikana. Reilu viikko täällä ja jo kirjoittelen tällaista. Mitenkäs tätä nyt paikkaisi?

Epäkohtia täällä riittää, mutta minulla ei — ainakaan toistaiseksi — ole edellytyksiä suhteuttaa niitä kokonaisuuteen.



(Syyskuun kahdeksas 2011)

Päiväkahveilla rouvien kanssa

Liityin puolisoyhdistykseen, jonka yksi tavoitteista on tutustua nigerialaisiin naisiin. Pohjoismaiden ulkopuolella diplomaattipiireissä jako miesten töihin ja naisten töihin näyttää olevan selvä. Miehet hoitavat maiden välisiä asioita ja naiset kiertelevät taidenäyttelyissä, järjestävät hyväntekeväisyysmyyjäisiä, jne. Ja tutustuvat maan naisiin.


Kokouksessa paikalla oli kaksi miestä ja parikymmentä naista. Sveitsiläinen mies oli paikalla osan aikaa lähinnä siksi, että Sveitsin lähetystö oli lupautunut hyväntekeväisyysbasaarin pääorganisaattoriksi.

Aloituskahveja nauttiessamme sain rouvilta hyviä vinkkejä länsi-afrikkalaista kirjailijoista, katsauksen Afganistanin ongelmien historiaan ja nykytilaan, yms. Näin brittien elegantin residenssin, …

Pääpuheenaihe oli puoliyhdistyksen projekti yhdessä DAREn kanssa. Puolisoyhdistys tukee kahdenkymmenen lieden lahjoittamista kylään Pohjois-Nigeriassa. Vastineeksi kyläläiset lupaavat istuttaa metsää ja pitää siitä huolta. Taimet he saavat aavikoitumisen ehkäisyyn keskittyneeltä säätiöltä.

Yksi DARE:n aktiiveista esitteli sen tavoitteita:

Ensimmäinen kuva: hiekkadyyniä. "Koulussa meille kerrottiin, että nähdäkseen aavikkoa, pitää matkustaa Nigerin pohjoisosiin, mutta tämä kuva on otettu pohjois-Nigeriasta."

Toinen kuva: Nainen kantaa iso taakkaa puita olallaan. (Hänen edellään mies kantaa pientä saaliseläintä olallaan.) "Siinä on polttopuita yhdeksi päiväksi. Tuon keräämiseksi voi joutua kävelemään kuusikin kilometriä."

Kuva: Musta pata isoista pölkyistä kasatulla savuttavalla avotulella. "Kunnon liesi tarvitsee vain viidesosan tuosta puumäärästä." Näyttää reilua kourallista risun pätkiä. "Avotulella kokatessa näitä risuja ei edes kannata kerätä."

"HIV:in ja malarian jälkeen pahin naisten tappaja on keittotulen savu. Liedessämme puut palavat puhtaasti savuttamatta."

Kuvia: Tankkiauton säiliön päälle on sidottu polttopuuta puolen metrin kerros. Vihannesrekan katolla on iso lasti polttopuuta."Laittomasti hakattua puuta kuljetetaan Etelä-Nigerian metsistä pohjoiseen." Kuljettajat näköjään pyörittävät pientä omaa kuljetusbissnestä.

Kuva: Lauma ihmisiä kanistereineen huoltoaseman varjossa. "He odottavat kolmatta päivää keroseeniä. Puuta poltetaan, jos ei ole varaa keroseenin tai sitä ei ole saatavilla."

Kuva: Joukko nigerialaisia nuoria vääntää teräslevystä liesiä. "Liedet on kehittänyt Saksassa ryhmä afrikkalaisia opiskelijoita yhdessä uusiutuvasta energiasta kiinnostuneen professorinsa johdolla. Olemme opettaneet nigerialaisia nuoria kokoamaan liesiä. Liesiin sopivan teräslevyn joudumme tuomaan Saksasta, koska liesien pitää kestää käyttöä vähintään kymmenen vuotta."

Kuvia: Naiset kokeilevat ruuanlaittoa liedellä; Iso joukko naisia koolla, melkein kaikki viittavat; Sama joukko, mutta vain pari naista viittaa."Melkein kaikki liettä kokeilleet haluaisivat sellaisen, mutta vain harvalla olisi varaa maksaa siitä käypä hinta." "Joillain seuduilla naiset ovat maksaneet lieden vähitellen polttopuiden ostamisesta säästyneillä varoilla."

Kuva: Mies kuljettaa moottoripyörällä kahta puita säästävää liettä. "Varakas mies, jolla kaksi vaimoa."

Viimeinen kuva: Joukko miehiä syö heille valmistettua ruokaa.

Metsien istutus on huolella mietitty. Polttopuun kulutuksen vähetessä viidesosaan, on toivoa, että istutettuja puita ei varasteta. Parhaassa tapauksessa pelkästään kuivuneet oksat riittävät ruoanlaittoon. Puut tulevat tuottamaan myytäviä hedelmiä ja siemeniä, joista voi puristaa biodieseliä. Puristusjäte sopii lannoitteeksi.

Minulle, inhorealistiselle kyynikolle tuli mieleen Ilmari Susiluodon siteraama venäläinen virkamies: "Meillä oli hienot suunnitelmat, mutta sitten meille kävi niin kuin meille aina käy." Nigeriakin tunnetaan maana, jossa hyviä suunnitelmia ei aina ole helppo toteuttaa. Pieni ruohonjuuritason hanke ei kuitenkaan huku korruptioon yhtä helposti kuin isot. Kehityshankkeita yleensä kuppaavat eivät välttämättä edes huomaa tällaista hanketta eikä tällaisessa hankkeessa ole paljoa kupattavaa. En edes keksi välistävedon paikkoja tällaisesta hankkeesta.



(Syyskuun 2011 alkupuolta)

Viljelijän arkea

Viljelijä Josin ylängöltä — vajaat kolmesataa kilometriä Abujasta koilliseen — toimittaa kerran viikossa asiakkailleen kotiin tilansa tuotteita. Muistutukseksi jättää tilaus hän sähköpostittaa viikoittain seikkaperäisen kuvauksen tilansa tapahtumista — sadon kypsymisestä, viljelysten vaatimista töistä, mitä erityistä satoa on odotettavissa, millaista on tilan väen ja työntekijöiden arki jne.


Torstaina, kun pakkasimme tilauksianne, tuttavat Josin kaupungista — 30 km:n päästä — soittivat viiden minuutin välein ja ilmoittivat, että siellä ammutaan jatkuvasti ja meidän olisi parasta palata kotiin. Niissä olosuhteissa oli vaikea keskittyä kokoamaan tilauksianne. Olen pahoillani mahdollisista virheellisistä toimituksista.

Jännittyneen tilanteen takia emme päässeet lainkaan tilalle perjantaina emmekä lauantaina. Turvallisuusjoukkoja oli kaikkialla ja tiet oli suljettu.

Maanantaina, kun olin lähdössä tilalle, yksi työntekijöistemme soitti ja kertoi, että yhden tilamme vartijan asuntoon oli hyökätty ja neljä perheenjäsentä tapettu. Hän kertoi, että tilan läheltä kuului ammuntaa kaikki työntekijät ovat lähdössä kotiin. Sanoin tietysti, että niin on parasta. Linnut käyttivät poissaoloamme hyväkseen ja söivät juuri poimintavalmiiksi kypsyneen makean maissin.

Jotkut päättivät kostaa hyökkäyksen ja sulkivat keskeisen liikenneympyrän. He hyökkäsivät heitä häätämään tulleita sotilaita vastaan, polttivat neljä isoa kuorma-autoa ja Josiin pyrkineen henkilö-auton ja tappoivat tiellä matkanneita muslimeja.

Kaiken tämän keskellä olemme onnistuneet pakkaamaan tilauksenne ja tätä kirjoittaessani B. on matkalla Abujaan. Toivottavasti hän pääsee turvallisesti perille. Viime viikolla tiesulut viivästyttivät häntä neljä tuntia ja hän ehti Abujaan vasta kello 16. Olen pahoillani viivästyksestä, mutta emme voineet tehdä asialle mitään.

Pelkään, että näissä olosuhteissa emme kykene tuottamaan tarpeeksi riittävän korkealaatuisia tuotteita. Viljelykset vaatisivat jatkuvaa huolenpitoa, mutta joko työntekijät eivät voi tulla tilalle tai he eivät ole peloltaan saaneet nukuttua ja ovat liian väsyneitä keskittymään työhönsä.

Olen surullinen katsoessani nyt tilaani. Kymmenen vuotta — tammikuun 2010 levottomuuksiin asti — tilamme kasvoi ja kehittyi. Työväki oli innokasta ja halukasta oppimaan uutta ja kykenin maksamaan heille palkat ajallaan. Etnisistä, kielellisistä ja uskonnollista eroista huolimatta meistä oli mukavaa tehdä työtä yhdessä.

Levottomuuksissa osa heistä kuoli ja moni joutui lähtemään seudulta. Tilanteen rauhoituttua toivoin, että he voisivat palata ja saisimme tilan taas kukoistamaan. Nyt minusta tuntuu, etten halua heittää loppuelämääni — olen jo 68 — hukkaan täällä. Olemme päättäneet siirtää tilan toiseen osavaltioon.

Täällä ei ole enää sosiaalista elämää. Kaikki lukkiutuvat koteihinsa kuudelta illalla. Ennen asuinalueellani asui sulassa sovussa muslimeja ja kristittyjä. Nyt muslimit ovat muuttaneet pois. Jos joku muslimiystäväni tulee tapaamaan minua, naapurini kyselevät, mitä he täällä tekevät.

En anna yksityiskohtaista satoraporttia, koska minulla ei ole paljoa uutta kerrottavaa. Tilauskaavakkeesta näette, että meillä on monenlaista hyvää tarjolla, vaikka ei niin paljoa kuin toivoisimme.

Meillä on uusia perunoita — "beautiful baby new potatoes (small in size and delicious)"


To end bloodshed in Plateau State


(2013-02-28)

Kahakka

Viljelijän uusimpia kuulumisia vapaasti suomennettuna

Vähältä piti, ettette jääneet tällä viikolla ilman tilaamianne vihanneksia. Kylässä muutaman kilometrin päässä tilaltamme on ollut levotonta viikon verran. Ilmeisesti kaikki alkoi siitä, että joukkio fulani-paimenia hyökkäsi viljelyksillään työskennelleiden viljelijöiden kimppuun. Kolme saman viljelijäperheen jäsentä kuoli. Paikalliset nuoret päättivät kostaa. Turvallisuusjoukot menivät väliin ja kaksi poliisia kuoli ja yksi sotilas haavoittui. Näyttää siltä, että tämän jälkeen turvallisuusjoukot antoivat paikallisille nuorille luvan tappaa karjankasvattajien lehmät. Virallisten tietojen mukaan 23 lehmää tapettiin, mutta eri lähteistä tulleiden epävirallisten tietojen mukaan lehmiä tapettiin paljon enemmän. Kuolleitten ihmisten lukua ei tiedetä. Hyvin verinen kahakka kesti kaksi päivää.

Monen työntekijöistämme, eivät uskaltaneet tulla töihin, koska heidän työmatkansa kulkee kyseisen kylän kautta. Niiden lähitilojen, joilta hankimme paprikoita, työntekijät eivät uskaltaneet tulla töihin, joten paprikat joutuivat olemaan monta päivää ilman vettä ja kasvoivat huonosti. Siksi emme kyenneet toimittamaan teille paprikaa niin paljon kuin olitte tilanneet.

Tilanne oli muutaman päivän hyvin kaaottinen, mutta eilen näytti sen verran rauhallisemmalta, että päätimme pakata automme ja yrittää toimittaa teille tilauksenne.

Yritämme saada tilamme tuotannon vakaammalle pohjalle, vaikka se onkin vaikeaa koska ihmiset eivät uskalla tulla töihin.

Joudumme vielä odottelemaan uuden sadon endiivejä ja retiisejä. Kiinankaali on jo valmista ja näyttää ihanalta. Lehtisalaatti on valmistumassa, mutta koska se ei tällä viikolla saanut tarpeeksi vettä, sitä ei ole paljoa. Toivomme tilanteen rauhoittuvan niin, että voimme alkaa kastella niitä kunnolla.




()

Historiaa, kulttuuria, politiikkaa, …



(Joulukuu 2011)

Maan tapa

Meillä vieraili kolmisenkymmentä nigerialaislukiolaista. Keskustelimme mm. korruptiosta. Kysyin, onko elämä Nigeriassa sellaista kuin se kuvataan nigerialaiskirjeitä tehtailevasta nuoresta miehestä kertovassa Adaobi Tricia Nwaubanin kirjassa "I do not come to you by chance"

"Pieneltä osin", kuului vastaus. Täkäläiseen arkeen mahtuu tietysti muutakin. Hyvä muistutus minulle, joka olin viettänyt edellisen viikon pelkästään lukemalla kirjoja korruptiosta ja huijauksista.

Suomi on maailman vähiten korruptoituneita maita, Nigeria pahiten korruptoituneita. Ihan eri maailmoja siis. Millainen olisi suomalais-nigerialainen veijaritarina korruptiosta — juttu koijareiden konferenssista tai tarina suomalaisten ja nigerialaisten koijarien tutustumiskäynneistä toistensa luona?


Korruptiosta on hankala kirjoittaa tutkivan journalistista juttua, koska siitä on usein vaikea saada juridisesti pitäviä todisteita ja koska osa mädännäisyyksistä on lain kirjaimen joskaan ei lain hengen mukaisia. Veijaritarina taas voisi olla tositapahtumien lisäksi huhuihin ja epäilyksiin perustuva valistunut arvaus siitä millaista on yhteisestä hyvästä piittamaton oman edun tavoittelu. Selvyyden ja hauskuuden nimissä voisi vähän liioitellakin. Toisaalta, minun on ollut välillä vaikea uskoa tosijuttujakaan.

Korruptiosta tulee ensiksi mieleen maltillinen lahjonta: Joudut maksamaan 10% urakkatarjouksen arvosta tilauksesta päättävälle virkamiehelle, maksat 10% kioskisi voitosta suojelurahaa paikalliselle jengille, sujautat tiesululla poliisille pari pientä seteliä päästäksesi jatkamaan matkaa, et pääse sovittuun tapaamiseen sujauttamatta seteliä vahtimestarille. Voisi luulla, että systeemi toimii kunhan muistaa 'tipata'. Vaan ei. 'Corrupt' = 'mätä' ja systeemi voi olla niin läpimätä ettei mikään enää toimi. Läpimädässä systeemissä lahjus voi olla 200% tai 500% urakan todellisesta arvosta. Kioskin tai tilan tuotosta kymmenyksiään voi keksiä ruveta vaatimaan niin moni eri taho, että yrittäjä joutuu laittamaan lapun luukulle. Lahjonnan lisäksi yhteiskunta voi olla mätä uskomattoman monella muullakin tavalla. Vaalit ovat silmänlumetta, oikeuslaitos palvelee korruptoitunutta eliittiä tai parhaiten maksavaa asiakasta, valtion virat ovat palkintoja uskollisuudesta, …

Veijaritarinassa kunnon ihmisetkin kuulisivat helpon rahan kutsun: "Minä myös, kun kerran kaikki muutkin." Ehkei mädässä systeemissä edes selviä kuin toimimalla sen ehdoilla.

Veijaritarinan suomalaiset ja nigerialaiset koijarit voisivat aloittaa kokemusten vaihdon vertailemalla isänmaidensa siltarumpupolitiikkaa.

Suomalaisen kansanedustajan mielestä hänen vaalipiiriinsä kuuluvalle saarelle vievä lossi pitää korvata nelikaistaisella sillalla. Leveä silta olisi hyvä peruste vaatia myöhemmin avustusta itse tien levittämiseksi nelikaistaiseksi. Toinen kansanedustaja haluaa omaan vaalipiiriinsä moottoriradan. Hankkeisiin tarvitaan 85% valtion tukea, koska saaren 678 asukasta eivät tietenkään kykene siltaa yksinään kustantamaan ja kaikkihan ymmärtävät, ettei syrjäiselle moottoriradalle koskaan saada kylliksi maksavia katsojia. "Minä kannatan siltaasi, jos sinä kannatat moottorirataani."

Paikallisten päättäjien ja urakoitsijoiden hyvä-veli verkosto hoitaa urakan omalle hirviporukalle. Hirviporukan tekemistä kolmesta tarjouksesta halvinkin ylittää kustannukset 30%:lla niin, että valtion tuki kattaa mukavasti myös kunnan 15% osuuden.

Siltarumpupolitiikan ehdoin rakennetut tie tai sillat ovat yleensäkansantalouden kannalta hukkainvestointeja ja saattavat olemassaolollaan ikävästi muistuttaa korruptiosta. Nigerialaisilta kollegoiltaan suomalaiset veijarit oppivatkin sofistikoidunpaa siltarumpupolitiikkaa: Otetaan rahat, mutta jätetään tiet, sillat ja sähkölinjat rakentamatta. Kun korruptio on levinnyt riittävän laajalle, kaikkien asianosaisten etu on, että tiedot rahaliikenteestä, sopimuksista ja projektien tavoitteista hämärtyvät ja 'hukkuvat'. Mikä projekti? Kelle maksettiin? Paljonko? Minä vuonna? Virkavallan kanssa joutuu tekemisiin vain jos astuu kilpailijan varpaille niin pahasti, että tämä suivaantuu lahjomaan poliisin ja/tai tuomarin. Silloin taas ei ole merkitystä sillä, onko oikeasti tehnyt jotain väärää.

Tarinan nigerialaiset saattaisivat huolestuneina kysellä laista, joka vaatii kilpailuttamaan hankinnat. Etteivät vaan meilläkin alkaisi moista toteuttaa. Keski-Vihantalan Taksibussi Oy:n johtaja rauhoittelee heitä:

"Haastoin Keski-Vihantalan kunnan oikeuteen, koska he tilasivat vanhusten kuljetuspalvelut tutulta paikalliselta yrittäjältä vaikka sen tarjous oli 30% minun tekemääni kalliimpi. Oikeudessa he perustelivat valintaansa sillä, että heidän tutullaan on hyvä kalusto valmiina — invataksikin, heidän kokeneet työntekijänsä tuntevat kunnan ja sen vanhukset ja heidän tuttunsa yritys on vakavarainen. Oikeus ei hyväksynyt moisia selittelyjä — "tilaavan virkamiehen subjektiivista, todentamatonta, arviota" — vaan määräsi sakon uhalla kunnan antamaan urakan minulle. Vippasin rahat kahteen käytettyyn autoon ja palkkasin pari kuskia."

Nigerialaiset liikemiehet kyselevät, onko valvonta Suomessa niin tarkkaa, että tilauksen saatuaan tavaran tai palvelun joutuu toimittamaan. "Jouduit ostamaan autojakin yhden tilauksen takia?"

"Tarkkaan kyyläävät. Kunta jopa haastoi minut oikeuteen, kun eräs maantien varteen jättämäni dementikko lähti pöljyyksissään harhailemaan pimeään metsään. Maantien varresta sen kotipihalle ei ollut kuin reilut sata metriä, mutta metsään piti lähteä seikkailemaan. Olisi pitänyt kuulemma saattaa tupaan asti. Pihaan asti olisin toki voinut ajaa, mutta kun tietä ei ollut aurattu. Minähän en pikkukengissä lähde umpihankea tallomaan."

"Myöhästymisistäkin valittivat tavan takaa. On kuulemma itsestäänselvää, ettei liikuntavammaisia vanhuksia saa odotuttaa tuntitolkulla lumipyryssä. Itsestäänselvää! Eivät julkisen puolen pöljät osaa edes itsestäänselvyyksiä kirjata tilaukseen. Taisivat yrittää huijata minua. Vaadin heitä kirjaamaan kaikki 'itsestäänselvyydet'. Sopimusteksti kasvoi kymmenkertaiseksi. Nostin hintapyynnön kolminkertaiseksi. Antoivat taas urakan sille paikalliselle. Myin autoni romuksi ja haastoin kunnan oikeuteen sopimusrikkomuksesta. Haluan kunnon korvauksen vaivoistani."

Kilpailutus on vaikea laji. Moni hankinnoista vastaava virkamies onkin siirtynyt käyttämään palveluntuottajien kartellin tarjoamaa yhden luukun palvelua, josta voi tilata kilpailutuslain edellyttämän määrän tarjouksia. Pienestä lisämaksusta kartelli laatii perustelut kartellin valitseman yrityksen paremmuudesta.

Veijaritarinassa 20+ miljoonan asukkaan Lagosin alueelta saattaisi tulla delegaatio perehtymään Helsingin metropolialueeseen. "Kolmeko kaupunkia teillä tässä on? Vai neljäkö? Mistä saatte asukkaat? Venäjältäkö?" Kaupunkien välisen kilpailun he ymmärtäisivät oikein hyvin. Sitähän politiikka on: Yhteisten varojen kahmimista omalle heimolle.

Suomalaisen kaavoituksen ja kiinsteistöjalostuksen periaatteita suomalaisten koijarien tuskin tarvitsisi selittää nigerialaisille vierailleen. He ymmärtäisivät, miksi urakat menevät vuodesta toiseen yrityksille, joiden tekemät talot alkavat rapistua ennen kuin edes rakentamisen virheet ja puutteet ehditään korjata. Sitä vieraat saattaisivat ihmetellä, että Suomessa jokainen sovittu rakennusprojekti kuitenkin aloitetaan ja useimmat ollaan vievinään loppuun asti. Sitä on suomalainen sisu: Pusketaan läpi harmaan kiven, vaikka rahat voisi kääntää tililleen turhia huhkimatta.

Kiinteistöjalostaminen yhteistoiminnassa kaavoittajien ja muiden yhteiskunnan päättäjien tuella osataan Nigeriassakin, mutta jotain täällä on sellaista, mistä suomalainen kiinteistöjalostaja voi vain unelmoida: Saman tontin myyminen moneen kertaan. Täällä voidaan jopa myydä talosi sillä aikaa kun olet lomalla, eikä ole varmaa, voitatko omistusriidan oikeudessa. Tämän takia monen talon, vaatimattomankin, seinässä on kyltti, jossa varoitetaan sinisilmäistä ostajaa: "This house is not for sale."

Valtio lahjoitti urakoitsijalle Abujan liepeiltä alueen, jolle tämä lupasi rakentaa mallilähiön. Urakoitsija löysi alueelta toimivia maatiloja. "Ehkä viljelijät lähtevät muualle, jos maksat heille tarpeeksi." ehdotti alueen lahjoittanut poliitikko.

Vaalit käyvät ehdokkaan kukkarolle kaikkialla. Nigeriassa kustannuksia on laskenut rehellisempiin vaaleihin siirtyminen, mutta veijaritarina voisikin pohjautua aikaisempaan nigerialaiseen käytäntöön. Pitää lahjoa jengejä pelottelemaan vastustajan äänestäjiä, pitää painattaa omia äänestyslippuja ja palkata porukoita täyttelemään niitä. Vaaliavustajat pitää lahjoa vaihtamaan uurnat. Ainakin nigerialaisissa romaaneissa aseitakin pitää hankkia kauhun tasapainon säilyttämiseksi; Vastustajakin aseistautuu.

Vaaleissa on paljon pelissä. Läpipääseminen on ainoa mahdollisuus päästä jakamaan valtion öljytuloja omalle heimolle, suvulle, kavereille ja itselle. Nwaubanin kirjassa nigerialaiskirjeitä tehtailevan toimiston johtaja sanoo: "Olen juossut rahan perässä niin monta vuotta, että nyt on aika rahan alkaa tulla minun luokseni. Siirryn politiikkaan."

Eräässä toisessa nigerialaisessa romaanissa ehdokas järjesti suuren kansanjuhlan, jolla kerättiin rahaa kaivojen kaivamiseen ehdokkaan kotiseudulle. Kansa lahjoitti, kuvernööri lahjoitti, liittovaltio lahjoitti — siis tuttu paikallinen liittovaltion edustaja lahjoitti liittovaltion rahaa kaverilleen.

Vähän ennen vaaleja ensimmäisen kaivon paikalle ilmestyi työporukka. Viisi miestä, lapio, olutta. Hyväntekijä sai ääniä. Auttoi siinä kai sekin, että hänellä nyt oli varaa kunnon kampanjaan. Vaalien jälkeen oluet oli juotu ja miehet hävisivät. Kaivoja eivät kaivaneet, mutta jättivät sentään lapion. Eipä kai heille montaa nairaa palkkaakaan herunut. Vaalikampanjat ovat kalliita.

Suomalaisveijarit voisivat opettaa, miten vaalirahasäätiö toimii. Säätiö anoo valtiolta, kunnilta, yrityksiltä ja veikkaukselta varoja hyväntekeväisyyteen. Säätiö voi esimerkiksi rakennuttaa nuorille asuntoja, joiden vuokraa se subventoi. (Rakennusurakat annetaan kavereille vastapalvelusten toivossa.) Asuntojen vuokra on halpa, mutta hoitovastike kallis, koska säätiön solmima huoltosopimus omistamansa huoltoyrityksen kanssa on kallis. Asukkaat eivät valita, koska kokonaisuutena asuminen säätiön asunnoissa on saman hintaista kuin vapailla markkinoilla.

Saamansa yhteiskunnan avustukset säätiö käyttää tunnollisesti vuokran subventointiin, mutta huoltoyrityksen tuottamalla voitolla se ostaa säätiötä lähellä olevalta puolueelta suomalaista maalaismaisemaa esittäviä tauluja nuorten asuntoihin. Näin tuetaan nuorten asukkaiden taidekasvatusta, muistutetaan heitä juuristaan ja parannetaan asuntojen viihtyisyyttä. Lahjoitus puolueelle näyttäisi huonolta kirjanpidossa, mutta tällainen hyvin perusteltu "vastikkeellinen kauppa" on aivan toinen juttu.

Pidemmälle korruptoituneissa maissa "vastikkeellinen kauppa" on jalostettu huippuunsa: Koska ostaja ja myyjä tietävät 'vastikkeen' syvimmän olemuksen, kuitti riittää — itse vastiketta ei tarvitse toimittaa. Yhteisymmärrys ostajan ja myyjän välillä löytyy erityisen helposti silloin kun ostaja ja myyjä ovat sama taho:

Vuosia sitten Kenia osti Anglo-Leasing nimiseltä englantilaiselta yritykseltä huippusalaista puolustusmateriaalia, helikoptereita ja sen sellaista. Aloitteen teki ja kaupat junaili kolme Kenian hallituksen ministeriä. "Anglo-Leasing olemme me", he kehaisivat kaverilleen. Pelkkä postilaatikko Manchesterin liepeillä. Ministeri kuittasi helikopterit vastaanotetuksi ja Anglo-Leasing sai rahansa valtion kassasta. Helikopterien sijoituspaikkaa oli tietysti sotilassalaisuus. Kasku kertookin, että yleensä korruptio vie 10%, mutta eniten korruptoituneissa maissa vähintään 100%.

Euroopassa ei vielä olla näin rationaalisia. Esimerkiksi Kreikan tekemien panssariostosten järkevyys on kyseenalaistettu, muttei sentään sitä, etteikö Kreikkaan olisi toimitettu tilauksen mukainen määrä jonkinlaisia panssareita.

Samaiset Kenian ministerit junailivat passien painamiseen tarkoitetun laitteen hankintaa. Halvin tarjous tuli ranskalaiselta yritykseltä, mutta ministerit hyväksyivät neljä kertaa kalliimman Anglo-Leasingin tarjouksen. Suunnitelmaan kuului, että Anglo-Leasing tilaa laitteen ranskalaiselta toimittajalta niin, että poliisi ihan oikeasti saisi laitteet ja Anglo-Leasing kohtuullisen 300%:n voiton.

Veijaritarinassa voisi hahmotella valvontamekanismeja, joilla korruptio voitaisiin estää ja sitten kertoa, miten niiden implementointi sabotoidaan. Itämaisissa taistelulajeissa kuulemma käytetään vastustajan omaa voimaa hänen nujertamiseensa. Kun vastustaja käy päälle, älä puske vastaan kuin pässi, vaan väisty ja nykäise vastustajalle lisää vauhtia sen verran, että hän menettää tasapainonsa ja tömähtää ketoon. Jos korruption vastainen elin esittää hallituksen jäsenten tekemien isojen ulkomaisten talletusten valvontaa, älä vastusta, vaan innostu ja ehdota kaikkea kotimaistakin rahaliikennettä valvottavaksi. Todennäköisesti lopputuloksena on kompromissi, joka tukehtuu omaan mahdottomuuteensa.

Mikähän olisi suomalaisen ja nigerialaisen veijarin ero? Joku tarinan suomalaisista voisi vilpittömästi uskoa olevansa puhdas kuin pulmunen, pelaavansa reilua ja rehellistä peliä maan tavan mukaan. Yllättyisi ja loukkaantuisi joutuessaan syytteeseen. Nigerialaisetkaan veijarit eivät mielestään tee mitään väärää. Heidän mielestään on ihan OK olla 'ovela' liikeasioissa, kaikki ovat. Heille korruptiosyytökset ovat kuitenkin osa liikemiehen elämää, he eivät häpeä niitä eivätkä loukkaannu niistä. Noloa tietysti saada rangaistus. Taitava liikemies selviää korruptiosyytöksistä näennäisrangaistuksella.

Veijaritarinan juoneen sopisi uhka vaalirahoituksen sääntöjen uudistamisesta ja miten siitä selvitään Orwellin kieltä puhumalla. Veijarien mielestä poliitikon tehtävä on poimia rusinat pullasta itselleen ja kavereilleen, muut leipokoot ja kylväkööt. Veijaripoliitikkojen pitää voida rakentaa palvelusten ja vastapalvelusten yhteensitoma hyvä-veli verkosto. He onnistuvat esittämään tämän 'ideologiansa' niin kaunopuheisesti, että se kuulostaa talouspoliittiselta viisaudelta, epäitsekkäältä isänmaallisuudelta ja jalolta vähäosaisten auttamiselta. Niin jalolta, ettei kukaan halua rasittaa heitä turhalla valvontabyrokratialla. Mitä nyt rahvaan rauhoittamiseksi säädetään pari muodollisuutta.

Finanssipankkiiritko muuten laittoivat liikkeelle ajatuksen, että ahne itsekkyys yleensä ja heidän bonuksensa erityisesti ovat siunaukseksi maailman köyhille?

Ketä politiikka kiinnostaisi, jos kansa vaatisi poliitikoilta reilun pelin ja suomalaisten hyvinvoinnin edistämistä, reilun mahdollisuuden antamista kaikille, parhaiden kykyjen valitsemista virkoihin, jne. Poliitikko, joka ei saa sukulaisiaan, puoluetovereitaan, uskonveljiään, golf-kavereitaan eikä luottoavustajiaan tärkeille paikoille, on voimaton.

Vanhemman polven suomalaiset muistanevat miten äänestäjät katsoivat suomalaiselle kansanedustajaehdokkaalle eduksi korruptiotuomion: "Osannee kähmiä etuja meillekin."

Illanistujaisissa suomalaiset ja nigerialaiset vieraat voisivat vaihtaa näkemyksiään historiasta.

Sortovuodet, palvelu vieraan vallan armeijassa, sotakorvaukset, …; Siirtomaa-aika.

Kieliriidat; Nigerian eri heimot puhuvat muutamaa sataa eri kieltä. Kielen takia ei riidellä — moni osaa virallista yhteistä kieltä englantia, mutta toki jokaisen heimon täytyy pitää puolensa saadakseen osansa valtion öljytuloista.

Otto-Ville Kuusinen; Samanlaisen siirtomaaisäntä järjesti kullekin Nigerian heimolle omansa. Moni heistä pääsi tärkeään asemaan itsenäistymisen alkuaikoina. Moskovan kortilla pelaamisenkin nigerialaiset siis ymmärtäisivät.

Kansallisuusaate? Suomi niminen alue ja suht yhtenäinen kansa on ollut olemassa vuosisatoja. Nigerian rajat piirsi mielivaltaisesti siirtomaaisäntä reilut sata vuotta sitten ja nimen antoi hänen vaimonsa (tyttärensä? rakastajattarensa?). Nigerialaiset tuntevat olevansa nigerialaisia, mutta oma heimo ja alue lienee kuitenkin läheisempi.

Saivatko suomalaiset mitään hyvää Venäjältä, nigerialaiset Englannilta? Joo, mutta kalliilla. Oltais ehkä itekin osattu kehittyä.

Nigeriassa valtaapitävien merkkipäivinä lehdissä julkaistaan sivun kokoisia päivänsankarin ansioita ylistäviä ilmoituksia. Öljy-yhtiöt ylistävät öljyministeriä, alaiset pomoa, yritykset asiakasyrityksen johtajaa jne. Lisäksi toimittajat tekevät tärkeiden henkilöiden synttäreistä monen sivun mittaisia kuvareportaaseja. Kateelliset suomalaiset saattaisivat pitää moista henkilöpalvontana. Suomessa ei voi edes järjestää kaverilleen kunnon synttäreitä ilman että kateelliset hastaavat oikeuteen lahjonnasta.

Luinko suomalaisesta lehdestä pari vuotta sitten liikemiehen lausunnon: "Hyvä, että on tuttu oman kylä poika ulkoministerinä. Saa hätätilassa passit ja viisumit jonon ohi."

Sitä nigerialaiset vieraat eivät ymmärtäisi, että Suomessa ydinvoimaluvat menivät voimayhtiöille, jotka oikeasti alkoivat rakentaa voimaloita. Nigerialaiset koijarit ostivat lisenssit öljynjalostamiseen voidakseen jatkaa Nigerian raakaöljyn jalostamista Aasiassa. Kun valtio vielä subventoi näin jalostetun bensan hintaa, öljyn kierrättäminen valtameren takana on kannattavampaa ja vähemmän vaivalloista kuin omien öljynjalostamojen pyörittäminen. Vastaavasta syystä valtakunnanverkosta saa sähköä vain satunnaisesti. Kannattavaa varageneraattorien tuontia ei kannata häiritä voimalaitoksia rakentamalla.

Suomalaiset koijarit saattaisivat vinoilla, että kyse ei ole liiketaloudellisesta oveluudesta vaan siitä, että öljynjalostus ja voimalaitosten rakentaminen on teknisesti liian vaativaa afrikkalaisille. Nigerialaisten joukosta nousisi heti Biafran joukoissa taistellut vanha herra kertomaan, että sodan aikana piiritetty Biafra jalosti omissa jalostamoissaan kaiken tarvitsemansa polttoaineen. Pieniä laittomia jalostamoja epäillään nykyäänkin toimivan jossain viidakon kätköissä. Arviolta 30% tuotetusta raakaöljystä katoaa. Osa ehkä näihin jalostamoihin.

Öljyn mukana maasta puhisevaa kaasua soihdutetaan. Kasvihuonekaasuja, nokea, happosateita. Jo 60-luvulla soihduttaminen päätettiin lopettaa ja ottaa kaasu hyötykäyttöön. Sen jälkeen vastaava päätös on tehty aika ajoin, mutta yhä kaasusta soihdutetaan merkittävä osa. Projekteja on aloitettu, mutta raha on yleensä loppunut ennen kuin on päästy voimalaitoksien ja kaasuputkien rakentamisen alkuun.

Suomessa tällainen ei ole mahdollista, koska Suomea ohjaa insinööriajattelu ja insinöörin sydän vuotaa verta, jos koneet ja systeemit voivat huonosti. Insinööriä ei saa edes taloudellisilla kannustimilla luopumaan koneiden, tehtaiden ja yhteiskunnan prosessien hoivaamisesta.

Sopisiko veijaritarinan nigerialaisvieraat viedä Lappiin sille kuuluisalle moottorikelkkatehtaalle? Tuskinpa he siitä mitään uutta oppisivat, mutta heidän deja vu fiilistään voisi olla hauska kuvata: Noin meilläkin tehtaita perustetaan.

Tarinan suomalaisveijarit voisivat hämmästellä, miten rehellinen huijari ylipäätään voi toimia ja elättää perheensä Nigeriassa: Poliitikot puhuvat koko ajan korruption murskaamisesta ja maassa on toinen toistaan jämäkämpiä korruption vastaisia virastoja.

