Brysseliin lentää reilussa parissa tunnissa, mutta me nautiskelimme matkasta kolme vuorokautta — kaksi yötä laivalla ja yhden Amsterdamissa. Kolmen matkapäivän aikana ehdimme unohtaa Suomen; Perille päästyämme emme verranneet Brysseliä Töölöön vaan Amsterdamiin.

Bulevardin laidalla avautuu autio puolen hehtaarin marmoritasanko, josta nousee seitsenkerroksinen betonikuutio. Julkisivun on suunnitellut pelkistetyn geometrisesti ajatteleva arkkitehti. On saanut hyvät rahat halvalla sapluunalla.

Meitä on varoitettu byrokratiasta, mutta astumme rohkeasti sisään pankkitiliä avaamaan.

Kaikki ei mennyt heti aivan kohdalleen, mutta en tiedä, johtuiko se byrokratiasta vai meille uudesta ja oudosta tavasta hoitaa asioita.

Numa-kissan meille suoma kaksiviikkoinen majoitus ei riittänyt asunnon löytämiseen vaan jouduimme hotelliin.

Haluamme asua "Ihmisten ilmoilla". Meillä pitää olla tarjota lapsillemme makuusijat, että onnistumme houkuttelemaan heidät vierailulle. "Madamen puoliso" haluaa työnurkkauksen. Vieraiden kutsuminen kotiin on kuulemma tehokasta verkostoitumista, kunhan on riittävästi tilaa, eikä kämppä ole aivan tylsä. Ilmojen salliessa aamukahvi tai iltatee olisi mukava nauttia parvekkeella, terassilla tai puutarhassa. Vieraatkin poikkeavat mielellään terassilla.

Pääseekö puudeli lopultakaan kissanpäiville?

Työn jättäminen antaa tilaa suurille suunnitelmille.

Työhuolten tilalla löytää helposti vastaavan määrän muita huolia. Huolten määrä riippuu persoonasta, ei reaalitodellisuudesta.

Olen alkanut kutsua olotilaani sapattivapaaksi. Eihän se ihan totta ole, mutta "sabbatical" on helppo lausua ja ohjaa kuulijan oikeille jäljille. Keskustelun avauksena sapattivapaa saa ihmiset juttelemaan mukavia omista haaveistaan.

Sapattivapaalla voi tehdä — itse sopivaksi katsomallaan aikataululla — kaiken sen omasta mielestä hyödyllisen, mitä on aina halunnut tehdä, mutta työ on estänyt.

Näin luulin.

Muuttajan oppaan mukaan kulttuurishokki iskee kolmen kuukauden kuluttua asemapaikalle saapumisesta. Siihen saakka uutuuden viehätys pitää virkeänä — kenties ylivirkeänä.

Mitä meille mahtaa tapahtua ensimmäinen marraskuuta?

"… on kunnia saattaa tietoisuuteenne että xxx:ssä tarjotaan 1. joulukuuta kello 15 teetä uusien kollegoidemme puolisoille. Vastaanoton tarjoaa N.N."

"… on onnellinen voidessaan saada tietoonsa suvaitsetteko…"

Muistatte kai englantilaiset tv-sarjat, joissa vanhat rouvat juovat kello viiden teetä.

Brysselin elomme ensimmäisen vuosipäivän kunniaksi katoimme päivällisen terassille ja istutin kameran jalustaansa tallentamaan juhlaa sukulaisille.

Videolle tallentuu kummallinen tunnelma. Skoolatessa vilkaisen vaimoa, mutta sen jälkeen näytän keskittyvän lautaseeni.

Todellisuudessa olen vielä kauempana: Ajatukseni pyörivät "musiikkia" säveltävässä ohjelmassa, jota olen ohjelmoinut jo useamman päivän.

Elokuu 2009

Vieraalle ensivaikutelman maasta antavat tarjoilijat, myyjät ja hotellivirkailijat. Sekä tietysti se, miltä tuntuu kulkea kaduilla ja kaupoissa muiden joukossa.

Ranskan- ja flaaminkielisen Belgian raja seurailee antiikin Rooman valtakunnan rajaa. Belgian politiikan taustoja joutunee kaivamaan kaukaa historiasta.

Belgian politiikan ymmärtämiseksi pitäisi seurata sekä ranskan- että flaaminkielisiä lehtiä. Flaaminkielestä tiedän sen verran, että voetganger on jalankulkija. Vähän kuin savolainen puhuisi ruotsia (fotgängare). Niistä palasista, mitä ymmärrän ranskalaisista lehtijutuista, kykenen keittämään kokoon uskottavan oloisen tarinan. Aina kuitenkin nakertaa epäilys, että minun tarinani ei ole sama kuin toimittajan. Mutta sellaistahan kommunikaatio aina on.

Uusia tulokkaita varoitetaan, että Bryssel on pikkuisen keskimääräistä rikollisempi kaupunki. Monella ei ole muuta toimeentuloa kuin näpistely, murrot tai ryöstöt.

Tyttäreni I. ja JP ovat lähteneet jäätikölle minun vielä nukkuessani. Kävelen kevätauringossa tien poikki naapuriparakkiin I:n kämpille. Ryhmä opiskelijoita pakkaa parakin edessä rekeään. Teltankin yrittävät saada mahtumaan mukaan suksien ja bensakanisterien sekaan. Suunnittelevatko viikonloppuretkeä vai pitääkö täällä olla aina teltta mukana? Pahassa lumipyryssä ei voi kuulemma muuta kuin kököttää lumikuopassa tai teltassa.

Huhtikuu 2009

Vaimo esitteli minulle viikon ajan yhtä entisistä kotikaupungeistaan ja sikäläisiä vanhoja tuttujaan. Vaimon tuttujen kautta opin vaimosta uutta, mietiskelin amerikkalaisuutta ja siinä sivussa katselin kaupunkia.

Lokakuu 2009