Nigerialaisveijarit kannattavat korruption vastaista taistelua: "Tiukan näköinen korruption vastainen taistelu rauhoittaa ulkomaisia rahoittajia, lahjoittajia ja muita yhteistyötahoja. Kilpailijansa saa kätevästi pois pelistä lahjomalla korruption vastaisen viranomaisen syyttämään häntä korruptiosta."

Nigerialaisveijarit eivät ymmärrä suomalaisten luottamusta poliisiin ja oikeusistuimiin. Nigerialaisveijareille oikeusviranomainen on yhteistyötaho, jonka palveluksia voi tarvittaessa ostaa. Toisaalta se on uhka, koska kilpailijakin voi ostaa sen palveluksia.

Lasten auttaminen uralla eteenpäin on tietysti kaikkien vanhempien — myös tarinamme koijarien — sydäntä lähellä.

Vanhempani muistelivat, että heidän kouluaikoinaan rikkaat veivät opettajille jouluksi kinkun tai muita jouluherkkuja. Ne, joilla ei moiseen ollut varaa huhusivat rikkaiden lasten saavan kinkun verran parempia arvosanoja. Täällä ei todistusta saa välttämättä lainkaan, ellei maksa opettajalle tai työskentele hänen pelloillaan. Toisaalta, opettajille ei välttämättä makseta palkkaa kuin satunnaisesti, joten heidän on ansaittava elantonsa muilla keinoin. Eikö tosin Suomessakin jätetä osa opettajista parina kesäkuukautena ilman palkkaa?

Täällä opettajien palkan maksaminen saattaa viivästyä siksikin, että joku välikäsi tekee hallituksen ehkä ajallaan maksamilla palkkarahoilla lyhytaikaisia sijoituksia. Jos sijoitus on tappiollinen, opettajat kaiketi jäävät kokonaan ilman sen kuun palkkaa.

Varattomuus altistaa korruptiolle. Toisaalta parlamentissakin väitetään olevan korruptiota, vaikka kansanedustajille maksetaan lähes kymmenkertaisesti se, mitä suomalaisille virkaveljille.

Nigeriassa vierailevat suomalaisveijarit yrittävät ymmärtää lehtijuttuja opiskelusta Nigeriassa:

Onko oikein, että yliopistot testaavat valtakunnallisen kokeen jo läpäisseet opiskelijat? Yliopistojen mukaan osalla valtakunnallisen kokeen huippuarvosanoin läpäisseistä ei ollut mitään edellytyksiä yliopisto-opiskeluun. Jotkut eivät läpäisseet yliopiston omaa pääsykoetta, vaikka oli käytetty valtakunnallisen kokeen kysymyksiä. Yliopistojen mielestä näytti siltä, että joko valtakunnallisen testin arvosanan voi ostaa tai sitten kokelaat palkkaavat niihin sijaisia. Yliopistojen mukaan ilman edellytyksiä opiskelemaan päässeet turhautuvat ja ovat syynä kampusten väkivaltaan. Lisäksi yliopistojen maine laskee kun suurella osalla opiskelijoista ei ole edellytyksiä eikä mielenkiintoa akateemiseen opiskeluun.

Toiset taas syyttävät yliopistoja rahastuksesta, jopa yrityksestä saada osansa lahjuksista.

Joidenkin huhujen mukaan yliopistosta valmistuneilla ei välttämättä ole mitään ymmärrystä opinalastaan tai gradunsa sisällöstä: Arvosanan voi ostaa eikä työpaikkaa kuitenkaan saa kuin rahalla ja suhteilla, joten miksi opiskella. Nigerialaiset vitsailevat, että ilman suhteita ja rahaa osaavalle nuorelle miehelle on tarjolla kaksi vaihtoehtoa: Perustaa kirkko tai perustaa NGO — non governmental avustusjärjestö.

Sijainen kokeisiin? Voisiko suomalaisia yliopistojen pääsykokeisiin valmentavia kursseja täydentää tarjoamalla toivottomille tapauksille sijaisen palveluita? Entä kuinka rahan tarpeessa kokeiden valvojat mahtavat olla?

Korruptiossa isänmaallisuus pitää unohtaa. On ajateltava ja toimittava globaalisti. On verkoistoiduttava eri maiden ja kansainvälisten yritysten koijarien kanssa köyhien ja maailmanparantajien enmmistöä vastaan.

"It takes two to tango." Poliitikon tai virkamiehen kannattaa myydä maan luonnovaroja hyvinkin edullisesti ulkomaiselle kaverilleen, jos saa sovittua tämän kanssa, että osa voitosta tulee henkilökohtaiselle tilille ulkomaiseen pankkiin eikä mene valtion kassaan ja valu köyhille — win-win-loose. Ulkomainen yhteistyötaho suostuu tähän vielä hanakammin, jos sen antaa siirtää omat voittonsa verotettavaksi johonkin veroparatiisiin.

Pääasiassa tarinamme veijarit puhuisivat käytännön liiketoimista, mutta erään kerran illan hämärtyessä alettaisiin keskustella talousteorioista. Nigerialaiset veijariliikemiehet kannattavat uusliberaalia talouspolitiikka: "Ahne itsekkyys seuloo jyvät akanista. Ahne itsekkyys tuottaa valtavasti muhkeita leivänmuruja köyhille." Ovelalla ja ahkeralla on varaa kullattuun palatsiin, Rolls Royceen tai muutamaan mersuun eikä hänen tarvitse tyytyä kantamaan tavallista Rolexia ranteessaan, vaan joka viikonpäivälle voi ostaa kunnon kellon. Rikkaan eliitin ponnistelujen ansiosta kansan köyhä enemmistö saa murusensa — alle taalan päivässä.

Valtion vahva rooli taloudessa ei ole veijarieliittiin kuuluvien mielestä haitaksi niin kauan kuin heillä on mahdollisuus päättää, mitä valtio tekee ja mille tilille valtion öljytulot ohjataan.

Muutaman saunaoluen jälkeen veijaritarinamme nigerialaiset voisi laittaa kehuskelemaan huijaustaidoillaan.

Öljymiljonääri Texasista sai niin lupaavan tarjouksen Nigeriasta, että otti vastaan kutsun saapua Lagosiin öljyministeriä tapaamaan. "En ehdi hankkia viisumia", hän valitteli. "Olet öljyministerin vieras, et tarvitse viisumia." Totta, vieras saatettiin koneesta odottavaan limusiiniin niin sutjakasti, ettei hän ehtinyt edes passiaan kaivaa esiin. Vieraalle oli varattu sviitti loistohotellista. Illalla nautittiin hyvä päivällinen ja seuraavana päivänä neuvoteltiin öljyministeriössä. Öljyministeriön pääneuvottelija ojensi vieraalle käyntikorttinsa, jossa luki Yoruban tai Igbon kielellä: "Olet tyhmä." Vieras vakuuttui ja siirrätti muutaman kymmenen miljoonaa öljyministeriön lontoolaiselle tilille. Sen avulla öljyministeriön agentti saisi isot rahat liikkeelle ja öljypohattamme nettoaisi 18.63 miljoonaa taalaa.

Seuraavana aamuna hotellin respa huomautti öljypohatalle, että tämän huone on maksettu vain yhdeksi yöksi. Öljyministeriön auto ei tullutkaan luvatusti hakemaan vierasta, joten tämä joutui menemään öljyministeriöön omin avuin. Öljyministeriö oli tyhjä. Vain yksinäinen siivoja lakaisi afrikkalaisella luudalla autiota käytävää. "Öljyministeriö? Tämä rakennus on ollut tyhjillään jo kaksi kuukautta." Öljypohatta kiiruhti poliisiasemalle tekemään ilmoitusta huijauksesta. "Passinne, olkaa hyvä. Teillähän ei ole viisumia!" Öljypohatalla oli onneksi varaa maksaa poliiseille sen verran, että nämä päästivät hänet lähtemään lentokentälle.

Suomalaiset koijarit ihailevat vieraiden rohkeutta lypsää uhriaan pitkäänkin: "Yllättäen Nigerian verovirasto vaatii vielä oheisen laskun mukaisesti 3257$ ennen kuin saamme vapautettua perintömiljoonanne." Heikkohermoisempi huijari luovuttaisi viimeistään silloin kun uhri mailaa ymmärtäneensä, että häntä on huijattu ja ilmoittaa ottavansa yhteyttä viranomaisiin, mutta tässä vaiheessa nigerialaishuijari muuntautuu korruption vastaiseksi poliisiksi ja pyytää uhria kertomaan kaikki tapauksen yksityiskohdat. "Huijari ja teidän rahanne on jo melkein kynsissämme. Valitettavasti meidän pitää ensin pyytää teiltä vaatimaton 4650€:n korvaus ohessa eritellyistä taksi- ja toimistokuluista.


Jutut korruptiosta varmaan herättävät ajatuksen, että kehitysyhteistyö valuu hukkaan ja taloudellinen yhteistyö on pelkkää uuskolonialistista riistoa. Niinkin voi olla: Luin juuri jutun, jossa väitettiin, että Afganistanissa korruptio, taitamattomuus, piittaamattomuus ja muut intressit kuin auttaminen ovat ohjanneet ison osan amerikkalaisten avusta harakoille. Kylmän sodan aikana itä ja länsi kutsuivat liittolaisdiktaattoreille antamiaan lahjuksia kehitysavuksi. Yleistä lienee ollut ohjata kehitysapu kotimaan yrityksille vientitueksi. Tämän kaiken Afrikassa toimivat järjestöt ja yritykset varmaankin tietävät. Uskon, että jos osaa, tosissaan haluaa ja on tarkkana, niin täällä yritykset ja kehitysyhteistyöjärjestöt voivat saada hyvää aikaiseksi.

Nigerialaiset, muutkin afrikkalaiset, tuntuvat luontevan ystävällisiltä. Seurustelu on rentoa ja hauskaa. Asioiden hoitaminen tuntuu mukavalta, vaikkei kaikki aina sujukaan niin kuin Suomessa eikä pienen lahjuksen pyytäjiltä ole voinut kokonaan välttyä. Joskus meistä on pidetty niin hyvää huolta, että olen tarjonnut tippiä, mutta se ei ole kelvannut. Vain muutama lipevänoloinen tyyppi on tullut vastaan. En millään osaa ajatella, että täkäläisten enemmistö olisi huijareita luonteeltaan tai että täkäläiset arvot ja täkäläinen kulttuuri tai mielenlaatu jotenkin rajoittaisivat kehitystä.

Meillä vierailleet nuoret kysyivät, mitä Suomi tekee korruption kitkemiseksi Nigeriasta. Kysymys tuntui ensin tosi oudolta. Mitä se meille kuuluu? Itsehän heidän pitää laittaa omat asiansa kuntoon. Myöhemmin aloin miettiä, onko korruptio näille nuorille kuin ulkopuolinen valloittaja, jota nigerialaiset eivät saa häädettyä omin voimin.

Maailman voi vetää monenlaisia rajoja. Valtioiden rajat, ihonväri, … Entä maailmanparantajat vs. ahneet valistuneen itsekkäät? Minusta maailmaa pitää vääntää solidaarisemmaksi yhteisöksi niin, että kaikki saavat reilun mahdollisuuden elää ihmisarvoista elämää. Ahneen itsekäs maailma, jossa kanssaihmisten hyväksikäyttöä ja heitteillejättöä pidettäisiin normaalina ja oikeutettuna, ei tuntuisi mukavalta. Pahiten korruptoituneet valtiot ovat ahneen itsekkyyden koelaboratoriota, jotka osoittavat, ettei sellainen maailma edes toimi.

Länsimaissa 'talous' saattaa näyttää lisääntyvältä epäekologiselta tuhlaukselta rihkamaan. Degrowthin kannatus lisääntyy: Maapallo ei kestä sitä, että kaikki alkaisivat kuluttaa länsimaiseen malliin.

Täällä näkee, mitä seuraa, kun talous ei toimi. Ei saada rakennettua teitä, voimalaitoksia, sähkölinjoja; maa jää viljelemättä ja eletään tuontielintarvikkeiden varassa; omaa öljyä ei saada jalostettua; öljyn mukana maasta puhkuvaa kaasua poltetaan suuret määrät, koska sen hyötykäyttöä ei saada organisoitua; melkein kaikessa ollaan tuonnin varassa. Nuorille ei ole muuta työtä kuin kaupitella liikennevaloissa tuontirihkamaa, hedelmiä ja juomavettä pienissä muovipusseissa. En usko, että markkinatalous on automaatti, joka jakaa hyvän oikeudenmukaisesti, mutta ilman toimivaa taloutta ihmisten yritteliäisyys menee hukkaan.

Afrikan talouksia on yritetty laittaa kuntoon länsimaisten kurssikirjojen opein. Huonolla menestyksellä. Oppi, mikä toimii Kaliforniassa, ei välttämättä toimi Kongossa. Oppi, mikä nyt toimii Suomessa, ei välttämättä olisi toiminut 1800-luvun Suomessa eikä ehkä toimi enää 2050-luvulla. Afrikassa on toimiviakin talouksia osoittamassa, että pohjimmiltaan Afrikka on kuin mikä muu paikka hyvänsä. Eli, missä maailmankolkassa hyvänsä päästää pahan kierteen alkuun, tilanteen korjaaminen on hidasta ja vaikeaa.


Lehdessä oli juttu nuoresta naisesta ja hänen perustamastaan tietokoneanimaatioita tekevästä yrityksestä, Smids Animation Studios. Sen sisaryritys Third Academy of Arts and Design kouluttaa alalle osaajia. (Jos Afrikan internet sallisi, laittaisin tähän linkit ja selvittäisin naisen nimen.) Pienenä nainen oli halunnut tietokonepelien tekijäksi, mutta huomasi sittemmin, että animaatioiden tekeminen on parempi business ja hauskempaakin. Hänen visionsa Nigeriasta on:

Sähköä saa verkosta 24 tuntia vuorokaudessa, 365 vuorokautta vuodessa. Jokainen kunnioittaa ihmiselämää (pari viikkoa sitten eräässä pienessä kylässä ammuttiin muutamassa tunnissa n. 150 aseetonta asukasta). Yhteiskunnan systeemit toimivat. Ihmiset asettavat yhteisen hyvän ja edistyksen oman edun tavoittelun edelle. Jokaisen pitää voida asemastaan riippumatta unelmoida ja jokaisella pitää olla reilu mahdollisuus yrittää toteuttaa unelmansa.

Keskimäärin Nigeria on huonossa jamassa, osa upporikkaista on ansainnut rahansa epärehellisesti eikä edes häpeä sitä, mutta moni pärjää mukavasti rehellisellä työnteolla, ahkeruudella ja osaamisella. 160 — tai niillä main — miljoonan väestöön mahtuu paljon kaikenlaista.


Tuntuu, kuin juttu olisi jäänyt puuroksi. Mikä lie viestikään? Johtoajatus? No, olen ollut täällä vasta reilut kolme kuukautta. Vanhan viisauden mukaan uudessa maassa pitäisi eka vuosi keskittyä unohtamaan, mikä kotimaassa on fiksua. Seuraavana vuonna pitäisi yrittää ymmärtää, mikä uudessa asemapaikassa on fiksua. Vasta kolmantena vuonna sopii olla mieltä asioista.


Impartial, adj.:

Unable to perceive any promise of personal advantage from espousing either side of a controversy or adopting either of two conflicting opinions.

Ambrose Bierce, "The Devil's Dictionary"

One is not superior merely because one sees the world as odious.

Chateaubriand (1768-1848)

Economists state their GNP growth projections to the nearest tenth of a percentage point to prove they have a sense of humor.

Edgar R. Fiedler


(Tammikuu 2012)

Doudang

Entä jos Euroopasta olisi tullut Kiinan siirtomaa niin kuin Nigeriasta tuli Englannin?


Nigeria on Englannin siirtomaahallinnon rajaama pinta-alaltaan kolmen Suomen kokonainen alue Länsi-Afrikassa. Ennen englantilaisten valloitusta alueella oli monin eri tavoin ja tyylein hallittuja kansoja. Etnisesti ja kulttuurisesti Eurooppa on homogeeninen Nigeriaan verrattuna.

Kiinalaiset vierailivat 1400-luvulla (tai niillä main, vuosiluvut eivät ole vahvuuteni) isolla laivastolla iso armeija mukanaan Afrikan rannikolla ja Arabian niemimaalla. Toisin kuin vähän myöhemmin eurooppalaiset kiinalaiset eivät rettelöineet, ryöstäneet ja raiskanneet. Heille riitti, että mahtavan keskustan valtakunnan edustajiin suhtauduttiin asianmukaisella kunnioituksella. Ottivat viemisiksi Keisarilleen eksoottisia eläimiä yms. ja menivät takaisin kotiinsa. Sitten jostain syystä Kiina päätti sulkeutua. Entä jos se olisikin innostunut hankkimaan siirtomaita ja vielä rohkaistunut käyttämään voimaansa?


Kiinalaisia yrittäjiä ilmaantui keskenään kiistelevien pikkuvaltioiden muodostamaan Eurooppaan 1600-luvulla (asiantunteva historioitsija keksii varmaan sopivamman vuosiluvun). Aluksi itsenäiset kiinalaiset kauppiaat ostelivat valkoisilta alkuasukkailta kiinalaisten tarvitsemia raaka-aineita ja käsitöitä, toiset perustivat maatiloja yms., mutta sitten Kiinan valtio otti toiminnan hallintaansa.

Alueella oli alunperin useampi erillinen kiinalainen siirtomaa, mutta hallinnon tehostamiseksi koko alue Saharasta Jäämerelle ja Kaspianmerestä Atlantille yhdistettiin saman kiinalaisen kuvernöörin alaisuuteen. Hänen vaimonsa nimesi alueen Donaungiksi.

Kiina pani Donaungin asukkaat verolle. "Siirtomaan ainoa tarkoitus on tuottaa emämaalle voittoa." Jos paikallinen kuningas kykeni hoitamaan veronkannon riittävän tehokkaasti, hän sai jäädä valtaan. Pätevimmille kuninkaille kiinalainen kuvernööri jopa maksoi verotuoton mukaan kohtuulliset bonukset. Veronkannossa epäonnistuneiden kuninkaiden suku otettiin panttivangeiksi ja niskuroivat kuninkaat perheineen myytiin orjiksi. Tuottoa se on pienikin tuotto."Donaungilaiset ovat tunnetusti laiskoja, eivätkä tee mitään ilman jatkuvaa valvontaa ja kunnon kuria."

Veronsa maksaakseen Donaungilaisten piti ansaita jenejä. Jenejä voi ansaita myymällä kiinalaisille pellavaa, puuta tai riisiä. Vaihtoehtoisesti voi pestautua kiinalaisten palvelijoiksi tai maatyöläisiksi heidän tiloilleen. Kiinan teollistuessa Donaung alkoi tuottaa hiiltä ja terästä Kiinalle ja moni donaungilainen pääsi töihin kaivoksiin.

Kiinalaiset säätivät verot, palkat ja siirtomaatuotteista maksettavat hinnat sellaiselle tasolle, että säästäväisesti eläen donaungilainen ei kuollut nälkään normaaliaikoina. Tautiepidemioiden aikana ja luonnonmullistusten — kuivuuden, tulvien, ankarien talvien jne. — seurauksena donaungilaisia kuoli kuin kärpäsiä. "Valkoiset eivät ymmärrä säästää pahan päivän varalle. Ne elävät päivän kerrallaan kantamatta huolta huomisesta."

Kiinalaiset toivat kehitystä Donaungiin. Kiinalaisen hallintokulttuurin, kiinan kielen, rakensivat rautateitä sahoilta ja kaivoksilta satamiin, opettivat riisin viljelyä, metsänhoitoa ja kiinalaista terveydenhoitoa. Eivät tyrkyttäneet, mutta kertoivat buddhalaisuudesta (vai Konfutsen ajattelusta? Onko se sama?).

Riittävän älykkäitä ja riittävän nöyriä donaungilaisia kiinalaiset kouluttivat hoitamaan Donaungin hallintorutiineita. Hallintovirkamiesten koulutukseen kuului laskento ja lukeminen ja kirjoittaminen — kiinaksi. Virkamiehet koulutettiin suorittamaan virkaansa kuuluvat tehtävät annettujen ohjeiden mukaisesti. Itsenäisen ja luovan ajattelun rohkaiseminen ei kuulunut virkamiehen koulutukseen. Päinvastoin. Donaungilaisten ei pitänyt antaa alkaa kuvitella, että he voisivat pärjätä omin avuin — itsenäistyä. "Valkoinen mies pysyy ikänsä lapsena. Keltaisen miehen taakka on pitää niistä huolta."

Primitiivisimmät donaungilaiset alkoivat kuitenkin terrorisoida kiinalaisia. Kiinalaisia ja heidän myötäilijöitään pahoinpideltiin ja tapettiin ja kiinalaisten maatiloja poltettiin. Kiinalaiset puolustivat rohkeasti oikeutta ja järjestystä, mutta epäjärjestys ja tihutyöt tekivät Donaungin taloudellisesti kannattamattomaksi. Kiina lupasi Donaungille itsenäisyyden, tappoi viimeisenä palveluksenaan pahimmat kansanvillitsijät, evästi noudattamaan kiinalaisen tiukkaa keskusjohtoa ja lähti kotiin.

Itsenäisen Donaungin ensimmäiseksi keisariksi valittiin Eufratin varrella pienessä kylässä syntynyt Usmallah. Etnisesti ja kielellisesti rikkonaiden maa uhkasi hajaantua. Pohjois- Euroopan shamaaniuskoiset eivät luottaneet Usmallahiin. Mikään etninen ryhmä ei luottanut yhteenkään toiseen etniseen ryhmään.

Kiina maksoi yksinoikeuksista Donaungin öljyyn ja hiileen. Kukaan ei tiennut paljonko Kiina maksaa Usmallahin hallinnolle, mutta kaikki halusivat siitä mahdollisimman paljon itselleen.


Yes, but every time I try to see things your way, I get a headache.

When I was a boy I was told that anybody could become President. Now I'm beginning to believe it.

Clarence Darrow



()

Pieniä havaintoja



(Joulukuu 2011)

Afrikan Internet

5GB kuukaudeksi, à 8000 nairaa.


Sain kytkettyä koneeni mokkulan kautta internetiin. Kallis ja hidas. Noin 40€ kuukaudessa. Bitti maailmalle, toinen takaisin. Sitten taas odotellaan. Normaalisti sentään päästään muutaman kymmenen kilobitin (kilobyten?) vauhtiin, joskus bittejä voi purskahtaa liikkeelle parikin sataa sekunnissa. Ei tietenkään montaa sekuntia peräkkäin, mutta kuitenkin.

Selaimen alareunassa lukee "waiting for …" Mitä kaikkea selain odottaakaan vaikka Elisan sivuille pyrkiessäni: "waiting for adclick …, waiting for doubleclick … , waiting for jimtv … Jimtv? Sivulta aukeaa ensimmäiseksi erilaisia mainoksia, usein raskaasti latautuvina animaatioita. Tuotteiden ja yritysten boikottilistani kasvaa koko ajan.

Belgiassa opin, että datan määrästäkin pitää maksaa. Suurkuluttajan piti ostaa kalliimpi liittymä tai maksaa liittymän datakiintiön ylittävästä osasta lisämaksua. Täällä dataa vielä lisäksi säännöstellään. Yhden mokkulan kiintiö on 5GB kuukaudessa. Näin minulle kerrottiin.

Olen harrastanut OpenSuse Linuxin uusien versioiden testaamista, asentanut koneeseeni viimeistä testausta vaille valmiin käyttöjärjestelmän ja ilmoitellut ohjelmoijille mahdollisista virheistä ja puutteista. Isomman päivityksen alla 5GB:n kiintiö täyttyi parissa viikossa. Lisää kiintiötä ei voi ostaa internetistä saati että kulutuksen voisi maksaa laskulla. Ei. Mokkula pitää käydää lataamassa teleyhtiön toimistossa. Lähetystön autonkuljettaja lupasi hoitaa asian kaupungilla käydessään.

Eivät olleet suostuneet lataamaan mokkulaa. Saatteessa luki: "Expires 4.12.2011 at 11:48". Elimme vasta marraskuun loppupuolta.

Entisessä elämässä olisin kysellyt jippoja saada heti internet-yhteys, ostanut vaikka toisen mokkulan salanimellä. Afrikkalaistuneena päätin ottaa rennosti. Kirjoittaahan minun piti eikä roikkua internetissä. Käyttöjärjestelmän päivitys jäi vähän vaiheeseen. Sähköposti ei toimi, mutta mitä siitä — eihän minulle ole internet-yhteyttäkään. Vaimon valvonnassa voinen iltaisin vilkaista sähköpostiani ulkoministeriön satelliittiyhteyden kautta.

Ennen mokkulan saamista kyselin pääsyä asiakkaaksi UM:n satelliittilinkkiin. Ymmärtääkseni satelliittilinkissä voi olla useampi täysin erillinen asiakas. Minusta ei siis olisi uhkaa UM:n tietoturvalle — eikä UM:stä minun tietoturvalleni. Ehdotin vielä, että minun yhteyteni voisi sulkea virka-ajaksi, koska hidas on satelliittiyhteyskin. UM vastasi kyselyyni, että puolison pitää itse maksaa internet-yhteytensä. Jäi epäselväksi, olisiko ehdottamani järjestely ollut teknisesti mahdollista ja mihin hintaan. Onneksi sain sittemin mokkulan, joka siis toimii aika usein.

Näin kuvasin facebookissa ensimmäistä Afrikka-internet-yhteyttä:

Yello! eli Hello MTN (afrikkalainen puhelinoperaattori) kielellä. Minulla on nyt MTN mokkula. Siihen saa ostaa kerrallaan max kuukauden ja 5 GB datapaketin á 8000 nairaa (n. 40€). Homma käy kätevästi:

1) Lähetystön autonkuljettaja poikkeaa MTN:n toimistolla tankkaamassa mokkulan SIM:n. SIM pitää olla mukana, koska vain rekisteröityhin SIMeihin saa ladata tällaisia summia (luullakseni);

2) Laita mokkulan SIM kännykkääsi (mulla akun kansi ei pysy kiinni ilman teippiä, joten ensin revin teipin auki);

3) Näppäile *555*(kuitissa olevan pin-koodi)#;

4) Tarkista credit näppäilemällä *556#. 8000 nairaa, OK;

5) Siirrä SIM kännykästä mokkulaan, kytke mokkula tietokoneeseen ja käynnistä yhteysohjelma;

6) Aktivoi datapaketti lähettämällä yhteysohjelman kautta SMS 101 numeroon 103;

"You do not have sufficient credit to activate the data bundle";

7) Ota SIM mokkulasta, revi teipit kännykästä, laita mokkulan sim kännykkään, näppäile *556#;

"Your credit is 7999,45 nairas";

Kun datapakettia ei ole aktivoitu, saan hitaan yhteyden, joka maksaa n. 5 koboa (nairan sadasosa) per KB. Tietokoneeni on ehtinyt ottaa jonnekin yhteyden ennen kuin ehdin aktivoida datapakettia.

8) Kysymään neuvoa lähetystön sihteeriltä.

"Pyydä, että Joy käy ostamassa sinulle prepaid aikaa vaikkapa 100 nairalla. Lataa se mokkulan SIMiin ( kännykässä *555*(pin)# Silloin sinulla on reilut 8000 nairaa SIMilla."

5 min kuluttua Joy tulee ilmoittamaan: "Jenny kertoi, että tarvitset jotain."

"Pre-paid aikaa. Ei mitään kiirettä. Lähipäivinä."

Vartin kuluttua Joy tuo minulle raaputusarvan oloisen lappusen ja raaputtaa esiin PIN-koodin.



(Joulukuussa 2011)

Muistoja Pohjolasta

Brysselissä ei juuri tullut Suomi-muistoja mieleen. Täällä on alkanut tulla.


Ripustelin saunan terassin kattoon keinua. Mukavasti varjossa, kevyt tuulenvire hivelee ihoa, lämmintä 30 astetta. Tulee mieleen kiiretön puuhastelu lapsuuden kotipihalla kauniin kesäisenä pyhäaamuna.

Sataa. Ei kaatamalla niin kuin täällä yleensä vaan tihuuttamalla. Tulee mieleen kesäinen tihkusade Suomessa. Sellainen kevyt tihkusade, jossa voisi hetken kävellä paidan isommin kastumatta. Joku tihkusateeseen liittyvä tunnelma.

Tunnelmallinen muistuma kävelystä metsässä kuulaana syyspäivänä. Miksei kevyessä syyssateessakin. Sammalen peittämillä kallioilla.

Julius Bergerin — ison saksalaisen yrityksen — joulubasaarissa. Satakunta metriä myyntikojuja — käsitöitä, thai-ruokaa, saksalaisia makkaroita, nigerialaista pippurikeittoa, … Mukillinen glögiä kylmäkontissa. Pöytäseurueellinen tuttuja kirkkaan tähtitaivaan alla. Lämmintä vähän vajaat 30 astetta. Näin paratiisillista keliä en muista Pohjolassa kokeneeni.

Paratiisi, jonka portilla tarvitaan Kalashnikoveilla aseistetut vartijat. Joulubasaariin ei pääse, ellei nimeä löydy kutsuvieraslistalta.

Selailen hesaria melkein päivittäin, mutten luen valikoivammin kuin Suomessa. Ylen uutisten katsomiseen ei riitä internetin nopeus eikä datakiintiö. Iltaisin televisiosta on usein auki joku uutiskanava: BBC World, AlJazeera, CNN tai Nigerian TV.

Monista Suomen asioista minulla ei enää ole yhtä vahvaa mielipidettä kuin Suomessa asuessa. Politiikan peruslinjoista minulla on selkeä mielipide, mutta entäpä esimerkiksi Helsinkiin kaavaillut tornitalot? Kuulenko niin vähän asioista, etten siksi tiedä, mitä mieltä olisin vai olenko niin kaukana, että Suomen asiat näyttävät pieniltä? Vai alkaako vieras ympäristö muuttaa ajatteluani?

Diplomaatti saa olla yhdessä maassa enintään neljä vuotta ja ulkomailla enintään seitsemän vuotta yhteen menoon. Kuulemma siksi, ettei kotimaa unohdu. Maa, jota pitää palvella. Alan ymmärtää perustelun. Tietysti diplomaatti on päivittäin tekemisissä kotimaansa asioiden kanssa toisin kuin minä, mutta silti.



(Ensimmäinen päivä vuotta 2012)

Vettä! Vettä! (heikolla rahisevalla äänellä)

Olen päätynyt arvioon, että 80%-95% porakaivostamme nousevasta vedestä katoaa mystisesti. 25—50 kuutiota vuorokaudessa. Arviolta. Noin, ehkä. (Guesstimate they say in english — if honest.)

Huoltoyhtiön joulupäivystävä putkimies harppoo pumppuhuoneessa laitteelta toiselle kolmen minuutin kierroksen ja ilmoittaa:

—  No problem. Kaikki toimii.

"Self-confidence makes a man" täällä sanotaan.


No, sain hänet sentään pumppuhuoneeseen asti. Edellisenä aamuna vuokraisännän edustaja kääntyi takaisin heti portilta:

—  Vartijat kertoivat jo kaiken vesiongelmastanne. Palaan kohta putkimiesten kanssa.

Ei ole vielä palannut. Putkimiehet ovat varmaan joululomalla. Lähti ehkä itsekin jatkamaan keskeytynyttä joulunviettoaan.

Alkuun arvelimme, että vesi loppuu kuivan kauden edistyessä, koska porakaivo on liian matala.

Kulutusmittausta ei tietenkään ole. Tihruilin taskulampun valossa vesisäiliöömme lorisevaa vettä. Jos tuohon saisi ämpärin alle, se täyttyisi alle kymmenessä sekunnissa. Noin, ehkä. Yli litra sekunnissa. Yli 3.6 kuutiota tunnissa. yli 70 kuutiota vuorokaudessa. Noin, ehkä. Silti säiliö on enimmän aikaa tyhjä. Joululomallakin, kun vain me kaksi käytämme vettä. Vaikka säiliö — noin 30 kuutiota — täytetään kerran pari päivässä tankkiautolla.

Vessan huuhtelu, aamusuihku ja hampaiden pesu — per kaksi henkilöä — vei yli kaksi tuhatta litraa! Plus miinus 50%, arviolta. Kaksisataa ämpärillistä. Ei täsmää.

Minkä verran suihku kuluttaa vettä? Meillä kuluu vettä kuin joukkueellinen varusmiehiä olisi koko ajan suihkussa. Kunnon suihkuissa, ei meidän tihkusuihkuissa.

Ei, vielä ei ole kyse porakaivon kuivumisesta vaan veden katoamisesta. Ehkä porakaivo kuivuu vasta, kun tämä veden katoaminen saadaan selvitettyä.

Yritän siis vielä pidätellä huoltoyhtiön kaveria.

—  Pumput toimivat, mutta voiko putkistossamme olla vuoto? kysäisen.

—  Katso, pumppu pysähtyi. Se kävisi koko ajan, jos jossain olisi vuoto, huoltomies vakuuttaa.

"Self-confidence makes a man"

Pumpun jälkeen on painesäiliö, joka toimii puskurina. Pumppu kävisi koko ajan vain, jos vuoto ylittäisi pumpun kapasiteetin. Nyt pumppu kykenee niukin naukin täyttämään painesäiliön ja ehtii hetken huilatakin ennen kuin taas lähtee ahertamaan painesäiliötä täyteen.

—  Riippuu vuodon suuruudesta, kuinka paljon pumppu käy, yritän vastustella. En ehtinyt muotoilla puheeksi järkeilyäni painesäiliöstä. Päässäni on kvalitatiivinen malli fysiikan lainalaisuuksista ja vesijärjestelmästämme, ei verbaalista selitystä.

—  Vettä näyttää kuitenkin kuluvan paljon, yritän vielä.

Huoltomies lähtee kiertämään tonttia. Samaa kierrosta, jonka olen tehnyt pari kertaa päivässä jo viikon ajan.

Maasta ei suihkua vettä. Missään ei ole edes mutalammikkoa. Talojen seiniä ei valu vesi.

—  Ei vuotoa, huoltomies toteaa kierroksen päätteeksi.

Menee täpärälle.

—  Residenssin yläkerrassa veden paine on kovin pieni. Ehditkö käydä vilkaisemassa?

Minulla on aavistus, että vuoto on residenssin päädyssä ja sen takia siellä paine on vielä alhaisempi kuin muualla. Oikeastaan olen kuullut yön hiljaisina hetkinä seinän sisältä heikkoa kohinaa, joka saattaa johtua vuodosta. Sitä en kuitenkaan ota vielä ole puheeksi. Huoltomies tuskin ottaa vakavasti oudosti ääntävää valkoista miestä, joka arvelee kuulevansa epämääräisiä ääniä seinän sisältä erityisesti yöaikaan.

Paine on nyt onneksi niin alhaalla, että vesi ei jaksa edes nousta katonrajassa olevaan kuumavesivarajaan.

—  Ei kuumaa vettä. Tämä minun täytyy korjata, huoltomies toteaa.

Käyhän se näinkin. Takaperin. Alat korjata kuumavesivaraajaa ja muutamassa päivässä huomaat, että ongelma on veden paineessa. Alat korjata sitä. Lisäät painetta, kunnes vuoto kasvaa niin suureksi, että vesi purskahtaa ulos seinästä tai pumpun kapasiteetti ei enää riitä.

Pihalla huoltomies työntää kätensä pihakiveyksestä törröttävään muoviputken pätkään.

—  Mikä se on?

—  Residenssin päähana on kokonaan auki, hän selittää. — Syy paine-ongelmaan on muualla.

—  Voisimmeko sulkea sen?

—  Silloin vedentulo residenssiin loppuu kokonaan, huoltomies selittää.

—  Haluaisin nähdä, mitä se vaikuttaa kompoundin veden kulutukseen.

Väheni. Loppui kokonaan. Veden kulutus loppui kokonaan.

—  Mihin teillä kuluu residenssissä vettä, huoltomies kysyy.

—  Ei mihinkään.

Käymme tarkistamassa residenssin joka kolkan. Kaikki hanat ovat kiinni. Mikään laite ei kuluta vettä.

—  Minun täytyy jutella tästä toimistolla, huoltomies sanoo ja lähtee.

Olemme jo uudenvuodenaaton aaton iltapäivässä, joten oletan hänen palaavan pyhien jälkeen. Hyvä, jos vuokraisännän edustajakin putkimiehineen ehtisi silloin paikalle.

Pysäytin vesipumpun. Turha pumpata kaivoa kuivaksi jonnekin mustaan aukkoon. Käyn käynnistämässä pumpun vain, jos haluan käydä suihkussa tai tulee tarve käydä vessassa. Kysäisen samalla vaimolta, josko hänen sopisi samalla pumpun käynnistyksellä hoitaa tarpeensa. Voin minä toki erikseenkin jaloitella. Eihän matkaa pihan perälle pumpun luo ole sataakaan metriä. Ja ilmahan täällä on kuin linnunmaitoa. Ei mene lumi sandaaliin, jäätävä tihku ei koveta pomppaa, ei pipoa.


Tiistaiaamu pyhien jälkeen.

Vettä ei tule ensinkään. Pumppu käy tyhjää. Kotona maalla tämä oli merkki siitä, että pohjaventtiili oli vuotanut ja päästänyt vedet pumpusta kaivoon. Kaivoon menevä putki nostettiin ylös, pohjaventtiili tarkistettiin ja puhdistettiin ja koko hoito laskettiin takaisin kaivoon. Pumppu piti vielä 'juottaa' — täyttää vedellä — ennenkuin se alkoi toimia. Uusi pohjaventtiili merkattiin ostoslistalle.

Eihän minulla ole työkaluja avata pulttia, jonka reiästä luulen pumppua juotettavan. Vahdit soittavat Julius Bergerin putkimiehelle. Julius Berger on saksalainen yritys, jonka Abujan haara huoltaa kiinteistöjä, toimittaa ja huoltaa varageneraattoreita, rakentaa teitä yms. Mitä vain onnistuu myymään.

Kolme kaverusta ilmestyy paikalle tunnin sisällä soitosta. Saksalainen teknikko tai insinööri — olen huono nimissä, sanotaan vaikka Sven — ja kaksi nigerialaista huoltomiestä. Nigerialaisten iskuryhmän vahvuus on normaalisti 2—5 henkilöä. Yli 3 hengen ryhmästä yksi on yleensä nainen. Kerrankin työhuoneemme pienessä vessassa oli viisi henkeä korjaamassa vuotavaa pönttöä.

Tarkastavat pohjaventtiilin. Lupaavat tulla huomenna vaihtamaan uuden. Juottavat pumpun. Aivan eri reiästä kuin mistä minä olisin yrittänyt.

Veden paineen nousua odotellessa kyselen parista pumppuhuoneen pikkuoikusta. Sven ymmärtää heti, mistä puhun, korjaa viat ja selittää samalla, mistä on kyse.

—  Milloin ehditte aloittaa putkivuodon selvittelyn? varmistelen vielä ennenkuin lähtevät.

—  Vuodon? Sven hämmästelee. — Täällä perjantaina käyneet kaverit kertoivat, että mitään vuotoa ei näkynyt vaan ongelmana on liian alhainen paine.

"Self-confidence makes a man." Tottakai paine on alhainen yläkerrassa, jos putki on puhki alakerrassa.

Selitän Svenille mitä olen havainnut ja mitä epäilen. Kerron jopa äänistä seinän sisällä — veden kohinasta. Hänkin kuuntelee. Kuuleekin äänen.

Pihalla ehdotan, että menemme pumppuhuoneelle seuraamaan, miten nopeasti paine nyt laskee, kun venttiili vuotavaan putkilinjaan on auki.

—  Ei tarvitse. Kuulen tänne asti, miten pumppu joutuu tekemään töitä.

—  Kaivamme huomenna auki residenssin seinustaa. Katsotaan, löytyykö sieltä mitään, Sven vielä jatkaa.


Tarkistukierroksella residenssissä näytin Svenille, miten heikosti suihkuistamme tulee vettä. Kun suuttimen kääntää ylöspäin, vesi jaksaa nousta hädin tuskin kymmenen senttiä. Silloin kun vuotava putkilinja on kiinni. Muuten vesi nousee kolme milliä.

—  Ostakaa suuttimet, joissa on vähemmän reikiä. Toinen vaihtoehto on nostaa putkiverkon painetta, mutta sitä en tekisi. Sen jälkeen teillä on suihkuja joka paikassa. Meillä on putkissa normaali paine, mutta tämän kompoundin putket ei sellaista kestä.

Svenin puheessaan 'meillä' tarkoittaa Julius Berger kylää. Siellä kaikki on "made in Germany" ja "made by germans". Aito saksalaiskylä Abujan kupeessa.


Eräs kirjailija kuvaili kahden afrikkalaisen kohtaamista. Paiskattiin reippaasti kättä, hohotettiin äänekkäästi ja pitkään, kysellään kuulumisia, naureskellaan. Vitsejäkin ehkä kerrotaan.

Minä menen suoraan asiaan. Mongerran naama vakavana heille outoa englantia. Ymmärrän heitä vasta toisella tai kolmannella yrityksellä riipuen heidän äidinkielestään — yoruba-englanti, hausa-englanti ja igbo-englanti ovat kaikki erilaisia puhumattakaan pidginistä. Eikä yksikään muistuta finglishiä.

Uskallan hymyillä ja alkaa puhua kevyemmin, kyselen kuulumiset ja kerron vitsit vasta kun homma on hoidettu. Ensin työ, sitten huvi. Vaan eihän kommunikoinnista tule mitään, jos ei ensin virittäydytä "samalle aaltopituudelle". Pitäisi jo ymmärtää toisen kummia selityksiä vaikkei ole vielä edes saanut selvää, onko toinen fiksu hyvä tyyppi vai yksinkertainen isottelija. Edes puheenparteen ei ole ehtinyt tottua.


../xml/Niksula/Niksula-kuvat/IMG_1683.JPG

Hip hei, vettä juuri siellä mistä ensiksi haimme — siellä mistä äänikin kuului!

../xml/Niksula/Niksula-kuvat/IMG_1689_v1.JPG

Onnistuimme yli odotusten. Löysimme kaksi (2) vuotoa.

../xml/Niksula/Niksula-kuvat/IMG_1686_v2.JPG

Liitos on sen verran löysä, että putkiliitoksessa on puolisen milliä klappia.

../xml/Niksula/Niksula-kuvat/IMG_1691_v2.JPG

Eihän sellainen vettä pidä.

../xml/Niksula/Niksula-kuvat/IMG_1690_v1.JPG

Tästä vasta suihkuaa.

../xml/Niksula/Niksula-kuvat/IMG_1687_v1.JPG

Tämäkään sauma ei siis ole kunnollinen.

Mikään ei ole ikuista. Tämäkin talo on valmistunut jo 2004. Koto-Suomessa talomme sähköjohtojen kytkennät eivät kestäneet kuuttakaan kuukautta.



(Aloitettu tammikuussa, kirjoitettu toukokuussa 2012)

Mogadishu Barracks

Tapasin töykeän nigerialaisen 'kiihkeänä' yleislakkopäivänä.

Olen aiemmin kuullut erään muunkin tavanneen. Ei ole paratiisi tämäkään.


Eurooppalainen vierailija kertoi ottaneensa joitakin vuosia sitten kuvan paikallisesta 'riemukaaresta'. Häntä oli vaadittu luovuttamaan kameransa: Sotilaskohteita ei sovi kuvata ilman lupaa.

Hetken kuluttua kameran takavarikoinut poliisi/sotilas oli myymässä kameraa takaisin, edullisesti toki.

Hallitus lopetti vuoden vaihteessa polttoaineen hinnan subventoinnin, mikä aiheutti mielenosoituksia ja mellakoita. Hallituksen mukaan tukirahat valuivat korruptoituneille virka- ja liikemiehille sekä naapurimaihin, joihin salakuljetetaan halpaa polttoainetta Nigeriasta. Epäilyksiä korruptiosta herätti sekin, että subventiorahojen tarve nousi merkittävästi ennen vaaleja, vaikkei liikenne eikä muu polttoaineen kulutus näyttänyt lisääntyneen.

Ihmiset sanoivat tietävänsä, että korruptio vie ison osan polttoainetuesta, mutta uskoivat itsekin saavansa sentään jotain. Ainakin polttoaineen hinta nousi tuen loputtua. "Polttoainetuki oli ainoa, mitä saimme hallitukselta. Jatkossa emme saa mitään." Hallitus lupaili kehittää joukkoliikennettä: Rakentaa rautateitä ja maanteitä, tilata uusia hienoja junia ja busseja, … Kukaan ei uskonut. Epäselväksi jäi toisaalta sekin, olivatko mielenosoitukset spontaaneja vai masinoivatko niitä tukirahat tähän asti taskuunsa panneet tahot tai muut poliittiset pelurit.

Mielenosoitusten lähelle menemiseen liittyy turvallisuusohjeiden mukaan kaksi vaaraa.

Sotilaita ja poliiseja ei ole koulutettu mielenosoittajoukkojen hallintaan eikä heillä ole siihen sopivia välineitä. He ampuvat kovilla, jos tilanne on heidän mielestään riistäytymässä käsistä — ehkä silloinkin, jos mielenosoittajien käytös alkaa ärsyttää. Sivullinenkin voi joutua harhaluotien uhriksi.

Varsinkin nuoret miehet mielenosoitus voi saada kiihdyksiin. Täällä ei ole eurooppalaisen tyyppistä rasismia, mutta tällaisessa tilanteessa kömpelösti käyttäytyvä valkonaama saattaa joutua vihan kohteeksi. Saatetaan tulkita hallituksen kätyriksi.

Kaupungilla asioilla kierrellyt autonkuljettaja kertoi kaiken olevan rauhallista, joten arvelimme olevan turvallista näyttää vieraillemme arts and crafts toria.

Melkein tyhjillä kaduilla ajeli muutama auto, jotka oli rauhanomaisuuden merkiksi koristeltu vihrein oksin.

Olisi mukava valokuvata täkäläistä elämää, mutta jostain minulle tuntemattomasta syystä monet täkäläiset eivät halua joutua kuvaan. Joku on väittänyt syyksi uskontoa. "Don't fotograph. Don't ask why", opasti toinen.

Heiluttelin kameraa kysyvästi saadakseni luvan ottaa yleiskuvan kauppakujasta, mutta vanhempi herra heilutti etusormeaan kieltävästi. Ystävällisesti toki.

Pyysin hilpeän oloiselta rouvalta lupaa kuvata hänen myymäläänsä.

—  Minustako kuva, hän naureskeli. — Minä olen liian vanha ja ruma kuvattavaksi, hän sanoi ja vetäytyi sisemmälle kojuunsa.

Ei hän ollut vanha eikä ruma, mutten tietenkään älynnyt sitä sanoa. Hidas mikä hidas.

—  Myymälästäsi haluaisin kuvan, sanoin.

../xml/Niksula/Niksula-kuvat/IMG_1761.JPG


Wuse torilla kävimme jo aiemmin. Nähtävyyksistä siis on oikeastaan jäljellä enää läheisen sotilasalueen kupeessa sijaitseva Mogadishu Barracks. Torilla oli aikaisemmin erään — ei kovin suositun — poliitikon nimi, mutta parin vuoden takaisen pommi-iskun jälkeen nimi vaihdettiin.

Portilla nostin kameraani kaulalta sivuun, jotta vartijan olisi helpompi käyttää metallinpaljastintaan. Hän ei kommentoinut kameraa, joten arvelin sen olevan OK.

Mogadishu Barracksin keskellä on avokeittiö, jossa paistetaan kalaa ja ranskalaisia. Annosvaihtoehtoja on tasan yksi, hyvä sellainen. Keittiön ympärillä on pöytiä ruokailijoille. Seuraavalla kehällä on myyntikojuja, josta näytti saavan kaikkea mitä ihminen täällä tarvitsee.

Pikaisen tutustumiskierroksen jälkeen asetuimme portin lähistölle odottelemaan seurueemme jälkijoukkoja. Näpättyäni kuvan vaimosta ja vieraistamme parikymppinen pojankloppi säntäsi sättimään minua.

../xml/Niksula/Niksula-kuvat/IMG_1774_v1.JPG

Suuri salaisuus.

—  Mitä sä luulet täällä kuvaavasi. Kamera tänne!

—  Anteeksi, en tiennyt, ettei täällä saa kuvata.

Länsi-Afrikan matkaoppaiden mukaan täällä kannattaa 'neuvotella' hillityn kohteliaasti. Muuten tilanne saattaa eskaloitua.

—  Mitä sä luulet täällä kuvaavasi. Kamera tänne!

—  Vaimosta ystävättärineen otin kuvan. En tiennyt ettei täällä saa kuvata.

—  Mitä sä luulet täällä kuvaavasi. Kamera tänne!

En tiedä, olinko vihainen vai peloissani. Ehkä huolissani.

—  Kuka olet? Saanko nähdä paperisi, vaimo kysyi viehkeän ystävällisesti hymyillen.

—  Mitä sä luulet täällä kuvaavasi. Kamera tänne!

—  En anna kameraani tuikituntemattomalle ohikulkijalle.

Kaveri lähti vihaisena marssimaan portille. Hetken kuluttua sieltä lähti meitä kohti maastopukuinen sotilas. Onneksi ilman Kalashnikovia. Silti, näinkö tilanne eskaloituu?

—  Muistatko minut, sotilas kysyi ystävällisesti hymyillen. — Olin kerran … lähetystössänne …

En saanut ihan selvää. Pitäisi verrytellä täkäläistä englantia. Ehkä hän oli ollut ulkoministerimme saattueessa tms.

Juttelimme hetken niitä näitä. Sellainen on täällä tapa. Asiaan ei sovi heti mennä. Sotilas kysyi, kuka meistä on Suomen suurlähettiläs.

—  Ahaa. Ja sinä olet hänen puolisonsa.

Lopuksi ystävällinen sotilas kysyi, onko ilta sujunut mukavasti. Kehuin paikan ilmapiiriä ja sanoin, että tulin kamerallani hermostuttaneeksi erään nuoren miehen.

—  No joo, sotilas hymähtää. — Sanoin kaverille, että käyttäytyy kunnioittavasti teitä kohtaan.

—  Ne ei täällä tykkää kuvaamisesta ihan hirveästi, hän vielä lisäsi ystävällisesti hymyillen.

Ymmärränhän minä kun ystävällisesti selitetään. Täällä sentään on pommikin räjäytetty. Melkein sotilasaluetta kaiken lisäksi.

Jonkin ajan kuluttua toinen pojankloppi tuli kyselemään asiaamme. "Mitä tässä seisoskelette? Tarkastettiinko teidät portilla? Vai syömään tulitte. Menkää sitten syömään. Hus hus."

Aikaisempi sotilas tuli hymyillen luoksemme mustaa muovikassia kantaen.

—  Onko teillä taas vaikeuksia?

—  Kaikki hyvin. Kalanko ostit?

—  Univormuni hain pesulasta.

../xml/Niksula/Niksula-kuvat/IMG_1778.JPG

Grillin alla hiilivalkealla porisee paljussa öljy ranskalaisia varten.



(Kesäkuussa 2012)

Rajan yli

… Tällaisen rajakontrolliin erikoistuneen yrityksen kykenee perustamaan pienelläkin pääomalla: Pari metriä betonirautaa pätkitään ja teroitetaan piikeiksi, hitsataan kiinni reilun puolen metrin pätkään kulmarautaa ja kiinnitetään koko komeus työergonomiaa helpottavaan varteen. Oikein painotettuna se on näppärä heilauttaa rahastettavaksi pysäytettävän auton etupyörien eteen …


Tien varrella on pienillä pöydillä erikokoisia lasipulloja täynnä kellanruskeaa nestettä. Pienimmät pullot näyttävät litran viskipulloilta, tilavimmat 30 litran AIV-liuos pulloilta. (Nykynuoret ja kaupungissa kasvaneet tuntenevat AIV-pullon paremmin viininkäymisastiana.)

Pulloissa on bensaa. Beninissä on huoltoasemia (usein kiinalaisine) bensamittareineen, mutta Nigeriasta salakuljetettu Nigerian valtion subventoima bensa antaa myyjälle paremman katteen varsinkin jos siihen lisää — kuten tapana lienee — jotain halvempaa, savuttaen palavaa öljyjalostetta. Ehkä täällä myydään myös Nigerian öljyputkista häviävästä raakaöljystä pimeissä jaloistamoissa jalostettua bensiininkaltaista polttoainetta.

Saavumme rajavyöhykkeelle. Sateen punaiseksi liejuksi kastelema ajoväylän tapainen mutkittelee isojen vesikuoppien ja varastoparakkien lomitse. Mutkittelevan autojonon — jonontapaisen — seassa puikkelehtii moottoripyöriä, viiden hengen maihinnousuveneen näköisiä kolmipyöräisiä moottoroituja "kuormalavoja" ja kantamuksiaan päänsä päällä kantavia naisia. Samaa mutaväylää etenee Nigeriasta Beniniin samanlainen "jono".

Ajoväylämme kummassakin laidassa on pino autonrenkaita, joiden varassa notkuu ohut riuku. Tavalliset kuolevaiset joutuvat maksamaan riukuvahdeille jokusen euron verran päästäkseen eteenpäin. "Vastapalvelukseksi" ahkerimmat riukuvahdeista kenties "tarkistavat" matkustavaisen keltakuumerokotuskortin tai passin leimoja. Meidänkin vanha Beniniin rekisteröity Peugeotimme yritetään pysäyttää, mutta kuljettajamme — rajanylityksen ammattilainen — heiluttelee passejamme ja huutaa "diplomat".

Moottoripyörät ja jalankulkijat näyttävät pääosin pääsevän kulkemaan vapaasti edestakaisin rajan yli. Ollaanhan keskellä ECOWASia, joka ymmärtääkseni on EU:n kaltainen vapaan liikkumisen alue.

Tiesulkuja on muutaman kymmenen metrin välein. Toisinaan esteenä on riu'un sijasta vain kireäksi vedetty köysi, vakuuttavimmillaan esteenä on metalliputki. Jotkut avaavat "puominsa" kuljettajamme tuttavallisesta käsimerkistä — miten lie tuttavuutensa hankkinut? Metalliputkipuomia vartioi tiukkailmeinen nuori mies yksinään. Kuljettajamme määrätietoinen ilme ja reipas lähestyminen saa hänet kuitenkin nostamaan puomin. Ei uskaltanut uhmata mahtimiehen kaverin elkein liikkuvaa?

Joidenkin sulkujen vahdeilla on virallisen näköiset univormut, toiset suorittavat virkatehtäväänsä t-paidassa. Eräällä kaverilla on univormuna omatekoisen näköiset epoletit valkoisen kauluspaidan olkapäillä. Ei selvästikään mikään käsityöihminen.

Beninin virallinen rajakoju on mutaväylästä sivummalla rekkaparkin takana. Tästäkään tavallinen matkalainen ei selviä ilmaiseksi: "Annat passisi virkailijalle, hän kätkee sen polvelleen ja pyytää saada nähdä passisi. Maksamatta et saa passiasi takaisin."

Minusta rajanylitys ei tunnu pelottavalta tai edes kovin rasittavalta.  Autonkuljettajamme hoitaa kaiken ja "rajavirkailijat" taitavat aristaa diplomaattipassilla kulkevien ylenmääräistä vaivaamista. Suututtaa kyllä, että tällaista sallitaan. Olen kuitenkin lukemassa vankilakuvausta Nigerian sotilasdiktatuurien mielivallan ajoilta enkä hämmästyisi, vaikka tavallinen kansalainen olisi rajalla aidosti peloissaan. (Sotilasvallan katsotaan päättyneen 1999 kun entinen sotilashallitsija valittiin demokraattisesti Nigerian presidentiksi.)

Alueella pyörii ystävällisiä ja palvelualttiita 'avustajia', jollaisen annoin tulomatkalla siepata passini. Nyt kuljettaja käskeekin meitä odottamaan autossa. Oikeaan paikkaan 'avustajakin' vei passini, mutta oli sangen vihainen, kun lähtiessä ilmoitin, että maksan vain viralliset rajamaksut ja hyödyllisistä palveluista.

Vieraaseen kulttuurin sopeutumiseni on nyt tässä vaiheessa: "En minä Suomessakaan maksa, jos bussipysäkillä joku sieppaa lippuni, leimaa sen puolestani ja vaatii paria euroa vaivanpalkkaa. En maksa, olipa tyyppi miten lipevän ystävällinen hyvänsä. Poliisille soittaisin. Perkele." Pari kuukautta sitten olisin ihastellut nälkäisten työttömien yritteliäisyyttä: "Mukavaa saada näin ystävällinen vastaanotto. Kiva, kun joku neuvoo oikeaan paikkaan. Eri maissa on niin erilaiset systeemit ja opasteet, että ystävälliselle oppaalle maksaa mielellään euron pari." Mitä mahdan ajatella syksyllä Suomen loman jälkeen?

Odottelemme kuljettajaamme autossa istuen. Tyyttäily ei minua häiritse, mutta pakokaasu alkoo kirveltää silmiä.

Laiha huojuva mies ottaa tukea viereisestä rekasta. Nälkä? Malaria? Joku jekku tämäkin?

Rajakojun suunnalla olevan peltikopin luota alkaa kuulua mellakan ääniä. "Onko joku menettänyt hermonsa?" Rytmikäs huuto voimistuu ja peltikoppi alkaa nousta maasta. Kaatunut kuorma-auto heilahtaa pyörillään ja peltikoppi asettuu sen hytiksi. Vain irtolava jää retkottamaan kuorma-auton sivulle. Lähtövalmis?

Nigerialainen Kalashnikovia kantava poliisi marssii syvemmälle Beninin puolelle.

Seuraavalla sululla kuljettajamme antaa rahaa. Ei sentään lahjusta univormupukuiselle virkailijalle vaan ruokarahaa sululla norkoilevalle virkailijan nälkäiselle ystävälle.

Nigerian puolella kulkijoita pysäyttelevät — muiden lisäksi — "piikkirautamiehet". Heillä on varren päässä piikikäs rauta, jonka he nostavat auton etupyörien edestä maksua vastaan. En tiedä, tarkistavatko samalla keltakuumerokotuskortin tms. Tällaisen rajakontrolliin erikoistuneen yrityksen kykenee perustamaan pienelläkin pääomalla: Pari metriä betonirautaa pätkitään ja teroitetaan piikeiksi, hitsataan kiinni reilun puolen metrin pätkään kulmarautaa ja kiinnitetään koko komeus työergonomiaa helpottavaan varteen.

Seuraavalla sululla joukko virkailijoita on varustautunut rikkomaan golf-mailoilla niiden tuulilasit, jotka eivät tottele pysähtymiskäskyä. Cotonoussa päiväkävelyllä ihmettelin autoa, jonka tuulilasissa oli nyrkinkokoinen kuoppa. Ei ehkä sittenkään ison kiven iskeymä?

Urbaani legenda — uskottavan kuuloinen — kertoo, että Nigerian poliisi ja armeija kävivät joitakin vuosia sitten tulitaistelun oikeuksista rahastaa rajanylittäjiä. Ensin sotilas hermostui poliisiin ja ampui tämän. Poliisit kostivat ja siitä homma eskaloitui muutaman tunnin tulitaisteluksi.

Miksi uskoisin tällaisia juttuja? Muutama kuukausi sitten lehdessä kerrottiin sotilaasta, joka baaritiskillä pyysi tuntematonta ostamaan itselleen oluen. Kun kaveri kieltäytyi epäkunnioittavan tylysti, sotilas katsoi sopivaksi ampua hänet.

Uusi rajanylityspiste on rakenteilla — on ollut jo muutamia vuosia. Se on kuitenkin suunniteltu niin, että edelläkuvatut rajanylityspalveluja tarjoavat yrittäjät eivät voisi enää toimia, joten projekti lykkääntynee vielä vuosilla.


Rajasta selvittyämme juutuimme pitkän ruuhkan hännille. Liikenne levittäytyi ajokaistojen väliselle liejuiselle ja kuoppaiselle ei-kenenkään maalle. Joistakin kuopista pääsee yli, jotkut — kraatterin oloiset — on kierrettävä. Ruuhkan sekaan ilmestyy risteävää liikennettä. Auto, jonka katolla on valtava keko sipulisäkkejä, nojaa aukiolevilla ovillaan maahan, ettei kaatuisi isoon kuoppaan. Tukeva rouva varmistelee nojaamalla auton kylkeen. Vieressämme seisova kuorma-auto tupruttaa paksua savua. Vastakkaiseen suuntaan mateleva ruuhkaa alkaa levitä meidän puolellemme ei-kenenkään maata.

Lopulta pääsemme etenemään niin pitkälle, että meidän suuntamme ruuhkan syy selviää: Varsinaiset ajokaistat katkaisee niin iso kraateri, ettei siitä pääse henkilöautolla yli vaan se pitää kiertää "penkan" kautta.




(Toukokuussa 2012)

Lapsuuden loppu

Lääkäri kuuntelee sydämeni ääntelyä eri puolilta rintakehääni. Pari sekuntia tarkkaavaista kuuntelua kustakin oppikirjoissa tarkkaan määrätystä kohdasta. Yhtäkkiä hän havahtuu, pysähtyy kuuntelemaan. Kulmakarvat kohoavat pari milliä. Hän siirtää stetoskooppia kolme milliä vasempaan paremmin kuullakseen. Ihan kuin elokuvissa.

—  Minun mielestäni kardiologin pitäisi tehdä tästä ultraäänitutkimus, hän toteaa.


Minulla on zombiemainen olo. Ajatus kulkee hitaasti ja sameasti kuin linnunpoika hämähäkinverkossa. Sisäinen ääni takaraivossa kuitenkin jaksaa muistuttaa: "Yrityksen ainoa tarkoitus on tehdä voittoa" ja "Ei se ole tyhmä, joka pyytää liikaa vaan se, joka maksaa liikaa." Pitäisikö minun ennen ultraäänitutkimuksen ostamista pyytää saada itse kuunnella, kuuluuko sieltä oikeasti mitään erikoista? "Could I please have your stets… test…" No menköön, onhan sydämeni viime päivinä tuntunut muljahtelevan aika oudosti.

Vastaanottovirkailija tulee vielä ottamaan minulta suullisen kuittauksen, että olen valmis maksamaan reilut 300€ ultraäänitutkimuksesta.

Lapsena uskoin kasvavani vuosi vuodelta vahvemmaksi, komeammaksi, viisaammaksi ja nokkelammaksi. Uskoin, että jos haluan, voin treenata itseni muita paremmaksi lajissa kuin lajissa — uida nopeammin kuin Weismuller-Tarzan, lentää muita rohkeammin ilman halki trapetsilta toiselle, pyöritellä lentokonetta tiukkaan immelmanniin toisensa perään, olla jääkiekkokentän sankari, jota muu joukkue — statistit — ihailee. Uskoin lännenfilmien oppiin että kykenen vetämään turpiin ketä hyvänsä pahista kunhan olen hyvisten puolella. Ja viimeistään aikuisena kykenisin mihin vain.

Jos nilkka nyrjähti, viikon kuluttua se oli vähintäänkin entisellään. Muutama tikki kädessä lisäsi katu-uskottavuutta. Taudit paransivat vastuskykyä. Oma kuolema tuntui samalta kuin tähtitieteilijöiden jutut mustista aukoista: Varmaankin tieteellinen totuus, mutta käytännön arjessa merkityksetön.

Eräänä aamuna aikuisena vasen käsi on kovin heikko ja vasen jalka laahaa kummasti perässä. Pystyn kävelemään portaat alas aamiaiselle, mutta pidän tiukasti molemmin käsin kaiteista kiinni. Jalat tuntuvat epävarmoilta. Ne eivät tee ihan sitä, mitä niiden käskee tehdä, eivätkä ne ole aivan siellä, missä väittävät olevansa. Osaan suorittaa arkiaskareet normaalista, mutta ajatus kulkee sen verran tahmeasti, että mitään syvällisempiä en edes yritä pohdiskella saati keskustella henkeviä.

Sormet saan pidettyä hädin tuskin sen verran suorina, että saan kaivettua avaimet taskusta. Puristusvoimakaan ei ole kummoinen, mutta avain sentään pysyy hyppysissä ja voimat — oikeassa kädessä — riittävät avaimen vääntämiseen lukossa. Eihän minulla mitään varsinaista syytä ole lukkoja availla, mutta aamurutiineihini kuuluu avata ruokailutilan terassin kalterit. "Ei tässä sentään vielä niin huonona olla, etteikö normaaleista arkiaskareista kyettäisi suoriutumaan."

Päätin vuosia sitten, etten ikinä vaivaa lääkärituttuja enkä -sukulaisia vaivoillani. En soita lauantai-iltana saadakseni ilmaisen diagnoosiin pyllyyni ilmestyneestä näppylästä. Nyt soitin tunnin pähkäiltyäni tyttärelle — lauantai-aamuna: "Ei kai haittaa odottaa maanantai-aamuun niin, että voi pyytää työterveyslääkäriltä virka-aikana lähetteen kaularangan magneettikuvaan."

—  Suomessa käskisin mennä heti ambulanssilla sairaalaan. Pitäisi pikaisesti selvittää, onko kyseessä aivoinfarkti ja tarvittaessa aloittaa saman tien liuotushoito.

Muistelin UM:n työterveyslääkärin tutusmiskäynnillään nähneen ajokuntoisen näköisen ambulanssin jonkun sairaalan pihalla ja lehtikuvissa olen pari kertaa nähnyt pommi-iskujen ja ammuskelujen uhreja nostettavan ambulanssiin. Abujan kaduilla en ole kertaakaan nähnyt ambulanssia.

Kerron myöhemmin liuotushoidosta kaulasuoniani ultraäänellä luotaavalle lääkärille. "Minähän olen sanonut, että meidänkin pitäisi perehtyä liuotushoitoon" hän sanoo kollegalleen. Turha oli huolehtia ambulansseista. Täällä ei tarvitse kiiruhtaa liuotushoitoon.

Olen siitä etuoikeutetussa asemassa, että minulla on onni ja autuus ihan itse vapaasti valita tutkimus- ja hoitopaikka. Eikö nykyviisauden mukaan valinnanvapaus takaa parhaan hoidon ja asiakas on aina oikeassa, vaikka noitatohtorin loitsittavaksi päätyisi. Ylenkatson kuitenkin valinnanvapauttani ja turvaudun UM:n työterveyslääkärin tekemään kartoitukseen hoitomahdollisuuksista.

Päädyin magneettikuvaukseen intialaisen ketjun Abujaan perustamaan sairaalaan. Magneettikuvauslaitteessa pitää lojua liikkumatta selällään pahimmillaan kolmekin varttia. Niskani alle ei löytynyt sopivaa tukea, joten niskalihakseni alkoivat krampata ennenkuin minut edes ehdittiin työntää putkeen. Selkäfileet alkoivat väpättää ja jalat sätkiä niin pahasti, että vaimo lasin takana valvomon puolella sanoi: "Ei se yleensä ole noin eloisa." Vaurioitunut selkäydin kai lähetteli mitä sattuu komentoja lihaksille. Pyysin kunnon annoksen lihasrelaksantteja. Antoivat bonuksena diapamiakin. Kolme varttia kuvausputkessa kului yllättävän mukavasti. Hengitys tosin tuntui pysähtelevän, mutta sitä ja sydämen muljahtelua tarkkaillessa unohdin ahtaanpaikankammoni. (Lääkärien mielestä suuri osa oireistani on kuvittelua ja niille keksimäni selitykset täyttä hömppää, mutta sehän ei vähennä niiden draamallista arvoa.)

Intialaiset lääkärit totesivat kuvien perusteella, että aivoissani ei ole mitään tavallista iän tuomaa rappeumaa kummempaa vikaa vaan oireeni aiheuttaa selkäydintä murjomaan pullistunut välilevy. Kaularangastani löytyi muutakin — pienempää — vikaa, mutta niitä ei kannata murehtia ennen kuin selviää, saadaanko tuo pahin vaiva korjattua.

Paikallinen lääkärituttavamme — kardiologi — halusi kuitenkin vielä varmistaa, ettei kaulasuonissani eikä sydämessäni ole mitään tukoksien lähdettä. Varsinaisen infarktin sijaan kohtaukseni olisi ehkä voinut aiheuttaa tilapäinen — uudestaan liikkeelle pulpahtanut — tulppa. "Neurologit epäilevät hermoja, kardiologit verisuonia." Niin päädyin kaulasuonten ja sydämen ultraäänitutkimukseen. Kaikki kunnossa, paitsi jotain vaaratonta sydänläpän vajaatoimintaa. Jos olisin lapsena jotain sydänläpistä tiennyt, olisin uskonut omiani erityisen vahvoiksi ja hyvin toimiviksi.

Sydämen ultraäänitutkimusten jälkeen lääkäri alkoi haluta vielä röntgen-kuvaa turvonneesta nilkastani. Sanoin, että sitä on turha kuvata: "Venäytin sen kuukausi sitten. Siihen sattui 30 sekuntia, jonka jälkeen sillä voi kävellä melkein normaalisti. Ei siinä voi olla mitään vikaa. Se on turvoksissa koska 3 koon hoito — kylmä, kompressio ja kohoasento — jäi tekemättä." Kun kuulin röntgenkuvauksen maksavan 30 euroa, suostuin. Laskettakoon juomarahaksi korvikkeeksi. Ainakin pihan perälle pystytetyn röntgen-parakin nuori mies ilahtui keikan saadessaan. Kuvassa näkyi joku irtonainen luunpala. Taisi irrota vuonna 1970 koulun urheilutunnilla jääkiekkoa pelatessa.

Turha kuvaus, mutta ymmärrän lääkäriä. Kun potilas laahata nilkuttaa turvonnutta jalkaansa, voi tuntua tyhmältä tutkia pelkästään sydäntä ja kaulasuonia.

Tutkimuksissa minulla ei ollut kertaakaan mukana riittävän paksua nippua nairoja. Osamaksua vastaan sain kuitenkin lääkärien tärkeimmät lausunnot ja lähetystön autonkuljettaja kävi myöhemmin lunastamassa loput tulokset.

Matka lentokentälle veti olon surkeaksi ja jalat huteroiksi. Onneksi Abujan lentokentän väki tarjosi minulle apua. Nuori mies ohjasi minut business loungeen, täytti kaikki rasittavat kaavakkeet puolestani, kävi leimauttamassa passini yms. Samassa hujauksessa käsimatkatavarani — lämmin fleece, relaksantit ja matkalukeminen — joutuivat koneen ruumaan. Nyökkään aina kun en ymmärrä paikallisten englantia. Arvelin kaverin kysyneen, otanko laukun matkustamoon ja nyökkäsin. Passi ja lentolippu rintataskussa on kevyt matkustaa.

Koneessa päätin unohtaa vaivani katsomalla Tintti-elokuvan. Piirretyistä ei kai voi sanoa, että epookki on kuvattu kiehtovan vakuuttavasti, mutta jotain kiehtovaa elokuvassa oli, eikä se ollut juoni.

Kymmenen minuutin kohdalla iski paniikki. Ei tullut mitään pahoja tuntemuksia. Päinvastoin, tuntui kuin normaalitkin kehon tuntemukset häviäisivät. Sitä ei huomaa, mitä kaikkea tietoa keho ja aivot vaihtavat keskenään, mutta sen huomaa, kun tuo tieto lakkaa kulkemasta. Jotain outoa ja käsittämätöntä oli tapahtumassa omalle keholle. Tieto omasta kehosta ja sen tuntemuksista alkoi hävitä. Minulle tuli mieleen Michael Enden kirja "Tarina vailla loppua." Siinä satujen maailmaan alkaa ilmestyä tyhjiä aukkoja. Ende osaa kuvata, millä tavalla pelottava on tyhjä ei mitään.

Käännän istuimen makuuasentoon, asetun lepäämään oikealle kyljelle ja asetan tyynyn huolellisesti pään alle. Yritän pitää selkäytimen jämät ehjänä tahdonvoimalla ja lepäämällä parhaaksi uskomassani asennossa.

Myöhemmin Helsingissä sain taas muistutuksen siitä, mitä lääkärit ajattelevat oireistani ja teorioistani. Kävelin hieman huteroilla jaloillani vajaan kilometrin neurokirurgin tutkittavaksi. Odotushuoneessa minulle tuli huono zombiemainen olo. Aloin taas kokea outoja tuntemuksia. Kysyin neurokirurgilta, voivatko oireet johtua selkäytimen huonosta kunnosta.

—  Ei sillä tuollaisia vaikutuksia pitäisi olla.

Sen enempää hän ei ollut kiinnostunut minun mielestäni sangen kiehtovista tuntemuksistani ja teorioistani. Neurokirurgi teki muutaman hyvin spesifin kysymyksen, koputteli vasarallaan ja halusi nähdä, osunko silmät kiinni nenääni peukalollani.

Myöhemmin Löysin Wikipediasta selkäytimen poikkileikkauksen, josta näkee mikä hermo kulkee missäkin osassa selkäydintä. Kokeillaan ja kysymyksillään neurokirurgi selvitti, miltä osin selkäytimeni on kuinkakin hyvässä kunnossa. Wikipedian kaaviokuvassa ei mainita hermoja, jotka välittävät outoja tuntemuksia, joten potilaan kummallisten tuntemusten kuuntelu ei auta diagnoosin tekemisessä eikä leikkauksen suunnittelussa.

Heräsin Lontoossa ajatus suht kirkkaana ja kävelykunnossa. Melkein nolotti hyödyntää vakuutusyhtiön järjestämää pyörätuolikärräystä Helsingin koneelle. Abujan koneesta loungeen minut kärräsi nuori muslimimies, joka arveli puheita Boko Haramin väkivallasta median liioitteluksi. Ins Allah. Loungesta minua tuli hakemaan turbaanipäinen, komeaviiksinen vanhempi herrasmies.

Isompaa kynnystä ylitettäessä huojahdin pyörätuolissani pikkuisen hallitsemattomasti. Samalla lailla kuin isäni, kun häntä kärrättiin viimeistä kertaa kotoa sairaalaan.

Vakuutusyhtiön palvelunumerosta sain asiantuntevaa palvelua. Paitsi kerran.

Olin mailannut magneettikuvat kotijoukoille ja saanut vastaukseksi epävirallisen arvion, että kaularankani pitäisi kiireellisesti leikata. Yritin kiiruhtaa matkajärjestelyjä tällä perusteella. Langan päähän sillä kertaa saamani vakuutusyhtiön edustaja sanoi, että kiireellisyys voi tarkoittaa sitä, että leikkausta ei kannata lykätä vuotta pidemmälle vaan operaatio — jos se osoittautuu tarpeelliseksi — voitaisiin tehdä kesälomani yhteydessä eikä heidän tarvitsisi järjestää minulle erillistä kotimatkaa. "Sitäpaitsi, jos diagnoosi on tehty magneettikuvien perusteella, kyseessä on matkaa edeltävä vamma, emmekä korvaa mitään." Uskoi lopulta, että Afrikassakin osataan ottaa magneettikuvia. Yritin vedota siihen, että minulla on tehty vastaavantapainen leikkaus aiemminkin, joten osaan itsekin arvioida tilannetta. "Ahaa. Kyseessä siis on vanhan vamman uusiutuminen. Siinä tapauksessa emme …"

Suomessa odottelin leikkausta kuukauden verran. Enimmän aikaa makoilin sängyssä ja lueskelin. Mietiskelin, miten neliraajahalvaantuneet saavat aikansa kulumaan. Muutaman kerran kävin lääkärissä. Aika kului yllättävän rattoisasti. Ehkä lihasrelaksantitkin auttoivat.

Minulla on ahtaanpaikankammo. Nyt minulle kehittyi vastaavanoloinen selällään makaamisen kammo: Selällään maatessa alkoi toisinaan pelottaa, etten pääse enää ylös. Joskus heräsin kontillani. Olin "pelastautunut" selälleni halvaantumisesta.

Teorian kehitin tällekin selitykseksi, mutta se on jo minunkin mielestäni liian esoteerinen julkaistavaksi.

Leikkauspöydälle kavuttuani — kävelin leikkaussaliin urheasti omin jaloin — olin täysin vakuuttunut, ettei kukaan täyspäinen kuvittele, ette ihmisen voi leikata auki ja paikkailla sen sisuskaluja. Kuolleena syntynyt ajatus. Miten minä hölmö hyväuskoinen … Tähän kohta sitovat kiinni. Ihan toisten armoilla. Kädet on tökitty niin täyteen piuhoja ja letkuja, ettei nenääkään pääse raapimaan. Entä jos … tai entä jos ei … tai entä jos…

—  Nyt lähti tippa.

Enää ei hermostuta. Eikä nenääkään kutita.

—  No niin, leikkaus on ohi.

Kädet toimii, jalat toimii, ajatus kulkee kirkkaasti, ei kipuja. Ei pelota, että juutun heräämön petin pohjalle. Ei minusta ehkä ikinä Weismuller-Tarzania tule, mutta kuitenkin keskimääräistä ikäistäni terveempi, vahvempi, …


Takaisin kotona Abujassa raskaasta työpäivästä — ehkä mahataudistakin — väsynyt vaimo löhöää sohvalla tv-kanavilla surffaillen. Alan kertoa päivän kuulumisia:

—  Ottaa päähän. Wikipediassa sanottiin, että selkäytimen vammautuminen voi aiheuttaa masennusta. Kun tieto kehon tuntemuksista ei kulje aivoihin, mikään ei tunnu miltään. Jalat ja kädet tuntuvat huteroilta. Kirurgi sanoi, että toipuminen kestää ja sen aikana oireet saattavat palata, mutta silti. Sehän sanoi myös, ettei kaikki välttämättä korjaannu ennalleen. Näinkö kävi? Entä jos tämä onkin uusi vaurio? Olin näkevinäni magneettikuvissa pieniä pullistuman alkuja. Lääkäri sanoi, etteivät sellaiset haittaa, mutta toisaalta neurologi sanoi, että minulla on kovin ahdas selkäydinkanava. Ehkei sinne mahdu pienikään pullistuma. Pitäisikö ruveta käymään magneettikuvissa puolivuosittain? Ettei pääsisi liian pahaksi. Voisi mennä sänkyyn, mutta kun joka ilta tulee sellainen paniikki — kuin ahtaanpaikan kammo — tuntuu, että on pakko nousta heti ylös. Jotenkin selkäydin varmaankin jää puristuksiin, jos tyyny on vähänkin huonossa asennossa …

Vaimo pysähtyy Ison Arskan kanavalle: Ilkeännäköisiä rosvoja lentelee vasemmalle ja oikealle.

—  Sinusta ei taida enää olla edes tuollaiseen, vaimo virkkaa. Päätään kääntämättä.

Päätin kokeilla, mihin minusta vielä on. Joka päivä tunti reipasta kävelyä iltapäivän helteessä. Venyttelyä, voimaharjoittelua, vesijumppaa. Olin aikaisemminkin ollut harjoittelevinani, mutta nyt harjoittelin oikeasti. Lääkärien varoituksia sentään unohtamatta. Tuli sen verran mukava olo, että päätin tempaista toistekin — jos oireet palaavat. Sinnikäs säännöllisyys ei ole lajini.


Jouduin tilanteeseen, jossa olisi ollut kovin epädiplomaattista kieltäytyä kaularangan sähkömagneettisesta hoidosta. Tarkistin sentään etukäteen webistä, onko hoito turvallista.

Hoitolaitteen myyjän mukaan monenlaiset vaivat masennuksesta polvikipuihin johtuvat huonosta hiusverenkierrosta. Onneksi juuri oikeille taajuuksille viritetty sähkömagneettinen säteily tehostaa hiusverenkiertoa.

Joku skeptikko oli käynnistänyt pitkän juupas-eipäs väittelyn hoidosta. Epäilijät kyselivät, millä mekanismilla sähkömagneettinen säteily vilkastuttaa verenkiertoa. Laitteita ja hoitoja myyvät vakuuttivat säteilyn vaikuttavan väitetyllä tavalla ja laittoivat varmemman vakuudeksi viestiinsä joukon web-linkkejä. Skeptikkojen mielestä niissä ei selitetty vaikutusmekanismeja. Tämä toistui keskustelussa määrävälein.

Yksi skeptikoista väitti, ettei veressä ole mitään magneettista ainetta, johon sähkömagneettinen säteily voisi vaikuttaa. Väärässä oli: Esimerkiksi mikroaalloilla veren suonissa saisi vaikka kiehumaan. Toivon kuitenkin, että hoidossa käytetä mikroaaltoja.

Skeptikko kyseli, miten myyjä voi tietää kaikkien vaivojen takana olevan juuri hiusverenkierron heikkous. "Tyytyväiset potilaani todistavat saaneensa helpotusta vaivoihinsa", myyjä vakuutti. "Minun syöpäsairas isotätini tunsi hoidon parantaneen hänet ja nuorentaneenkin kymmenisen vuotta. Siitä huolimatta hän kuoli kahden päivän päästä.", kertoi skeptikko. "Myytte placebo-hoitoa."

Skeptikko muistutti monista hoitoon pettyneistä. "Hoitoon pettyneet ovat varmaankin käyttäneet kilpailijoiden tuotteita, joiden taajuudet on viritetty väärin.", myyjä vastasi.

Myyjät vetosivat saksalaisen tieteellisen tutkimusinstituutin tutkimuksiin. "Saksalainen tieteellinen tutkimusinstituutti". WAU. Pakko tarkistaa. Web-sivuillaan he väittivät saaneensa vahvaa tieteellistä tutkimusnäyttöä hoidon tehosta. Väitteidensä mukaan heillä oli myös vahvaa tutkimusnäyttöä homeopatian tehosta. Minulle ei selvinnyt, millaisia tutkimuksia he olivat tehneet.

Laitan tähän oman käsitykseni homeopatian kehityksestä. (Wikipediasta löytänette täsmällisemmän selvityksen)

Kauan sitten eräs lääkäri alkoi epäillä tehokkaimpien lääkkeidensä olevan liian vahvoja. Hän kokeili laimentaa niitä ja huomasi olleensa oikeassa: Potilaiden kuolleisuus laski. Hän laimensi lääkettään lisää ja taas kuolleisuus laski. Lopulta hän oli laimentanut lääkkeensä olemattomiin — hoitoannoksessa ei välttämättä ollut ensimmäistäkään lääkeaineen molekyyliä. Silti tulokset olivat hyviä. Hän arveli veden muistavan, mitä aineita siihen on olllut liuenneena ja tämän takia pelkkä vesikin toimii lääkkeenä.

Koska maapallolla kiertelee pääosin sama vesi vuosituhannesta toiseen, saattaa olla, että kahviveteni muistaa miten vuonna 45 Rubicon-joella Julius Ceasarin hevonen pissi siihen.

Tällä lailla avoimin mielin odottelen iltapäiväksi ajoitettua ihmeparantumistani.


(2012-11-15)

Ulkoinen tukiranka

Minun olisi pitänyt hankkia kunnollinen kaularangan tuki jo ennen ensimmäistä leikkausta.

Kun hermot jäävät pinteeseen, lihakset jännittyvät ja hermopinne kiristyy ja hermot ärtyvät ja saavat lihakset kiristymään ja nykimään omia aikojaan, hermot ärtyvät lisää jne.

Lepo rentouttaa jännitykset, päästää hermot pinteestä ja helpottaa kipuja, mutta huonokuntoista kaularankaa ei saa lepoon kuin kunnollisella ulkoisella tuella.

Mitä huonommassa kunnossa niska-hartiaseutu on, sitä tarkemmin pitäisi huolehtia työasennosta. Kunnollinen kaularankaortoosi tukee kaularangan oikeaan asentoon. Se ei tietenkään riitä jos ortoosin takia vääntää selkänsä alempaa vääränlaiselle mutkalle.

Ennen jälkimmäistä leikkausta välilevy oli revennyt ja ruiskauttanut sisuksiaan selkäydinkanavaan. Kaikenlainen kuormitus aiheutti monenmoisia outoja tuntemuksia sydämestä jalkoihin. Kunnollinen tuki olisi säästänyt lisävaurioilta.

Jos leputtaa niskaansa päiväkaudet, lihakset surkastuvat, välilevyt eivät saa liikuntaa vaan kuivuvat ja litistyvät ohuiksi korpuiksi. Lihasten koordinaatiokin heikkenee ja pää alkaa retkottaa miten sattuu.

The idea is to die young as late as possible.

Ashley Montague



( )

Toinen (ja kolmas) vuosi Abujassa

Vieläkö täältä löytää jotain kerrottavaa? Mitä kertoa tavallisesta arjesta ja sen rutiineista?



()

Joululoma

Vietimme kolmen viikon joululoman Etelä-Afrikassa



(2012-12-29)

India Venster Trail

../xml/Niksula/SaKuvia/IndianVenster-4.jpg
Opastettua nousua: Laita vasemman jalan kantapää tähän, kurkota oikealla kädellä ote sen pienen kiven takaa, nouse vasemman kantapään varaan, siirrä oikea jalka …

Nuoriso järjesti meille opastetun "patikoinnin" Pöytävuorelle.

Olisi kannattanut perehtyä etukäteen, millainen polku heidän valitsemansa India Venster Trail on.

Onneksi Pöytävuori oli paksussa pilvessä melkein nousun alusta asti. Niissä kohdin, joissa pääsi etenemään kävellen, mitättömän kapean polun vieressä kuulemma ammotti satojen metrien pudotus. Sen jos olisin nähnyt, olisin joutunut etenemään nelinkontin. Onneksi toisin paikoin ylärinne polun varrella ei ollut aivan pystysuora, joten pääsin kallistamaan pudotuksesta poispäin. Lonkathan siinä kipeytyivät, mutta enpä pyörtynyt. Pensaista ja ruohoista otin tukea aina kun mahdollista, mutta niiden joukossa oli jotain Afrikan nokkosta, jollaisen kosketus kuulemma saa ihon rakkuloille kuukaudeksi.

../xml/Niksula/SaKuvia/IndianVenster-3.jpg

Varastin nämä kuvat retken järjestäneeltä Tuomakselta. Omaa kameraani en saanut repusta, koska jouduin pitämään kaksin käsin kiinni Pöytävuoresta.

../xml/Niksula/SaKuvia/IndianVenster-2.jpg

(2013-01-15)

Luontevan ystävällistä palvelua

Kysyimme poliisilta tietä Cape Townin satama-alueella sijaitsevaan Panama Jackin ravintolaan.

—  Oikealle, vasemmalle, vähän matkaa suoraan ja siellä se on. Kävelymatka.

Niillä ohjeilla pääsimme sataman portille. Vartijaneitoset alkoivat nauraa ystävällisen herttaisesti, kun kerroimme pyrkivämme Panama Jackin ravintolaan:

—  Ei sinne asti voi kävellä! Odottakaa hetki.

Vartijaneidot jututtivat puomin eteen ajaneen auton kuljettajaa viittasivat hetken kuluttua meitä nousemaan kyytiin:

—  He vievät teidät perille.

Niin lähdimme saksalaisen nuoren parin kanssa etsimään Panama Jackin paikkaa. Saksalaiset olivat vuokranneet auton Mosambikista, vierailleet Krugerissa ja ajaneet Etelä-Afrikan halki Cape Townin. Innostuimme vaihtamaan kokemuksia niin, että kartanlukija unohti tehtävänsä, mutta lopulta löysimme perille.

Luonteva ystävällisyys jäi Etelä-Afrikasta mieleen.


(2013-01-16)

Häivähdys korruptiota

—  Älkää koskaan maksako mitään käteisellä liikennepoliisille, neuvoi turisteille jaettava opaslehtinen.

Etelä-Afrikassa on paljon risteyksiä, jossa kaikilla risteyksiin tuleville on stop-merkki.

—  Stop-merkin eteen pitää pysähtyä kokonaan, julisti meidät pysäyttänyt tiukkailmeinen poliisi.

—  Minä pysähdyin kokonaan, ilmoitti autoamme ajanut vaimoni.

—  Saanko nähdä ajokorttinne?

Vaimo ojentaa poliisille Rovaniemen poliisilta 70-luvun lopulla saamansa pahvinpalan.

—  Teillä pitäisi olla kansainvälinen ajokortti, poliisi sanoo.

—  Se on kansainvälinen ajokortti, vaimo vastaa. — On kelvannut niin New Yorkissa kuin Moskovassakin. Miksi pysäytitte meidät?

—  Stop-merkin eteen pitää pysähtyä kokonaan.

—  Minä pysähdyin kokonaan.

—  Mistä tulette?

—  Nigeriasta.

Saimme jatkaa matkaa.

Lahjontaan tottunut sopivasti peloteltu turisti ehkä antaa poliisille vähän joulurahaa välttyäkseen byrokraattisilta hankaluuksilta. Jos taas turisti ei näytä huolestuvan, poliisi saattaa alkaa pelätä jäävänsä kiinni. Näin tietysti vain maissa, jonka hallitus tosissaan yrittää kitkeä korruptiota. On maita, joissa poliisi voi ryöstää matkustavaisia rangaistusta pelkäämättä.


(2013-01-12)

Neuvotteluvoima

Etelä-Afrikan alkuperäiset asukkaat ja hollantilaiset neuvottelivat maanomistuksesta.

—  Mitä te tekisitte, jos me tulisimme laiduntamaan karjaamme Amsterdamin liepeille? alkuperäisasukkaiden neuvottelija kysyi.

—  Ampuisimme. Niin kuin ammumme nytkin, ellette siirry sisämaahan, oli hollantilaisten vastaus.

Aluksi afrikkalaiset kokivat uudet tulokkaat hyödyllisiksi ja myivät heille maitaan. Koska afrikkalaiset eivät tienneet, minkä arvoisia heidän maksuksi saamansa lasihelmet ja kuparinpalat olivat hollantilaisille, afrikkalaiset myivät maitaan naurettavan halvalla. Mutta kauppa on kauppaa ja reilu peli on asia erikseen. Paikalliset halusivat lasihelmiä ja kuparinpaloja ja hollantilaisilta niitä sai.

Kun paikalliset huolestuivat toimeentulostaan ja alkoivat rajoittaa hollantilaisten maanomistuksen leviämistä, syttyi sota. Hollantilaisten rauhanehdot olivat: "Joko häivytte tai kuolette."



(Tammikuu 2013)

Virtsatientulehdus? Munuaiskiviä? Malaria?

Jälkiviisautta malarian tunnistamisesta.


—  Onko maksa oikealla puolella? vaimo kyseli sunnuntaiaamuna. — Tuntuu kuin maksani olisi kipeä.

Maksa kipeä. Ajatus tuntui hupsulta.

—  Kulauta iso lasi vettä. Jos se auttaa edes hetkeksi, sinulla on närästystä, vastasin. — Ellei, sinulla saattaa olla sydänkohtaus. Jotkut ovat kuulemma sotkeneet närästyksen ja sydänkohtauksen.

Jälkikäteen ajatellen: Kai maksassa joltain tuntuu, kun siellä muhii malarialoisia.

Illalla konsertissa vaimo alkoi valittaa vatsavaivoja:

—  Ehkä ne antibiootit eivät auttaneet virtsatietulehdukseen ja nyt se on levinnyt munuaisiin tai jonnekin.

Jouduimme lähtemään kotiin kesken konsertin. Autossa vaimo käski kääntää ilmastoinnin lämpimämmälle. Kylmähän minullakin oli, kun ilmastointi oli säädetty 18 asteeseen. Käänsin ilmastoinnin pois päältä, mutta se ei riittänyt vaimolle, vaan hän pyysi vielä takkiani lämmikkeeksi. Se tuntui vähän oudolta, kun vaimolla ei ole tapana dramatisoida asioita eikä muutenkaan "tehdä numeroa" itsestään tai vaivoistaan.

Vilukohtaus meni ohi vajaassa puolessa tunnissa.

Tämä olisi pitänyt tunnistaa malarian oireeksi, mutta se meni ohi niin nopeasti, ettei sen syytä alkanut miettiä. Tunsi vain helpotusta, kun kaikki oli taas hyvin. Tilapäinen tunnistamaton häiriö.

Seuraavana iltana vaimo sai suonenvetokohtauksen. Niitä hänellä on aika usein, mutta tämä oli tavallista pahempi ja sai pohkeetkin kramppaamaan. Ellei virallisen lääketieteen, niin ainakin jonkun kansanuskomuksen mukaan suonenveto voi johtua joidenkin mineraalien puutteesta, joten kokeilimme ensiavuksi suolatablettia. Vaiva menikin mukavasti ohi.

Malariakohtaukset voivat näköjään olla hyvin lyhyitä ja ensikertalaista maallikkoa hämääviä.

Seuraavana aamuna vaimo oli selvästi väsähtänyt ja hänellä oli kipuja selässä ja nivusissa. Juuri siellä, minne wikipedian mukaan munuaiskivet aiheuttavat kipuja. Tulehdus? Munuaiskiviä? Jokatapauksessa lähdimme sairaalaan.

Malaria laittaa munuaiset ja erityisesti maksan koville. Kai sellainen aiheuttaa kipuja siinä kuin munuaiskivetkin tai paha bakteeritulehdus.

Malaria tärvelee veren punasoluja, joten hemoglobiini laskee ja potilas tulee aneemisen heikoksi.

—  Where is your file? kysyi vastaanottovirkailija.

Suomessa tietoni löytyvät sotun avulla tietojärjestelmästä, mutta täällä asiat on järjestetty toisin. Vaimolla on onneksi sairaalan "kanta-asiakaskortti", jonka avulla hänen filensä löytyi. File oli pahvikansien väliin laitettu paperi muutaman kuukauden takaisesta ameebadiagnoosista.

Virkailijoiden toiminta ei herättänyt suurta luottamusta, mutta lopulta sentään istuimme odottelemassa lääkärin oven takana. Surgeon? Surgery? Kirurgi? Yleislääkäri? Englanti on aika epämääräinen kieli — ainakin minulle. Vaimo valitti vastaanotossa mm. kipuja selässä ja kävelystäkin näki, että selkä on kipeänä. Ehkä vastaanottovirkailija arveli vaimon tarvitsevan ortopedia.

Odottelimme tunnin pari. Ei minun mielestäni mitenkään yllättävän pitkä aika, mutta vaimo ei jaksanut odottaa kauempaa: Heikotti, päätä särki, lihaksia särki, selkään sattui, …

Niin no, lääkärin luvattiin olevan tulossa, mutta mitä se tarkoitti? Ehkä tunnin päästä, ehkä seuraavana päivänä. Ja entä jos odottelimme ortopedikirurgin oven takana. Tuskin hänestä olisi ollut meille apua.

Toisesta sairaalasta luvattiin aika gynekologilta: Ehkä sitä kautta pääsisimme eteenpäin. Ilmoitimme lähtevämme toiseen sairaalaan.

Hoitaja juoksi perään autolle: Nyt lääkäri olisi valmis ottamaan meidän vastaan. Menimme takaisin sisään. Meille annettiin suojatossut jalkaan ja käskettiin istumaan leikkaussalin eteisen oloiseen huoneeseen. Lääkärimme oli kuulemma vielä leikkauksessa, mutta se olisi ohi ehkä jo tunnin kuluttua.

Kiitos ja näkemiin.

Seuraavassa sairaalassa vaimo pääsi suht sujuvasti gynekologille ja verikokeisiin, joiden tuloksia saisi tulla kuulemaan seuraavana aamuna. Gynekologin mielestä vaimoni pitäisi tavata ortopedi ja urologi. Vastaanottoaika löytyisi parin päivän päästä.

Sairaalaan mennessä vaimo mietti, miten selittää oireitaan:

—  Onko testicles sisäelimet?

Kenenköhän pakeille gynekologi olisi "nuorenparin" ohjannut, ellen olisi paljastanut, että Inner organs on oikeampi termi.

Seuraavana päivänä saimme pitkän listan verikokeiden tuloksia. Moni asia oli selvitetty, muttei sitä, oliko vaimon veressä malarialoisia. Ehkä loisen nimi falciparum tulee siitä, että ellei potilas osaa epäillä malariaa, ei se tule lääkärillekään mieleen.

Kotiin tultua teimme sen, mikä olisi pitänyt tehdä alunperin: Soitimme tutulle nigerialaislääkärille, "henkilääkärillemme". Hän on opiskellut ja työskennellyt eri puolilla maailmaa ja kartuttanut lääkärinkokemustaankin kohta kai viisikymmentä vuotta. Vanha, viisas ja vielä ihan skarppi.

Häntä odotellessa vaimo sai kohtauksen, jota ei enää toivejattelemallakaan voinut tulkita kuin malariaksi. Juuri tuollaiseksi malarian kauhut kuvataan romaaneissakin. Potilas vapisee kauttaaltaan, pyytää heikolla vapisevalla äänellä hampaat kalisten lisää peittoa, näyttää ja kuulostaa pelokkaalta. Lämpö nousi vajaassa tunnissa 37:staä 39:ään.

"Proffa" — kuten "henkilääkäriämme" täällä kutsutaan — tuli, vei meidät klinikalleen, otatti verikokeet ja teetti ultraäänitutkimuksen. Puolen tunnin kuluttua tiesimme, että tauti on malaria eikä sisäelimissä ole mitään ultraääniskannauksella havaittavaa vikaa. Hoidoksi neljä Malaronea päivässä kolmen päivän ajan.

Proffa kertoi itse sairastuvansa malariaan melko usein. Kun tunnistaa ensioireet ja aloittaa heti lääkityksen, malaria ei hänen mukaansa ole vaarallinen, mutta vie muutamaksi päiväksi harmittavan huonoon kuntoon.

Illalla proffa tuli vielä tarkistamaan potilaan kunnon.

—  Olo tuntuu paljon paremmalta, potilas vastasi.

—  Malaria oirehtii jaksottaisesti, proffa vastasi. — huomenna iltapäivällä voit taas huonommin.

Sitä odotellessa.


Isot suomalaiset hyttyset kulkevat äänekkäänä parvena, jota ei voi olla huomaamatta. Malariahyttyset taas ovat ovat pieniä hentoja rääpäleitä, joita ei näe eikä kuule. Välttämättä ei pistokohtakaan ala kutista, mutta joillakin meistä oli jouluaamuna hyttysenpuremia. Ehkä vaimo sai tartunnan joulupäivällisellä Etelä-Afrikassa.

Ehkei tartunta-ajan ja paikan tietämisestä ole hyötyä. Tuskin kuitenkaan saamme syyllistä hyttysyksilöä vastuuseen.


Kun potilas on parempi, minusta tuntuu, että malarian estolääkitys on tarpeetonta. Sensijaan, että söisi Malaronea vuoden ympäri on parempi ottaa kunnon kuuri heti malarian ensioireisiin. Malaria hoituu kolmessa päivässä 12 tabletilla. Sehän ei ole kuin 12 päivän estolääkitys.

Sitten potilas saa horkkakohtauksen:

—  Sormet menevät tunnottomiksi. Reisissä ja pohkeissa vaeltaa kumma tunne. Selkää ja päätä alkoi taas särkeä. Hengittäminen tuntuu jotenkin hankalalta. …

Kuume nousee kolme astetta yhdessä hujauksessa ja tunnin parin päästä laskee yhtä nopeasti.

Lähdeteosten ja varsinkaan urbaanien legendojen mukaan vaimon malaria ei vielä edes ole pahin mahdollinen. Lääkärin mukaan moni tosin on selvinnyt vähemmällä, mutta huonomminkin olisi voinut käydä. Joka tapauksessa elimistöni sittenkin kestänee paremmin muutaman vuoden ajan estolääkitystä kuin muutaman malarian.


—  Nyt olo tuntuu normaalilta, vaimo ilmoitti perjantai-aamuna ja alkoi tehdä töitään kotitoimistossa.

—  Ehkä lääkkeet ovat viimeinkin tappaneet malarialoiset, arvelin.

—  Ei nämä hyvät hetket ole yleensä kau'aa kestäneet, mutta kannattaa niistä silti nauttia.

—  Niin. Voihan joku niistä olla se viimeinen.

Siltä tuo alkoikin taas tunnin kuluttua näyttää. Lupaavan reippaan oloinen toipilas lopetti yhtäkkiä sähköpostien naputtelun, hoiperteli olohuoneeseen ja rojahti sohvalle vapisemaan.

Viisi päivää ensimmäisistä malarian oireista saamme virtsakokeiden tulokset. Vaimon alkuperäinen diagnoosi virtsatietulehduksen aiheuttamasta munuaistulehduksesta ei välttämättä ollut väärä sekään:

"Symptoms of a Staphylococcus aureus urinary tract infection vary depending upon which part of the urinary system is involved. If the infection is in the bladder, the symptoms will include pressure in the pelvic region, lower abdominal pain and a low grade fever. If the infection is in the urethra, the symptom will be burning with urination. When the infection is in the kidneys, symptoms will include back and side pain, high fever, shaking and chills, nausea and possibly vomiting."

Lauantai 14:00. Potilas ei ole saanut horkkakohtausta eikä nähnyt outoja valoilmiöitä kahteentoista tuntiin. On syönytkin vähän. Ei tahdo pysyä vuodelevossa. Lääkitys kohdallaan?

15:00. Kipukohtaus saa veden valumaan potilaan silmistä. Potilaan voimat ja meidän kummankin usko paranemiseen alkavat hiipua. Jos minulla olisi yksityissuihkari niin kuin täkäläisillä tosimiehillä, lennähtäisimme välittömästi Suomeen hoitoon.

17:00 Kipu hellittää, kuume ei noussut kuin 38 asteeseen, potilas ei saanut horkkakohtausta, miettii aktiivisesti hoitovaihtoehtoja. Kuitenkin siis paraneman päin?

Lääkäri käy antamassa ruiskeen malarialääkettä, tarinoi lääkärin työstä Nigeriassa, selittelee taudin kulkua, tunnustelee potilaan munuaisia, …

Sunnuntaiaamuna potilas nousee touhukkaana vuoteesta.

—  Sain nukuttua kunnolla ensimmäisen kerran viikkoon. Tuntuu kuin olisin terve.

Puolen tunnin kuluttua rojahtaa sohvalle, mutta ihan vaan heikotuksen takia. Arvelee parantuneensa.


(2013-01-18)

Vastuskyky

Malarialle ei tule immuuniksi, mutta malarialoiset sen sijaan tuppaavat tulemaan vastustuskykyiksi lääkkeille.

Lääkärimme mukaan Malarone on hyvä lääke kahdesta syystä: Loiset eivät ole sille vastuskykyisiä — vielä, eikä sitä väärennetä — vielä.

Jatkuva altistus malarialle tuo osittaisen vastuskyvyn. Meitä sairaalaan kuljettanut autonkuljettaja kertoi, että hänellä on usein malaria, muttei koskaan noin pahana. Mikäli hän viettäisi pari vuotta Euroopassa, vastuskyky häviäisi ja palattuaan hän sairastuisi kuin kuka hyvänsä ensikertalainen.

Korruptoituneista yhteiskunnista ei löydy viranomaista, joka olisi sitoutunut toimimaan koko kansan hyväksi. Torjumaan ihmiskauppaa, lääkeväärennöksiä, valtion varojen varastamista, …

Elokuvissa kovapintaiset lahjomattomat viranomaiset taistelevat mafiaa vastaan. Entä, kun "viranomaiset" ovat joukko keskenään kilpailevia mafiaperheitä? Voiko tehdä muuta kuin olla lojaali omalle mafiaperheelleen?

"Taistelu korruptiota vastaan on tärkeää, mutta enhän minä voi tehdä mitään. Setäni järjesti minulle tämän viran ja vastapalvelukseksi minun ja perheeni pitää olla lojaali hänelle. Kuka muu voisi tarjota minulle yhtä hyvän viran, jos työtä ensinkään. Pakko tässä maassa on pitää sukulaisista huolta."

"Onhan se ikävä, että ihmisiä kuolee tehottomien lääkeväärennösten takia, mutta lahjusrahoilla voin ostaa omille sukulaisilleni kunnollisia lääkkeitä. Setäni lapset opiskelevat Lontoossa. Sedälläni taitaa olla siellä asuntokin, ehkä autokin — Jaguar. Setäni pomo pyrähtää kerran kuussa omalla suihkarillaan Lontooseen tapaamaan 'kakkosvaimoaan'. Taidanpa ostaa näyttävän kellon."


Kirjassa Culture of corruption väitettiin, että Nigeriassa monelta potilaalta löydetään sekä malaria että lavantauti. Monen potilaan mielestä malariaan riittää hoidoksi oikeat lääkeet ja lepo kotona, joten vuodepaikan sairaalasta saa myytyä vain potilaalle, joka uskoo sairastavansa lisäksi lavantautia. Kate on hyvä, koska potilas parantaa sopivalla lääkityksellä malariastaan omin avuin.

"Ei se ole tyhmä, joka myy ylimääräistä hoitoa vaan se, joka ostaa."

Lääkäri kertoo, että suuri lavantautidiagnoosien määrä Nigeriassa johtuu halvasta ja nopeasta testistä, joka antaa usein väärän positiivisen tuloksen.


Räväkimpien urbaanien legendojen mukaan malarian estolääkkeet tuhoavat ihmisen maksan, munuaiset, aivot jne… parissa vuodessa.

Tieteellistä näyttöä pitkäaikaiskäytön haitoista ei liene, muttei 100% näyttöä turvallisuudestakaan, koska esim. Malaronen käyttöohjeissa ei suositella useiden kuukausien mittaista estolääkitystä.

Kaikki kuulemani lääkärit ovat olleet sitä mieltä, että lyhyillä vierailulla malaria-alueelle kannattaa käyttää estolääkitystä, mutta joidenkin mielestä yli vuoden mittainen estolääkitys ei ole järkevää, jos on mahdollista päästä nopeasti hoitoon.

Ajoissa kunnolla lääkittyyn malariaan potilas ei yleensä kuole, mutta näyttää kuolevan.



()

Pikku päivityksiä



()

Marraskuu 2012



(2012-11-14)

Sitouttaminen

"Toimittaja" kirjoitti, että hänen osavaltionsa kuvernöörille pitäisi järjestää eläke - 110% kuvernöörin palkasta, joka ei liene pieni sekään. Lisäksi hänelle pitäisi järjestää eläkepäiviksi täysi ylöspito ja kunnolliset asunnot henkilökuntineen sekä osavaltion että liittovaltion pääkaupungista.

Miksi? Turvaamalla kuvernöörin eläkepäivät kannustetaan häntä keskittymään täysipainoisesti osavaltion johtamiseen ja ennen kaikkea kannustetaan häntä olemaan kähmimättä osavaltion varoja eläkepäiviensä turvaksi.

Vielä eivät ole keksineet muualta - varsinkin yritysmaailmasta - tuttua perustetta, että paras aines karkaa ulkomaille, ellei kotimaa palkitse heitä kilpailukykyisesti.

Huoli yhteiskunnan varojen väärinkäytöstä on toki aiheellinen, sillä "maan tapa" on, että vaikutusvaltaiset poliitikot hankkivat valtion varoilla itselleen loistoasuntoja niin Nigeriasta kuin maailman metropoleista.

Suomessakin parasta ainesta sitoutetaan monenlaisin etuoikeuksin. Olisiko varsinainen win-win ratkaisu saada "paras aines" lähtemään ulkomaille? Voisiko tilalle nousta tyyppejä, joita kiinnostaisivat ennenkaikkea innovaatiot, asiakkaiden tarpeet, henkilöstön hyvinvointia ja mitä kaikkea tulevaisuudessa menestyminen edellyttääkään?


(2012-11-16)

Töpseli

Vaihdoin pistotulpan sulakkeen. Ruuvasin pistotulpan auki, väänsin meisselillä 3A sulakkeen irti ja laitoin tilalle unbreakable-pistotulpasta ottamani 13A sulakkeen. Fused = 3A, unbreakable = 13A.

Olisin mielelläni ottanut käyttöön koko unbreakable-pistotulpan enkä pelkästään sen sulaketta, mutta pistotulppaa avatessani sieltä hypähti ulos pieni punainen ledi kahden pienen jousen saattelemana. Vaikuttivat niin vallattomilta, etten edes yrittänyt saada niitä takaisin. (Vasta tätä kirjoittaessani älysin ledin olevan turhaa hienostelua: Kyllä sähkö olisi löytänyt tiensä pistotulpan läpi ilman punaista OK-valoakin.)

Löysin jokunen viikko sitten työhuoneen lipaston laatikosta jostain irtileikattuja UK-pistotulppia. Työhuoneen nurkassa minulla oli pahvilaatikollinen suomalaisia jatkojohtoja. Yhdistin nämä UK—EU jatkojohdoiksi, koska sellaisilla on käyttöä asunnossa, jossa pistorasiat ovat UK-mallisia, mutta sähkölaitteissa — muualta tuoduissa ja usein täältä ostetuissakin — on EU-tyyppinen pistotulppa. Täältä saa UK—EU-adaptereita, mutta niiden liittimet löystyvät nopeasti, alkavat kipinöidä iloisesti siristen kunnes pistotulppa ei enää pysy niissä lainkaan.

Lisäksi adaptereista puuttuu maadoitusliitin. Ilman maadoitusta sähkölaitteet saattavat aiheuttaa sormiin kiusallista 'sirinää', koska täällä nollajohdon ja maan — ja sen seurauksena sähkölaitteen kuoren ja lattian — välillä voi olla "jonkin verran" jännitettä.

Yksi jatkojohdoistani ei toiminut, joten ruuvasin pistotulpan auki varmistaakseni, että olin kytkenyt johdonpäät kunnolla. Kytkentä oli mallikelpoinen, joten pistotulpan sulakkeen täytyi olla palanut.

En ollut aiemmin haaskannut huomiotani pistotulpan sulakkeelle, kosken ollut ymmärtänyt sen tarkoitusta. Olin ajatellut, ettei sulaketta laitettaisi noin hankalaan paikkaan, mikäli se voisi palaa ja pitäisi vaihtaa. Hassusti ajateltu, mutta vieraassa kulttuurissa oppii keksimään hassuja selityksiä asioille, joita ei ymmärrä.


(2012-11-26)

Transformation

Yksi Nigerian poliitikkojen iskusanoista on pitkään ollut "transformation", jolla tarkoitetaan mm. Nigerian kehittämistä maailman merkittävimpien talouksien joukkoon.

Transformation ei kuitenkaan ole edennyt vuosikymmeniin. Hallitsevalla eliitillä on kai ollut parempaa käyttöä kehitysrahoille.

Käsite ei ole kuitenkaan näytä menneen hukkaan: Ibadanissa on 'Trans-Wonderland' niminen huvipuisto ja Noo Saro Wiwa on kirjoittanut kirjan: Transwonderland: Travels in Nigeria.

Omia kommenttejani kirjasta.


(2012-11-00)

Maatalous

Lehtijuttu työttömyydestä pisti miettimään kehitystä. Yhdeksi työllistämisen keinoista kirjoittaja esitti maatalouden kehittämistä.

Vielä viisikymmentä vuotta sitten tämä maa vei elintarvikkeita, nyt suurin osa elintarvikkeista tuodaan. Maanviljelys ei ole kokonaan hävinnyt — toreilla ja tienvarsilla myydään paikallisia elintarvikkeita, mutta ilmeisesti vähentynyt huimasti.

Olen kuullut monia selityksiä maatalouden rappiolle ja keksin helposti itse lisää, mutta mikään niistä ei loppujen lopuksi tunnu kirjaamisen arvoiselta. Maatalouteen — kuten kaikkeen, mitä haluaa oikeasti ymmärtää — pitäisi perehtyä ruohonjuuritasolla. Taas yksi mielenkiintoinen kysymys, jota en inspiroidu selvittelemään. Mietin hetken, mitä se olisi käytännössä ja mitä voisin saada aikaiseksi ja inspiraatio katoaa.


(2012-11-00)

Autolla Lagosiin

Matkasimme autolla Lagosiin nähdäksemme Nigeriaa. Lähdimme Abujasta sunnuntai aamulla kello kuusi ja olimme hotellissa illalla seitsemän jälkeen. Näimme savannia, viidakkomaista pusikkoa ja muutaman vähän meille tutuista poikkeavan kylän. Lisäksi reitillemme sattui kaksi tienviittaa: Abujasta lähtiessä viitta lentokentälle ja Lagosissa viitta Victoria Islandille.

Ruuhka. Jono matelee kävelyvauhtia. Kaupustelijat käyttävät tilaisuutta hyväkseen ja pyrähtävät autojen sekaan tyrkyttämään kukin tuotettaan: Pyyhkijänsulkia, kenkätelineitä, pähkinöitä, vettä, keksipaketteja, prepaid-kortteja, …

Ruuhkan aiheuttajaksi paljastuu keskelle tietä hajonnut auto. Mitä tulekaan ensimmäiseksi mieleeni?

Kaupustelijoiden isäntä on istuttanut autonsa liikenteen tukkeeksi ja sitten kärrännyt kaupustelijat tavaroineen apajalle.

Pysähdyimme tankkaamaan. "Näillä on hyvää dieseliä" kuljettaja ilahtui ja osti tankin ja varakanisterit täyteen polttoainetta. Mistä kuljettaja tiesi, että diesel on hyvää? Lähetystöllä on polttoaineen laatuanalysaattori. Miksei diesel olisi hyvää? Koska dieseliä jalostetaan viidakossa öljyputkista varastetusta raakaöljystä ja sitä myydään sellaisenaan tai sekoitetaan tuontidieseliin. Dieselin seassa voi myös olla vettä.

Zimbabwesta karkoitettu Nigeriaan siirtynyt maanviljelijä kertoi, että tankkiauton täytettyä hänen tilasäiliönsä, hän vaatii kuljettajaa odottamaan, kunnes dieseliin mahdollisesti lisätty vesi ehtii laskeutua säiliön pohjalle. Sitten hän tarkistaa, tuleeko tankin pohjaventtiilistä vettä vai dieseliä.

Samainen viljelijä oli tehnyt excel-taulukon, joka kertoo, montaako litraa säiliön pinnannousu vastaa. Hän mittaa säiliön pinnan ennen ja jälkeen täydennyksen ja tarkistaa, vastaako pinnannousu sovittua määrää.

Dieselanalysaattorin myyjällä oli useampi pullollinen erilaatuisia dieseleitä. Diesel, joka oli pullossa, jonka kyljessä luki hyvää dieseliä, oli analysaattorinkin mukaan hyvää. Diesel, joka oli pullossa, jonka kyljessä luki huonoa dieseliä, oli analysaattorinkin mukaan huonoa. Mitä voimme tämän perusteella päätellä analysaattorista? Emme tietenkään mitään. Mutta ostamallamme — analysaattorin mukaan hyvällä dieselillä — automme kulki nykimättä ja savuttamatta.

Kuvaavaa on, että viimekesäisen lento-onnettomuuden jälkeen ensimmäiseksi esitettiin arvaus, että syynä oli huonolaatuinen polttoaine. Lentäjät olivat valittaneet jo matkalla, että moottorien kierrosluku ei vastaa kaasuvipujen asentoa. Lopulta molemmat moottorit sammuivat.


Lagosissa pääsimme osallistumaan tilaisuuteen, jossa käynnistettiin koulutuksen kehittämishanke. Sekä paikalliset hankkeen vetäjät että heidän suomalainen yhteistyötahonsa esittivät täkäläisen koulutuksen ongelmat ja ratkaisut niihin niin vakuuttavasti, että innostuin uskomaan Nigerian nopeaan kehitykseen: "Nigeriassa on viisaita, rohkeita ja voimakastahtoisia ihmisiä (yleensä naisia, vaimo huomautti illalla), jotka kyllä jaksavat puurtaa Nigerian parhaaksi kaikesta korruptiosta ja muista vaikeuksista huolimatta."

Sitten mielessä häivähti epäilys: "Kaikkihan täällä osaavat puhua vakuuttavasti." Sitten muistin saaneeni kuulla monta tyhjänpäiväistä juhlapuhetta. Loppujen lopuksi epäilys kesti vain hetken ja vakuutuin: "Näillä on aito pyrkimys ja tarvittava ymmärrys kehittää koulutusta."

Lagosin lentokentällä kulahtaneen kaljateltan oloisessa "lähtöhallissa" en saa selvää, onko siellä mitään jonon tapaista. Huuto ja mekastus on melkoinen ja minusta näyttää, että asiat eivät etene jonottamalla vaan tönimällä. En usko, että selviäisin täältä läpi omin avuin. Jo teltan ulkopuolella oli tyyppejä, jotka periaatteessa kohtuullista korvausta vastaan hoitavat tönimisen matkalaisen puolesta. Ojennat vai lippusi ja passisi heille ja jonkin ajan kuluttua olet valmis astumaan koneeseen. Mikäli tyyppi tulee takaisin.

Onneksi kokeneemmat matkatoverini bongasivat tiskin takaa ystävällisen henkilön, joka alkoi selvitellä lippujamme. Vajaan vartin kuluttua kaikki näytti valmiilta ja hän pyysi meidät ulos teltan nurkan taakse. Saimme liput käteemme kohtuullista korvausta vastaan. Uskoni Nigerian mahdollisuuksiin kehittyä lässähti.

Tässä maassa ihmisillä ei ole oikeuksia, mutta eliitillä on etuoikeuksia. Joskus diplomaattipassia kantavillekin tarjotaan erikoispalvelua. Kentällä pyörii nuori lentöyhtiön kaveri, joka on joskus auttanut meitä ja muistutti taas olevansa käytettävissä. En haluaisi leimautua etuoikeuksia vaativaan eliittiin, mutten toisaalta jaksa kaikkia vaikeuksiakaan.


(2012-11-20)

Ilmastonmuutos

Täkäläinen lehdistö kirjoittaa ilmastonmuutoksesta eri sävyssä kuin länsimaissa. Ilmastonmuutosta ja sen aiheuttamia vaikeuksia — nykyisiä ja tulevia — pidetään itsestäänselvyytenä ja jutuissa etsitään keinoja sopeutua ilmastonmuutokseen.

Minusta on yllättävää, että maassa, jonka lähes ainoa vientituote on öljy, kukaan ei yritä mitätöidä ilmastonmuutoksen uhkaa.


(2012-11-29)

Towards a fruitful national prayer

Osallistuimme itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen. Kaivoin lompakosta kolehtirahat rintataskuun valmiiksi.

Pappi kertoi, että kolehtirahat käytetään rukouskäsikirjan painamiseen niin, että maan kaikki kristityt onnistuvat rukoilemaan yksiäänisesti rauhaa.

Towards a fruitful national prayer

Laitoin kolehtirahat takaisin lompakkoon. En ole mikään suuri hyväntekijä, mutta jos kirkkoon menen, annan hyvään tarkoitukseen kerättävään kolehtiin jonkun roposen. Rukouskäsikirjasta en keksinyt muuta edunsaajaa kuin kirjapainon, joten jätin lahjoittamatta.


(2012-11-30)

Harmattanin alkua.

Aamu on tasaisen harmaa kuin pilvisen sadepäivän alku, vaikka aurinko on jo noussut.

Päivemmällä aurinko vielä jaksaa paahtaa ilman kuumemmaksi kuin sadekaudella.

Yöt alkavat olla sen verran viileitä, että voi nukkua ikkuna auki.


(2012-11-30)

Kampaus

Vaimo kävi kampaajalla.

—  Nythän sinä näytät ihan suurlähettiläältä, kommentoi vekkuli kollega Intiasta.


(2012-11-00)

Väkivaltaa

Väkivaltaa

Nigeria: Security forces out of control in fight against terror of Boko Haram


The audacity of abnormality (1)

Despite what they might have done, this sort of jungle justice, beating young men to death on the streets in the midst of everyone including children just doesn’t sound right.”

“… burning people alive is a common thing in Aba here in Nigeria. But this one has gotten international attention maybe because it involved university students and it is recorded on video …”

"… mass mobbing of individuals is not a new occurrence in Nigeria. There are several cases almost on a monthly basis across the length and breadth of that nation. Unfortunately there is lawlessness across that land. Individuals are regularly machetted and burnt by crazy mob especially when it is in cases of robbery or other silly accusations."

The audacity of abnormality (2)



(Joulukuu 2012)

Joulukuu 2012



(2012-12-01)

"Teinimummo" peilailee itseään yllään pusero, jonka on ostanut kaksikymmentä vuotta sitten:

—  Tämä pusero on jotenkin kulahtanut!


(2012-12-03)

Bensapula

Bensapulan takia lähetystön autoista yhden tankki on tyhjä. Niille huoltoasemille, jotka ovat onnistuneet samaan bensaa myytäväksi, on satojen metrien jonot. Myös katu­kauppiaiden muovi­kanistereistaan myymää kalliimpaa bensaa jonotetaan aina kun sitä on saatavilla.

Eräänä iltana hämärän laskeuduttua kotimatkamme varrella olevan huoltoaseman luona oli jono. Jono ei kuitenkaan johtanut huoltoaseman pihaan vaan vähän edemmäksi parkkeeratun tankkiauton luo.

Nigerian valtio subventoi polttoaineen hintaa maksamalla maahantuojille markkinahinnan ja myyntihinnan erotuksen. Yleisen käsityksen mukaan suurin osa valtion tuesta varastetaan. Hiljattain hallitus lopetti tukien maksamisen yrityksille, joilla ei ole edes teoreettista mahdollisuutta maahantuoda polttoainetta. Tuen saajien määrä putosi alle puoleen. Lisäksi hallitus on yrittänyt eri tavoin tehostaa tuonnin seurantaa, jotta joutuisi maksamaan vain maahan todella tuodusta polttoaineesta.

Joko oikeasti polttoainetta maahantuoneet ovat keskeyttäneet tuonnin, koska eivät ole saaneet hallitukselta tarvitsemiaan tukimaksuja tai maahantuojat kiristävät hallitusta löysäämään valvontaa.


(2012-12-14)

First Grader

Surfailin eilen illalla tv:n elokuvakanavilla. Mikään ei innostanut.

Muistin Garpin maailman hyväksi kirjaksi, mutta elokuvaa jaksoin katson vain viisi minuuttia. Radiokuunnelma maailmojen sota aiheutti aikoinaan paniikin kuulijoiden keskuudessa, mutta Spielbergin elokuva oli surkea. En tiedä, mitä käsikirjoittaja oli yrittänyt luoda päähenkilöstä, mutta tulos oli epäuskottava. juonen piti kaiketi olla jännittävä ja tapahtumien pelottavia, mutten kyennyt niihin eläytymään. Joskus katson tällaisia elokuvia tehosteiden takia, mutta nyt nekään eivät innostaneet. Hieman aiemmin näkemäni viisiminuuttinen Harry Potterin menoa maanalaisella vuoristoradalla sentään säväytti. Keski-ikäisten parisuhdedraamassa ei ollut mitään vikaa, mutten innostunut. En liioin innostunut sinänsä uskottavan ja hyvin tehdyn tuntuisesta teinielokuvasta romansseineen. Arvelin tunne-elämäni kuihtuneen.

Summittainen surffailu vei minut ohjelman making of the First Grader alkuun. "Making of … " tuo mieleeni typerästä elokuvasta tehdyn surkean mainoksen, mutta tämän mainoksen alku saa minut jäämään kanavalle. Vanha sympaattisen oloinen mies istuu afrikkalaisessa kylässä penkillä talon edessä. Tositapahtumiin perustuvan elokuvan juoni kuulostaa vähintään OK:lta, elokuvan miljöö — mukaanlukien afrikkalainen kulttuuri — kiinnostaa ja toinen päähenkilö — nuori opettajatar — on kerrassaan ihastuttava sekä roolissaan että haastatteluissa. Sympaattisen ohjaajan tarinat ja otokset hänen työskentelystään kuvausten aikana ovat kuin oppitunti elokuvan ohjaamisesta.

Elokuvan koululaiset ja heidän vanhempansa ovat paikallisia amatöörejä. Vain yksi haastatelluista ammatinäyttelijöistä tuntuu tyhjältä kuorelta — tuntuu näyttelevän surkeiden "making of …" mainosten 'kuuluisuuksia'. Muut puhuvat aidon tuntuisesti elokuvan tekemisestä ja sen taustalla olevasta tarinasta.


(2012-12-18)

Lamppuöljyä tankkiin

The Guardian kertoo pistokokeiden paljastaneen, että yli 60%:lla huoltoasemista dieselin joukossa on vähintään 60% keroseenia, joka on tarkoitettu kotitalouksien öljykaminoihin ja -liesiin sekä öljylamppuihin.

Keroseeni on dieseliä halvempaa kai siksi, että valtio subventoi sitä — köyhien välttämättömyystarviketta — enemmän kuin dieseliä.

Keroseeni on dieseliä kevyempää, mutta bensiiniä raskaampaa polttoainetta. Onkohan samaa kuin suomen petroli? Siinä ei tietenkään ole dieselin lisäaineita, dieselmoottoreita ei ole suunniteltu polttamaan keroseenia eikä moiselle "lamppuöljylle" liene samoja puhtausvaatimuksiakaan kuin aidolle dieselille.

No, keroseeni sentään palaa toisin kuin vesi, jota myös lisäillään dieseliin.

Viimekesäisen lento-onnettomuuden jälkeen huhuttiin, että Nigeriassa myytävä Jet-A1 lentopetrolin oli todettu olevan "heavily contaminated". Lisäksi huhuttiin, että läheskään kaikki lentoyhtiöille Jet-A1:tä toimittaneet öljy-yhtiöt eivät olleet pitkiin aikoihin sitä hankkineet. Ehkä täällä lentokoneet lentävät "lamppuöljyllä".

Huhuja varmempaa tietolähdettä ei ole tarjolla, koska onnettomuuksien tutkinnan tuloksia ei julkaista. Muualla maailmassa lentokoneiden mustat laatikot ongitaan vaikka valtameren syvyyksistä, mutta täällä ne "tuhoutuvat" tai "ihmiset varastavat" ne. Viimekesäisen onnettomuuden jäljiltä koneen pyrstö jökötti melkein ehjänä Lagosin laitamilla, mutta mustan laatikon tiedoista emme ole kuulleet mitään. Tuhoutunut? Varastettu?

Jos on rasismiin tms. taipuvainen, näistä jutuista saanee helposti tukea uskomuksilleen. Täysin perusteetta.

Minun mielestäni samanlainen ahneen itsekäs mafiakulttuuri, joka on tuhonnut tämän maan, punkee pintaan Euroopassa ja Suomessa. Demokraattinen hyvinvointi- ja oikeusvaltio on vieläkin enemmän poikkeus kuin sääntö.


(2012-12-20)

Why Nigeria is a dysfunctional state

"Powerful people will always seek to grab power and undermine a broadly shared prosperity for their own greed. Keep those people in check, and a nation succeeds, unchecked, a nation fails."

Why Nigeria is a dysfunctional state

THERE is a very recent book by the M.I.T. economist Daron Acemoglu and the Harvard Political scientist James Robinson entitled: “Why Nations Fail: The Origins of Power, Prosperity and Poverty” published this year by Crown Publishers.

In it, they make the case that nations fail primarily not because of geography, culture, or policy, but institutions broadly defined as the rules that govern economic and political behaviour. Countries that succeed are those with the right economic institutions, secure property rights, law and order, markets and state support (public services and regulation) for markets; those that are open to relatively free entry of new businesses; that uphold contracts; with access to education and opportunity for the great majority of citizens.

Interestingly, they argue that countries most likely to develop these, and generate sustained economic growth are those with open pluralistic political system with competition for political office, a widespread electorate, and openness to new political leaders. Powerful people will always seek to grab power and undermine a broadly shared prosperity for their own greed. Keep those people in check, and a nation succeeds, unchecked, a nation fails.

And it makes sense. It explains not just the prosperity gap between South Korea and North Korea, North America and Latin America, but also between Botswana and Nigeria. Despite being more vastly resource-rich for instance, Nigeria has about 70 per cent of her population living under $ 1 a day (with 8.03 per cent of world’s poor)), while Botswana has about 33 per cent of her population living under it (with 0.05 per cent of world’s poor). The widespread poverty, illiteracy, and joblessness in the country does not only reflect this theory, it creates so much imbalance and instability, manifesting itself in kidnapping, militancy in the Niger Delta, secessionist threat from the South East, and Boko Haram from the North East of the country. Right now, the government has lost the preserve of the legitimate use of violence, and we are, as a nation, on the brink of collapse. There is break down in public services and acute infrastructural decay. Nigeria currently ranks 14th on Failed State Index, not so much because of our diversity, ethnic and religious ( Indonesia which ranks 63rd is as ethnically and religiously diverse as Nigeria), but the inability to integrate the nation through a broadly shared prosperity and justice for all.

This system is kept in place by its own rules, conceived, created or conjectured. For one, it is homeostatic. It is not in the best interest of this system to initiate sweeping changes in the polity or allow institutions like the Judiciary, the Legislative arm of government, the EFCC, ICPC INEC, to be free and independent. Money accumulated by political figures in office is sacrosanct. Why undercut the branch of patronage on which platform you emerged? Or prosecute a past president and initiate a process that might get to you? In the same vein, social services like the supply of electricity will always get frustrated or sabotaged because fixing them might require putting a client out of business and losing the support and patronage of his service. So said, the generation in power has created a homeostatic society, one in which change and reform are welcome, but not too much, and certainly not those that will upset the apple cart, and undermine the power pyramid.

Not just in Rivers, but across multiple states of the Federation including Gombe, Imo, Lagos, among others, state governors have pressed State Houses of Assembly to make laws awarding juicy terminal benefits to them and their predecessors, not least those that are patrons. In rivers, the new law mandates the state to provide two houses for a past governor in any place of his choice in Abuja and in the state; he is also entitled to three cars to be replaced every three years; 300 percent funding for any furniture of his choice; 20 percent of funding for utilities, 10 percent for entertainment and free medical care for self and immediate family. Not to mention security and other domestic benefits.

In accumulating so much wealth at the expense of the rest of the society, in being glued together by pecuniary interest, and in manipulating and monopolizing distributive and coercive powers, this generation in power is no more different from the colonial masters that were their predecessors. And so, just as Nigeria was the selfish creation of the British government, our current asymmetric bond and inherent contradictions, a bond which they always insist to be priceless and non-negotiable, is the game plan of the ruling elite. And all these have happened at a very high cost to the stability of the nation, and the hope and dreams of millions of ordinary Nigerians.

I have not checked the facts the author presents in the article, but what he writes is in consistency with what I have heard and read elsewhere.





(Marraskuu 2013)

Pientä sivuansiota

Koska reilusti kilpaillen on vaikea tehdä voittoa, yritykset pyrkivät määräävään markkina-asemaan.

Yhtä lailla kannattaa asiakastyytyväisyyden sijasta tavoitella asiakaspelokkuutta. Rahantuloa ei voi estää, jos pääsee määräävään kiristysasemaan.



Ystävyyttä yli rajojen

—  Viisuminne on vanhentunut.

—  Sehän on voimassa vielä kuukauden.

—  Olette ollut maassa yli kuukauden. Viisumi pitää käydä joka kuukausi leimauttamassa poliisiasemalla.

—  Tuollaisesta en ole kuullutkaan.

—  Olen hyvin pahoillani tietokatkoksesta ja siksi haluan tehdä teille ystävänpalveluksen. Maksakaa $50:n maastapoistumismaksu, niin lyön tarvittavat leimat passiinne ja pääsette lähtemään kotiinne.

—  Minulla ei ole dollareita.

—  Ystävänpalveluksena kelpuutan minkä hyvänsä valuutan.

—  Minulla ei ole rahaa. Soitan heti ystävälleni Suomen suurlähettiläälle ja teen virallisen valituksen siitä, ettei minulle kerrottu tällaisesta säännöstä.

—  Koska olette ystäväni, päästän teidät menemään tämän kerran.


Tippaamisen kulttuuri

Lähtöaulana toimivassa teltassa on täysi kaaos. Ei-mistään alkavia ei-mihinkään päättyviä jononpätkiä kiemurtelee sinne tänne. Jononpätkien lomitse tungeksii eksyneen näköisiä matkustajia erikokoisina laumoina. 'Kenttäavustajat' tarjoavat äänekkäästi 'palveluksiaan': Muutaman dollarin korvausta vastaan he johdattavat sinut oikeaan paikkaan – ehkä. Muutaman dollarin korvausta vastaan he ottavat passisi ja lippusi ja hoitavat lähtöselvityksen puolestasi – ehkä. Näyttää siltä, että henkilökunta palvelee muita vain, jos kukaan 'avustajista' ei tarvitse heitä.

Seisoskelemme ovipielessä ja yritämme hahmottaa, miten systeemi toimii. Kohta henkilökunnan esimiehen oloinen mies tiskin takaa huomaa hölmistyksemme ja tulee ottamaan paperimme – jonoista ja 'avustajista' piittaamatta. Kymmenen minuutin kuluttua hän palaa luoksemme ja sanoo:

—  Seuratkaa

Mies johdattaa meidät ulos teltan taakse, vilauttaa passejamme ja sanoo:

—  $10 per lippu.


Kulkulupa!

Ovella maleksii joukko miehiä – Osa erilaisiin univormuihin puettuina, osa farkuissa ja t-paidassa.

—  Hyvää iltapäivää. Kuinka voitte? vartija tervehtii.

—  Kiitos erinomaisesti. Entä te? vastaan ja näytän kulkulupaani.

—  Valitettavasti en voi päästää teitä tätä pidemmälle ilman virallista kulkukorttia, vartija pahoittelee.

—  Olen joka kuukausi yli vuoden ajan pyytänyt minulle kuuluvan kulkukortin uusimista. Sitä odotellessa minun käskettiin – jälleen kerran – anoa tällainen kertakäyttöinen kulkulupa, selittelen.

—  Tämä paperi ei kelpaa. Teidän pitää hankkia virallinen kulkukortti. Käykää kysymässä, olisiko kulkukorttinne yläkerran toimistossa.


—  Olemme jo sulkeneet tältä päivältä, päiväuniltaan herännyt virkailija ilmoittaa.

—  Vartijat alakerrassa käskivät tulla tänne.

—  Työtoverini lähtivät jo kotiin. Olemme sulkeneet tältä päivältä.

Virkailija odottelee pöytänsä ääressä sanomatta mitään. Minä odottelen ovipielessä sanomatta mitään. En ala kaivella taskujani. Lopulta virkailija huokaa ja alkaa kaivella pinoja työpöydällään.

—  Tässä. Oli pohjimmaisena. Olisitte noutaneet aikanaan.

—  Kiitos. Onko teillä mitään, millä saisin ripustettua tämän takkiini? Tästä on irronnut kiinnitysklipsi.

—  Irronnut? Ei näissä ollut mitään kiinnistysklipsejä, kun nämä tuotiin tänne.


—  Kulkukortti pitää olla kiinnitettynä näkyvästi rintapieleen, vartija vaatii.

—  Toimistolla ei ollut mitään, millä ripustaa se takkiini.

—  Parkkipaikan perällä on rouva, joka myy juuri noihin tarkoitettuja kiinnitysklipsejä, vartija ilmoittaa avuliaasti.


—  Anteeksi, missä täällä myydään kiinnitysklipsejä tällaisiin kulkukortteihin?

—  Yleensä myyjä istuu tuon puun alla – Isoäiti kolmen pienen lapsenlapsen kanssa. Ehkä hän on lähtenyt kotiin pimeän tultua. Ei vanha ihminen jaksa palvella asiakkaita yötä päivää. Tulkaa huomenna uudestaan. Tarvitsetteko taksia?


—  Klipsien myyjä oli jo lähtenyt kotiin.

Ystävänäsi haluaisin auttaa teitä, siviilipukuinen 'vartija' sanoo ja ojentaa vaivihkaa avointa kämmentään minua kohti. Hän odottaa. Minäkin odotan. Me odottelemme. Lopulta vartija sanoo:

—  Tulkaa huomenna uudelleen.

Teenkö valituksen epäasiallisesta kohtelusta? Kelle? … No, illalla sängyssä voi valittaa puolisolle.


Antiikkia, antiikkia

Noin viides ja viimeinen tarkistuspiste ennen koneeseen pääsyä.

—  Mikä tämä on? laukkuani penkova turvamies kysyy.

—  Matkamuisto. Savesta tehty kynttilälyhty. Kynttilä laitetaan tähän ja …

—  Sitä ei saada viedä koneeseen.

—  Miksei?

—  Laukkunne voi pudota jonkun päähään.

—  Mitä yksi pieni kynttilälyhty siihen vaikuttaa? Muilla on samanalaisia laukkuja.

—  Teidän täytyy jättää lyhty tähän.

—  Missä kielletään tällaisen esineen vieminen koneeseen?

—  Voitte käydä check-in tiskillä laittamassa sen matkatavaraksi.

—  Uudestaan kaikkien tarkistusten läpi? Joudunko täyttämään kaikki kaavakkeet uudelleen? Konehan on kohta lähdössä.

—  Voitte jättää lyhdyn tähän.

Jos räsäytän lyhdyn rikki, he eivät saa sitä. Jos eivät saa, pidätyttävätkö minut virkamiehen vastustamisesta?


—  Antiikkia ei saada viedä maastamme. Teidän pitää jättää tämä puuveistos tähän.

—  Ei tämä ole antiikkia. Ostin käsityöläisten torilta. Myyjä sanoi tehneensä tämän itse.

—  Onko teillä todistusta, että tämä ebenpuu ei ole suojellusta metsästä.

—  Ei se ole ebenpuuta. Koettakaa. Kenkkälankki on vieläkin tuoretta.

—  Älkää huutako minulle. En ole kuuro. Laittaako patsas tuohon kasaan.

Kysynkö vai enkö kysy: "Annatko tyttöystävälle vai myytkö takaisin 'käsityöläisille'?"

Haluanko kotiin vai enkö halua kotiin?


Tullattavaa tai ei

Matkatavarakaruselli on suoltanut tuloaulan täyteen puolen kuution nyssyköitä, joita eri-ikäiset naiset nostelevat kärryille. Torimyyjät ovat käyneet hankkimassa myytävää?

Yksi naisista yrittää työntää kärrynsä ulos, mutta kaksi rotevaa tullimiestä puskee hänet takaisin. Rouva siirtyy sivuun, piilottaa kämmeneensä muutaman setelin ja menee ystävällisesti hymyillen kättelemään tullimiehiä. "Hyvää huomenta. Nukuitteko hyvin? Nukkuiko vaimonne hyvin? Entä lapsenne? Söittekö hyvän aamiaisen?" Tullimiehet päästävät ystävällisesti hymyillen naisen ohitseen. Kevyen byrokratian tulli?

Seuraavassa hallissa pitkä jono naisia nyssykkäkuormineen tuskailee tullauskaavakkeiden kanssa ja kaivelee kukkaroitaan.

Inhorealistinen arvaukseni on, että markkinatalouden lait – neuvotteluvoima ja lypsettävissä olevan rahan määrä – määräävät tullin maksut: Kaikki viedään mitä irti saadaan.

"Helpompi on lehmä tappaa kuin lypsää."


Halpa sightseeing yllättäen ja pyytämättä

Taksinkuljettaja ottaa laukkumme ja lähtee johdattamaan meitä parkkipaikalle. Matkaan lyöttäytyy kaksi nuorta miestä:

—  Tervetuloa maahamme. Oletteko amerikkalaisia?

—  Suomesta. Suomi. Eurooppa. Pohjoinen.

—  Hyvä maa. Helsinki. Lunta.

Kätellään. Naureskellaan hyväntuulisesti. Kaverit seuraavat parkkipaikalle. Kun kuljettaja nostaa laukkujamme takakonttiin, kaverit kurkottelevat hipaisemaan niitä: Apu se on pienikin apu. Kaverit odottanevat dollarin verran vaivanpalkkaa joka hipaisulta.

—  Maksamme vain kuljettajalle, ilmoitamme – tylysti.

Liian aikainen herätys? Liian kuuma? Liian pitkään Afrikassa? Onnenonkijoille ei ole pakko maksaa, mutta tylyily ei ole maan tapa. Eikä tietysti viisastakaan, vaikka ihmiset yleensä ovatkin lempeän ystävällisiä.

—  Hotelli Dambulaan, kiitos.

—  Yyyhmm.

—  Taksa lienee 20 cediä?

Viikko sitten menomatkalla taksi nyhti meiltä tuplahinnan, joten nyt olemme tarkkana. Ei parin euron vaan periaatteen vuoksi. Mikä meistäkin on tehnyt periaatteen ihmisiä? Näissä asioissa. Joku kumma ärsytys?

Ruuhka. Ilmastointi ei toimi. Avoimesta ikkunasta työntyy autoon kuuman kosteaa ilmaa, pakokaasuja ja liikenteen melua. Tööt. Tööt Tööt. Tööööt. Tö Tö Töööt. Auto hyppii kuopissa. Hiki valuu alas selkää pitkin. Hikiset kalsarit hiertävät. Herätty neljältä. Odoteltu. Monroviassa olimme joutua odottelemaan pihalla, koska seisoin passintarkastusjonon sivussa: Ajattelin, että yhteisellä lipulla matkaavat tarkistetaan yhtenä laumana.

—  Tiedätkö, missä hotelli Dambula on? kysymme kuljettajalta.

—  Yyyhmm.

—  Emme mekään ole aivan varmoja.

—  En minäkään tiedä, kuljettaja sanoo. Nyt, kun olemme kaupungin väärällä puolella.

—  Tässä kirjeessä on hotellin osoite.

Liikenne matelee. Aurinko on ampaissut suoraan pään päälle.

—  Hotelli Dambula on lähellä ravintola Ukglubia, muistelen edellistä vierailua.

—  Ravintola Ukglubi ei ole täällä päinkään.

Soitetaan hotelliin. Vaihdetaan kurssia. Lähdetään matelemaan ruuhkassa.

—  Maksatteko ylimääräistä, koska joudun kiertelemään tässä ruuhkassa?

Kierrättikö kuljettaja tahallaan ylimääräistä vai eikö hän todellakaan tiennyt hotellin osoitetta? Miksei hotelli voi painaa lomakkeisiinsa kunnollista osoitetta? Kävikö taas niin, ettei puheistani saa selvää? Minunko pitäisi tuntea tämä kaupunki?

Kun yrittää väsyneenä kuumassa ja meluisassa autossa arvioida kuka on reilu ja kuka ei, tulee vain vihaiseksi ja degeneroituu vaatimaan Afrikalta 60-luvun varsinais-suomalaisen maaseuden arvoja, tapoja ja ajatusmalleja. On selkeämpää ja melkeinpä rentouttavaa ajatella, että kaikki yrittävät huijata koko ajan. Ihan sama tippaatko ylimääräistä vai huijataanko sinulta ylimääräistä. Kaksi vuotta elelin tyytyväisenä tuon säännön mukaan, mutta nyt on alkanut tökkiä.

Teemme puolen tunnin – ehkä tunnin, aika on lakannut merkitsemästä – ylimääräisen sightseeingin ennen kuin pääsemme hotelliin suihkuun ja aurinkoiselle parvekkeelle oluelle. OK. Maksamme kyydistä 30 cediä.


Hintaneuvottelu

Hotellin pihasta lähtiessämme taksinkuljettaja unohti sopia matkan hinnan. Hotellin mukaan sopiva hinta on 20 cediä (noin 9 dollaria), mutta lentokentälle saavuttuamme kuljettaja pyysi matkasta kahtakymmentä dollaria. Ehkä hän olisi käyttänyt ylimääräiset $11 hyödyllisempään kuin me konsanaan, mutta lupasimme kuitenkin maksaa vain 20 cediä. Tipiksi varaamani vitosenkin jätin taskuun.

Kuljettaja soitti "ylemmälle taholle", joka vakuutti taksan olevan $20. Äänin langan päässä ei ollut tuttu. Taksifirman johtaja? Hotellin portieeri? Kuskin vaimon pikkuveli? Onko meillä muuta vaihtoehtoa kuin maksaa dollareissa, jos tuntematon ääni langan päässä …

Maksoimme matkasta 20 cediä ja astuimme lentokentän ovesta sisään. Markkinataloudessa hinnat määräytyvät neuvotteluvoiman perusteella. Kaksin taksikuskin kanssa pimeällä syrjäkujalla keskiyön jälkeen olisin luottanut tuntemattomaan ääneen langan päässä, vaikka se olisi väittänyt taksaksi $100. Nyt meitä oli kolme, muita matkustajia ympärillä ja lentokentän vartijoita huutoetäisyydellä. Ja olimme poistumassa maasta.


Suoraverotus

—  Meillä moni antaa poliiseille rahaa vapaaehtoisesti. Ei lahjoakseen vaan auttaakseen heitä palkanmaksun viivästyessä, perheenjäsenen sairastuessa tms. Lasteni koulun edessä vartioi pätevä lapsirakas naispoliisi. Olisi iso vahinko, jos hänen pitäisi luopua työstään ja ryhtyä katukaupustelijaksi vain sen takia, ettemme maksaisi hänelle.


Länsi-Afrikka vs. 60-luvun Varsinais-Suomi

Täkäläisiin perinteisiin tapoihin tutustuminen ehkä auttaisi minua ymmärtämään täkäläisiä ajatustapoja. Ehkä täkäläiset alkaisivat ymmärtää minua, jos tutustuisivat 60-luvun Varsinais-Suomalaiseen maalaiselämään.


(2013-12-4)

Jälkikirjoitus: Nollatoleranssi korruptiolle

Kirjoitus paikallisessa lehdessä ja facebook-kommentit suomalaisesta korruptiosta väänsi minut näkemään ärtymykseni eilistä jalommin. Kyseessä on nollatoleranssi korruptiota ja muuta kusetusta kohtaan ;-) Ärryn samalaisista asioista Suomessakin.

Eilen arvelin, että syvällisempi kulttuurien ymmärtäminen auttaisi suhtautumaan täkäläiseen maan tapaan. Tänään minusta tuntuu, että ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia kaikkialla. Lähes kaikkia maailmalta tuttuja korruption muotoja sovelletaan Suomessakin, mutta miksi korruptio ei Suomessa ole karannut käsistä niin kuin monissa muissa maissa?

Hyvä elintaso korreloi vähäisen korruption kanssa, mutta onko hyvä elintaso enemmän seuraus kuin syy. Vähäisen korruption maissa kansalaisyhteiskunta on niin vahva, että demokratia toimii ja enemmistön arvot vaikuttavat maan tapaan hoitaa asioita. Pahasti korruptoituneissa maissa valta on pienellä poliittisella ja liikemaailman eliitillä.

Luulen ja toivon, että kaikkialla maailmassa enemmistön mielestä ahneus, lyhytnäköinen oman edun tavoittelu, toisten kustannuksella eläminen ja heikompien hyväksikäyttäminen on sivistymätöntä, väärin ja noloa. Vain harva kehtaa perustella toimintaansa sillä, että "ei se ole tyhmä joka kusettaa muita vaan se, joka antaa kusettaa itseään". Useimpien mielestä tyhmien kusettaminen ei ole oikein sopivaa. Arvokasta on pitkäjänteinen sisukas yrittäminen, aikaansaaminen ja paremman tulevaisuuden rakentaminen lapsille.

Toisaalta. Ihminen on mukavuudenhaluinen ja osaa nähdä asiat itselleen edullisesti. Ihmisellä on luja luottamus siihen mitä toivoo ja mikä tuntuu mukavalta. Älyllinen epärehellisyys auttaa uskomaan, että on muita jalompi ihminen. Tottakai voimme käyttää säätiön varoja puolueella. Mitä kummaa siinä on, että puoluetta lähellä oleva säätiö jakaa yhteiskunnan rahoja puolueen nuorille? Iso palkka? Onhan sanomattakin selvää, että olen yhtiölle hyödyllisempi kuin muut työntekijät yhteensä. Minun vaalipiirissäni sillat nyt vaan ovat huonommassa kunnossa kuin missään muualla. Emme voi mitään sille, jos asiakas ei osaa tilata tietojärjestelmää ja lisäksi aliarvioi sen hinnan. Tietysti yhdistyksen hallituksen jäsenillä on etuoikeus … Tunnen avustajani. Hän on pätevin hommaan kuin hommaan. En kai palkkaa tärkeään hommaan ketään itselleni vierasta.

"Minunlaiseni ahkera kansan hyväntekijä ansaitsee kunnon talon Lontoossa, kaksi Pariisissa, … Olenhan jo luvannut laittaa tiet ja sähköverkon kuntoon; rakentaa voimalaitoksia; laittaa koulut ja yliopistot toimimaan; hävittää polion ja malarian; poistaa työttömyyden; nostaa maan talouden maailman huipulle; …"

Instituting anti-corruption culture (1) , Instituting anti-corruption culture (2)



(Aloitettu marraskuussa 2011, täydennetty viimeksi joulukuussa 2012)

Kirja

—  Mitä sinä teet päivisin? expatin puolisolta aina kysytään.

—  Enpä ihmeempiä, minulla oli tapana vastata. — Yritän sekaantua johonkin paikallisten toimintaan tutustuakseni täkäläiseen tapaan ajatella.

Viikko viikolta tuo kuulosti luuserimaisemmalta, kun en mitään tullut tehneeksi. Eivätkä vastauksetkaan innostaneet:


—  Voihan sitä yrittää.

—  Olen ollut täällä seitsemän vuotta, enkä ymmärrä tästä mitään.

Niinpä tulinkin kerran vastanneeksi:

—  Kirjoitan kirjaa.

Sen jälkeen monet tuntemattomatkin ovat avanneet keskustelun kanssani kysymällä:

—  Kirjoitat siis kirjaa. Monettako?

Alkuperäinen suunnitelmani paneutua perin pohjin afrikkalaiseen ajatteluun ei ehkä johtunut aidosta antropologisesta intohimosta vaan velvollisuudentunnosta: "Tottakai minun pitää paneutua Afrikkakalaiseen elämäntapaan, kun kerran sinne menen. Eikä riitä tyytyä pinnalliseen eksotiikan pällistelyyn vaan todella syventyä afrikkalaiseen ajatteluun."

Täkäläisten kanssa jutellessa en ole huomannut mitään tyystin omanlaistaan afrikkalaista tapaa ajatella tai käyttäytyä ja afrikkalaisten kirjailijoiden kirjoissa henkilöt ovat yllättävänkin tutunoloisia. En ole huomannut muuta erityistä kuin, että tapaamani afrikkalaiset ovat olleet helposti lähestyttäviä, ystävällisiä ja sosiaalisia. Ehkä antropologinen silmäni ei ole kovin tarkka.

"Abuja ei voi nähdä oikeaa Afrikkaa." "Oikea Afrikka on suljettu kehätien ulkopuolelle."

Totta, kotikadullamme on vain eliitin tyhjiä kakkos- tai kolmosasuntoja, mutta jo puolen tunnin kävelymatkan päässä on vilkas, Abujassa töissä käyvien asuttama kylä ja minulle riittävän mielenkiintoista Afrikkaa on heti kompoundimme muurin ulkopuolella: Penkeillä kotikatumme varrella istuu iltaisin turisemassa aidon afrikkalaisen näköistä väkeä — eliitin palatsien henkilökuntaa kaiketi. Hyvät päivät olen ohimennessäni toivotellut vaan sopisihan sitä ehkä käydä naapureita enemmänkin jututtamassa. Jos sandaalit odottavat oikealla paikallaan ovipielessä, tästä tietokoneelta ei ole kuin viiden minuutin matka minulle riittävän aitojen afrikkalaisten pariin. Vaan jos en ole tähän mennessä käynyt rupattelemassa, olenko aidosti kiinnostunut?

Antropologinen harrastuneisuuteni ei ole niin voimakasta, että se inspiroisi minut kulttuuritutkimuksen vaatimiin ponnistuksiin, mutta kirjan olen tosissani halunnut kirjoittaa siitä asti kun opin lukemaan. Ensimmäisen kerran yritin 12-vuotiaana saatuani kirjoituskoneen joululahjaksi. Joulunpyhät naputtelin ranteet kipeinä 10-sormijärjestelmän harjoituksia. Kirjoitin vuoroin mustaa ja punaista, että värinauha kuluisi tasaisesti ja väriä riittäisi kirjaankin. Opittuani 10-sormijärjestelmän aloitin kirjani. Yli 20-sivua — ykkösen rivivälillä ja pienellä marginaalilla — lähestyin avaruusasemaa telakoituakseni siihen. Sitten luovutin. En saanut paperille sitä jotain, mikä minua avaruusmatkailussa kiehtoi. En, vaikka kuinka tarkkaan kuvasin avaruusasemaa ja siihen telakoitumista.

35 vuotta myöhemmin kävin Oriveden Opiston luovan kirjoittamisen peruskurssilla ja aloin uudelleen haaveilla kirjoittamisesta. Sen jälkeen olen käynyt Orivedellä monena kesänä ja jatkanut haaveilua: "Kunpa joskus olisi aikaa kirjoittaa." Nyt ei muuta olekaan. Meni viimeinenkin tekosyy lykätä kirjoittamista.

Orivedellä sain aavistuksen, miksen silloin 60-luvun lopulla onnistunut telakoitumaan avaruusasemaan: Yritin välittää avaruuslennon tunnelmaa kuvaamalla tarkasti kaikki yksityiskohdat. 20-sivun aikana alukseni ei edennyt montaakaan metriä lähemmäs avaruusasemaa vaikka telakoituminen olisi ollut lennon huippukohta.

Kauniilla ilmalla kesämökin laiturilla lojuessa minulle tulee levollisen meditatiivinen olo. Tuota tunnetta ei kannata yrittää välittää lukijalle kuvaamalla kaikki laiturin yksityiskohdat: Leveyttä 165 cm, viisikymmentä­kahdeksan lautaa viiden sentin välein. Laineiden liplatuksen mainitseminen ehkä herättää osassa lukijoista haluamiani tuntemuksia, mutta aaltojen välimatkaa ja korkeutta on turha mainita. Turha on myös kertoa auringon korkeutta asteina, rantakoivujen lukumäärää ja pituutta … Tunnelma pitää välittää jotenkin muuten, niin että umpikaupunkilainen ymmärtäisi kyseessä olevan samanlaisen rauhan tunteen, minkä hän saa kauniina kesäsunnuntaina kauppatorilla aamukahvilla. Harmi kyllä, en enää muista miten meitä opastettiin tuollainen temppu tekemään.

Silloin 12-vuotiaana minua ei innostanut sanomisen tarve vaan halu luoda itselleni juuri minua kiehtova tarina ja maailma, mutta nyt halusin kokeilla mielipiteitteni ilmaisemista fiktion keinoin. Yllätyin ikävästi: Löysin itsestäni sormi pystyssä totuutta julistavan saarnaajan: Ilmasto­katastrofista toipuvassa maailmassa tarinani ihmiset irvailevat jälkiviisaasti meidän nykyihmisten typeryyksille. Todellisten typeryyksien lisäksi taisin tulla keksineeksi irvailtavaksi sopivia typeryyksiä, samalla lailla kuin naureskellaan EU:n kurkkudirektiiville: Liekö kukaan tarkistanut, onko kurkkudirektiivi olemassa ja jos on, miten se on syntynyt. Onko se byrokraattien typeryyttä vai ovatko suoran kurkkulajikkeen tuottajat maataloustukineuvottelujen lehmänkaupoissa kiristäneet itselleen moisen suojan käyrien kurkkujen kilpailua vastaan?

Tuollaista irvailua minun oli helppo ja hauska kirjoittaa, mutta kirjani teemaan se ei sopinut, koska tarkoitukseni oli kirjoittaa rakentavan ystävälliseen vuoropuheluun inspiroiva hyvän mielen tarina. Tekstini herätti ärtymystä — niissä harvoissa, jotka eivät pelkästään kyllästyneet tarinani henkilöiden puuduttavaan jaaritteluun.

Katsoin parhaaksi irrottautua tästä meidän ajastamme. Päätin, että tarinan henkilöitä ei meidän aikamme hirveästi kiinnosta ja senkin vähän mitä meidän elämästämme — historiasta — sattuvat lukemaan, ymmärtävät väärin. Heidän maailmankuvansa on niin erilainen, etteivät he voi meitä ymmärtää. Arvelin, että kehitellessäni utopiani henkiöiden outoa maailmankuvaa en ehdi irvailla nykyajan ilmiöille.

Ellen olisi tympiintynyt tavallisten tarinoiden tavallisiin jännitteisiin, päästäisin alitajuntani syövereistä ulos kertomuksen, jossa minua muistuttava kaikkiviisas hyvis kostaa oikeudenmukaisesti kaikki tyhmien pahisten tekemät vääryydet. En kuitenkaan halua kirjoittaa b-luokan lännentarinaa ja vähänkään realistisemmat kuvaukset maailman vääryyksistä ovat alkaneet ahdistaa minua, koska olen lakannut uskomasta lännentarinoiden oikeuden­mukaisiin loppuratkaisuihin: Uskon tarinoista kaikki hirveydet, mutten onnellista loppua.

Ehkä aloin kirjoittaa voidakseni paeta utopiaan, jossa ei elä kuin kaikille hyvää tahtovia ihmisiä. Utopiassakin jokin saattaa uhata mennä pieleen, mutta ei ihmisten pahuuden takia vaan inhimillisen ajattelun rajoitusten takia. Utopiassa ei taistella vaan yritetään kehittyä yhteisönä. Haluan uskotella lukijalle (ja itselleni), että vaikka utopiaa voi olla vaikea synnyttää, se pysyy pystyssä kohtuullisella huolenpidolla ja utopia on ihmisille luonnollinen yhdessäolon muoto.

Utopiani ei kuitenkaan ota siirtyäkseen mielikuvistani kirjalliseksi tarinaksi. Hetkeksi kun herpaannun, juttuuni puikahtaa inhoamiani kliseisiä jännitteitä. Tarinan toimivimmissa kohdissa orasti perinteinen hyvän ja pahan välinen taistelu. Ne kohdat oli ollut helpoin kirjoittaa ja ne oli raskain poistaa. Mutta, onko utopiassani tylsää kuin taivaassa ellen päästä tarinaani perinteisiä jännitteitä?

Tarinani on tarkoitus perustua oudosti käyttäytyvien tyyppien kohtaamiseen ja heidän outojen maailmankuviensa hämmästelyyn, mutta miten keksin utopiaani sopivia tyyppejä? Kirjan henkilöiden pitäisi olla erilaisia kuin meidän nykyihmisten — oudoissa utopioissa kasvaneita persoonallisuuksia, mutta toistaiseksi he ovat pelkkiä tyhjiä kuoria. Kun herpaannun hetkeksi, kuoreen pujahtaa Heikki Välisuo 55 v., jonka ajattelu on vanhanaikaista jo nykynuorten mielestä. Kärttyisiksikin hahmot saattavat heittäytyä, nuo sopusointuisen onnelan asukkaat. Kirjan henkilöissä on hirveä vahtiminen.

Miksen saa tyyppeihin eloa? Johtuuko se kaunokirjallisen taidon puutteesta vai häpeänkö sinisilmäisen naiivia unelmointia onnelasta? Enkö rohkene paljastaa käsitystäni utopiasta vai eikö minulla ole siitä käsitystä? Onko inhorealistinen mustavalkoinen maailma sittenkin enemmän minun lajini?

Tarinassani on katkelmia, jotka muistuttavat pienenä lukemiani science-fiction kirjoja. Se häiritsee: Yritän tehdä erilaisille ihmisille ja heidän ajattelulleen ja tuntemuksilleen tilaa, mutta Arthur C. Clarke tyylinen kliininen tekniikan kuvaus punkee häiritsevästi esiin. Mutta miksi se häiritsee? Eikö se sovi tarinaan vain ujostelenko paljastaa pientä tekniikasta innostunutta poikaa sisälläni?

Luin vahvasti juonellisen kirjan ilmastokatastrofista. Noudatteli varmaan kreikkalaisen draaman käänteitä, överiksi mennyt loppukin. Kirjaa lukiessa tuntui, että ensimmäiseksi kirjoittaja oli listannut faktaväitteet ja sitten räätälöinyt kunkin väitteen todistamiseen sopivan juonen käänteen. Elokuvia katsoessani vaivaannun, kun juoni noudattaa Hollywood-draaman peruskäänteitä. Näyttää kuin tuottaja olisi listannut perustunteet, jotka haluaa herättää katsojassa ja käsikirjoittaja on sitten katsonut vanhasta käsikirjastaan vaadittujen tunteiden herättämiseen sopivat juonen käänteet. Elokuvissa nautin erityisesti, kun tilaisuus draamalliseen perusjippoon jätetään käyttämättä. Kysyin kerran tyttäreltäni, mitä elokuvaa voisimme mennä katsomaan. Hän ehdotti Almodovaria: "Ei tarvitse pelätä, että se noudattaisi tuttuja kaavoja." Ei noudattanut. Sitä oli nautinto katsoa.

Päätin siis, että kirjastani ei tule tavallisen kaavan mukaista juonellista tarinaa. Vaan hetkeksi kun herpaannun, kirjan hahmot alkavat käyttäytyä kuin lapsuuden poikakirjoissa ja juoni alkaa edetä sen mukaan. Jos taas pidättelen tarinani henkilöitä poikamaisista seikkailuista, he alkavat tappaa aikaa tylsästi jaaritellen.

Almodovarin elokuvassa ei ollut tylsän kaavamaista juonta peruskliseineen, mutta silti siinä oli monta mielenkiintoista käännettä. Elokuva ei ollut juonivetoinen, mutta silti siinä oli juoni — huolella mietitty sykkyrä maagista realismia. Maagisesta realismista huolimatta katsoin elokuvaa kuin tositarinaa. Pakko kai minunkin on antaa periksi juonelle. Ainakin keksiä henkilöilleni jotain tekemistä. Ehkä se inspiroisi heidät puhumaan toisella tyylillä.

En halunnut kirjaani kaikkitietävää kertojaa. Pelkäsin, että minun kaikkitietävä kertoja ottaisi hommansa liian kirjaimellisesti ja ryhtyisi besserwisseriksi, joka selittää lukijalle, mitä tämän kuuluu kirjan henkilöistä ajatella. Samasta syystä aristin yhden näkökulmahenkilön käyttämistä: Jos katsoisin tapahtumia yhden henkilön kautta, saattaisin sortua tekemään hänestä sosiaalipsykologin, joka selittäisi lukijalle muiden käytöstä. Siksi päätin antaa kunkin kirjan henkilöistä kertoa itse omista ajatuksistaan ja tuntemuksistaan niin, että lukija joutuu vuorotellen erilaisten outojen tyyppien pään sisään. Harmi, että he kaikki ajattelevat ja tuntevat kuin minä. Mitenköhän saisin heidät itsenäistymään, ajattelemaan omilla aivoillaan?


Palasin parin viikon tauon jälkeen tarinani pariin. Teksti on kömpelöä enkä joka kohdassa edes ymmärrä kirjoittajan ajatuksenjuoksua. Olenko todella kirjoittanut tämän?

Olen näköjään kirjoittanut muistiin vain minulle sillä hetkellä epäselvät kohdat. Minun on aina ollut vaikea erottaa, mikä osa tarinasta on jo tekstissä, mikä vasta pääni sisällä ideoina ja aavistuksina. Oikolukemisen ajaksi minun pitäisi saada käännettyä pääni sisäiset taustatiedot pois päältä.

Vuosia sitten kirjoituskurssilla novelliharjoitelmani päähenkilö sanoi mustekalasta: "En voisi syödä tuota. Sillä on niin inhimillinen katse." "Katse", lukijani naureskelivat ja kysyivät, enkö ole koskaan syönyt mustekalaa. Minun mielikuvissani novellin päähenkilö oli kalastajaveneessä Kreikan saaristossa ja katseli, kuinka ahavoitunut kalastaja rojautti mustekalan veneen pohjalle. Lukijani taas kuvittelivat päähenkilöni istuvan päivällisellä kreikkalaisessa ravintolassa.


Viikot vierivät, mielikuvieni utopia on ennallaan:

Mieleni sisäisessä utopiassa eri kulttuureista tulevat ihmiset suhtautuvat uteliaan opinhaluisesti toistensa arvoihin ja ajatusmalleihin, vaikka ne tuntuisivat miten oudoilta ja älyttömiltä. Paljo puhuminen tuottaa harmonisen jokaista kunnioittavan tahtotilan, joka ohjaa kaikkia toimimaan yhdessä yhteiseksi hyväksi. Keskustelu on näennäisen rönsyilevää, mutta utopiassa voi luottaa siihen, että jokainen arvioi vilpittömästi, tuoko hänen rönsynsä jotain olennaista uutta keskusteluun.

Paljosta korjailusta huolimatta kirjoittamani tarinakin on tyyliltään ennallaan:

Hetkeksi kun päästän otteeni herpoamaan, sisäinen riivinrautani laittaa tarinan henkilöt käyttäytymään utopialleni sopimattomasti. He alkavat tuputtaa kaikkitietävästi arvomaailmaani ja suuria oivalluksiani lukijalle ja irvailevat besserwissermäisesti kaikelle sille, mikä minun mielestäni tehdään tänä päivänä väärin. Kaiken lisäksi utopiani henkilöt julistavat viisauksiaan ylläolevan kappaleen koukeroisella tyylillä. Ei niin, että kokisin olevani väärässä asioiden suhteen, mutta tarinani henkilöiden tapa olla oikeassa ei johda utooppiseen harmoniaan.

Joskus iltahämärissä päivän päätteeksi sentään epäilen kaikkitietävyyttäni. Entä jos suuret tuoreet oivallukseni ovatkin jo potentiaalisille lukijoille vanhoja tuttuja — kuluneita vanhan kansan viisauksia? Ehkä muut ovat jopa ehtineet huomata minulle tuoreet viisaudet huonoiksi? Intoilen — kaiken muun mahdollisen lisäksi — uusien oppimiskäsitysten paremmuudesta ja irvailen vanhaa — kansakouluaikojeni — pedagogiikkaa. Mitä siitä ajattelevat nuoret, jotka eivät ole kokeneetkaan kuin uudenlaista opetusta?

Kaunokirjallisten taitojen kartuttamisen lisäksi minun pitääkin kouluttaa itsestäni utopiakelpoinen kansalainen. Minähän olen roolimalli tarinani henkilöille. Minun pitää lopettaa oppisaarnat Bohmilaisen dialogin hienouksista ja opetella juttelemaan hauskan leppoisasti muitakin kiinnostavista aiheista. Utopiassani asiat selvitetään tehokkaasti yhdessä jutellen, ei omia totuuksia jankaten. Tärkeistäkin asioista keskustellaan kuplivan kepeästi, ei otsa rypyssä inttäen.

Mielikuvieni utopiassa ymmärretään tunteiden suuri merkitys ihmisten vuorovaikutuksessa, mutta kirjoittamani tarinan henkilöt eivät näytä tuntevan mitään. Ei, vaikka olen laatinut monihaaraisen miellekartan henkilöiden persoonallisuuden ja käyttäytymisen piirteistä ja toisen miellekartan heidän välisistään suhteista. Pelkäänpä, että seuraavaksi tarinani henkilöt alkavat selitellä lukijalle, miten miellekartalle laittamani piirteet vaikuttavat heihin.

Tsehovin sanotaan hyödyntäneen tarinoissaan niitä elämän ilmiöitä, joita näki kierrellessään Venäjällä. Olen minäkin tavannut kaikenlaisia tyyppejä, mutten ole tullut heitä tarkkailleeksi aineistomielessä. Ehkä intoni käsitellä ihmisten välistä vuorovaikutusta johtuukin siitä, että olen vasta hiljan havainnut moista esiintyvän.


Pyysin ammattilaisen palautetta kirjoitelmastani. Ymmärsin kyllä, että valmiista maailmanluokan mestariteoksesta saisi miellyttävämpää palautetta, mutten malttanut odottaa. Saatekirjeessä kuvailin tekstini heikkouksia — minunlaiseni lahjakkuus toki ymmärtää tekeleensä keskeneräiseksi — mutta järjen alta punki esiin toive, että tekstistäni löytyisi jotain minulta huomaamatta jäänyttä hyvää. Ellei helmeä, edes simpukka, jonka kuoren välissä saattaisi piilotella hiekanjyvä, jonka ympärille ehkä mahdollisesti kasvaisi helmi. Ei löytynyt.

Heti aloitus on pielessä. Aloitusta korjaillessa olen edennyt askeleen etuoikealle ja kaksi takavasemmalle. Vuosi sitten tarinani alkoi seuraavasti:

Keitaan keskuslampea ympäröivien puiden varjossa puhaltelee leppeän raikas tuulenvire. Keala lojuu selällään hiekkapohjaisella nurmella tukka uimisen jäljiltä märkänä ja maistelee jälkiruoka-ananaksen viimeistä palaa suussaan.

Aavikolla kuuma tuuli pöllyttää hiekkaa, mutta keitaan keskuslampea ympäröivien isojen puiden varjossa puhaltelee leppeän raikas tuulenvire. Keala huokaisee ja sulkee silmänsä. Aamuhämärässä oli jännittävä kävellä koeviljelysten poikki aavikon laitaan. Aamun viileydessä koeviljelyksillä jaksoi ahertaa, mutta parissa tunnissa aurinko nousi suoraan pään päälle ja paahtoi meidät tottumattomat uuvuksiin. Lounasaikaan mennessä nousi kuuma tuuli, joka alkoi pöllyttää hiekkaa niin, että iltapäivällä istutuksille ei kannata mennä. En jaksaisikaan.

Keala huokaisee raukeana ja sulkee silmänsä. Leirikaverien pulina tuo mieleeni kotipihan puron solinan kauniina kesäsunnuntaina.

Sitten alkoi pitkä jakso, jossa Keala unessaan sulattelee keitaasta ja sen menneistä tapahtumista kuulemaansa:

Katselen aavikkoa korkealta pyöreälakisen kallion huipulta. Näyttää kuin maata peittäisi ohut kerros okranväristä hehkuvaa kaasua, josta pilkistää monenkokoisia kiviä, kuivuneita puunrunkoja, epämääräisten laitteiden romuja ja monenlaisten rakennusten raunioita.

Hehkuvan kuivuuden keskellä ehkä parin kilometrin päässä — en osaa arvioida etäisyyksiä tällaisessa maisemassa — on kuin kauniin vihreiden ruohomättäiden päälle puhallettuja isojen saippuakuplien ryppäitä.

Vuosi sitten sain aloituksesta palauteutta, että se on kömpelö. Miksen aloittaisi suoraan tuolla unijaksolla? Parin korjausyrityksen jälkeen poistin alusta Kealan makoilun nurmikolla ja aloitin suoraan unijaksolla.

Myöhemmin sain kuulla, että unijaksossa on muutama vaikeasti seurattava hyppäys. Omasta mielestäni uni ei toiminut riittävän selkeästi tapahtumien taustan esittelynä, joten muutin sen yhden leiriläisen tekemäksi animaatioksi, johon koko porukka tutustuu yhdessä. Muutoksen hötäkässä unohtui se hyvän aloituksen sääntö, että lukija täytyy pitää selvillä siitä missä ollaan, keitä on paikalla yms. Nyt aloituksessa kahdeksan tuiki tuntematonta keskustelee ei missään oudosta animaatiosta, joka ei liity mihinkään.

Samalla tavalla kuin sirkutus pitää pikkulintujen parven koossa, utopiassani vaihdetaan koko ajan ajatuksia yhteisön asioista niin, että harmoninen yhteisöllisyys säilyy. Utopiassani ajatustenvaihto on hauskaa ja nokkelaa. Palautteen mukaan tarinani henkilöiden vuoropuhelu taas on puuduttavaa jaarittelua. Aina vaan. Jos lukijalla on tylsää, niin tylsää lienee tarinani henkilöilläkin, vaikka utopiassani kuuluu olla mukavaa.

('Mukava'-sanaa olen käyttänyt kovin ahkerasti. Lukijasta mikään ei kuulemma ole enää mukavaa, jos kaikki on mukavaa.)

Olen osallistunut moneen mielenkiintoiseen ja tunteita herättävään keskusteluun, joten houkutuin keräämään tarinani henkilöt leirille, jossa keskustellaan. Suunnittelin kertoa tarinani heittämällä lukijan katsomaan maailmaa vuoroin kunkin tarinan henkilön näkökulmasta. Tarina koostuisi henkilöiden repliikeistä ja muutaman lauseen mittaisista sisäisen puheen pätkistä. Arvelin samalla itsekin joutuvani eläytymään vuoron perään kunkin henkilön ajatus- ja tunnemaailmaan niin, etten pääsisi uppoutumaan omiin koukeroisiin mietteisiini. Vaan miten kävi? Kukin tarinani henkilö julistaa vuorollaan minun viisauksiani minun koukeroisellani tyylilläni. Utopiassani elelee vain minun mielestäni hyviä tyyppejä, joten kaikista tarinani henkilöistä tuli kloonejani.

Kirjaamieni maailman­parannuskes­kustelujen lukeminen ei kuulemma ole millään lailla kiinnostavaa. Eikä kuulemma auttaisi, vaikka saisin inspiroitua henkilöni puhumaan eloisammin jostain mielenkiintoisesta. Keskustelu on tylsää, pitää olla toimintaa.

Kirjoitan ja puhun koukeroisesti, koska ajatukseni kulkee koukeroisesti. Koukeroisuutensa lisäksi ilmaisuni on puuduttavaa, koska haluan käsitellä asiat perinpohjaisesti. Tähänkin tekee mieleni kirjoittaa, mikä lapsuudessani on ohjannut minut moiseen perinpohjaisuuteen. Siitä voisikin tulla hyvä esimerkki vuoropuhelun epäonnistumisesta. Pienellä kehittelyllä …

Tutkija minussa ei ole kiinnostunut valmiista ajatuksista vaan uusien kehittelemisestä. Muille kirjoittaessa työstä on kuitenkin vielä ainakin 90% tekemättä siinä vaiheessa, kun itse ymmärtää tekstiään ja kenties jopa nauttii siitä.

Tarinani saattaisi kuulemma olla vetävämpi, jos siinä tapahtuisi jotain — jos siinä syntyisi tilanteita, joissa henkilöt saivat soveltaa viisauksiaan niistä puhumisen sijasta. Jotkut laittavat ulkoavaruudesta syöksyvän meteorin laittamaan henkilöihinsä liikettä. Eräs käsikirjoittaja jäädytti viikossa puoli maapalloa saadakseen elokuvansa henkilöt näyttämään hyvät ja huonot puolensa.

Toiminnallista jännitystarinaa en suostu kirjoittamaan, mutta jonkimmoinen juoni — vähintään erilaisia pikku tapahtumia — pitänee kehittää ja keksiä henkilöille jotain tekemistä. Hienoa olisi, jos saisin henkilöt ja heidän suhteensa kehittymään. Jos keksin keinot herättää henkilöni eloon ehkä samoilla keinoilla saan heidän henkisen kasvunsa alulle.

Arkinenkin toiminta voi rikastaa lukukokemusta. Eräässä matkakertomuksessa kirjoittaja kuvaa taksimatkaa Lagosin keskustasta Satellite City-nimiseen lähiöön jotenkin seuraavasti:

Asetun ikkunapaikalla polvet sylissä istuvan miehen viereen. Takseina toimivat pienet pakettiautot on ahdettu penkkejä täyteen. Oikealle puolelleni istahtaa tukevatekoinen nainen kaksi pientä lasta sylissään. Kuuma raskas ilma saa minut hikoilemaan. Onneksi taksi nytkähtää liikkeelle.

Alkaa hämärtää. Martha-täti on vannottanut minua hankkiutumaan kotiin ennen pimeää. Samaa neuvoi opaskirjani: "Never, never stay out after sunset." En ymmärtänyt, että käynti orjien lastausrannikolla veisi koko päivän.

Konduktööri roikkuu ulkona sivuovesta huudellen ja viittilöiden pysäkeillä odottaville. Seuraavalta pysäkiltä kyytiin nousee kuivakka mies, änkeytyy etupenkkiin ja alkaa mainostaa kirjoittamaansa hengellistä kirjaa: " … Naisten hedelmättömyys on yksi suurimmista perheittemme vitsauksista. Se johtuu siitä, että naisen kohtu on muuttunut elefantin korvaksi…" Oletan hänen puhuvan vertauskuvallisesti, mutta outo tuo on vertauksenakin.

Taksin sivuoven yläsarana irtoaa ja ovi jää laahaamaan tietä. Kuljettaja pysäyttää auton ja menee konduktöörin avuksi repäisemään oven irti ja tunkemaan sitä jo ennestään täyteen tavaratilaan. Matkakumppanini huutavat: "Heittäkää ovi tien varteen. Hämärän aikaan tienvarren pusikoissa on maantierosvoja odottamassa pysähtymään joutuvia autoilijoita."


Lukukokemus kuulemma latistuu, jos selostaa repliikkejä:

—  Ole hiljaa, Liisa tiuskaisi.

—  Ole hiljaa, Matti kuiskasi.

—  Ole hiljaa, Mari naurahti.

Joka kerta repliikkejä selostaessani muistin ainoan vuosien takaiselta kirjoittajakurssilta mieleen jääneen opin, että repliikin pitäisi selittää itse itsensä. Vaan en siihen hätään keksinyt selostelua parempaa ratkaisua.

Lukijan kannalta tarinani tapahtuu tyhjiössä. Tämä on niitä harvoja asioita, jonka korjaaminen ei tunnu ylivoimaiselta. Miljööstä minulla on jonkimmoinen käsitys.

Saatteen lopuksi kirjoitin:

Olen koulutukseltani insinööri, luonteeltani tutkija, lukenut jonkin verran scifiä. Eniten sellaista 'realistista' scifiä.

Tuota kirjoittaessani olin juuri huomannut tarinani Arthur Clarke tyyppiset scifi-jaksot. Tuosta huomiosta syntyi mielleyhtymien ketju, josta naputtelin pari pääkohtaa saatteen loppuun ja painoin saman tien 'lähetä'-nappulaa'. Olin tyytyväinen saatuani ruudulle jotain itselleni sillä hetkellä tärkeän tuntuista, enkä tullut ajatelleeksi, mitä lukija moisesta kommentista saa irti.

Palautteessa ehdotettiin, että lukisin muutakin kuin scifiä, että kieleni kehittyisi. Ensin yllätyin: "Miten niin vain scifiä?" Sitten ymmärsin, että tekstini ja saatteeni perusteella ei muuhun johtopäätökseen voi päätyä.

Olen lukenut paljon kaikenlaista koko ikäni, mutten ole lukemalla oppinut mitään kirjoittamisesta. Keväällä varasin sairasvuoteeni viereen pinon eri kirjoittajien teoksia selvittääkseni, miten kirjoja kirjoitetaan: Miten kirjailijat kuvaavat tarinoidensa henkilöitä; miten dialogia kirjoitetaan; millaisia kertojia voi käyttää ja miten kertojan ajatukset voi tuoda tekstiin; yritin löytää näkökulmahenkilöita, vaikken oikein tiennyt, mitä sellaiset ovat. Muutaman sivun jälkeen luiskahdin kuitenkin minulle tyypilliseen meditatiiviseen lukemiseen: Tarinan lukeminen etenee omalla painollaan ja pyörittelen päässäni tarinan herättämiä ajatuksia.

Laittaisinko tarinani henkilöt keskustelemaan tekemällä oppimisesta: "Tekemällä ei opi tekemään, jos tekee samaa vanhaa samalla vanhalla tavalla." Toinen voisi täydentää, että tekemättä oppii vielä vähemmän. Saamani palautteen mukaan tarinassani kuitenkin on jo ennestään 106 keskustelun tynkää, joista kustakin voisi kirjoittaa oman kirjan. Pitääkö minun kirjoittaa 106 kirjaa sanoakseni sanottavani? Ja minä kun ajattelin fiktion tehokkaaksi ilmaisutavaksi.

Sadussa sokeat miehet tutkivat elefanttia käsikopelolta. Kukin 'näkee' elefantin omalla tavallaan: "Elefantti, sehän on letku"; "elefantti on kuin tukeva puu"; "elefantti tuntuu narun pätkältä"; "elefantti on virkistävästi leyhyvä viuhka"; … Tarkoitukseni oli, että nuo 106 keskustelun tynkää ovat yhtä samaa elefanttia ja teemana on elefanttiin perehtyminen. Pitääkin vilkaista, miten tuo elefanttijuttu mahtui runomuodossa yhdelle sivulle.

Voisin kirjoittaa 106 teemastani 106 maailmanparannusaiheista esseetä, mutta ne olisivat taatusti vielä kuivempaa luettavaa kuin nykyinen tarinani. Koko harjoituksen tarkoitus on oppia, miten kaunokirjallisia keinoja voi käyttää mielipiteidensä esittämiseen. Esseen kirjoittaminen olisi kuin puhuisi englantia ranskan tunnilla.

Voisin laittaa tarinani henkilöt kirjoittelemaan esseitä, mutta tuskin sekään innostaisi lukijaani ylistyksiin.

Jatkosuunnitelmaa

Kysymykseen "romaaniako kirjoitat?" vastaan tästedes, että vielä on liian aikaista sanoa, mitä on syntymässä.

Kysymykseen "Kirjoitatko suomeksi?" vastaan kuten tähänkin asti: "Suomeksi, mutta uskon että kirjani halutaan kääntää kaikille tärkeimmille maailmankielille."

Varmuuden vuoksi varaan aikaa tämän jutun täydentämiseen ja päivittämiseen, että syntyy edes jotain.

Henkilöistä pitäisi saada personallisuuksia. Minulla on alustavia ajatuksia, millaisia tyyppejä he ovat, mutta tulee olemaan iso työ saada heihin eloa ja ujuttaa heidät tarinaani. Tällaisesta minulla ei ole kokemusta. Edellyttääkö alkuperäinen ideani katsella maailmaa eri henkilöiden silmin sitä, että eläydyn vuoron perään kunkin ajatuksiin ja tunteisiin? Ehkä siksi minua kehotettiin valitsemaan yksi henkilöistä näkökulmahenkilöksi.

Arvelin juonen suunnittelun insinöörityöksi kunnes aloin miettiä, miten tarinani henkilöt reagoivat juonen käänteisiin. Vielä vaikeammaksi juonen suunnittelun tekee se, että yhä vielä haikailen tarinaani jonkinlaista juonetonta juonta.

Jos kirjoittaisin kymmenettä romaaniani, osaisin laatia selkeän suunnitelman miten edetä. Nyt voin vain arvailla, että ehkä ensimmäiseksi on parasta miettiä juonen käänteitä ja sitten kuvailla henkilöitä. Sen jälkeen pitää aloittaa tekstin muokkaaminen koko ajan vahtien, että henkilöt pysyvät rooleissaan, kieli sujuvana ja että kerron lukijalle kaiken tarvittavan. Tyypillinen suunnitelma: Selkeä, kompakti ja tyhjänpäiväinen — en tiedä, miten toteuttaa suunnitelmani.

Minun pitää varoa, ettei liian suuri osa ajastani kulu työkalujen virittelyyn. Kun kirjoittaminen ei suju, alan päivittää tietokonetta tai viilailla tekstini tyylimäärittelyjä. Juuri nyt tunnen houkutusta kirjoittamisen apuna käyttämien väliotsikoiden tyylimäärittelyn korjaamiseen. Luettavaksi lähettämässäni versioissa merkitsin väliotsikot piilotetuiksi, mutta silti ne olivat pullahtaneet lukijalle näkyviin: "Uzome pohdiskelee erinäisiä", "Damisi-mummon tekniikkainnostusta". Kaksi näkyviin tarkoitettua otsikkoa hukkuivat roskaan.



(Marraskuussa 2012)

Facebook historiaa 2011 — 2012

Muistelin vanhoja selailemalla Facebook historiaani.



()

Maaliskuu 2012


Lähettäjä: "Mr.Joseph Ofori Teiko"

Vastaanottaja: undisclosed-recipients:;

"…I would have contacted diplomatic affiliates in Europe, America or the Far East Asia but this issue requires contacting an individual that can handle issues quietly without making it public…"

"… I want to assure you again that this will not put you at risk or in danger in any way. It is a quiet arrangement that will be strictly between me and you. I will introduce myself fully to you and give you the details of the proposal once I hear from you…."

All this confidentially to a list of tens of thousands of undisclosed-recipients?

"… I am Mr. Joseph Ofori Teiko staff of CAL bank Ghana. I am contacting you in respect to a financial portfolio of Ten Million United States Dollars (US $10 Million) deposited in a security firm whose depositor died in mid 2007.As the Director, Treasury (International) Operations Unit …"


Guggenheim, guggenheim, guggenheim, …

Mitä mielikuvia g-heim jonkun pääkaupungin paraatipaikalla herättäisi minulaisessani vieraassa, joka ei g-heimiä syvästi tunne?

Maa ei kykene omaperäiseen designiin, luovuuteen eikä innovoimaan. Ostavat vanhentuneen amerikkalaisen (?) brändinimen. Ei anna vaikutelmaa luovasta innovatiivisesta rohkeasta etunojasta.

Katsomassa on tietysti käytävä, kun tänne asti on tullut eikä maalla näytä mitään omaperäistä mielenkiintoista olevan tarjolla. Ainakaan matkailuesitteiden mukaan.

g-heim on kerännyt miljoonia turisteja Bilbaoon. Siis toimii - ainakin toimi vielä hetki sitten - massaturismin vetonaulana. On siis tuotteen elinkaareen mielessä nk. "lypsylehmä". Ei kannata enää kehittää, muttei kannata vielä lopettakaan, kun vielä ostavat. Siksi kai sitä on alettu työntää syrjäkylillekin.

Saahan sitä kokeilla tuollaistakin businesstä. Voi toimia rahasampona, mikä olisi hyvä Helsingille. Tuoton pitää kuitenkin tulla asiakkailta, ei yhteiskunnan eikä kulttuurin kehittämiseen tarkoitetuista varoista. Mitä uutta hyödyllistä osaamista, toimintaa, taidetta g-heimin perustaminen synnyttää?

Paitsi tietty jos se veistettäisiin yhdestä puusta. Sehän räjäyttäisi suomalaisen sahatavaran viennin.


()

Leikkausta odotellessa


Valmistauduin lähtemään Suomeen selkääni hoidattamaan — leikkaukseen siis. Olo on vähän ankea.

Vaimo valmistelee autonkuljettajan ja vastaanottovirkailijan pestaamista lähetystöön.

—  Laitatko samalla suurpuudelin paikan auki? kyselen varovaisesti.

—  Uuden kouluttamisesta olisi melkoinen vaiva, vaimo vastaa. — Katsotaan ensin, onnistuvatko harsimaan sinua sen verran kokoon, että kestät edes varovaista rapsuttelua. Edes jonkin aikaa.


Eipä silti, ettei miestä saisi ajatella aikanansa, kun vain soveliaalla tavalla ajattelee, eikä rakkautta siihen sotke. Saa sitä ajatella ja pitääkin, koska Katekismuksessakin käsketään ihan ehdoin tahdoin yhdeksi tulemaan. Se on sitten ihme ja kumma. Luulisi, että joku pojanvintiö on sen koiruuksissaan siihen pistänyt. Mutta mene tiedä, vanhat sanovat, että se on totinen tosi ja Herran sääntö koko yhteenmeno. Oli miten oli, ei minua herranpelko sinnepäin vedä.

Maria Jotuni: Onnellinen Heliina


Kaikkeen tottuu. Siihenkin, että selkäydin on sen verran pinnalta sälänä, että kädet ja jalat tuntuvat aavistuksen vierailta.

Tai ei siihen ihan totu.

Onneksi vaimo lähetti runon:

Saatoin arvata, että kaipaisin sinua, että moni asia olisi toisin ja vaikeaa ja monimutkaista. En sitä, että kaikki olisi niin yksinkertaista. Että autius ei olisi jossakin, vaan kaikessa, kaikkialla. Että suru asettuisi taloksi. Että kaipaus tuntuisi joka hetki.

Lassi Nummi (R.I.P.)


Rick Santorum kasvihuoneilmiöstä: "Kertokaapa kasveille, kuinka vaarallista hiilidioksidi on."

Kosiskelee näköjään äänestäjiä, joiden ymmärrys luonnontieteistä on samalla tasolla kuin keskiverto voikukalla."


Vasen käsi alkoi tehdä paljon lyöntivirheitä. Levolle!


Seiniin tuijottelun jalo taito


‎… että panisi kaikki mahdolliset röttelöt asumiskieltoon. Kun ei heti ensihätään saataisi nille häädetyille asuntoja, niin olisihan pakko muuttaa muihin kuntiin…

Niin heillä aikaisemmin mustalaiset hoidettiin. Kun joku meni vain käymään sosiaalitoimistossa, niin heti määrättiin sen röttelö purettavaksi. Mutta nykyään oli kaikki paisunut niin monimutkaiseksi. Yksityisen ihmisen persoonallinen mielipide hukkui tähän virkakoneiston kolinaan.

Anu Kaipainen: Magdaleena ja maailman lapset.


Nobel peace prize winner defends law criminalising homosexuality in Liberia


Tekstari Liberiasta Suomeen sairasvuoteelle:

"Hirveä onnettomuus tiellä. Ruumiita, loukkaantuneita myttyinä tiellä ja pientareilla.

Vartin kuluttua tulee jatkotekstari:

"En ollut itse mukana"


Loot: in search of the East India Company


The Tragedy of the Commons

But the situation Hardin describes is actually ”The Tragedy of the Unmanaged Commons“, as he later conceded. Throughout history cultures, including our own, devised effective systems to make sure that common assets were not depleted. That was the wisdom behind hunting and fishing seasons, environmental laws, financial regulations, social programs and many other common-sense measures.

Many forms of commons, such as the Internet, actually operate on a ”Cornucopia of the Commons“ model, where a large number of users increases the value for everyone else


Luxury brands target Nigeria's wealthy elite


Leikkauspöydälle kavuttuani olin täysin vakuuttunut, ettei kukaan täyspäinen kuvittele, ette ihmisen voi leikata auki ja paikkailla sen sisuskaluja. Kuolleena syntynyt ajatus.

Tähän kohta sitovat kiinni. Ihan toisten armoilla. Kädet on tökitty täyteen piuhoja ja letkuja niin, ettei nenääkään pääse raapimaan. Entä jos … tai entä jos … tai entä jos…

"Nyt lähti tippa."

Enää ei hermostuta. Eikä nenääkään kutita.

"No niin, leikkaus on ohi."

Kädet toimii, jalat toimii, ajatus kulkee kirkkaasti, ei kipuja, heräämön peti ihan mukava.


Kindergarten and Finnish Lessons

High educational performance is much more than measured academic scores. The goal of public education systems should be to develop critical and independent thinking citizens who can also be creative, diplomatic, and compassionate. Certainly this requires a balanced multitude of curricula.




()

huhtikuu 2012


()

Toipilaana Hesassa


../xml/Kuvia/Cree-wisdom.jpg

Vaimo tuli kotiin:

—  Taidanpa ensiksi siivota vähän, kun en oikein osaa olla missään hirveässä sotkussa.

Minä sentään olin siivonnut koko aamupäivän!


Getting serious on banks that take dictators’ loot

Last year a damning FSA report found that in far too many cases banks were ignoring an extremely high risk that they were handling the proceeds of corruption, if the bank felt that they would not get caught or suffer bad publicity. The FSA rather sheepishly admitted that not much had changed since its previous review 10 years ago, after a billion pounds of funds linked to former Nigerian dictator Sani Abacha were found to have flowed through British bank accounts.

Another FSA report last week highlighted how investment banks were failing to ensure that their employees were not paying backhanders in order to get business. In a damning statement the report concluded that “firms’ understanding of bribery and corruption was often very limited”.

Why does this matter? Because the corruption that keeps poor countries poor cannot happen without a bank to move the money.


Perintönä syrjäytyminen

Dokumentissa pieni poika katselee tutti suussa edessään kiemurtelevaa leipäjonoa. Toteammeko myös hänelle, että kaikki on vain itsestä kiinni?


Varpusta en väistä. Olkoon vaan keskellä suojatietä. Palakoon sille vihreä. Joutaa jäädä alle ellei vaivaudu pyrähtämään pois alta.

Tuolla asenteella umpitollo bussikuski pakotti minut pyrähtämään alta pois. Kääntyi tiukasti oikealla. Ajoi hitaasti ja näki minut koko ajan. Keulan saartoliikkeellä esti etenemiseni. Takapyörät oli tulossa päälle. Peräännyin.

Huusin, kolistelin bussin kylkeä ja puin nyrkkiä. Ei reagoinut. Tokkopa edes ymmärsi - umpitollo.

Rekkari: näytti suomalaiselta.


Minulta kysyttiin, miten olen toipunut.

Vaimo vastasi puolestani:

—  Muuten on kaikki hyvin, mutta sillä on liikaa aikaa haeskella kropastaan outoja tuntemuksia.


Aamulla radiossa keskustelivat kaupunkisuunnittelusta. Nuori mies uhosi toivottavansa itsevaltiaan tervetulleeksi. Hän oli syvästi tuskaantunut demokraattisen päätöksenteon tehottomuuteen: Perustetaan toimikuntia, kuullaan ymmärtämättömien asukkaiden ristiriitaisia mielipiteitä jne.

Monille diktaattori on mörkö, mutta diktatuurin perään haikailevat näyttävät uskovan, että diktaattori toteuttaisi kaikessa juuri heidän tahtonsa. Vai riittääkö heille, että tyhmät luuserit eivät pääse sekaantumaan päätöksentekoon.


Lapsuuteni seikkailukirjoissa remington tarkoitti matkakirjoituskonetta, jolla sankaritoimittajat ja -kirjailijat naputtelivat juttujaan rähjäisissä hotellihuoneissaan keskellä epämääräisiä vallankumouksia ja sisällissotia. Ikkunat helisivät ja rappausta varisi katosta käsikirjoituspinolle. Välillä sankari nousi astelemaan edestakaisin huoneessaan kuin häkkiin suljettu susi. Siemaisi tilkan viskiä, poltti hermostuneesti savukkeen ja istahti taas remingtoninsa ääreen.

Nykyään remington myy lämpörullia."


Lämpöinen kivilattia paljaan jalan alla. Vähän sama tunne kuin villasukissa suomalaisella puulattialla. Lähtiessäni pari kuukautta sitten Afrikan auringon himmensi pölypilvi. Tänä aamuna auringon peittää sadepilvi.

Heti passintarkastajista lähtien kaikki ovat tuntuneet sympaattisilta.

Lähetystön henkilökunta toivotti ystävällisen lämpimästi tervetulleeksi. Tuntui samalta kuin suomalaisia ystäviä ja sukulaisia tavatessa.

Onneksi Nigeria näyttää usein valoisiakin puoliaan."


Palautteen antamisen ja vastaanottamisen opas

Palaute herättää minussa ajatuksen yhdensuuntaisesta kommunikaatiosta oppimestari-oppipoika asenteella. On toki tarpeellista esimiehen antaa palautetta alaisilleen, alaisten esimiehelleen, vertaisten toisilleen, asiakkaan palveluntarjoajalle yms.

Esimiehellä on vastuu ja siksi viimekädessä päätösvalta ja -velvollisuus. Siksi esimiehen on syytä selkeästi kertoa, mikä hänen mielestään menee hyvin, mikä huonosti. Se on osa organisaation arvojen ja tavoitteiden kirkastamista ja toiminnan ohjaamista.

Palautteen rooli yksilöiden ja organisaatioiden oppimisessa ja kehittymisessä on kirkastettava erikseen. Oppiminen ja organisaation kehittyminen on pitkäaikainen prosessi, jota edistää avoin turvallinen vuorovaikutus. Voisiko palautetta jalostaa oppimista paremmin tukevaksi aidoksi vuorovaikutukseksi? Palaute ja palautteen palaute ovat yhdenlaista dialogia, mutta vähän kömpelöltä se kuulostaa.

Esimerkiksi "älä selittele palautetta saadessasi" on hyvä neuvo: helppo antaa, helppo ymmärtää. Vaan loppuuko selittely?

Entä jos joskus voisi jutellen pohtia, miksi tunnen tarvetta selitellä? Selittelenkö aina? Vain työpaikalla? Vain sinun kanssasi?

Kauan sitten eräs konsultti kertoi tarinan seiväshyppääjästä, jonka valmentaja kehui hyvän suorituksen jälkeen ja kritisoi huonoa suoritusta. Hyppääjä kyllästyi ja sanoi: "Tuon huomenna koirani harjoituksiin. Se osa haukkua, kun rima putoaa ja heiluttaa häntäänsä, jos pääsen yli. Sen jälkeen me voimme keskittyä selvittelemään, mikä suorituksessani on vikana ja miten parantaa sitä."


Huipulle pyrkiminen vain lisää luusereiden määrää

Joidenkin mielestä esimerkiksi finanssimaailman huippuosaajista on viime vuosina ollut enemmän haittaa kuin hyötyä.

Yhteiskunnassa muutama huippu ei kykene eikä ehdi tekemään kaikkea ajatus- saati muuta työtä. Kaikkien osaaminen, osallistuminen ja hyvinvointi on tärkeää. Osaava, hyvin toimiva, hyvinvoiva ja innostunut yhteisö saa asioita aikaiseksi, ei yksittäinen huippu. Yhteisön ei tietenkään kannata ylenkatsoa sitä, kun joku oikeasti fiksu ja kykenevä uhrautuu ahertamaan yhteiseksi hyväksi. Sellaistakin sattuu — onneksi. Kapeaa erikoisosaamistakin tarvitaan. Jossain määrin. Siinä kuin muutakin osaamista ja tekemistä.

"Tulos unohtuu tulosjohtamisessa."

Joskus huippuuden näyttää määrittävän hetken muodissa oleva hypetys.

Usein näyttää siltä, että huiput seuloo esiin tuntemattomien mittarinikkarien kammioissaan kehittämä Excel-taulukko. "A sai yhdeksän pistettä, B viisi. Olemme kai yhtä mieltä siitä, että yhdeksän on isompi kuin viisi? Eiköhän tämä ole tällä selvä."

Ei ole viisasta antaa ylenmäärin valtaa ja resursseja pienelle epämääräisten mittarien mukaan määritellylle huipulle.

Ylenmääräinen kilpailu rajoittaa yhteistyötä ja tiedon ja kokemusten jakamista.

Toisia kilpailutilanne innostaa, toisia ahdistaa. Tästä voisi löytyä synergiaa niin, ettei kaikkien tarvitse kilpailla kaikkia vastaan.

Meidän päätöksellämme ei kaikki kilpailu maailmasta katoa. Kannattaisi keskittyä olennaiseen, lopettaa keinotekoinen kilpailu, rakentaa mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä.

Pitäisikö koulun tukea huippuja, heikompia vai tasapäistää?

Eiköhän koulu jatkuvasti kehitä keinoja tukea jokaista oppilasta etenemään tälle sopivalla tavalla ja vauhdilla — ehkä vielä oppilaalle sopivaan suuntaankin. Tai ainakin kehittäisi, jos saisi tilaisuuden.


Boko Haram Plans To Bomb Abuja Hotels, US Warns -PM News, Lagos


Satiirin olemuksesta

Irlannin ollessa Englannin alaisuudessa moni englantilainen päivitteli irlantilaisten elättämisestä ja Irlannin sivistämisestä Englannille koituvia kustannuksia. Toisten mielestä taas englantilaiset pitivät irlantilaisia maaorjina ainoana tarkoituksenaan nopea rikastuminen.

Kun joku ensinmainituista valitteli irlantilaisten suurta sikiävyyttä, tunnettu jälkimmäisen ryhmään kuuluvista kirjoitti: "Keitetään irlantilaisten kakarat saippuaksi. Myyntituloilla saamme katettua ainakin osan irlantilaisista koituvista kuluista."

Se oli selkeää satiiria. Jotkut eivät ymmärtäneet, jotkut ymmärsivät, mutta pitivät sopimattona. Mutta satiiria se oli.

Kun natsi-saksan juutalaiskriittiset viranomaiset pilkkasivat ja simputtivat hihamerkkiä kantavia juutalaisia, se oli sadismia. Ehkä heidän omasta mielestään harmitonta leikinlaskua, mutta uhrin kokemuksena sadismia.

Persujen hihamerkkijuttua en osannut sijoittaa mihinkään huumorin tai muunkaan ilmaisun luokkaan. Minulle jäi epäselväksi, mitä kirjoittajan päässä oikeasti liikkui. Ehkei hänkään tiennyt tai ainakaan rohjennut sitä suoraan ilmaista.


India Hospital Now in Abuja

Spine surgeryakin on tarjolla. Ehkä teetän seuraavan leikkauksen täällä.


Luin HeSa:n ja HBL:n arvioit Wahlroosin uusimmasta "kohukirjasta". Minulle jäi kummastakin arviosta samansuuntainen vaikutelma: Kirja ohittaa useimmat taloustietelijöiden viime vuosina esittämät näkökulmat ja kysymyksenasettelut. Joissain kohdin epäjohdonmukainen. Suosittelee itsensä kanssa samoin ajattelevien asiantuntijoiden diktatuuria.

Ehkä taloustieteeseen syventyminen kannattaa aloittaa joidenkin muiden kirjoista.

"Demokratia on surkea systeemi, mutta kuitenkin paras kokeilluista." Sama juttu ehkä markkinatalouden kanssa. Pakkohan kauppaa on käydä. Siitä sensijaan ei ole tietääkseni näyttöä, että elävässä elämässä täysin vapaa sääntelemätön kauppa johtaisi yleiseen hyvinvointiin tai kestävään kehitykseen.

Minusta uusliberalistinen talousajattelu kuulostaa siltä, kuin kaikkien velvollisuus olisi kahmia itselleen maallista hyvää mahdollisimman paljon - kaikki-mulle-nyt-heti hengessä - ja markkinoiden näkymätön käsi - kenties joulupukin ja riihitonttujen avustukselle - pitäisi huolen siitä, että tämä koituu kaikkien yhteiseksi hyväksi. Kaikkien niiden, jotka yleensä jotain hyvää ansaitsevat.

Toisista taas uusliberaalin ajattelun kritisointi taitaa kuulostaa pummien hyysäämiseltä ja ties vaikka kommunistien salajuonelta - kateellisten yritykseltä kaapata rehellisten ihmisten aherruksen hedelmät.

Maailman tapahtumista mieleen jää helposti vain omia uskomuksia tukevat esimerkit - sopivasti pelkistettynä. "Ihmisellä on luja luottamus siihen, mihin uskoo, mitä toivoo ja mikä tuntuu itsestä kivalta." Tätä kutsumme terveeksi järjeksi. "Tervettä" järkeä näyttää löytyvän joka lähtöön. Kriittinen tieteellinen ajattelu on pyrkimys korjata terveen järkemme harhoja.

En usko suuriin ideologioihin enkä järjestelmiin, jotka automaattisesti ohjaavat hyvään. Fundamentalismi - halu antautua jonkun ideologian tai koneiston ohjattavaksi - on heikkoutta ja vastuunpakoilua - halutaan valtaa, mutta ei vastuuta: "En minä, mutta uskontoni/yrityksen etu/suuri johtajamme/oppi-isämme". Voidakseen uskoa johonkin suureen ideologiaan tai teoriaan joutuu sulkemaan silmänsä elämän moninaisuudelta.

Arvelen moraalin ja etiikan kehittyneen tukemaan yksilöiden välistä luottamusta, joka taas on yhteisöllisen toiminnan perusta. Yhteinen hyvinvointi nyt ja tulevaisuudessa taas riippuu kyvystämme yhteistyöhön.


Cervical spondylosis


Vaimo haki poikansa Abujan kentältä. Otti aseistetun vartijan mukaan. Arvokas lasti.

Lentoasemalta katkesivat sähköt koneen laskeuduttua. Onneksi kenttä laskeutumisvaloineen ei pimennyt laskun loppuvaiheissa.

Saapuvat matkustajat joutuivat odottelemaan sähköjä koneessa pari tuntia. Vaimo taas odotteli pimeässä lentokenttärakennuksessa. Tavalliset vastaanottajat ja lähtevät matkustajat odottivat pimeässä kenttärakennuksen ulkopuolella. Vähitellen henkilökunta sai esille muutaman patterilla toimivan led-valaisimen.

"Minister of Power is also waiting in the plane" kuiskittiin pimeydessä.

Kun valot lopulta syttyivät, monelta suunnalta kuului "praise the Lord, praise the Lord, praise the Lord" huutoja.

Voimantuotannosta vastaavalta ministeriltä pyydeltiin vuolaasti anteeksi odottelua.

—  Well, it was not your fault, ministeri vastasi.


Aamulla keittiön lattian poikki marssi tiheä parin sentin levyinen rivistö muurahaisia. Vieraamme muistutti, että muurahaiset suunnistavat levittämiensä hajuvanojen perusteella. Vana suosittuun kohteeseen vahvistuu ja vana kohteeseen, josta yksikään ei palaa, heikkenee.

Vetäisin paljaalla jalallani hajuvanan poikki. Muurahaisten vana hajaantui sen mukaan kuin jalkani oli levittänyt heidän hajumerkkejään.

Valmiita huvituksia ei täällä niin hirveästi ole, mutta kekseliäälle ja aktiiviselle riittää ajankulua aamusta iltaan.


Abhijit Banerjee: 'The poor, probably rightly, see that their chances of getting somewhere different are minimal'

Artikkeli sai minut ostamaan kirjan. Yritys perehtyä elävään elämään ja ratkoa sen ongelmia kuulostaa mielenkiintoisemmalta kuin sellainen "taloustiede", jossa sovitellaan valikoituja maailman ilmiöitä kirjoittajaa miellyttävään TEORIAAN.


Norway's trial, and a democratic lesson

The slogan is not "either you are with us or you are with the terrorists", but rather "it is our values against theirs".


Kaikkea sitä oppii kun vaivautuu Afrikkaan:

—  Leipäpala kuuluu kastaa 42% kirschiin ennen juustoon dippaamista.

—  Kirschillä varovasti valellut ananaskuutiot sopivat oivasti jälkiruoaksi.

—  Sveitsiläisiäkin on Afrikassa.

—  Sveitsiläisetkään eivät tiedä rangaistusta sille, joka pudottaa leipäpalan fondue-padan viereen: "Never happened before"


Nigeria's ThisDay newspaper hit by Abuja and Kaduna blasts


Rouvayhdistyksessä opittua:

Fulaninainen ei huuda (cry) synnyttäessään. Koska 1) huutaessa ponnistaminen voi unohtua 2) Tunteita ei ole tapana ilmaista, vaikka tunteellisia ollaankin.

Fulanit ovat paimentolaisia. Maata viljellään vain hätätilassa.

Vuosikymmenien saatossa fulanien perinteisille laidunmaille on ilmestynyt maatiloja. Jos ei muuta laidunta löydy, fulanit vievät karjansa pelloille — entisille laidunmailleen. Pahimmillaan homma eskaloituu tappamiseksi."


Mädän omenan ongelma

Kun Sapolsky vieraili alueella 2000-luvun alussa paviaaniyhteisössä vallitsi edelleen rauha, vaikka kaikki alkuperäiset säyseät koiraat olivat kuolleet. Ne olivat onnistuneet luomaan yhteisöön rauhanomaisen kulttuurin, ja kun laumaan myöhemmin liittyi uusia koiraita, nekin omaksuivat sen rauhanomaiset tavat. Kaikki sen ansiota, että öykkärit olivat poissa.


Stand out of the crowd! Get a quality watch you can show off. Täkäläisissä lehtikuvissa "tärkeät" nuoret miehet nojaavat "mietteliäästi" kellokädellään leukaansa niin, että kello varmasti näkyy.



()

Toukokuu 2012

Tyypillinen nigerialainen sadekuuro. Kestääkö kattopelti?


Nature: malaria supplement


Valitin vaivojani työstä väsyneelle vaimolle pitkän kaavan mukaan:

—  Ottaa päähän. Jalat ja kädet tuntuvat vähän huteroilta. Kirurgi sanoi, että toipuminen kestää ja sen aikana oireet saattavat palata, mutta silti. Sehän sanoi myös, ettei kaikki välttämättä korjaannu ennalleen. Entä jos tämä onkin uusi vaurio. Olin näkeviväni magneettikuvissa pieniä pullistuman alkuja. Pitäisikö ruveta käymään magneettikuvissa puolivuosittain? Ettei pääsisi liian pahaksi …

Vaimo keskittyi surffaamaan tv-kanavia. Pysähtyi seuraamaan Ison Arskan mellastelua: Ilkeännäköisiä rosvoja lentelee vasemmalle ja oikealle.

—  Sinusta ei taida enää olla edes tuollaiseen, vaimo virkkaa. Päätään kääntämättä.


"Paleltaa. Onneksi on maha ihan sekaisin, niin ei ole pakko pelätä malariaa."


Academic spring: how an angry maths blog sparked a scientific revolution


Fumigation!

Ruiskuttivat aamupäivällä talot sisältä ja ulkoa ja puutarhan hyönteismyrkyllä. Käskivät pysytellä poissa sisätiloista 4-5 tuntia. Tulimme kotiin 8 tuntia myrkytyksestä. Lattialla on vielä myrkkylammikoita. Kiva kuitenkin, että pihalla on kuolleita ötököitä: Tällä kertaa meitä ei siis petetty millään tehottomalla placebolla. Aineessa on muutakin ytyä kuin haju.

Pulahdimme vilvoittelemaan altaamme smaragdinvihreään veteen. Pidän vihreästä. Se kuitenkin hämää vähän, että väri johtuu väärin annostelluista ja/tai vääristä kemikaaleista."


../xml/Kuvia/Suurpuudeli+HerExcellency_1.jpg

Mitäkö sanon/ajattelen tuosta kuvasta. Ajatteleminen ei kuulu suurpuudelin toimenkuvaan, vielä vähemmän sen sanominen, mitä ajattelee.

Stanford psychologist: Achievement goals can be shaped by environment

Think about the ideal student. He or she focuses on learning, not grades; improvement, not appearances; competency, not competition. This person wants to understand and grow, not just prove how smart he or she is.

So how is that mindset — which tends to lead to high levels of engagement and performance, resiliency in the face of failure and a thirst for knowledge — fostered and maintained?


Society: The only way is Finland

"If you want the American Dream," Ed Miliband says, "go to Finland." This week, the Labour leader told a conference on social mobility that "if you are born poor in a more equal society like Finland, Norway or Denmark, then you have a better chance of moving into a good job than if you are born poor in the United States".


YMMÄR TURKULAISSI

Turkulainen aloittaa kysymyksensä negaatiolla, koska siten kielteinen vastaus ei tuota pettymystä.

—  Paljonko kello on?

—  Ei sul tiätenkä kello o?

—  Omenakeittosi on taivaallista! Maltan tuskin odottaa pääruokaa.

—  Tääl o jottai krämmälei joukos. Kuuluuk tän olla kylmä? Onk meil kunnolist ruaka kans?

—  Turku on Suomen virallinen joulukaupunki.

—  Joulukuus Yliopistonkarul o vähä enemmä valoi ja Kauppatoril simmone kamala rautane hökötys.

—  Kävele tästä viisisataa metriä ja käänny risteyksestä Rehtorinpellonkadulle. Kulje kauppakorkeakoulun ohi ja käänny vasemmalle kohti Arcanumia ja Caloniaa. Valtio-opinlaitos on niiden takana sijaitsevalla kasarmialueella.

—  Eiks se tual päi o?

—  Ei kiitos, en tällä kertaa osta partiolaisten joulukalenteria.

—  Menkä helvetti siit kinumast.

—  Isoäitini on vakavasti sairas.

—  Mummu viäti Kurjemmäkke kualema.

—  Olen saanut yliopistossa useita eri puolilta Suomea kotoisin olevia ystäviä.

—  Mää ole jutellu pari kerta yhre Marko kans. Se o Paimiost.

"i'm living so far beyond my income that we may almost be said to be living apart."

"Näenkö Malarone-harhoja vai onko aurinko oikeasti näin toukokuun lopulla iltakuudelta aavistuksen korkeammalla kuin joulukuussa?"


Tässä sähkökatkojen maassa lyhenne NEPA (National Electric Power Authority) sai kansan suussa selityksen "Never Expect Power Always".

NEPA romutettiin ja tilalle perustettiin PHCN (Power Holding Company of Nigeria). "Problem Has Changed Name" sanoo kansa.


Hautala: Kaikki lähtee vapaasta kansalaisyhteiskunnasta

Kehitystulokset voivat olla kestäviä vasta, kun kansalaisyhteiskunta on vapaa, kehitysministeri Heidi Hautala korosti Maailma kylässä -festivaalin paneelikeskustelussa. “Asia ei ole niin, että mitä tahansa voidaan sietää, kunhan köyhyys vähenee. Demokratia ja ihmisoikeudet kuuluvat olennaisesti kehitysyhteistyöhön.”


HeSa kirjoittaa tänään: "Numerot haittaavat oppimista: Koulutodistukset ovat täynnä numeroita, vaikka ne eivät motivoi oppilaita oppimaan."

Asiaa alettiin kuulemma tutkia 80- ja 90-luvuilla. Silloin muistan jonkun kirjoittaneen tekniikka ja talous lehteen jutun: "Tulos unohtuu tulosohjauksessa."

Tulosohjaus on palkitsemista ja piiskaamista sen perusteella, näyttääkö mittari nelosta, kymppiä vai jotain siltä väliltä. Mitäkö mittari mittaa? Sen tietävät vain mittarinikkarit kammioissaan. Jotain, mitä yleensä voi eksaktisti numeroilla mitata. Ihan sama, liittyykö se mitenkään elävään elämään.

Ihmisiä on kahdenlaisia: Toisilla on varma mielipide asiasta kuin asiasta sanoivat numerot tai muut tosiasiat mitä hyvänsä. Toisia taas ei kiinnosta tosiasiat, vaan niiden saamat arvosanat. Ysi on seiskaa parempi, ihan sama mistä on kyse ja mitä on mitattu. Numeroista on helpompi muodostaa vankka mielipide kuin elävän elämän ilmiöistä.



()

Kesäkuu 2012

Minun unelmani: Eronnut ja lapseton beduiininainen unelmoi omasta perheestä

Luulen olevani 25-vuotias, mutta en ole aivan varma.

Mieheni hylkäsi minut, koska en tullut raskaaksi.

Minulla ei ole paljoa arvoa, koska en ilmeisesti pysty saamaan lasta. Eronnut ja lapseton nainen on perheelle häpeä ja taakka. Kohtaloni lienee palvella sukulaisiani tässä kylässä elämäni loppuun asti.


Lensin torstaina Dana Airin koneella Abujasta Lagosiin. Sunnuntaina Dana Airin kone matkalla Abujasta Lagosin rysähti maahan: "Double engine failure." Sama kone?

Lentoturvallisuusasiantuntija opasti arviomaan ennen lippujen ostamista onko yhtiö asiallinen ja miten huolellisesti se huoltaa koneensa. Ei hänkään osannut suoralta kädeltä kertoa, miten tämä tehdään käytännössä.

Afrikassa ei perinteisesti ole ennakoivan huollon kulttuuria, joten lentotoiminnassakaan siihen ei kuulemma osata suhtautua asianmukaisella vakavuudella.

"Yksikään maan X viranomaisilta toimiluvan saanut yhtiö ei saa lentää EU:n ilmatilassa." lukee EU:n mustalla listalla monen Afrikan maan kohdalle. Näiden maiden yhtiöt lennättelevät sitten meitä Afrikan maasta toiseen.


Olin aloittamassa poliittista palopuhetta: "Näin veronmaksajana …"

"Sinäkö?" vaimo keskeytti ilkeästi nauraen."

" Once upon a time, when I was training to be a mathematician, a group of us bright young students taking number theory discovered the names of the smaller prime numbers. "

2: The Odd Prime — It's the only even prime, therefore is odd. QED.

3: The True Prime — Lewis Carroll: "If I tell you three times, it's true."

31: The Arbitrary Prime — Determined by unanimous unvote. We needed an arbitrary prime in case the prof asked for one, and so had an election. 91 received the most votes (well, it *looks* prime) and 3+4i the next most. However, 31 was the only candidate to receive none at all.

Since the composite numbers are formed from primes, their qualities are derived from those primes. So, for instance, the number 6 is "odd but true", while the powers of 2 are all extremely odd numbers.

Vuorossa Espanja

Ah, you know the type. They like to blame it all on the Jews or the Blacks, 'cause if they couldn't, they'd have to wake up to the fact that life's one big, scary, glorious, complex and ultimately unfathomable crapshoot — and the only reason THEY can't seem to keep up is they're a bunch of misfits and losers.

An analysis of Neo-Nazis, from "The Badger" comic

../xml/Kuvia/true-size-of-africa.jpg

In reality, except as a geographical appellation, Africa does not exist.

Nigerian Cities in Lockdown after Deadly Riots


"Paikallinen lehti kirjoitti, että osana lento-onnettomuustutkimusta tarkistettiin pistokokein lentoyhtiöille myytävän lentopetrolin laatu: Moni näytteistä oli "heavily contaminated".

Yksi lentopetrolin toimittaja ei ollut vuoteen ostanut tai tuonut maahan lentopetrolia. Myi ilmeisesti jotain yleispetrolia (50 nairaa litra) Jet A1 lentopetrolina (150 nairaa litra)

Yksi täkäläinen lentoyhtiö oli jo viime vuonna valittanut ilmailuviranomaisille vaikeuksista saada kunnollista lentopetrolia. Mikään ei muuttunut


Bomb Blast Rocks Popular Abuja Club, Crystal Lounge Last Night

Olen jo kuukauden yrittänyt tuulettaa sivusisäänkäynnin tuulikaappia vaan eihän se tuulettamalla parane niin kauan kun kaapelit kytee sähkökaapissa.


../xml/Kuvia/shut-up.jpg

Tunteet ovat aivojen tarttuva turvaverkko

Tämä paljastaa ihan uusia mekanismeja siitä, miten ihmisen aivot toimivat yhdessä toisten ihmisten aivojen kanssa. Perinteisesti aivotutkimus on keskittynyt yksittäisiin, "eristyksissä" oleviin aivoihin. Tiedämme hämmästyttävän vähän aivojen keskinäisestä vuorovaikutuksesta.


EU:n tutkimus: Vain viidesosa elintarvikkeiden terveysväitteistä totta. (www.hs.fi)


Uskonto ei ole erityistä arvokasvatusta. Ihmiset kykenevät eettiseen toimintaan riippumatta heidän uskonnostaan, jos he ovat omaksuneet tietyt ihmiskunnalle tyypilliset ideaalit. kirjoitti Helsingin vapaa-ajattelijoiden puheenjohtaja HeSan mielipidepalstalla. Kirjoitukseen hänet oli inspiroinut peruskoulun tuntijakouudistus.

Räsänen toteaa, että uskonnonopetuksen vähentäminen on ristiriidassa hallitusohjelman kanssa, jossa esitetään arvokasvatuksen vahvistamista. Räsäsen näkemyksen voi arvella liittyvän ajatukseen, että uskonnonopetus on arvokasvatuksessa poikkeusasemassa. … eikä sillä pitäisi olla erityisasemaa valtion tarjoamassa perusopetuksessa. Arvokasvatusta ei voi rajata jonkin tietyn oppiaineen sisään, vaan kyse on periaatteista ja "arvoista", joita koulujen tulisi yleisesti kyetä tarjoamaan.

Koulun tulisi antaa oppilaalle mahdollisimman laajat tiedot ja taidot. Tämä tarkoittaa muun muassa kykyä pohtia eksistentiaalisia ja eettisiä kysymyksiä. Uskonnonopetuksen vähentäminen tai sen poistaminen kokonaan ei uhkaa monipuolisen ja moniarvoisen maailmankatsomuksen välittämistä suomalaiskouluissa.

Uskonto ei ilmiönä eikä oppiaineena tarjoa välineitä arvojen omaksumiseen. Uskonto enemmänkin pukee arvoja uskonnolliseen viittaan. Ihmiset kykenevät eettiseen toimintaan riippumatta heidän uskonnostaan, jos he ovat omaksuneet tietyt ihmiskunnalle tyypilliset ideaalit. Näitä ovat esimerkiksi tasaarvo, empaattisuus, totuuden kunnioittaminen ja sitoutuminen yhteisiin asioihin. Uskonto saattaa välittää näitä arvoja, mutta se ei ole niitä luonut.

Suomi on monikulttuurinen maa, jossa katsomusten välisiä kysymyksiä tulisi käsitellä tasapuolisesti. Julkisen vallan tulisi omaksua näissä asioissa katsomuksesta vapaa asenne. Oppilaiden hajauttaminen oman uskonnon mukaiseen opetukseen on pitkällä aikavälillä kestämätön periaate jo pelkästään siksi, että eri uskontokuntia on niin valtava määrä.

Koulun tehtävä ei ole myöskään olla uskontokriittinen. Uskonto voi olla ihmisen elämässä rikastava ja monipuolinen asia. Uskontokritiikiksi ei tule laskea sitä, että oppilas saa tietoa vaihtoehdoista ja kyvyn kyseenalaistaa omat kokemuksensa ja ympäröivä maailma. Se ei tarkoita automaattisesti uskonnosta kieltäytymistä vaan kyse on ihmisarvoisen mahdollisuuden tarjoamisesta. Vaikuttaisi siltä, että juuri tätä taitoa ministeri Päivi Räsänen haluaa heikentää sekä suomalaisilta että maahanmuuttajilta.

Fundamentalistisessa uskonliikkeissä koulutuksella pyritään nimenomaan vahvistamaan kyseisen uskonnon arvomaailmaa ja nöyrää tottelevaisuutta uskonnollisia johtajia kohtaan ja siksi koulutuksesta rajataan pois omaehtoisen eettisen ajattelun ja vastuuntunnon kehittäminen. Siksi fundamentalisti kykenee tekemään suuria julmuuksia — toteuttamaan jumalansa tahtoa — omatunto puhtaana.

Päivi Räsänen vastusti Palestiinan juutalaissiirtokunnista tuotavien tuotteiden alkuperämerkintää. Minun mielestäni laittomasti vallatulla alueella tuotettujen tuotteiden ostaminen on varastettuun tavaraan ryhtymistä.


Nigerian flight carriers repeat over and over in the media, that properly maintained old planes are safer than unmaintained new ones. I wonder, what is the point of such a comparison.

What about the safety of new unmaintained planes compared to the safety of old unmaintained ones?

Some claim that proper maintenance of very old planes is so expensive than buying new ones would be more profitable. Most carriers in Nigeria are in financial troubles. So they cannot afford buying new planes but …


—  Mitenkäs tämän homman hoitaisimme? kysyin vaimolta.

—  Mieti sinä, kun sinulla on enemmän tuota aivokapasiteettia — joutilaana.

—  No niin, taas tuli pari isoa hommaa valmiiksi, sanoi vaimo töistä kotiutuessaan, asettui sohvalle ja nukahti samantien.

LEO (July 23 - Aug 22)

You consider yourself a born leader. Others think you are pushy. Most Leo people are bullies.

You are vain and dislike honest criticism. Your arrogance is disgusting.

Leo people are thieves.



()

Heinäkuu 2012

GlaxoSmithKline 'guilty of fraud'


"Avasin kattovalaisimen vaihtaakseni palaneet lamput. Lamppujen kuvut helähtivät lattialle. Kiinalaisvalmisteisten Tunsgam (kyllä; Tunsgam!) lamppujen kuvut olivat irronneet kannoistaan. "Liima" ei ollut kestänyt lämpöä."

"It's easier to fight for one's principles than to live up to them."

Wole Soyinka kirjoittaa Boko Haramista


Rituaaleja

"The belief that ritual sacrifice can make people rich and successful is very strong among the local population including people of different faiths and educational backgrounds. The people who carry out these killings or indulge in ritual sacrifice are not necessarily traditional fetish illiterates."


../xml/Kuvia/578909_10151035390549486_238537498_n_2.jpg

Suomessakin myydään ihmelääkkeitä ja hoitoja, mutta täkäläisiin verrattuna suomalaiset poppamiehet ovat kovin nössöjä lupauksissaan.

../xml/Kuvia/556502_10151035390244486_1546757710_n_2.jpg
../xml/Kuvia/295399_10151035390849486_380597802_n_1.jpg
../xml/Kuvia/205315_10151035389939486_2142036563_n_2.jpg
../xml/Kuvia/181381_10151035389654486_50974565_n_2.jpg


A Point of View: A time when violence is normal "Again, for Hobbes the only reason for killing is to pre-empt being killed yourself. But terrorists who go to certain death in order to wreak death on others do not do so for the sake of self-preservation.

What they are preserving is an image of themselves as part of a group or a cause, without which they feel aimless and empty."

"‎… let us keep in mind the basic governing philosophy of The Brotherhood, as handsomely summarized in these words: we believe in healthy, hearty laughter — at the expense of the whole human race, if needs be."

group condemns harassment of climate scientists

Andrea: Unhappy the land that has no heroes.

Galileo: No, unhappy the land that needs heroes.

Bertolt Brecht, "Life of Galileo"

Linus Torvalds reflects on Linux : "Well, let's say that I'm relieved that Microsoft seems to have at least to some degree stopped seeing Linux as the enemy. The whole "cancer" and "un-American" thing was really pretty embarrassing."


The Business Case for the European Union

Whatever they say, at least they take a constructive european perspective not so common these days. Maybe they even take a glance to the future. These days too many seem to think: "Let us loot from the ruins what we can and escape to the mountains, forests, tax havens, …

../xml/Kuvia/486573_392027144196849_1601226877_s_1.jpg

Theft — A current trend in market places

"They are very fast, I think they use charms too, because the made away with my purse inside my bag which was properly zipped.

“We’ll rather beat them to death or unconsciousness than handing them over to the police who will definitely release them. They leave you with nothing but bad memories”.


Pikku-uutinen lehdessä:

Poliisin erikoisjoukot polttivat viisi tankkiautoa, jotka ilmeisesti kuljettivat öljyputkista varastetusta raakaöljystä laittomasti jalostettua polttoainetta. Silminäkijöiden mukaan paikalliset kyläläiset äyskäröivät talteen maahan valunutta polttoainetta. (vastaavassa puuhassa kuoli yli 100 ihmistä pari viikkoa sitten) Poliisi kuitenkin väitti vartioineensa paikalla, kunnes kaikki oli palanut loppuun.


Elokuvassa "Onnenpeli" toimittaja vie naistuttavansa hienon ravintolan kattoterasille nauttimaan samppanjaa. Mies selittää vuolaasti, miten hän tuntee elämänsä tyhjäksi, ellei hänellä ole ystävää, jonka tekee onnelliseksi. Mies näyttää olevan tyytyväinen siihen, miten jalo, syvämietteinen ja kaunopuheinen hän on.

—  Sinähän puhut kuin venetsialainen gondolieeri, nainen naurahtaa.


‎(O)Riveden raitilla auto koukkasi takavasemmalta eteeni ja ryhtyi ujuttautumaan kapeahkoon parkkiruutuun. Kun jäin katselemaan ja odottelemaan kulkuväyläni avautumista, noin 60 v. ikäinen rouva hanttimiehen paikalta tiuskaisi: "Mee kotios siittä."


"Why hire a lawyer when you can buy a judge?"

Richard Dowden: Africa


()

Elokuu 2012

../xml/Kuvia/rape-as-weapon_n.jpg

Nigeria's booming illegal oil refineries


Siihen aikaan, kun sekä Suomi että Kirgisia kuuluivat äiti-Venäjään, kirgiisit valittivat kuvernöörille elämän kovuutta.

"Ette valittaisi, jos tietäisitte millaista elämä on Suomessa", vastasi kuvernööri.


Is Nigeria's conflict religious or political?

‎"It is true that the Berom are predominantly non-Muslim, it doesn't make them predominantly Christian … to make them a target group, they have to be considered as Christian and attacked for economic reasons. [That] is something that the reportage needs to clarify."


FDR Destroyed In Dana Air Accident

Eräässä aikaisemmassa onnettomuudessa "paikalle ensimmäisenä ehtineet sivulliset ilmeisesti varastivat mustat laatikot". Näin kertovat viranomaiset.

Monien aikaisempien onnettomuuksien tutkimusraportteja ei ole vaatimuksista huolimatta julkaistu.

Jotkut arvelivat tuoreimman onnettomuuden syyksi huonolaatuista polttoainetta. Pian kerrottiin, että polttoainenäytteissä ei ollut mitään vikaa. Jossain siis on varastossa kunnollista polttoainetta tällaisia tilanteita varten päättelevat epäluuloiset."


Nigeria's President Jonathan 'must act over fuel scam'

Is Nigeria on the brink after north-south clashes?

US ruling on oil, gas and mining companies will make them more accountable.

Jos violence: 'Everyone lives in fear of his neighbour'

"When this crisis started, we had an agreement between the Christians and the Muslims, then we also had an understanding of protecting our community from outside intruders"

"We are not going to allow anyone to come in here and disturb our peaceful co-existence. We fortified ourselves."

The religious leaders believe their community has avoided violence because they have refused to allow politicians to whip up tensions there.

"The instigators of this crisis are living in the better-off areas, with well-fenced houses, and security agents at their disposal."



()

Syyskuu 2012

../xml/Kuvia/221805_10151159498556368_789598121_n.jpg

Child Bride Practice Rising In Iran, Parliament Seeks To Lower Girl's Legal Marriage Age To 9


Samperin veturi


Nigeria in flames: Breaking the cycle of revenge


Syrjäytyminen Mäntyniemen silmin

Niiniston tyoryhma ajoi metsaan

Syrjäytyminen

Älä jää ostarille pyörimään.

http://kellybee322.files.wordpress.com/2011/11/when-im-sad-i-stop-being-sad-and-be-awesome-instead-700x393.jpg

Olen jakanut kaverin mietteitä:

"… jollain tasolla edelleen vastustan positiivista ajattelua, vaikka uskon vahvasti siihen, että omia ajatuksiaan kannattaa tarkkailla ja ohjaillakin. Minusta on tärkeää, että ihmiset oivaltavat positiivisen ajattelun sijaan tietoisen ajattelun voiman. On tärkeää voida kokea olevansa ns. kartalla omassa elämässään. Minusta elämän tavoite ei ole ajatella positiivisesti, vaan elää läsnäolevasti sekä hyvät että ns. huonot hetket. Juuri ala- ja ylämäkien vaihtelu on sitä, mitä kutsumme elämäksi.""

"Positiivinen ajattelu" tarkoittanee eri ihmisillä eri asiaa. Minun mielestäni positiivinen ajattelu on sitä, että jos vasen jalka katkeaa, sitä ei saa ottaa puheeksi vaan hypellä posiitivisen iloisena oikealla jalalla. Joillekin positiivinen ajattelu ehkä tarkoittaa turhan ruikuttamisen ja pessimismin välttelyä. Minusta sekin vaatii tietoista ajattelua.

Good people don't need laws to tell them to act responsibly and bad people will find a way around the laws.

Plato.

(2012-09-25) "I saw mysterious black stripes from the plane yesterday. Had to zoom the satellite picture to find out what they really were..


Shuttered Arik Air Accuses Aviation Minister Of Demanding 5% Share

Air Nigeria ends international flights

"… Last week, the global air transport body IATA said the most pressing problem for African aviation is safety, with the continent's record of accidents nine times the worse than the global average…"


Väärinkäsitys

Mummi kehuskeli sukupäivällisillä nelivuotiasta pojantytärtään:

—  Tiinasta on tullut melkoinen persoona jo noin varhain.

—  Ja sinä olet iso paska, vastasi Tiina loukkaantuneena.


Epätavallisia asioita syrjäytymisen ehkäisemiseksi.



()

Lokakuu 2012

Riitta Lapista päätyi Nigeriaan suurlähettilääksi

Toivottavasti ei sentään päätynyt tänne.

Lähetin Lapin Kansan toimittajalle kuvia juttuun valittavaksi. Tarkoitukseni oli rustata tarkempia selityksiä toimittajan valitsemiin kuviin samalla kun suurlähettiläs oikolukee juttuehdotuksen, mutta dead-line yllätti niin, ettemme saanetkaan juttua luettavaksi etukäteen.

Yhdessä jutun kuvista useampi varta vasten palkattu kokki ja tarjoilija valmistelevat itsenäisyyspäivän vastaanottoa juhlia varten koristellussa puutarhassamme. Muutaman tunnin kuluttua puutarhassa oli reilut kaksi sataa vierasta. Kuvatekstissä lukee: "Puutarha ja uima-allas on Riitan ja Heikin henkireikä vapaa-ajalla."


Syksyinen kuva Porvoosta toi mieleen Suomen vuodenajat ja koulujen alkamisen


Kun hunajaruukku aukeaa

”En tunne yhtään maata, jossa vastaavissa tilanteessa ei ilmaantuisi ihmisiä, jotka yrittävät kahmia itselleen kaiken minkä voivat. Siitä pitääkin olla huolestunut; kannattaa tehdä töitä sen eteen, että valtio toimii hyvin. Valtiolla tarkoitan paitsi hallitusta, myös oikeuslaitosta ja lainsäädäntövaltaa. Jos ne eivät toimi, on vaikea saada kehitystä aikaan.”


Esimerkki kohderyhmään vetoavasta otsikoinnista?

More Christians massacred in Nigeria

"It is the latest attack in a string of violent incidents directed at Christians and moderate Muslims who do not agree with the terrorist group's tactics."

"Failure seems to be the trademark of Nature. Why? Nature has no design, no intelligence. Nature produces without purpose, sustains without intention and destroys without thought. Man has a little intelligence, and he should use it. Intelligence is the only lever capable of raising mankind."

Robert G. Ingersoll, "What Is Religion?", his last public address, delivered before the American Free Religious association, Boston, June 2, 1899

The country of our dream and the present realities


Oikeustapaus:

Rouva A tapasi itselleen ennen tuntemattoman rouva B:n linja-autoasemalla.

—  Olen menossa Abujaan järjestelemään tyttäreni pääsyä yliopistoon, rouva A tuli maininneeksi rouva B:lle.

—  Veljeni on siellä dekaanina. Voin auttaa, vastasi rouva B ystävällisesti.

Kolmen viikon kuluttua rouva B ilmoitti järjestäneensä rouva A:n tyttären yliopistoon ja ilmoitti tarvitsevansa rahaa tiettyihin maksuihin. Rouva A maksoi. Myöhemmin rouva B pyysi lisää rahaa (kaiketi yllättäviin lisäkuluihin). Rouva A maksoi yhteensä reilut 3000€ ennen kuin alkoi epäillä mitään ja kävi yliopistolla kyselemässä rouva B:n veljeä. Ei löytynyt.

En tiedä, kummasta rouva A arveli olevan kyse: "Jos maksat, autan tyttäresi yliopistoon" vai "jos et maksa, estän tyttäresi pääsyn yliopistoon."

Koko juttu voi tietysti olla potaskaa. Ainoa varma asia on, että lehdessä oli tällainen juttu.

Jos "maan tapa" päästetään lipsumaan huonoon suuntaan, sitä on vaikea kääntää takaisin tolalleen.

Nuori hyvin koulutettu nigerialainen pähkäili tulevaisuuttaan:

—  Inhoan hyvä-veli korruptiota, mutta ellen änkeydy mukaan hyvä-veli verkostoihin ja hyödynnä isäni suhteita en pääse tekemään hyödyllistä työtä ja saatan joutua kadulle.


Nigeria on kärsinyt pahoista tulvista. Tulvauutisissa taloista pilkistävät veden alta vain katot.

—  Talooni on muuttanut virtahepo, valittelee eräs tulvaevakko.


Our Land our Lives

Jos Suomessa maatalousministeri myisi Varsinais-Suomen viljelysmaat Brasiliaiselle pihvikarjapohatalla ja sisäministeriö päästäisi pohatan "henkivartijat" häätämään ostamaltaan tilalta hulinoivat alkuasukkaat, miten mahtaisi käydä?


Microcredit Pioneer Faces an Inquiry in Bangladesh


Jatkuva viriketulva tukahduttaa lapsen

—  Lasten tehtävä on säntäillä metsässä räkä poskella ja tehdä asioita, joissa ei ole päätä eikä häntää.

—  Lasten kanssa leikkiessä minä laitoin aina viimeisen palikan paikalleen, muisteli eräs isä katuvaisena.

Isä voi todellakin olla liian innokas leikkimään: Lapset jäävät avustajan ja ihailijan rooliin.


https://fbcdn-sphotos-b-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn1/66537_372300366179227_1840794381_n.jpg

Veroparatiisien vaikutus kehitysmaihin


Matemaattisesti ilmastotalkoista ja lintuparvista


In Italy, Calabria Is Drained by Corruption

Siltarumpupolitiikka ei siis olekaan Nigerialainen keksintö.

https://fbcdn-sphotos-b-a.akamaihd.net/hphotos-ak-snc6/254427_487412234625561_1679702923_n.jpg

The terrorists showed what frightens them most: a girl with a book.” Inspired by these words spoken by Secretary-General Ban Ki-moon earlier this month, people all over the world have started posting photos of girls with books online and you are invited to be take part!


Moni väkivallanteko ei näytä antavan aihetta kuin yhteen lehtijuttuun, mutta tästä on kirjoitettu tällaisia pitkiä juttuja päivittäin. Ehkä tämä laittaa pohtimaan siksi, että tästä on vaikea syyttää ääriliikkeitä. Juttu on pitkä ja vähän pitkäveteinenkin, mutta tuo loppuun saakka esiin uusia aspekteja tapahtumasta.

Uniport 4

The greatest enemy of knowledge is not ignorance, it is the illusion of knowledge.

Stephen Hawking

Foreign farmers undermine food security in zambia


Muutama matkustavainen väitti, että Nigeriassa lennot eivät nykyään myöhästele niin pahasti kuin aiemmin. Seuraavana päivänä luin lehdestä rikkaiden nigerialaisten ostavan yksityissuihkareita, koska lentoyhtiöt eivät enää ole niin joustavia kuin aiemmin."

Nigerian lentovirasto FAAN myönsi Dana Airille vuoden lentoyhtiön palkinnon, mm. erinomaisen asiakaspalvelun ja täsmällisyyden vuoksi.

Koto-Suomessa joku on saattanut unohtaa, että viranomaiset laittoivat Dana Airin lentokieltoon kesäkuisen yli 150 Dana Airin asiakasta tappaneen onnettomuuden jälkeen. Lentokieltoa perusteltiin sillä, että onnettomuuden syyksi epäiltiin leväperäistä lentotoiminnan hoitoa. Lentokielto peruttiin melko pian. Selvitykset onnettomuuden syistä julkaistaneen aikanaan, kunhan ensin saadaan valmiiksi selvitykset vuosien takaisista onnettomuuksista."




()

Marraskuu 2012

En ehtinyt edes pelästyä salaman välähdystä, kun jo räsähti. Lyhyt terävä räsähdys, ei mitään etäistä jyrinää. Vettä tulee taivaan täydeltä, vaikka kuivan kauden kuuluisi jo alkaneen. Ei sentään enää sada joka päivä ja päivälämpö noussut kolmeenkymmeneen. (2012-11-03)


Pienten pelaajanörttien heimoelämää


HS kertoi Ja­mes Too­leyn kir­jasta Ku­kois­ta­va puu, jonka mukaan julkiset koulut ovat aivan surkeita verrattuna yksityiskouluihin.

Minä luin kirjan A. Banerjee, E. Duflo: Poor Economics: A radical Rethinking of the way to fight global poverty. Muun ohessa he selvittelivät koulutuksen ongelmia Intiassa. He eivät tyytyneet päällimmäisenä näkyvään epäkohtaan vaan kaivautuivat yhä syvemmälle. Miksi oppilaat jättävät koulun kesken? Miksi opettajat juovat keskenään teetä eivätkä opeta? Miksi samat opettajat toisissa oloissa opettivat erinomaisesti? Miksi? Mitä eroja on yksityisissä ja julkisissa kouluissa? Miksi?

Johtopäätökseni oli, että opetus kehitysmaissa on pääosin huonoa milloin mistäkin syystä, joten syyt pitää selvittää ja tilanne korjata. Perusteellinen selvitys senkin sitten paljastaa, kannattaako luottaa yksityiseen vai julkiseen koulutukseen.

Kymmenen vuotta jos kaivaa esimerkkejä tai perusteluja yksityisen tai julkisen puolesta, tottakai lopputulos on suht vakuuttava, mutta todellisuudelle etäinen.


../xml/Kuvia/The+Oracle+of+God_1.jpg

Täälläkin tärkeät miehet juhlivat synttäreitään isosti. Onnittelijoista HRH = His Royal Highness.

Väittävät, että täällä reippaalla nuorella miehellä on kaksi vaihtoehtoa rikastua: perustaa uskonto/kirkko tai perustaa non-governmental organization.


../xml/Kuvia/Evil%20Blade_v1.jpg

Täällä on paljon fiksua väkeä, joka osaa tuoda epäkohtia esille selkeän tehokkaasti ja tekee järkevää työtä olojen parantamiseksi, mutta iso hajanainen maa kääntyy hitaasti.

Vanhat ajatukset menevät hautaan vasta kannattajiensa myötä. (En tarkoita tätä ratkaisuksi nopeuttaa muutoksia vaan vertaukseksi siitä, millaisia jukuripäitä saatamme olla.)


"… kokoomusnuorten Helsingin piirin silloinen varapuheenjohtaja — nainen — kirjoitti Facebookiin avioliittonäkemyksiään. Hänen mielestään avioliitossa tehdystä raiskauksesta ei pitäisi saada tuomiota."

"Mielestäni miehen kuuluu kustantaa vaimon elämää, vaimon kuuluu kantaa vastuu kotitöistä ja lastenhoidosta ja tyydyttää miehen kaikki fyysiset tarpeet", nainen kirjoitti."

Hänen sopii elää omassa parisuhteessaan miten haluaa, mutta miksei laki saisi kieltää väkivaltaa? Miksi hän haluaa poistaa lain turvan niiltä, jotka ovat hairahtuneet väkivaltaiseen avioliittoon? Saisiko nainen hänen mielestään hakea eroa edes väkivallan perusteella?

Omalta osaltani olen toki yrittänyt tyydyttää vaimoni vapaaehtoisesti niin, ettei hänen ole tarvinnut kiihkeimmilläänkään turvautua väkivaltaan.


../xml/Kuvia/255472_234838423308312_1473914219_n_1.jpg

Socio-constructivism

Is school today different from what it was 60's and 70's? ♣

Constructiveness
♣ Teaching does not pay much attention to how the subject matter is integrated in the existing knowledge structures of the student.
Teaching and learning are clearly based on the learners active construction process and on the creation of higher level knowledge structures.
Activeness
♣ Learning environment does not support nor require the learner's own active role in the learning process.
Learning environment is based on the learner's active role and commitment.
Cooperativeness
♣ Learning takes place mainly alone.
Learning is based on cooperative and collaborative principles and takes place in groups.
Contextuality
♣ Learning takes place in an institution and/or is separated from the concrete situation of application of the knowledge.
Learning takes place in a simulated or real-life situation, which equals the actual context where the knowledge will be applied.
Problem based
♣ Study objectives are based on study subjects in a traditional way, and cut into separate units in the curriculum.
Learning approach is problem based and investigative.

Kommenttejani "ajattelun ammattilaisen" blogikirjoituksen herättämään keskusteluun taloustieteestä. Jostain syystä olen saanut talteen vain omat kommenttini. Blogikirjoituksen ydin oli jotain seuraavantapaista:

Koska taloudellinen päätöksenteko vaikuttaa meidän kaikkien elämään, sitä ei pidä jättää tieteen varaan. Tieteellinen ajattelu voi olla hyvinkin loogista, vaikka sen lähtökohdat ovat irti todellisuudesta. Erityisesti bloggaaja kritisoi oikeistolibertarismiin perustuvaa taloudellista päätöksentekoa.

Ihmisellä on luja luottamus siihen, mitä toivoo. Oikeistolibertarismi on kai ennemmin ideologiaa ja toiveajattelua kuin taloustiedettä. Siinä mielessä se on tämän ajan marxilaisuutta.

Ajattelun ammattilainen todisteli ihmisen olevan yhteisöllinen olio. Niin minäkin uskon. Mutta on ihminen myös itsekäs, eikä ripaus itsekkyyttä yhteisöllisyyden mausteena taida pahaksi olla, mutta ahneen itsekkyyden julistaminen hyveeksi ja libertarismin tieteelliseksi päätöksenteoksi on vain tekosyy ahneelle itsekkyydelle. Minun mielestäni, enkä väitä mielipidettäni tieteeksi.

Minusta näyttää, että 'oikeistolibertarismi' vetoaa kannattajiinsa samantyyppisistä syistä kuin kommunismi ja marxismi-leninismi aikoinaan. Ihmisten pohjimmaiset toiveet ja tavoitteet ovat samantyyppisiä, mutta päinvastaisista elämäntilanteista ja -kokemuksista johtuen heihin vetoavat päinvastaiset keinot ja päinvastainen propaganda.

Laskeminen on monimutkaisten ilmiöiden hahmottamiseksi paljon luulemista, vanhoja uskomuksia ja mutu-tuntemuksia parempi työkalu, mutta lopputuloksen lisäksi pitäisi aina perehtyä mallin perusteisiin ja lähtöoletuksiin. Laskelma antaa aina täsmälleen oikean tuloksen, mutta sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Matemaattiset analyysit pakottavat jonkin moiseen ryhtiin tosiasioita ja niiden keskinäisvaikutuksia pähkäillessä.

Ideologisessa väittelyssä haetaan todisteita omien uskomusten tueksi: Ensin on totuus - uskomus - ja sitten siihen sopiva teoria. Aito tiede taas lähtee nöyrästä epäilystä: Entä jos olenkin väärässä? Tiede ei väitä olevansa totuus vaan paras menetelmä totuuden etsimiseen.

Ihmistieteissä olennaista taitaa olla tutkimisen prosessi. Esimerkiksi taloustieteelliseen totuuteen uskoo tai ei sen mukaan, miten se sopii omaan ajatteluun. Vasta perehtyminen siihen, miten tutkimus on tehty, saattaa avata uusia näkökulmia, opettaa jotain.

Minun mielestäni tieteellinen lähestymistapa täydentää ihmisen intuitiota. Usein ei tietenkään ole tarjolla mutu-tuntumaa kummempaa tiedettä, mutta tieteellinen nöyryys on aina tarjolla haluaville ja laput voi ottaa pois silmiltä. (Vaikkei se kyllä helppoa ole)

Jännä ajatus, että ihmistieteissä totuus on liikkuva maali.

Missä olosuhteissa esimerkiksi itsekkyys tai yhteisöllisyys vahvistuu tai heikkenee? Mikä saa ihmiset uskomaan tiettyyn ideologiaan?

Mitä kysymyksiä nykyajan taloustieteilijät mahtavat pähkäillä?


Widening Petraeus Scandal Reveals Human Race Has Been Having Sex For 200,000 Years

According to reports, a comprehensive global probe jointly conducted by the FBI and CIA also revealed that, in addition to Gen. Petraeus, others alleged to have had sex in the past include Leon Panetta, Condoleezza Rice, Ben Bernanke, George Stephanopoulos, John Lennon, Charlotte Brontë, Jack Nicholson, William Shakespeare, Andre Agassi, Plato, Ulysses S. Grant, Queen Elizabeth II, …

The Onion



(May 2014)

Solar Powered Embassy

Someone asked the Ambassador, why the Embassy does not use solar power.

The ambassador asked me: "Why doesn't the Embassy use solar power?"

Who am I to ask?

The question is too good to be dismissed: Here in Abuja we enjoy nice sunshine almost every day.


Disclaimer: I have made no engineering calculations for more than 15 years. The prices and other 'facts' I checked by picking the first match to google search. In short, the numbers are not to be relied and even the principle of my solution may be wrong.

See the attached calculation for some numbers. Rather than taking the effort to find exact numberss, I made a min--max estimate. The results show that my numbers are too inaccurate for serious purposes. If you want to play with the numbers, download the calculation sheet.

Our embassy – like all others – experience daily powercuts. In our district the external power is typically off a few times a day from half an hour to some hours. Sometimes there are a few minutes power cuts in five to fifteen minutes intervals. The external power – NEPA – may sometimes be continuously off for days.

The external power from the national grid is still called NEPA ("Nigerian Electricity …" or "Never Expect Power Always" as locals call it) though the name was changed a long ago to PHCN ("the Power Holding Company of Nigeria" or "the Problem has Changed Name"). Nowadays the power production and distribution are privatised but power from the grid is still called NEPA.

We have two generators to keep the computers running, lights on, food cool in the fridges, air conditioning working etc. during the power cuts. We have two generators, because a generator is not allowed to run continuously more that a couple of days and also we want to be prepared for generator break-ups.

Because of the power cuts and poor quality of the electricity, every computer, TV and other sensitive devices need an UPS. Fridges need voltage stabilators to protect them from high-voltage peaks and over- or under-voltage. We would need them no more if we had a proper solar power system.

The generators are dimensioned for the maximum power demand plus some marginal. As a consequence most of the time a generator runs on 10%..30% of its capacity which is bad for their health and for fuel economy. A solar power system might need a small generator as an extra source of electricity but it could always be run on its optimal power level. Again some savings.

In the following I sketch an off-grid solution isolated from the national grid because I assumed high fixed cost of the NEPA connection and because I thought that a small generator is a more reliable backup for solar than NEPA.

Solar Panels

In Abuja we get psun = 4--6kWh/m2/day of solar energy.

I have no proper statistics but when I have passed by our generator the meter has shown that during office hours our power demand Pday is from 25kw to 35kw. (Once when we turned on all the AC's and the sauna, we reached almost 80kW.)

It may be hot even past midnight, but after office hours the power demand slowly goes down. As a guesstimate during out of office hours – night included – the average power demand Pnight is less than half of Pday.

The energy needed is W24h = P⋅T = Pday⋅10 + Pnight⋅14 assuming 10 'office' hours of higher power demand. If we assume ten hours of effective sun shine (could be eleven hours as well) we would need A = W/psun/η/10 = 340m2 .. 1100m2 square meters of solar panels. Quite a large area. The residence building covers over 300m2 of land, so does the embassy and in addition there is a carage and a third building.Thus there is enough roof area for the panels, but is there money enough? Because the embassy does not own the premises, long term investments aren't too interesting, I guess.

To produce all the energy needed during the ten effective hours of sun shine, the total power of the panels should be Ppanels = W24h/10 = 42kW .. 60kW. There are price estimates for the solar panels from 1€/w to 2€/w which makes 39000€ .. 112000€.

(I found a pack of 34 panels 240pw (peak watts) each for $12000 which makes 1€/pW.Unfortunately I did not understand how to convert peak watts to real watts produced on the roof of our embassy. It is less, but how much less? Anyhow Wikipedia gave an price estimate of 1€/w .. 2€/w.)

The panels alone seem to require years to pay back. And in addition expensive batteries are needed.

Batteries

To survive over the dark time a bank of batteries is needed to store energy Wdark = Pnight⋅14. Battery capacities, C, are given in Ah (ampere hours). In our case the required capacity of the battery bank would be C = Wdark/U where U is the voltage of the battery bank. The attached calculation is based on a randomly chosen battery of voltage: 6V, capacity: 1800 Ah, weight: 350kg, volume: 0,14m^3 and price: 2750$. The price of the necessary battery bank would be from 25000€ to 37000€.

Other equipment

An inverter is needed to transform the direct current from the batteries into alternating current required by the equipment.

A diesel generator may be seen necessary as an extra power source. However, our two 130kW generators could be replaced with one much smaller generator (10kW .. 40kW) used to charge the batteries when necessary.

Solar Power System Maintenance

In Abuja during Harmattan everything gets covered with a layer of fine dust. The panels – installed on the roof – might need cleaning which could be a major effort.

I did not check what possible maintenance the batteries need. I got the impression that careful planning of charging and recharging of the batteries is crucial for the battery lifetime.

A Reference Price for a solar system

I picked randomly one example from the web: A complete 3kW (max panel power?) off-grid solar power system for about 5000€.Thus a system producing 42kW .. 60kW would be between 70000 .. 100000€ while my calculations give as the price estimate 76000€ .. 170000€.

Costs of the current solution with NEPA + the generators

The electricity production and distribution has been privatised and its effect on the prices remains to be seen. Today in Abuja the electricity price varies depending of the district from 1,7¢/kW to 9,6¢/kW and the fixed monthly price from 0€ to 590€. (year 2003 tariffs) With those tariffs and assuming the average daily power use of 420kWh .. 600kWh the annual cost of power would be something between 2600€ and 28000€. (Replace this with numbers from the actual electricity bills plus the price of the fuel for the generators.)

Conclusions

Dimensioning the solar system big enough to cover even the peak demand maybe an uneconomic investment because in Nigeria the surplus cannot be sold to the grid (I guess). It maybe more economic to let the generator or NEPA charge the batteries when the panel power is not enough.

There are around the world companies providing turn-key solar systems which can be used as a basis for any serious evaluation of solar power. The above was written while studying the concept.



Creative Commons License
This work is licensed under a Creative Commons Attribution-NonCommercial-ShareAlike 4.0 International License.

sposti